Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

olla ihmisen kanssa, joka on muuten ihana mies ja isä, mutta rakkautta minun osaltani ei koskaan ole ollut?



Hän on aivan mahtava isä lapsille ja hellä ja ihana minulle, mutta tunne vaan puuttuu. En haluaisi erottaa lapsia ihanasta iskästä, mutta luuletteko että pitkän päälle tämä käy vaikeaksi?

Mies rakastaa minua ja on uskollinen, kuten minäkin. Seksikin pelaa koska siihen en tarvitse tunteita.

Kommentit (18)

Tuleeko heistä tunnekylmiä? Pussailemme heitä kyllä, kehumme ja sanomme rakastavamme, mutta se huuto- ja tappelu-puoli meiltä vanhemmilta puuttuu. Oppivatko he ollenkaan huutamaan ja tappelemaan? Ovat siis nyt 1- ja 2-v. että ei osaa vielä itse sanoa?

ap

Eipä minulla ole tarkoitus lähteä mihinkään, edes vieraisiin, joten jatkukoon tilanne tällaisena.

Tuntuu pahalle sanoa miehelle aina " minäkin sinua" , mutta rakastan häntä kyllä, eri tavalla.... Kunnioitan ihmisenä, isänä, ystävänä jne.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näin on varmasti suurimmalla osalla. Myös meillä. Rakastan miestäni todella paljon, mutta en voi olla ajattelematta että jossain voisi olla jotain suurempaakin. Arki toimii ja kaikki ovat " tyytyväisiä" . En kuitenkaan usko että se vaihtamalla paranee, eli tulisin aina haikailemaan jonkin muun perään. Joten näillä mennään.

Sitä vaan tavallaan tottuu toiseen, elämä kulkee mukavasti, rakkauttakin on, mutta Se Jokin puuttuu. Itselläni vähän samanlainen tilanne, tiedän että elämä kulkisi kohtalaisen mukavasti jos tähän suhteeseen jään. Miehessä ei ole mikään varsinaisesti vialla, mutta se kuuluisa jokin puuttuu, se tunne. Sitäkin mietin että riittääkö minulle ikinä mikään, olenko koskaan tyytyväinen vai tulenko aina etsimään jotain parempaa.. En usko että kaikki avioparit ovat löytäneet toisistaan se oikean, vaan ihan mukavan ihmisen, johon tottuvat ja tottumuksesta elävät elämään kohtuullisen tyytyväisinä.

Toki joskus tulee hetkiä jolloin oikeasti tuntuu ihanalta, mutta suurimmaksi osaksi kaikki on vaan ok, tuskin se monilla on sitä enempää..

Mies on ihana ymsyms, mutta sitä jotain en enää(?) tunne, mutta luulen että joskus vielä voisin tuntea.. Eli meidän alkuhuuma oli todella lyhyt.

Nimittäin en aio minnekään lähteä tai ketään toista etsiä!

nimittäin toisten miesten suhteen. Että pysyt kaukana etkä ota sitä riskiä että rakastut johonkuhun. Et siis leikittele pikkujouluissa etkä työmatkoilla etkä kahvittele mukavien kavereiden kanssa.


Minusta meillä menee hyvin - keskustelemme takuulla enemmän kuin moni muu pari, teemme yhdessä suunnitelmia, käymme ulkona syömässä, leffassa, kaupassakin käymme yhdessä ja kunnioitamme toisiamme. Maksamme toistemme laskuja ja olemme kuin parhaat ystävät. Seksielämämmekin on hyvä.

Meillä on samansuuntaiset ajatukset lastenkasvatuksesta, uskonnosta yms. isoista asioista mikä on mahtavaa!

Ainoa mikä minun osaltani puuttuu, on palava rakkaus, sellainen intohimo. Joskus mietin että on hyvä näinkin vaikka jotain puuttuu - harva nainen on suhteessaan yhtä kunnioitettu, rakastettu ja arvostettu kuin minä olen!



Eräs nainen ystäväni työpaikalta vietti tässä hiljattain muistaakseni 40v. hääpäivää. Työkaverit uteli tältä naiselta että mikä se on teidän salaisuus tänä aikana? Nainen vastasi että koko tämän neljänkymmenen vuoden ajan olen samalla etsinyt parempaa miestä - mutta en ole löytänyt!

Minusta tämä kuvaa täysin sitä mitä minä tunnen - parempaa miestä ei ole kuin mikä mieheni on! Olkoonkin että se tunne sitten puuttuu, kenenkään muun kanssa en varmasti pystyisi olemaan näinkään onnellinen, ainakaan kovin pitkää aikaa. Sellainen intohimo kun lätsähtää nopeasti arjeksi-

En usko että vaihtamalla paranisi, päin vastoin, pelkään että huononisi.



Kiitos kun sain purkaa tuntojani ja joku vielä muisti minut, ihanaa kesää sinulle ja muillekin joilla on on ihanan tylsä mies!

ap

olenkin kyllä varonut. Ja kiitos kaikille muillekin! Tuntuu kuitenkin kivalle olla näin ja lapsilla on selkeästi hyvä olla kun äiti ja isä ei tappele, petä tai mitään.

me olemme onneksemme rakastuneita vielä kahdeksan vuodenkin jälkeen ihan yhtä lailla. Eihän se ensihuuma tietenkään kestä ikuisuutta, mutta sen jälkeenhän se suhde vasta punnitaankin. Useinhan se suhde katkeaa juuri sen huuman jälkeen, jos se " tasaisempi" rakastaminen ja kiintymys ei riitä.

Itse olen huomannut, että ottaa vatsanpohjasta (siis hyvällä tavalla =) kun mies muistaa usein kehua ja ottaa minua huomioon. Pienet hellyydenosoitukset ym. piristävät aina suhdetta. Yritämme myös mahdollisuuksien mukaan (välillä hankalaa kun on noita lapsiakin) käydä yhdessä matkustelemassa tai syömässä yms.



Mutta pointtini siis oli se, että ei sitä ihastumisen tunnetta kannata lähteä kauempaa hakemaan, se kun ei koskaan kestä. Aina se arki astuu kuvioon mukaan jossain vaiheessa. Mutta ei sen suhteen tarvitse olla arkipäiväinen tai tylsä - toki töitä pitää tehdä senkin eteen.

Sen jälkeen on kyse enemmän omistamisesta ymv.

Kun teillä ei kerta ole mitään periaatteellisia isoja eroja niin hyvähän teidän on yhdessä olla.

Usein vain kun ne suuret rakkaudet laantuvat (ja ne laantuvat jos niiden rakkaiden kanssa elää arkeakin, eikä vain tapaile) tuloksena on herääminen niin erilaisen ihmisen vierestä. Paras suhde on sellainen arkipäiväinen hyväolo. Muutaman vuoden päästä saatat huomata että se onkin sitä rakkautta. Jos haluat säilyttää tuon hyvän suhteen, älä kerro miehellesi että et häntä rakasta, koska mies usein ajattelee että haet muuta seuraa ja niinpä hänkin alkaa hakemaan...

Pidä mölyt mahassa jos olet aikonutkin olla jatkossakin uskollinen, mutta jos lähdet hakemaan rakkaudentunnetta, kerro heti miehellesi.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat