Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Kyselisin vaan että onko muitten vauvoilla samanlaisia itkukohtauksia kuin meidän 9 kuukautisella? Eli herää kesken unien itkemään mahdottomasti, eikä välillä meinaa rauhoittua ollenkaan, on selvästi hädissään ja pelokas. Ilmeisesti pahoja unia näkee. Tietääkseni kuitenkin normaalia, kun tässä iässä päässä pyörii niin mahdottomasti uutta ja kaikki on niin mielenkiintoista ja unissaan niitä juttuja sitten käsitellään. Nyt on vielä jonkun verran ollut vierastusta ja vaavi on mummolassa silloin tällöin hoidossa kun äippä on jo töihin joutunut palaamaan. Tosin mummolla on jo pienestä pitäen ollut hoidossa, että on kyllä tuttu paikka, mutta voi silti tuokin pistää päätä sekaisin kun kuskaillaan paikasta toiseen..

Täytyypi vielä neuvolasta kysellä, mutta olisi kiva kuulla että onko muilla ollut samanlaisia itkunpuuskia, kun noita meillä tulee vielä aika tiuhaan..

Kommentit (2)

Poika oli silloin 9 kk. Hän nukahti aluksi ihan normaalisti, mutta vähän ajan päästä heräsi hysteeriseen itkukohtaukseen. Näitä tapahtui ehkä pari kolme kertaa, mutta sitten ne loppuivat. Samoihin aikoihin oli eroahdistusta, joten kaipa ne kohtaukset johtuivat ko. kaudesta.

kuulostaapa tutulta!!! meillä poika reilu 9,5 kk. menee nukkumaan ihan rauhallisesti, nukahtaa syliin ja vien sit sänkyyn. menee 1-2 tuntia ja alkaa itkemään ihan hysteerisenä, silmät kiinni ja tutti suussa. joskus rauhoittuu silittelyyn, taputteluun mut välillä oon ottanu myös viereen. ite oon miettiny ihan samaa et näkeekö pahaa unta ja/tai päivän puuhat tulee uniin ja siksi levoton. välillä saattaa nousta myös istumaan ja itke silmät kii tutti suussa. jotkut sanoo et tämä on nyt sitä eroahdistusta kun lapsi alkaa enemmän ymmärtää et hän on erossa äidistään, tiedä sitten. jospa menee ohi ajan myötä :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat