Seuraa 

syön vaan mitä saa syödä, en juo, en polta (oon polttanu 7 vuotta, raskaus aikana en ollenkaan). yritän elää terveellisesti. en kurita esikoista, pidän ruokailu ja nukkumaanmeno ajoista kinni. kannustan ja leikin ja teen muutenkin kasvatus asiat niiku " kirjassa suositellaan" . en käy kapakoissa enkä oikeestaan missän muuallakaan ilman esikoista. joskus leffassa tms...

tiedän että teen kaiken mallikelpoisesti, ja vaadin sitä itseltäni. sen huomaa pojastani, hän on todella hyvä käytöksinen, tottelevainen, iloinen ja sosiaalinen. nukkuu yöt hyvin jne... kehittyy loistavasti. iho on hyvässä kunnossa. neuvolassa kehutaan ja päiväkodissa. poika on nyt 1,5v.

MUTTA! tuntuu että hajoon kohta. on semmonen tunne, että en saa tästä kaikesta takasin yhtään mitään. päin vastoin, se että teen kaiken niinkuin kuuluisi tehdä, tekee minusta nalkuttavan, lyhyt pinnaisen ja nalkuttavan akan. siltä se varmaan lähellä olevista tuntuu. en saisi vaatia muilta mitään. mutta jos en tee näin niinkuin teen, masennun ja tunnen olevanu huono. enkä näe että olisi oikeuttakaan. mutta vaikka teen, masennun silti...

jos en enää yritäkkään olla täydellinen, mutta ongelma ei olisi kauaa pieni, mulla ei tule sen jälkeen enää raja vastaan... :(

Sivut

Kommentit (20)

Sanoit kuitenkin, että neuvola ja päiväkoti kehuu.Eli lapsi voi hyvin ja osaat häntä hyvin hoitaa. Nyt tarvitsisit sinä itse jotain omaa, mistä saisit voimia itsellesi. Voisiko joku harrastus antaa sinulle uusia elämyksiä ja sen kautta voisit mahdollisesti myös löytää uusia ystäviä. Voiko joku muu säännöllisesti katso jonain päivänä viikossa muutaman tunnin lastasi ,että saisit ihan omaa aikaa. Vaikeeta on neuvoa, kun en tunne sinua.

yritän ottaa vähän rennommin. onneks frendi ymmärtää mua joka on itse saanut juuri lapsen. hänellä on vähän samanlaisia " ongelmia" .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

... tai ainakin siltä osin, että tiedän miltä tuntuu täydellisyden tavoittelu ja siitä aiheutunut stressi. minua ei ole luokiteltu riskiäidiksi, mutta itse koin esikoisen vauva-aikana, että kun olin niin nuori (21 v.), niin minun olisi pitänyt olla täydellinen, jotta minua pidetään hyvänä äitinä.



viime vuonna sit olin tosi masentunut (siihen johti monet asiat, mutta myös tuo täydellisyyden tavoittelu ja kun ei voinut olla täydellinen, vaikutti asiaan). masennuksen aikana menikin sit vähän toiseen ääripäähän, kun en jaksanut pitää edes itsestäni huolta. aloin taas polttaa tupakkaa. tein sitä lapsenkin läsnäollessa. se kaduttaa nyt. join myös tosi paljon, onneksi lapsen isä osasi ottaa silloin vastuun lapsen hoitamisesta. en aina muistanut pitää huolta siitä, että edes yksi aikuinen olisi selvänä, kun lapsi oli nukkumassa. noista asioista on edelleenkin huono omatunto.



nykyään, kun olen päässyt masennuksesta eroon ja parisuhdekin on taas kunnossa, olen tarkka siitä, ettei lapsen läsnäollessa kännätä. ja niin se pitää ollakin. muuten olen oppinut ottamaan rennommin, enkä vaadi itseltäni täydellisyyttä äitinä, enkä muutenkaan.



niinkuin joku sanoi, täytyy olla myös itselleen armollinen. elämästä pitää yrittää nauttia. kun osaa itse nauttia elämästä, voi olla myös parempi äiti. jos olet kovin masentunut, kannattaa mennä juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa, itse ainakin koin sen tosi tarpeelliseksi. lapsikin voi paremmin, kun äiti on onnellinen.



muista, että elämää ei tarvitse suorittaa, se täytyy elää. jaksamista sulle!



gabriela rv 33+3

sananne sai minut todella ajattelemaan ja sainkin laitettua joitakin asioita uuteen " järjestykseen" .

olen todella ajatellut olevani itsekäs, laiminlyövä äiti jos hampaat on jäänyt pesemättä tai olen antanut roskaruokaa tai ei olla oltu ulkosalla.

mutta oikeasti kun ajattelee, ei lapsi saa minkäänlaisia elinikäisiä traumoja tai oppisvaikeuksia siitä, että mutsi on väsyksissään antanut hammasharjan levätä mukissa:)

lisa8

olet kyllä ihan oikeassa. nyt raskaana olen jotenkin huono keksimään itselleni tekemistä kun voimat on koko ajan niin lopussa... mutta tajuan kyllä itsekkin että asioiden täytyy muuttua.

kiitos kannustuksesta ja hyvää vappua!

yrittänyt keksiä vastausta sille, miksi tosiaan toimin em. tavoilla. voi olla että mulla on jotenki huono itsetunto, kun jouduin taistelemaan vuoden verran lapsestani joka ei ollut vielä edes syntynyt. viranomaiset olivat varmoja että en paranna tapojani ja että lapsi olisi otettava pois.

esikoisen isä on päihdeongelmainen, jonka kanssa minulla on ollut koko ajan " sota" meneillään lapsen tapaamis asioiden yms... kanssa.

helmikuisessa oikeudenkäynnissä annettiin väliaikaispäätös, valvotut tapaamiset kuusi kertaa, jos menee täydellisesti saa lapsen mukaansa kerran viikossa viideksi tunniksi ilman valvontaa. tapahtui niinkuin arvasin, saapui lauantaiseen tapaamiseen sekaisin. tapaaminen päättyi ennen kuin ehti alkaakkaan. eli valvomatta ei lasta saa tavata.

mutta kun olen tässä 1,5 vuotta yrittänyt lastensuojeluun ym... todistella että isänsä ei ole kyvykäs hoitamaan pientä lasta ja että on narkomaani/alkoholisti, olen saanut " samalla mitalla" takaisin isältä. olen psykoottinen, huutava akka, kanssani ei pysty keskustelemaan, olen koko ajan ihan loppu, valehtelen muista koska olen katkera ja olen vieläpä psyykkisesti sairas ja se päihdeongelmakin on hänen mukaansa minulla. näin hän minusta vakuutteli oikeudessakin. ja ennen kuin todistan toisin, jää nuo sanat muiden korviin kaikumaan kuitenkin jonkin verran.

nuoren ikäni takia neuvolan täti ajattelee ettei minusta oikein ole äidiksi. sanoi että tarvitsen lähetteen johonkin seurantaan taustojeni vuoksi, koska olen sairastanut masennusta, käyttänyt huumeita nuoruudessani, parisuhteeni on vaihtunut(????) ja OLEN NÄIN NUORI!! meinasi itku tulla!!! A, minulla ei ole ollut päihdeongelmia sen jälkeen kun sain esikoisesta kuulla, tupakka mukaan lukien! B, en ole " vaihtanut" parisuhdettani. jätin esikoisen isän kun hän ensimmäistä kertaa oli lapsen kanssa kahden KÄNNISSÄ 7 tuntia. vauva (3kuukautinen) ei saanut koko aikana ollenkaan ruokaa, puhtaita vaippoja tai mitään muutakaan. isä vieläpä pakkasi muksun vaunuihin puolipukeissa 20 asteen pakkasessa ja lähti raahaamaan tätä yöllä kaljan ostoon kun loppui vodka kesken! sen jälkeen lähdin lapseni kanssa ja minusta tuli yksinhuoltaja. tapasin nykyisen ihanan, täydellisen mieheni monta kuukautta myöhemmin. en todellakaan " vaihtanut" miestä, en ainakaan osaa itse asiaa noin kuvata.

C, ja vaikka olen nuori (20v) en mielestäni ole mikään teiniäiti, eikä toinen raskauteni ole mikään vahinko, tämä on täysin suunniteltu ja haluttu lapsi. vaikka aloinkin odottaa toista lastani aika nopeasti, ei sen tarvitse tarkoittaa, että on käynyt " vahinko" . loukkaannuin kyllä aika henkilökohtaisesti ja syvästi näistä neuvolatädin vihjailuista. en voinut hillitä itseäni, " tämä lapsi ei ole vahinko, en ole narkkari, enkä myöskään teinityttö" ! sanoin itkukurkussa. nainen ei osannut sanoa minulle oikein mitään sen jälkeen, katsoi vähän kieroon:(((((.

olen joutunut tekemään kamalasti töitä osoittaakseni lastensuojeluun ja oikeudelle sen että lapsella on luonani varmasti parempi olla, kuin alkoholisti/narkomaani isänsä luona. vaikkei siellä koskaan ole paljon ollutkaan, on aina ollut elämä lapsella hankalaa kun on isänsä luona ollut valvomatta, jopa yö kylässä. (en ala kertoa koko tarinaa, haluan mennä vielä nukkumaankin tänään, mutta tuonne olen joskus tuntojani purkanut->).

senkin takia jotta voin kumota exäni väitteet sopimattomuudestani äidiksi ja väitteet psykoottisuudesta ja päihteistä....

vaikka alan pikkuhiljaa tiedostaa käyttäytymistäni ja siitä johtuvaa " loppuun palamista" , en tiedä kuinka muuttaa asioita ja mitä minun pitäisi " karsia" ja minkä asioiden kanssa ei missään nimessä saisi alkaa lepsuilla... joskus tuntuu, että ajattelen asioita niin syvällisesti ja pitkällä tähtäimellä, että pääni räjähtää. menen ihan sekaisin.....


Tiedän, että on helpompaa sanoa kuin tehdä, mutta yritä olla välittämättä muiden sanomisista ja sanomatta jättämisistä. Olet varmasti hyvä äiti lapsellesi, vaikket itseäsi loppuun kuluttaisikaan. On varmaan vaikea olla neuvolassa " silmätikku" , mutta pakkohan sielläkin on huomata, että lapsi voi hyvin ja sinä siis hoidat hommasi kunnialla. Ja kuulostaa siltä, että vähän enemmänkin! Yritä siis relata ja nauttia perheestäsi ja äitiydestäsi ja jätä muut ihmiset omaan arvoonsa.



Sasa



Voimia arkeesi! Sinä olet joutunut elämään sellaisten asioiden keskelä, joita suurin osa ihmisistä ei näe, eikä varsinkaan koe omakohtaisesti. Huumeidenkäyttö, päihteet, seksuualinen väkivalta ja petetytksi joutuminen parisuhteessa ovat asioita, joista jokainen jo yksinäänkin vaatii ihmiseltä paljon. Täytyy olla miljoonia kertoja vahvempi ihminen, kuin sellainen, " joka on saanut elää sopivasti pumpulissa" , jotta pystyy kokemiesi jälkeen kasvamaan ehjäksi ihmiseksi. Sellaistakin kutenkin tapahtuu, joka puolella lähellämme. Et vain saa menettää uskoasi parempaan huomiseen. Sinä olet tehnyt monta oikeaa ratkaisua, niistä tärkeimpinä päihtettön raskausaika, jonka tuhoja ei koskaan olisi voitukaan paikata. Mielestäni voit olla jo siitä syystä ylpeä! Vaatii aikaa pystyä luottamaan toiseen ihmiseen, kuten uuteen mieheen. Miksi kaiken pitäisikään tapahtua niin nopeasti? Nauti onnellisista päiväistä, luottamus tulee jos on tullakseen. Älä huoli, jos lapselta joskus jää hampaat pesemättä, mutta puolusta lastasi kuten jo olet tehnytkin, -tiikeriemon lailla silloin kun lapsi tarvitsee turvaa vaikkapa päihtyneen isänsä takia! Pidä kiinni siitä ammattiavusta mitä sinulla on. Toivottavasti sinulla on ystäviä, jotka eivät käytä päihteitä liikaa, heistä sinulle on varmaan hyvää seuraa. Auringonsäteitä päiviisi! Ja rutistuksia...



...Sisel

sulta unohtui kaikista tärkein juttu- eli nauttia olemisesta ja elämisestä, niin mahan kuin lastesi kanssa.



On hienoa että koitat kaiken tehdä hyvin, mutta vähempikin riittäisi, ihan oikeesti. Ole itsellesi armollinen. Tee höpöjuttuja esikoisen kanssa ja älä stressaa jos joku ateria ei ole täysipainoinen. Mieti miksi olet niin tiukka itsellesi; saatko tyydytyksen tunnetta sen takia että muut toeavat että teet kaiken oikein vai tekisitkö kaiken juuri noin jos olisit perheesi kanssa ainoat ihmiset pallolla?



no joo, koita tehdä asioita joista nautit. itsensä on helppo polttaa loppuun tiukkudella. olen muuten huomannut hassun jutun monilapsisilta äidielytä; mitä enemmän lapsia on niin sitä vähemmän kaikkea on säädelty. siis tietyt perusasiat kyllä, mutta tuntuu korostuvan se suhteellisen vapaa läheisyys ja kontaksi; viis siitä missä ajssa lapsi kehittyy motorisesti tms.

lupicaia



meillä on näköjään aika samoissa aihepiireissä toi täydellisyyden tavoittelu. melkein kaiken voin samaistaa itseeni mitä tuossa edellä mainitsit.

ainakin kirjoituksesi sai hieman huokaisemaan, en todellakaan ole ainoa, joka yrittää vähän liikaakin, enkä myös ole ainoa joka ei nauti siitä.

hyvää kevättä sinulle ja kiitos hauskasta kommentista :)))!!

Luin kaikki kirjoituksesi ja en voi muuta kuin toivottaa sinulle onnea. Olet todella vahva ja voimakas persoona ja aivan varmasti paras mahdollinen äiti lapsillesi. Opi vielä rakastamaan ja luottamaan Ronia, hän tuntuu välittävän sinusta tosissaan!



Voimia ja iloa elämääsi!



Dolosa


Huomaan että meillä on taas samanlainen ongelma; täydellisyyden tavoittelu.



Minulle on kauhea katastrofi jos lapsen hampaat (siis se yksi ainoa hammas) jää pesemättä, jos tiskejä lojuu keittiössä tai jos huomaan että ikkunat ovat likaiset.

Mieheni saa kuulla kunniansa jos pukeutuu reikäiseen t-paitaan.



Minun täydellisyyden tavoitteluni ilmenee vain tietyillä alueilla, esim. kodin siisteydessä, raha-asioiden hoidossa, oikeinkirjoituksessa ja omassa ulkonäössä. Ennen piinasin itseäni 5 kertaa viikossa salilla ja jos painoni nousi puolikin kiloa, tarkoitti se useamman päivän syömättömyyttä.

Tämä muuttui äitiyden myötä; raskauden aikana annoin itseni mennä huonoon kuntoon, en katsonut syömisieni perään enkä liikkunut, ja siitä syystä lihoin kuin pullataikina. Nyt sitten en kehtaa käydä missään, etteivät vaan ihmiset sano että miten se noin on pullahtanut?

Tiedän, että kun toinen lapseni syntyy syksyllä, alkaa kuntoiluni ja laihdutus jälleen. Odotan sitä itse asiassa aivan innoissani, että pääsen taas rääkkäämään itseäni ja entisiin mittoihini. Saan myös liikunnasta hyvää oloa, aivan kuin huumeesta.

Olen aina laskenut päivän syömiseni kaloreissa; saan tästä jotakin kicksejä! Tiedän tarkalleen paljonko jokin annos sisältää kaloreita ja ihmettelen, kuinka joku kehtaa yleisellä paikalla laittaa salaattiinsa kastiketta.

Tiedän myös kauhean paljon nippelitietoa. Luen aina netistä kaikkea mielenkiintoista. Kelassa, apteekissa yms. luen tarkkaan esitteet odottaessani vuoroa, saatan tietää tarkalleen mitä vakuutuksia on olemassa jne. Muistan kymmenien tuhansien laulujen sanat ulkoa.



Joissakin asioissa taas olen aivan huoleton; lapseni on syönyt pelkkää purkkiruokaa koko ikänsä. Moni on tokaissut minulle että mites se nyt noin, ruoan tekeminenhän on niin helppoa! Ei vaan minulle, en osaa edes perunoita keittää. Yleensä keitokseni ovat syömäkelvottomia ja päätyvät suoraan roskiin!

Tämä johtuu siitä, että jos ohjeessa lukee 20 min. uunissa, niin sitten tasan pidän sitä sen aikaa ja jos ei onnistu niin hylkään ohjeen. Jos ohjeessa lukee että " hyppysellinen suolaa" niin menen ihan hämilleen ja saatan yrittää etsiä netistä tietoa kuinka monta grammaa tarkalleen on hyppysellinen ;D





En tiedä miten tällaisesta neuroottisuudesta pääsisi eroon. En tiedä edes haluanko? Olen aina ollut tällainen ja se on jokseenkin osa minua ja identiteettiäni.

Lisäksi arki on paljon helpompaa kun on rutiineja ja kaikki on järjestyksessä. Tiedän tarkalleen missä mikäkin on ja koska mikäkin lasku on maksettu.

Sosiaalinen vuorovaikutustaitoni on järkyttävän huono; ihmisten selittäessä kuulumisiaan, katson heidän hiuksiaan joiden pitäisi olla sentti lyhyempi ja asteen tummemmat, paidan pitäisi olla silitetty ja niin edelleen.....

Itselleni en salli sentinkään tyvikasvua vaan täytyy olla heti värjäämässä. Tulen suorastaan pahoinvoivaksi jos näen ihmisellä sotkuiset hiukset, tai likaiset.



Minua ilahdutti suunnattomasti sarja Täydelliset Naiset, siitä löytyi yksi henkilöhahmo jolla oli suunnattoman paljon samoja oireita kuin minulla. Samanlaisia on siis olemassa, ainakin tv-ruudussa! :)



Toivottavasti sinua nyt helpotti, että joku muukin nipottaa. Ehkä nyt tunnet olosi suorastaan normaaliksi ja naurat seuraavan kerran kun laitat ruokaasi hyppysellisen suolaa :)

Mukavaa kevättä!

Sisel,

kylläpä teidän muiden äitien tuki helpottaa oloa, ja todella hyviä neuvoja olen saanutkin ja olen yrittäny soveltaa niitä meidän elämäämme.

muunlaisia ystäviä minulla ei olekkaan kuin päihteettömiä. kun päätin lopettaa päihteet, katkaisin välit kaikkiin entisiin kavereihin. kukaan ei tiennyt hetken päästä missä asuin, mihin hävisin. eikä tiedä vieläkään. tai jos joku tietää, niin on varmasti kantautunut korviin myö se, että en hyväksä MINKÄÄNLAISIA huumeita. olen niinkin kriittinen, että jos joku nappailee tyyliin kerran vuodessa, niin ei sovi mulle. en huoli elämääni minkäänlaista em. toimintaa. enää se ei ole minulle riski, mutta vähän aikaa sitten vielä oli. olenhan löytänyt joskus aiemminkin siitä helpotuksen tuskaan. tiedän etten voi pelleillä noiden asioiden kanssa, olin kuitenkin niin syvällä ja niin koukussa useamman vuoden.

minusta ei ole enää pariin vuoteen ulospäin huomannutkaan, että olen elänyt joskus rikollista elämää päihteiden varassa. ja ai että olen ylpeä x))).

olen ollut aikoinani niin täysi paska, etten halua senttiäkään vajota enää samalle tasolle.



oloni on kohentunut huomattavasti siitä päivästä, kun kirjoitin " aloitusteksti" . en stressaa niin kauheasti, ja yritän vähän höllätä.

suunnitellaan mutsin kanssa reissua tallinnaan, shoppailee jne... vaikka huono-omatunto siitäkin mulle varmaan jälkeen päin tulee, mut kai mun täytyis lähtee,,, oma mieshän sen alun perin ehdotti, " mee vaikka mutsis kaa laivalle tai jonnekki, kyllä mä muksun hoidan" .

... let sii:)



momentti, kiitos kommentista.

tiedänkin että täytyy äideillä jäädä aikaa itselleenkin... mutta entisenä päihdeongelmaisena (ongelmat loppuivat seinään kun sain tietää esikoisen olevan tulollaan) ja masennusta sairastaneena olen neuvolatätienkin silmissä jo valmiiksi " riskiäiti" . vaikka teen kaiken niinkuin pitää! :/.

entäs jos en teekkään kaikkea niinkuin pitää, mikäs mä sitten oon??



*em:saatko tyydytyksen tunnetta sen takia että muut toeavat että teet kaiken oikein vai tekisitkö kaiken juuri noin jos olisit perheesi kanssa ainoat ihmiset pallolla?*

en saa, KOSKA KUKAAN EI KOSKAAN MAINITSE SIITÄ MITÄÄN. ainoastaan siitä kuulen, että olen niin tiukka säännöissäni, esim. lasten ollessa paikalla ei kukaan juo kännejä(3ploa enempää), en hyväksy enää huumeita, tai niiden käyttäjiä lasteni tai minun elämässäni.

olen " tosikko" jne... eli huonompana ihmisenä minua nyt pidetään kuin esim. silloin kun masentuneena annoin itselleni luvan sauhutella esikoisen ollessa vauva niinkin että vauva oli mukana partsilla. (tunnen huonoa omaatuntoa tästäkin), kävin usein bilettämässä, muksu oli isällään. en muutenkaan elänyt niinkuin pienen lapsen äidin tulisi elää. mutta silloin ei kukaan sanonut minusta pahaa sanaa. TOISIN ON NYT, KUN TEEN KAIKEN NIINKUIN LUULEN LAPSENI PARHAAKSI OLEVAN..... en ymmärrä enää miten päin täällä pitäisi olla :(((((((

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat