Vierailija

Olen ollut jo vuosia sinkkuna. Kaikki suhteenviritelmät on aina kaatuneet siihen, että olen alkanut etsimään virheitä toisesta osapuolesta, keksinyt syitä joitten takia minun ei enää tarvitse tavata tai olla yhteydessä. Pelkkä ajatuskin yhdessä olemisesta on ahdistanut, vaikka ihan alussa olenkin kokenut olevani jopa ihastunut. En ole pystynyt tapailemaan ketään yli kahta kuukautta tämän ahdistuksen takia. Keväällä lähdin terapiaan, ja siellä selvisi syy tälle asialle. Se ei siis olekaan mikään minuun rakennettu juttu, jolle ei vaan voi mitään. Vaan pystyn taistelemaan sitä vastaan.



Tapasin vuosi sitten erään miehen johon ihastuin. Tapailimme, kunnes tuo em. asia tuli väliimme ja lakkasin pitämästä yhteyttä. Nyt mies kuitenkin laittoi viestiä, sanoi että hänen mielestään meillä jäi jotain kesken eikä oikeastaan edes tiedä mikä meille (=mulle) tuli, että juttu jäi kesken. Kyllästyneenä yksinäisyyteeni suostuin tapaamiseen. Mies oli edelleen mukava. Kiltti, rauhallinen, jalat maassa oleva, vastuuntuntoinen. Aikuinen, normaali mies. Sellainen mies, joka kaiken järjen mukaan olisi paras vaihtoehto parisuhteeseen. Ehkä hieman vanhat ihastukseni tunteetkin heräsivät.



Ja nyt. Väkisinkin mieleen vain palaa ne ajatukset, että miksi en tunne mitään kiihkeää ja polttavaa rakkautta (samaan aikaan kun järkeni koettaa selittää että rakkautta ei tunne heti alusta lähtien vaan se syttyy pikkuhiljaa, eikö niin?)? Mietin eikö tämä olekaan nyt sitten se oikea, vaikka taas tiedän että hänen kanssaan en koskaan joutuisi satuttamaan itseäni, vaan saisin tasapainoisen ja kahden aikuisen parisuhteen.



Mulla meinaa alkaa taas ahdistamaan. Koko ajan mieleen tulee vain niitä vikoja ja huonoja asioita, joiden takia en tahdo nähdä. Ja silti tiedän, että mikään niistä syistä ei ole sellainen, joka oikeasti olisi esteenä mahdolliselle parisuhteelle. Auttakaa mua, mitä mä teen? Miten tästä ahdistuksesta pääsee eroon? Miten mä saan itteni rauhoittumaan niin, etten taas pakene ja juokse karkuun? Tässä nyt kuitenkin olisi tarjolla mulle hyvä, kiltti ja kunnollinen mies, joka on kiinnostunut musta kaikkine typerine vikoineni.

Kommentit (16)

Lainaus:

Alussa tuntuu ihastumista, rakastumista tai himoa, mutta rakkautta ei voi tuntea ennen kuin tuntee ihmisen.




"Rakkaus ensisilmäyksellä" on minusta aina ollut jotenkin kammottava ajatus. Kuinka kenellekään voisi riittää yhden (tai useammankaan)

Lainaus:

silmäyksen

antama taju ihmisen persoonasta rakkauteen saakka? Mitä ihmisestä voi ylipäätään ulospäin heti nähdä?

Siis alussa oli perhosia vatsanpohjassa, kosketus säväytti jne. Mutta heti kun tää ahdistus alkaa nostamaan päätään, se peittoaa alleen kaiken muun. Niin että lopulta en tunne enää mitään muuta kuin pakokauhua. Ne syyt, joiden takia hänen luotaan viimeksi katosin, ovat järkevinä hetkinä ajatellen ihan typeriä: meillä ei ole aikaa olla toistemme kanssa joka päivä (en ymmärrä miksi tällaista vaadin/odotan, kun kumminkin tiedän että se jos joku kävis ahdistamaan). Lisäksi pari pinnallista juttua, joita en kehtaa edes kertoa. Tyyliin "yks ruma paita".



Huoh.

Mä oon kai toivoton.



Ai niin. Olen ajatellut kertoa miehelle tätä sitoutumiskammoani, en ole päässyt vielä ajatusta pitemmälle.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nähtiin tänään. Se teki aloitteen. Mä vaan tuijotin sitä ja mietin miten söpö se onkaan. Vaikka en ole rakastunut, olen ihastunut. Se on suloinen. Se vihjaili että sillä ei oo tekemistä huomenna.. harkitsen kutsumista mun ja kavereiden seuraan. Mulla on kaverit seurana huomisesta sunnuntaihin. Ei lapsia. Ehkä se ois hyvä alku?



Mulla on kauhea hellyyden puute. Se vois sen paikata. Ihan sama sitten jos menee mun ehdoilla, sen piikkiin mitä mä haluan. Se on meistä kahdesta se, joka on enempi ihastunut. Miksen mä vois ruokkia sitä tunnetta ihan vähäsen....?



ap

Minulla on jo lapsia, samoin tällä miehellä. Yhteisiä ei tule, joten munasoluni vanhetkoon kaikessa rauhassa ;)



Ymmärrän kaiken mitä sanoit nro 8, noin tahdon itsekin ajatella. Ongelmana on tosiaan vain se, miten selätän tämän ahdistuksen, joka vielä on hallittavissa mutta kasvaa ajan kanssa ihan varmasti. :(

Olen ollut itse vähän samanlainen, ennen kuin tapasin mieheni. Tiesin heti rakastavani häntä. Hänkin on ärsyttävä joskus ja joku piirre ottaa päähän, mutta silti tiedän, että hän on se oikea. Aikaisemmissa suhteissa aina joku merkityksetön asia olkoi ahdistamaan. ja varsinkin se, että minä olin se vähemmän "rakastava" osapuoli, josta toinen piti kynsin hampain kiinni ja palvoi. Minä tarvitsen vahvan miehen, joka sanoo suoraan asiat, tarpeen tullenpistää minulle rajat. Voisiko olla, että et vain ole vielä löytänyt sitä oikeaa? Väkisin ei kannata parisuhteeseen mennä. Onko terapiasi edistynyt?Mitä mieltä terapeuttisi on?

Mulla ei ole ollut tällaista sitoutumiskammoa koko elämääni, vaan tämä kehittyi edellisen suhteeni jälkeen. Olin vuosia alistettuna väkivaltaisessa suhteessa. Pikemminkin minusta tuntuu, että sillä, onko kumppani se oikea vai ei, ei ole mitään tekemistä mun ahdistukseni kanssa. Tämä vaan tulee, joka ikinen kerta, oli kyseessä minkälainen ihminen tahansa.



Terapiani on edistynyt jonkin verran. Tällä hetkellä siinä on menossa kesätaukoa, terapeuttini lomaillessa joten en ole käynyt siellä pariin viikkoon. Terapeuttini oli sitä mieltä että ahdistukseni johtuu minuun juurtuneesta pelosta, ja että siitä on mahdollista päästä eroon. Yhtenä terapian tavoitteena onkin se, että pystyisin taas joskus normaaliin parisuhteeseen miehen kanssa.





ap

Minäkään en tunne "kiihkeää ja polttavaa rakkautta" ja vietin juuri kymmenettä hääpäivää mieheni kanssa :-)



Vakavasti puhuen, olet sellainen kuin olet. Turha puristaa itsestäsi kiihkeitä tunteita tai analysoida mitä fiiliksiä rinnassa läikkyy. Ihastutko helposti ajatukseen ihastumisesta tai rakastumisesta?



Ennen mieheni tapaamista tapailin useita miehiä, jotka jouduin "hylkäämään" mitä moninaisempien ja hävettävien syiden takia. Miehissä aluksi ärsytti ja lopuksi inhotti vaikkapa kummallinen kävelytyyli, tapa syödä, elehtiä, kamalasta vaatetuksesta nyt puhumattakaan. Onneksi tajuan edes hävetä, mutta rautalankapsylologina sanoisin, että minulla oli sitoutumiskammo täysin oman kypsymättömyyteni takia.



Mikäli löysit mukavan ja kunnollisen miehen, tartu hetkeen. Rakkaus on muutakin kuin kuumia tunteita; se on myös kumppanuutta, sitoutumista, iloa, naurua, halua tehdä toiselle hyvää ja ajatella toisen parasta. Kuumat tunteet ovat hieno juttu, mutta meillä elämä yhdessä on enemmänkin perustettu tahdolle rakastaa.

Ja yhteisten lasten saaminen. Tekemistä riittää ja rakkaus omiin lapsiin on suuri. Älä anna munasolujesi vanheta. Hedelmällisyys alkaa laskemaan huomattavasti noin 35 v iässä, joillakin aikaisemminkin. Jos mies pitää huolta lapsistaan eronkin sattuessa on suhde tarpeeksi hyvä.

Ensiksikin, fakta on, että sinun EI OLE PAKKO olla suhteessa. Jos et halua, älä ole.



Mutta kuulostaa, että haluat kuitenkin. Silloin voisi auttaa se, että laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.



1. Ihmisissä on virheitä ja puutteita. Ei ole virheetöntä seurustelukumppania (ja jos on, toivottavasti en tapaa!)



2. Sinun on itse päätettävä mikä on sellainen puute, joka tekee suhteen mahdottomaksi. Ei kannata olettaa, että toinen muuttuu merkittävästi, ennemmin päinvastoin (alussa yleensä käyttäydytään enemmän tai vähemmän paremmin ja vieraskoreammin). Ja jos päätät, että joku piirre on siedettävä, lopeta sen märehtiminen.



3. Rakkautta on monenlaista. Osa tuntee sen mahtavan huuman alussa, joillain onnellisilla se säilyy läpi elämän, useimmilla laantuu. Sen tilalle tulee ystävyyteen ja rauhallisempaan vetovoimaan pohjautuva kintymys, osalle ei mitään. Ja jotkut suhteet ovat alusta asti tuollaista rauhallisempaa plaatua. Varmasti riippuu asianomaisten luonteestakin, nopea ja tulisieluinen rakastukin samalla tavalla.



4. Jos alussa ei tunnu mitään, suhde ei todennäköisesti onnistu. Kyllä jotain perhosia pitää olla vatsanpohjassa ja toisen kosketuksen pitää säväyttää.



Minä kertoisin miehelle tuosta sitoutumiskammosta, ehkä se auttaa ymmärtämään sinun varautuneisuuttasi. Mutta se ei poista sitä, etteikö sinun pitäisi tehdä töitä oman pääsi kanssa.

Lainaus:


4. Jos alussa ei tunnu mitään, suhde ei todennäköisesti onnistu. Kyllä jotain perhosia pitää olla vatsanpohjassa ja toisen kosketuksen pitää säväyttää.

.




Eli alussa ei tuntunut miltään, en ollut ihastunut, kosketus ei kummemmin säväyttänyt. Pikkuhiljaa kuitenkin jotain tapahtui...ja jossain vaiheessa tajusin rakastavani miestä. Nyt ollaan oltu 12 v onnellisesti naimisissa, ja kosketuskin säväyttää...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat