Vierailija

Oikeasti ärsyttävää kun kaikki on avoinna. Esikoinenkin menee kohta kouluun, olisi kiva olla jotain pysyvää.

Kommentit (8)

Olen helevetin kyllästynyt elämään väliaikaisasunnoissa. Ihan lastenkin kannalta haluaisin pysyvän kodin ainakin siihen asti, kun ovat isoja. Ettei tarvitsisi heitäkään riistää tutuista kaveriporukoista jne. Kunnolliset talot ovat kuitenkin vielä niin pirun kalliita. :( Eli tiedän tunteen ap.



Mutta nykymaailma on niin häilyvä, ettei kannata ikuisuuksiin jäädä odottelemaan mitään. Tunnen monia aikuisia, jotka eivät uskalla lapsiakaan tehdä, kun ei ole "koko pakki" kunnossa. Itse en olisi uskaltanut lapsen tekoa jättää noin vaan hamaan tulevaisuuteen! Teinkin lapset opiskelun ohessa ja hyvä niin. Tunnen tehneeni ainakin isot ratkaisut elämässä oikein, vaikka välillä kiristettiin vyötä oikein kunnolla. :)

siis asennekysymys. tietty jos nyppii, niin sit nyppii. vakkarityöstä voi irtisanoutua, määräaikaisesta ei, koska olet myynyt työnantajallesi määritellyn ajan elämästäsi.



mutta ymmärrän pointtisi :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Asuntolainaa oli ennen töihin menoa (kotihoidontuella). Vuodesta 2003 olen ollut määräaikainen. Hyvin pärjään, eikä ole huolta huomisesta.

mulla ei ole vakituista työtä, itseasiassa ei mitään työtä. Silti on omakotitalo, autot ja kaikki mitä vaan voidaan tarvita. Turha ajatella noin - jää elämä elämättä.

ja sen jälkeen on ollut koko ajan lomautus- tai irtisanomisuhka päällä :-( Ei se vakiduuni tarkoita että kaikki on hamaan tappiin saakka selkeää ja järjestyksessä. Elämää ei vaan voi suunnitella 100 varmasti. Pitää vaan uskaltaa elää, ottaa vastaan niin kolhut kuin onnistumisetkin.

mulla on vakiduuni, mutta eipä se ole muuhun vaikuttanut kuin siihen, ettei ole tarvinnut pyytää takaajaa autolainaan. älä siirrä suunnitelmiasi vain työn vakinaistamisen vuoksi, sillä pian saatat huomata, että olet elänyt vain odottaen. pidä tietysti jalat maassa, ole realistinen, mutta muista elää ja toteuttaa unelmiasi. tsemppiä.

ja siitä lähtien elämä on tuntunut yhdeltä raatamiselta. Minulle sopi paremmin määräaikaiset työsuhteet, muutama kuukausi töitä ja sitten lomailua pari kuukautta. Ja sama uudelleen ja uudelleen jne. Vakituinen työ on vienyt vapauden elämästä ja samaa kahdeksasta neljään raatamista päivästä toiseen. En edes pidä työstäni enkä "työkavereistani".Määräaikaisissa työpaikoissa on ollut aina hyvä fiilis, ei ole ollut pelkoa että jämähtäisin sinne ja tiedän milloin työ loppuu.Tunnen olevani jumissa työpaikassani ja kaikki tsemppaavat jatkamaan kun on vakituinen työ. Mikä hirveintä!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat