Kommentit (3)

Taidan nyt kotosalla ollessa olla pinon perustaja=) Olen niin malttamaton, ei tässä sen kummempaa syytä ole. On niin kiva päästä lukemaan muiden kuulumisia.



Taas oli uusi kerttunen liittynyt kekkereihin - Tervetuloa Perttuliina.



Lemmikeistä en osaa sen kummemmin sanoa. Meidän jo vanha saksanpaimenkoira otti tytön vastaan erittäin hyvin ja oli tälle hyvä kaveri. Sitten, kun alkoi likka liikkua tehtiin selväksi, mikä oli koiran oma paikka, johon ei taas tytöllä ollut asiaa. Valitettavasti koiruus sairastui vakavasti ja jouduttiin lopettamaan kaks vuotta sitten. Uutta koiraa ollaan ajateltu sitten, kun saadaan tää talo projekti joskus kuntoon.



Olihan muuten ihana herätä, kun mies veti kainaloon ja sainoi rakastavansa. Tuli sellanen herkkis olo ja käperty vaan siihen lämpöseen. Meillä tulee tänään yhteistä matkaa 13 vuotta, joten pitkään tässä on yhdessä menty.



( . ) järjesti illalla hytkyntä potkinta session, jossa sitten äiskää valvotettiin oikein kunnolla. Nyt on alkanut meidänkin pieni lisäksi hikottelemaan useaan kertaan päivässä. Sitä seuraa yleensä kovinkin kiukkuisia potkuja ja ne tuntuvat ja näkyvät. Senkun kantapäät vilahtelevat tossa kylkiluiden välissä.



Lytte ja Masukki 33+1

Ompas täällä hiljasta, kaikki varmaan vapun vietossa. Me mennään tänään kavereilla käymään illalla ja kahentoista aikaan pitäs tytön kummit (tai kummisetä) tulla käymään. Muuten ei mitään erikoista ohjelmaa oo koko vapuksi. Että ihan kotosalla luultavasti sitte vaan. Niinkun aina.



Viime yön vietti kissat pihalla, eikä pyytäneet ees sisälle. Sain nukutuks oikeen komiasti :) :) Kohta pitäs lähtee pihalle, näyttää tulevan komia päivä. Jos sitte vaikka jois lasillisen simaa. Kaupan simaa van että ei kyllä vedä vertoja aidolle!



Niin juu, tervetuloa kaikille uusille ja mukavaa vappua!



Oma masu vielä: Hiljasia ollaan tänään oltu...Toivottavasti tuosta vähän piristyy päivän mittaan!



QUEEN RV35+2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat