Seuraa 

Vatsavaivainen viisiviikkoinen nukkuu vatsallaan mainiosti, mutta koska vatsalleen voisi jättää ilman valvontaa ja turvallisin mielin? Poika on jäntevä ja kääntää päätään, mutta silti nukkumaan jättäminen vielä arveluttaa. Asento kuitenkin helpottaa oloa huomattavasti ja huudon määräkin jää minimiin..

Kommentit (14)

joskus, kun on tuntunut ettei vauva muuten saa unta ja vatsallaan mahavaivat helpottavat. En ole kuitenkaan uskaltanut antaa pitkää aikaa nukkua siinä asennossa, vaan vauvan nukahdettua olen vaihtanut kyljelleen. Usein rauhoitan vauvaa ennen nukkumaan menoa pitämällä häntä vatsallaan käsivarren päällä, pää kyynärtaivetta kohti ja jalat kämmenen tai toisen käden molemmin puolin roikkuen. On tosi hyvä asento vatsavaivaiselle!

ja tämä on todettu laajasti kaikissa viimeaikaisissa tutkimuksissa. Täällä USAssa, jossa asun, vatsallaannukkumisen aihettamasta riskistä puhutaan ja varoitellaan paljon. Kätkytkuolema on mystinen, yhä selittämätön, ja siihen vaikuttavat varmasti muutkin seikat kuin makuultaan nukkuminen. Yhden ainokaisen tekijän pohjalta kätkytkuolemaa ei voida perustella. Eikä myöskään yksi rokote voi olla ainoa tekijä, sillä kätkytkuolemia on ollut iän kaiken, ennen rokotteen keksimistä. Rokote voi toki olla yksi riskitekijä joka nostaa kätkytkuolema lukuja, mutta ei suinkaan selitys kuolemille! Sama rokote ei ole edes käytössä kaikkialla maailmassa ja silti kätkytkuolemia esiintyy...



Mielestäni sinun kannattaa ottaa vaari yleisistä suosituksista. Niiden mukaan lasta ei tule nukuttaa vatsalleen ennen kuin hän itse osaa kääntyä. Tällainen on linja ainakin täällä Jenkkilässä. Koeta pitää lastasi paljon makuullaan vaikka ennen nukahtamista. Auttaa ilmavaivoihin ja muutoinkin vatsan toimintaan. Muutoinkin on hyvä koettaa ratkaista vatanväänteiden syy. Ihmeitä ei toki voi tehdä, mutta pieniä juttuja voit kokeilla. Esim. Älä anna d-vitamiini tippoja illasta tai jätä niiden käyttö pois toviksi. Huomaat, onko niillä kenties vaikutusta pikkuisesi vointiin. Meillä d-vitamiini aiheutti just vatsavaivoja. Aloitettiin niiden käyttö uudelleen vähän myöhemmin.





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vai ymmärsinkö oikein?



Meillä on poika nukkunut noin 1,5kk ikäisestä asti mahallaan! Nyt ikää vajaa 3kk. Osaa hyvin kannatella päätään ja kääntää sen myös vaikka välillä olisikin naama patjaan...



Napero

Ehkä lapsesi terveyteen on osansa sillä, että muut äidit rokottavat lapsensa. Jos kaikki ajattelisivat sinun tavallasi itsekkäästi, että minä en ainakaan lastani rokota, koska rokottamiseen liittyy aina risekjä, pian riehuisivat taas ties mitkä rokot, poliot ja tuberkuloosit..

...että kun kannattelee omaa päätään, voi nukuttaa vatsallaan. Meille kätilöt sanoivat sairaalassa 3että " kyllä voi vatsallaankin nukuttaa" , eli olen antanut nukkua niin kuin vauva asettuu. Minäkin kyllä aluksi seurailin huolestuneena unia, mutta aina vauva pään asetteli sivuttain ja hyvin nukkui. Patjan pitää olla " napakka" , eli ei mitään untuvapatrjansuojuksia tarvita, jos haluaa oikein viimeisen päälle varmistella.



Voithan myös antaa vauvan nukahtaa vatsalleen ja kääntää selälleen jonkin ajan päästä, jos siitä on uniin apua. Tosin ilmavaivoihin juuri tuo mahallaan nukkuminen saattaa olla " se" juttu..

Tosin meille sairaalassa sanottiin, että voi nukuttaa mahallaan, koska se helpotti tytön mahakipuja. Mieluiten kuitenkin niin, että jossain vaiheessa sitten käännetään vauva kyljelleen. Meidän tytöllämme syömisen jälkeen happisaturaatiot olivat paremmat, jos nukkui mahallaan.

Olen aikaisemminkin ihmetellyt tuota Suomen kätilöiden tietämättömyyttä tästä asiasta, sillä tuskin maailmasta löytyy yhtään todellista asiantuntijaa, joka väittäisi, ettei mahallaan nukuttaminen liity kätkytkuolemaan. Ja juuri nuo asiantuntijat kehottavat aina nukuttamaan selällään (huom, ei edes kyljellään), kunnes vauva osaa itse kääntyillä (eli silloin ei tarvitse enää vauvan kierähtäessä rueta takaisin selälleen kääntämään).

Ja kuitenkin kätilöt tuntuvat todella helposti ottavan sen linjan, että no ei minun pitäisi viarllisesti näin sanoa, mutta kyllä voit ihan hyvin vatsallaan nukuttaa, kyllä minäkin tein omille lapsilleni niin 80-luvulla, eikä mitään ongelmia ollut. Hah!

Niinpä niin, kätkytkuolema ei todellakaan kohtaa jokaista vauvaa joka masullaan nukkuu, mutta on todistettu, että n 30% henkiä se säästää. Entäpä jos kyseessä olisi juuri sinun vauvasi henki?

Muita kätkytkuolemalta suojaavia keinoja :

kiinteä patja

ei tyynyä tai peittoa

huone 19°c

ei tupakointia sisätiloissa

tutin käyttö

t: melilea - ikuinen selällään nukuttamisen puolestapuhuja.. :)

Tosiaan...kätkyt kuolemien syytähän ei edelleenkän tiedetä !



Mulla on tyttö -98 ja poika -06. Kummatkin olen ihan heti kotiin laitokselta päästyämme nukuttanut mahallaan yöt...ja hyvin ovatkin nukkuneet ! Tulee niin röyhtäsyt kun pierutkin ulos ja ovat tyytyväisiä !



Meillä on poika nukkunut vatsallaan neljä viikkoisesta juuri ilmavainojen vuoksi. Jo sairaalassa lääkäri sanoi että voi vatsallaan nukuttaa. Ja neuvolassa sanoivat samaa, että vatsallaan voi hyvin nukuttaa pinnasängyssä missä on napakka patja ja tilaa ilman kiertää. Eli vaunuihin ja äitiyspakkauslaatikkoon ei kannata vatsalleen laittaa kun ilman kierto on huonompaa. Tottakai olen tietoinen tutkimuksista, missä vatsallaan nukuttaminen liitetään kätkytkuolemiin, mutta niin moni muukin asia liitetään niihin. Erään tutkimuksen mukaan ainakin tärken altistava seikka oli äidin tupakanpoltto.

Voi nukuttaa vatsallaan!Ei ole mitään tekemistä sillä miten nukkuu,kätkytkuoleman kanssa.Kolme tytärtäni ovat nukkuneet sairaalasta asti aina vauvana mahallaan.

Tästä on ennenkin puhuttu,kerrompa vielä kerran kätkytkuoleman syyn:PDT-rokotus!Se aiheutaa hengityksen lamaantumisen joka johtaa kuolemaan!En väitä että kaikki kuolisivat PDT-rokotteesta,mutta riski on olemassa.Kaksi nuorinta lastani ei ole saanut yhtään myrkkypiikkiä ja terveenä ovat olleet.Lukekaapa Viera Sheibnerin kirja!Terveydenhoitohenkilökunta kieltää jyrkästi että rokotukset olisivat vaarallisia,koska rokotuksissa liikkuu niin suuret rahat!

Masu78:

Lainaus:


Hui, hihhuli.


En ole hihhuli,tavallinen äiti vain,joka ei usko sokeasti terveydenhoitohenkilökuntaan.Lapsenikin ovat terveitä vaikken ole rokottanutkaan.



Rokotusten valmistajat rahoittavat tutkimukset jotka tukevat rokotusten " terveellisyyttä" .Ne varmistavat ettei mitään negatiivista mainita rokotuksista.Jos joku uskaltaa tutkia ja kyseenalaistaa rokotukset,se kielletään heti vastatutkimuksella, joka on tekemällä ja suurella rahalla tehty.Esim.tipuflunnsakin on pelkkä mainoskikka.Kymmenessä vuodessa noin 100 ihmistä on kuollut siihen.WHO kuulutti viime vuonna suureen ääneen: " Nyt se tulee ja tappaa" .Ihmiset(valtaosa)panikoivat ja hamstrasivat lääkettä joka ei edes tehoa.Myös turhaa rokotetta tilattiin ja kansa maksaa.Ketkä tästä kaikesta hyötyvät?Lääkefirmat ja media.Vieläkään ei ole saatu tipuflunssaa tarttumaan ihmisestä toiseen,vaikka on kovasti uhkailtu.Ymmärtäkää jo fakta:RAHA TÄTÄ MAAILMAA PYÖRITTÄÄ!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat