Vierailija

Minulla ja miehelläni on 6 kk vanha vauva, takana noin kahden ja puolen vuoden avioliitto. Olemme molemmat parikymppisiä.



Raskausaika oli suhteellisen vaikea parisuhteellemme, vaikka olimme vauvasta aiemmin puhuneetkin ja molemmat vauvaa halusimme. Mieheni etääntyi minusta todella paljon, kävi enemmän ulkona kavereidensa kanssa, riitelimme paljon ja tunsin itseni yksinäiseksi. Aloin jopa pelätä, ettei mieheni rakastaisikaan vauvaa kun se syntyisi, koska hän ei lähes koskaan puhunut kanssani mitään vauvaan liittyvää, kaikki vauvan tavarat ja muut hankinnat hoidin yksinäni (vaikkakin yhteisillä rahoilla, hän ei vain koskaan halunnut tulla mukaan, sanoi vain että kyllä sä tiedät mitä tarvitaan)..



Kun vauva syntyi, hän selvästi rakastui ensi silmäykseltä pikkuiseen ja edelleenkin lepertelee vauvalle päivittäin ja sanoo kuinka paljon rakastaa. Samoin sanoo minulle päivittäin minua rakastavansa. Mutta... hän ei ole halukas osallistumaan vauvan hoitoon millään tavalla, ei ole kertaakaan kylvettänyt yksin, vaipat on vaihtanut ehkä kymmenen kertaa, kakkavaippoja ei kertaakaan. Olen usein väsynyt koska minulla ei ole sukulaisia lähellä hoitoapuna eikä siis koskaan hetkeä ilman vauvaa (jota rakastan yli kaiken, mutta joskus kaipaisi hetken omaa aikaa) paitsi kun vauva nukkuu. Mieheni on vuorotöissä eikä ymmärrä että minä voin olla yhtä väsynyt kuin hän. Hän kokee vain omat unensa tärkeiksi eikä tajua miten rankkaa minulla joskus on kun en saa nukuttua ollenkaan.



Riitelemme päivittäin, yleensä juuri vastuun ottamisesta ja yhteisestä ajasta. Tuntuu ettei hän enää halua viettää aikaa minunkaan kanssani, aina on joko nukuttava tai sitten jotain sovittuna kavereiden kanssa. Menoistaan hän ilmoittaa muutamaa tuntia aiemmin ja elää siis aivan kuin hänellä ei mitään vastuuta vauvasta olisi. Olen hänelle sanonut ettei ole reilua koska itse en koskaan voisi niin vain mennä, hänen tulisi kertoa aiemmin menoista. Töiden jälkeen hän on yleensä hetken kavereidensa kanssa ennen kuin tulee kotiin syömään, eikä välttämättä edes ilmoita tulevansa myöhemmin.

Emme enää ole myös parhaita ystäviä niin kuin ennen. Hän valehtelee typeristä asioista, kuten tupakoinnista (vannoi lopettavansa ja on vannonut ettei ole polttanut, mutta on koko ajan polttanut selkäni takana).



Hänen mielestään ylireagoin, itse en enää tiedä... Olen vain väsynyt, tunnen itseni yksinäiseksi ja haluaisin taas tuntea että hän haluaa viettää aikaa kanssamme. Erostakin olen jo puhunut.. Mutta hän ei sitä halua ja aina yrittää muutaman tunnin hyvitellä että tulisin toisiin ajatuksiin. En vain ole enää onnellinen..



Tulipa pitkä ja sekava teksti, mutta sekava on olokin... :/

Kommentit (1)

Sinun pitää kertoa miehellesi, miten asiat koet (älä nalkuta, älä syyttele) ja pyytää että ottaisi huomioon tunteesi. .Jos ei ota, ole häntä jonain päivänä vauvan kanssa ovella vastassa kun tulee kotiin, annat vauvan hänen syliinsä ja painelet ovesta ulos sanomatta sanaakaan... painelet kävelylle/jonnekin pariksi tunniksi ja kun tulet takaisin, avaat keskustelun uudestaan... t. Neljän äiti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat