Seuraa 

Kertokaa mielipiteitänne pienen lapsen vanhempien erosta!



Olemme miehen kanssa olleet yhdessä yli kahdeksan vuotta, ja meillä on leikki-ikäinen lapsi. Suhteemme on kovin jäähtynyt (varsinkin minun puoleltani). On ollut jo kauan. Mies ei ole ikinä tuntunut oikealta minulle, enkä minä hänelle. Olemme puhuneet tästä. Parhaita ystäviä olemme silti, ja vanhempina mukiinmeneviä molemmat.



Olemme viime aikoina puhuneet avioerosta ihan hyvässä hengessä. Että jos se tulisi, niin miten se hoidettaisiin. Lapsen huoltajuus jaettaisiin, toisistamme emme puhuisi koskaan lapselle pahaa, ym. Itse olen aivan kuolettavan ihastunut erääseen toiseen mieheen. Hänen tunteistaan en ihan tiedä, ei hän mitenkään kylmä ainakaan ole. Sillä ei oikeastaan ole väliäkään. Eniten minua mietityttävät omat tunteeni. Nimittäin jos tämä mies vain pyytäisi, jättäisin oitis mieheni ja lähtisin hänen mukaansa.



Kun aloin odottaa lasta, totesin miehelleni, että nyt sitten ei enää voi erota, kävi miten kävi. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei pienen lapsen vanhempien tule erota jos arki vain jotenkin sujuu (ts. ei ole väkivaltaa, päihteitä tai muuta vastaavaa). Mutta onko äidin onnella merkitystä? Saako lapsi väärän kuvan parisuhteesta, jos äiti ja isä ovat vain ystäviä? Vai onko yhdessä pysyminen sittenkin tärkeintä? Kertokaa mielipiteitänne, eronneet, eroa harkitsevat ja sitä lujasti vastustavat, kaikki. Kiitos!

Kommentit (11)

ainakaan heti. Se on lapsille väärä signaali että vaihdetaan perhettä. Mutta erota voi. Voithan sitten seurustella uuden miehen kanssa silloin kun lapsesi eivät ole luonasi.



Uskon, että jos vaihdat lennosta, vanhat ongelmat seuraavat.



Mutta onnea matkaan joka tapauksessa.

hommaan ja lopetin ihastus suhteeni vaikkei sekään helppoa ollut. Tunteilleen ei voi mitään ja itselle on oltava armollinen mutta punnita kantsii kyllä vaihtoehtoja, toden totta. Vaikee neuvoo ketään näissä asioissa mutta itse olen todennut tehneeni sen parhaimman vaihtoehdon mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Niin, varmaan niistä ihmisistä joista ei ole vastuutaan kantamaan. Silloin on helppo tuomita se höpöhöpöksi ja selittää parhain päin että se OMA NAPA on se tärkein. Vaan kun ei se ole. Jos lapsilta kysyttäisiin mielipidettä siihen, haluavatko että perhe hajoaa, niin kuinka moni lapsi sanoisi että juu, kyllä äiti, siitä vaan, tärkeintä on että äiti on onnellinen. Viis minun pienen tunteistani, äitihän sen tietää että minulla on hyvä olla kun äiti ja isi eroavat ja äiti pääsee uuden sedän kainaloon.

Hyi helvetti oikeasti teitä keskenkasvuisia hedonisteja!

kohta heittää, että ei saa erota jos mies ei lyö eikä juo eikä petä.



Miksi pitää antaa suhteen mennä niin huonoksi, että mies lyö (kun vaimo nalkuttaa), juo (kun ei kestä huonoa suhdetta) tai pettää (kun vaimo ei enää anna). Siitähän seuraa vain riitainen avioero.



Kannatan eroa ennen edellämainittuja ongelmia.



Mutta yrittää siis pitää, terapiaa ja muuta, ihastuminen EI ole ratkaisu. Ihastumisia tulee ja menee, niitä voi tulla useita vuodessa. Tärkeintä on se mitä haluat elämältä.

" nykyään erotaan niin helposti" .



Pitääkö juuri MINUN olla eroamatta kun " nykyään erotaan niin helposti" .



Edelleen, vain kerran täällä eletään. Yrittää pitää mutta ei lopun elämäänsä.

kun on perheen päättänyt ehdoin tahdoin perustaa sen tietyn henkilön kanssa, niin vastuunsa on kannettava. Ihastuksia tulee ja menee, mutta sen ihmisen kanssa on perhe perustettu, joten se ihminen on tärkein.

Lapselle perhe on maailman keskus, jos se hajoaa vaikka sen takia että äiti nyt sattui ihastumaan toiseen setään, niin se on lapselle maailmanloppu. Eli kun on lapsi kuvioissa, niin omat ihastukset ovat todellakin sivuseikka. Minua ihmetyttää tämä kevytmielisyys jolla lasten tunteet kylmästi sivuutetaan uskottelemalla että kyllä se lapsi hyvin voi vaikka erotaankin. Kun ei voi, useimmiten.

Reaktioni oli että " Aha." mutta sisällä kuohui, pelkäsin ihan hirveesti, en ymmärtänyt, ahisti, itketti, sydän hakkasi, se oli kauheeta! Oli hirveä helpotus kun vanhemmat pysyivätkin yhdessä.

Me erottiin lapsen ollessa 5-vuotias, siitä on nyt neljä vuotta aikaa. Kun silloin kerrottiin että muutetaan eri osoitteeseen kun iskä, tyttö totesi että " aha" . Kertaakaan näiden neljän vuoden aikana ei ole ollut mitään ongelmaa lapsella siitä, että isä ja äiti asuu eri osoitteissa, kun hänellä kuitenkin on ne molemmat vanhemmat. Kun ero hoidetaan vanhempien kesken ja jos sen kerran pystyy hoitamaan yhdessä ja sovussa, se on minusta ainakin ollut parempi vaihtoehto kun elää suhteessa ja kodissa, jossa kellään ei enää ollut oikein kivaa.

Toki olisin halunnut että oltaisi voitu elää perheenä loppuun asti, se oli tarkoitukseni silloin kun perhe perustettiin. Oltiin oltu yhdessä pitkälti toistakymmentä vuotta ennen tytön syntymää, joten mistään pikaisesta päätöksestä ei ollut kyse..........elämä vaan ei aina mene niinkuin haluaisi. En kannata eroa, jos asiat saa korjattua, mutta ei se maailmaloppu lapsellekaan ole, kun vanhemmat ei siitä sitä tee!

Tsemppiä ap:lle, mihin sitten ikinä päädytkään.

omasta ja lasten. Lapset sopeutuvat ja ero voi olla " hyvä" jos vanhemmat ovat fiksuja.



Valitettavasti elämme täällä VAIN kerran, joten jos suhde enimmäkseen ahdistaa, ero on oikea ratkaisu.



Itse määrittelen niin, että VASTUU tarkoittaa että pitää YRITTÄÄ kaikkensa, mutta jos on jo kaikkensa yrittänyt, ei tarvitse odottaa vielä lisää 10-15 vuotta että lapset on isompia.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat