Vierailija

Kahdella edellisellä ikäeroa parivuotta hieman reilut, kärsin masennuksesta toisen jälkeen. Haluaisin kuitenkin kolmannen...millaisella ikäerolla olisi järkevää, ettei väsymys toistuisi?

Kommentit (9)

Saatiin kaksi ekaa lasta aika nuorina ja parin vuoden ikäerolla. Kavereilla ei vielä silloin ollut lapsia.



Kaverit alkoivat lisääntyä vasta 3-kymppisinä ja meillekin tuli vauvakuume. Saimme siis kolmannen niin, että vanhemmat lapset olivat 8 ja 6.



Tämä on ollut aivan ihanaa ja NIIN erilaista kuin silloin vähän päälle parikymppisenä. Nyt on osannut rauhoittua lapsen äärelle ja näkee paljon sellaista, mihin ei osannut kiinnittää ekojen kanssa huomiota. Ymmärtää nauttia!



On tässä vaaransakin. Tämmöisen ihanan iltatähden hemmottelee äkkiä piloille...koko perheen voimin. Se on syytä tiedostaa, kyseessä todellinen sudenkuoppa!

on kaksi vanhinta vajaan kahden vuoden ikäerolla ja kolmonen kun syntyi olivat 6v ja 4v.

Pystyi jo aika kivasti vauvaan keskittymään ja isommat sisarukset olivat kovasti hullaantuneet pikkuveljeen, pikkuveli nyt 2,5v menee jo ihan täysin porukan mukana kun leikkivät.

Nelonen tuli kaksi vuotta kolmosen jälkeen ja toisaalta olisi varmaan ollut kiva väli kolmoseenkin näin kun isommat ovat päivät koulussa niin saisi elellä ihan vain vauvalle muutaman tunnin päivässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

esikoinen ei olis vielä koululainen kun vauva syntyy. Siis että kaikki lapset olisivat ainakin puoli vuotta yhdessä kotilapsia. Henkinen ikäero tulee tosi suureksi, jos vanhin tai vanhimmat on koulussa jo, ei sitä samalla lailla vauvaasisarukseen edes tutustu. Mutta tää mielipide on ihan tasan lasten kannalta ajateltu, ei vanhempien jaksaminsen kannalta.

masennuksesta toisen jälkeen, kolmas syntyi kuitenkin vain 10kk toisen syntymästä. En ainakaan sellaista suosittele missään nimessä!! :(

Lainaus:

masennuksesta toisen jälkeen, kolmas syntyi kuitenkin vain 10kk toisen syntymästä. En ainakaan sellaista suosittele missään nimessä!! :(




Vai luulitko että kolmas lapsi parantaa tilannetta????!!??

Tilanteet ja vauvat ovat erilaisia, joten on mahdotonta sanoa, että väsytkö vai et. meillä ikäeroa on esikoisella ja kakkosella 2v3kk ja tämän tulokkaan ja kakkosen ikäeroksi tulee noin 1v6kk.



Väsymystä on välillä, mutta meille tämä sopii. Pitää vaan muistaa pienten lastenkin aikana pitää huolta itsestään ja omista tarpeistaan myös jotta jaksaa.

kun uusi lapsi syntyy. Masennus ei välttämättä/toivottavasti.



Jos kakkonen on vähintään 3v, pois vaipoista, syö itse, pukee itse, nukkuu hyvin yöt, homma menee varmaan ihan siedettävästi.



Kannattaa kuitenkin ehkä miettiä ja jonkin ammattilaisenkin kanssa käydä läpi masennuksen syitä, jos voisit sillä tavalla "rokottaa" itsesi sitä vastaan, että homma toistuu.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat