Seuraa 

Sivut

Kommentit (103)

Maaseudulla mekin asumme ja lapset käyvät melko pientä koulua. Kavereita ei kyläile aina viikottainkaan, tosin naapurin poika saattaa olla lähes joka päivä pihalla, mutta hän kuuluu kalustoon, en osaa luokitella kyläilijäksi.

Esikoinen käy itse jonkin verran muualla ja pyytää sitten toisinaan kavereita meille, kuitenkin yhden kerrallaan. On mukavampi keskittyä yhteen kerrallaan. Nyt on tullut muotiin pyöräily, käydään illalla jonkun kaverin kanssa lenkillä. En ole laisinkaan niin sinisilmäinen, ettenkö tajuaisi takana olevan hiukan muutakin. Sovittu on, että kylälle ei jäädä notkumaan. Vanhanaikaisuus on meidän perheen kasvatusmetodi nro 1. Ala-asteikäisen ei tarvitse kulkea kylillä, meille saa pyytää kavereita ja itse saa mennä kaverin luokse.

Poika potee kaveripulaa, koska omalla luokalla on vain toinen poika, joka on niin eri luontoinen, ettei heistä ole kavereiksi. Onneksi on tämä naapuri, vaikkakin kolme vuotta vanhempi. Hyvin kuitenkin yhteen sopivat, molemmat ovat leikkiväisiä luonteeltaan. Sitä suren, että kuinka käy sitten kun naapurin pojalle ikää karttuu pari vuotta ja muut asiat alkavat kiinnostaa.

Toiseksi nuorimmalla käy silloin tällöin myös leikkikaveri ja itse kyläilee samoissa paikoissa. Syksyllä kun eskari alkaa, saa sitten joka arkipäivä kaveriseuraa.

Oma ystäväpiiri ei kovin laaja ole, naapurien kanssa tulee oltua tekemisissä melkein eniten. Yhden entisen työkaverin kanssa on ystävyys säilynyt, vaikka muutama kerta vuodessa vaan nähdäänkin. Mitenkäs teillä muilla, onko aikaa ystävyyssuhteille?

Eli aamuhommat on tehty - kolmas koneellinen (7.5kg) pyorimassa, aurinko paistaa taysilla ja on kohtuu mukava olokin!

Lounas kanssa syotiin ja nyt pikasesti livistin koneelle ennen kakkosta...

Mulla on raskaana ollessa (taalla ulkomailla) aina ensin se tavalliset verikokeet; mitka ne nyt olis suomeks' toksoplasmoosi ja rubeole=vihurirokko?. Ja toksosta ei oo vasta-aineita, joten kayn koko raskauden seulannassa eli verikokeella. Myos rautaa taal annetaan aikasessa vaiheessa ja viimesella kolmanneksella kalsiumia. Yleensa porukat taal kayvat kolmesta viiteen kertaa tarkastuksessa jos kaikki on hyvin ja samalla katsotaan myos ultralla. Ma kayn lahes joka kuukausi, joitain peruja kai neuvolakaynneista?! Ja ultralla katellaan myos..ja oon jo itekin siihen niin perustunu etta sukupuolenkin naen kylla itekin vaikkei laakari sita ilmoittaisi!(4 kk jalkeen)

Onneks' ei noihin muihin tarkkoihin kokeisiin oo koskaan ollu aihetta, tuntuis se kauheelta menna johonkin napapiikityksiin tms. joilla torkitaan maha-asukkia! Toivottavasti meikalaisen viitonenkin alkais pian ja normaalin terveesti (toivomus ylakertaan!)



Mutta muuten elo on sita samaa naitten neljan kanssa; kesalomia odotellaan jo kovin! Hauskoja vappuseikkailuja vaan kaikille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nelonen oli sit eilen yli 39asteen kuumeessa ja yskii aika paljon. Sovittiin hoitolasten äidin kanssa ettei tytöt tule tänään, eli on " vapaa" päivä. Nyt aamulla pojulla ei olekkaan kuumetta, saas nähä nouseeko se vielä. Itsellä ollu hirvee yskä ja nuha jo kolmatta viikkoo ja jouduinpa hakemaan eilen antibiootit kun meni poskiontelon tulehdukseksi.



Niistä silmäjutuista... minulla myös lasit, likinäkö o.-3.75 ja v.-5.25 eli ilman laseja aika sokea ;) Kovasti olen kanssa leikkauksesta haaveillut mutta tyyris hinta ja vauvahaaveet jarruttavat. Laser leikkauksen jälkeen kun ei saa ainakaan puoleen vuoteen tulla raskaaksi, myös synnytyksestä ja imetyksestä on jokin vastaava raja, ei siis ajankohtainen pariin? vuoteen....

Sisareni kävi leikkauksessa viime kesänä ja leikkaus onnistui erinomaisesti, hänellä näkö ennen leikkausta melkein sama kuin omani.

Myös hänen ystävänsä kävi hiljattain leikkauksessa, ystävällä ennen leikkausta näkö tais olla jotakin -1 ja -2väliltä, hän tarvitsi laseja vain autoa ajaessaan.



Sain eilen naapurilta aika läjän iriksen juurakoita, täytyy pikkuhiljaa siirtyä tuonne pihalle kaivelemaan =o)



Marlett

Kavereista.Meillä ei niinkään koulukaverit " juokse" vaan lapsilla parhaimpina ystävinä on perhetuttujen lapsia.Mukavaa kun on syntynyt suht samoina vuosina ja samaa sukupuolta.

Toki koulukamujenkin kanssa ollaan jos ohjelma saadaan yhteen sovitettua.

Muita yleispäteviä sääntöjä ei ole paitsi haluan itse hieman valvoa lasten leikkejä.Mitä puuhaavat.Ja sama juttu jos menevät kaverille toivon että vanhemmat ovat sieläkin kotosalla ja lähellä jos vaikka jotain sattuu tai aikuista tarvitaa.Ovathan lapseni niin pieniäkin vielä.Ettei valvontaa sovi unohtaa=)



Meillä oon nyt kummallisia öitä takana.Nyt nuorin huusi suoraa huutoa klo 03.45 ja istuin olohuoneessa rauhoittelemassa häntä.Ja loppuyön uni oli kovin katkonaista.

Onneksi aurinko paistaa ja pian menen ojentamaan nokkani sitä kohden.Mikään ei ole niin virkistävää kuin auringonpaiste ja lämpö.



Mukavaa,ystävät,että juttu jatkuu täällä!Ja aika aktiivisia olemme olleet,sekin on hienoa!!Samaa rataa rouvat!!!



Oikeen ihanaa päivää kaikille!!

L+5

Ps.Tytär nro 4 joutuu tänään koetukselle kun yksi hammas joudutaan poistamaan.IIK!Äitinä jännitän varmaan enemmän kuin hän!

Eipä siinä mitään, minä ihan tykkään arjestakin. Pyykkikone pyörii, kaks vanhinta on koulussa ja seuraavat kaks kerhossa. Pienin nukkuu aamupäiväunia ja koiravauvakin nukkuu. Eilen oltiin illalla kahdeksan aikaan koiran kans kotona, ja meinas olla lapsille vaikeeta mennäö nukkumaan. Kymmeneltä oli kuitenkin kaikki rauhoittunu ja koiravauvaa siliteltiin miehen kans samalla ku katottiin telkkaria. Yhdentoista jälkeen mentiin nukkumaan ja koiruli jäi nukkumaan omaan koppaan aulaan. Kahdeltatoista heräsin kun koira " itki" . Kävin vähän lohduttamassa ja jätin yksin nukkumaan. Hetken kuluttua hiljeni. Kolmelta kävin vessassa ja koira heräsi siihen ja vinkui taas hetken, mutta rauhottui nopeasti. Kuudelta itki tää nuorimmainen niin että koirakin alkoi taas vikisemään. Imetin nuorimmaisen ja koira hiljeni parin vinkaisun jälkeen. Ihmekös tuo, neiti 9v oli hakenut koiran omaan sänkyynsä, kun kuulemma ei kestänyt kuunnella kun se vikisi. Sanoin sitten tytölle, että älä opeta tulemaan sänkyyn, ota mieluummin koiran koppa sängyn viereen vaan. Saa nähdä kuinka käy, tottuuko nukkumaan sängyssä vai oppiiko omaan koppaan. Mutta joka tapauksessa on tosi suloinen pikku pentu.



Vielä seulonnoista muutama sana, kun oli eilen niin kiire. Eli kun odotin tätä nuorimmaista mulle tehtiin vaan se np-ultra (täällä siis tehdään vain se). Lääkäri teki ultran vatsan päältä eikä alakautta ja koko raskauden loppuajan oli semmoinen pelko, että jos siinä ei näkynyt kaikki, kun vauva mahassa oli vielä niin pieni. Lähinnä mietin sitä, että jos vauvalla on jokin semmoinen poikkeavuus, joka olisi vaatinut hoitoa heti syntymän jälkeen, ja etukäteen olis sitten osattu varautua tilanteeseen. No, onneksi kaikki oli hyvin. en kyllä osaa sanoa mitä tekisin jos jotain poikkeavaa löytyis. Keskeytystä en tekis, mutta varmaan menisin kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin, että tilanteeseen osattais varautua mahdollisimman hyvin. Toivottavasti ei tarvi ikinä tuommoisia miettiä.



Ikäkysymykseen:

olen ollut 19 kun ensimmäinen syntyi. Sitten 20v, 24v, 26v ja 29v.



Nyt päätin, että lopetan imettämisen torstaina. Älkää edes kysykö miks just sillon, se vaan tuli jostakin. saa nähdä kuinka sitten käy. Yleensä täti on tullut tasan kaks viikkoa imetyksen lopettamisen jälkeen, että ehkä jo tässä kuussa olis ekat menkat tän nuorimmaisen jälkeen.



Mutta täytyy kai lähteä tekemään jotain hyödyllistä.



Pipsa+5

Täällä minä töissä istun ja pakerran yäk miten tervanjuontia se on näin monen vapaapäivän jälkeen...no ehkä kun tässä vauhtiin pääsee niin hyvä on. Viikonloppunakin olen sekä aamu että iltavuoron duunissa joten kotona ei tarvii käydä kun nukkumassa...

Minä olen ihan tyytyväinen tähän palstaan ja täällä keskusteluun enkä välttämättä kaipaa mitä " suljettua areena" , toki mukaan tulen jos sinne huolitaan...

Pesukonekyselyyn vastaan että meillä on n. vuoden vanha perusmallin Siemens ja hyvin on toiminut. Tosin käytän taloyhtiönkin pyykkitupaa toisinaan mutta yhä harvemmin jaksan sinne raahata, on niin paljon helpompaa niitä kotona pyöritellä. Kuivausrummusta olen haaveillut ja sellaisen hommaaminen tuleekin varmaan jossain vaiheessa ajankohtaiseksi. ( kunhan vaan rahaa olisi ).

Silmälasit minulla on ollut lapsesta alkaen, aika vahvathan nuo on ja hajataitto on iso ongelma.. Piilokarsastusta multa on muksuna ja nuoruusiässä 3.sti leikattu. Onneksi ei tuo ominaisuus ole periytynyt yhdellekkään muksulle HUH HUH

Neiti Kakkonen on kotona toista päivää vatsakipuineen ei ole onneksi ripuloinut eikä oksentanut mutta nyt kuullema alkaa jo kipu helpottaa ja elämä voittaa.

Mietin tässä kuumeisesti mitä sapuskaa laitan pesueelle tänään , se kun tuntuu olevan ainainen ongelma. Palailen myöhemmin nyt jatkan reippaana työntekoa ;)

Terkuin Isotikru

Näitä vatsapöpöjä tuntuu olevan myös meilläpäin liikkeellä. Meillä ei onneksi vielä, mutta eilen säälin erästä äitiä, joka sai päälleen oksennusta oikein kaatamalla bussissa.Poika vain yhtäkkiä alkoi oksentaa ja sitähän riitti! Meillä nuorimmalla vain tuota räkätautia, esikoisenkin ajoin tänään päiväkotiin, kun se silmätulehdus vihdoin alkoi jo parantumaan. Kuopuksen muskari sen sijaan jäi väliin - jälleen kerran.



Noista silmälaseista - ei ole. Tai oikeastaan on; valitin silmälääkärille silmien väsymistä ja antoi vinkiksi hankkia lukemista varten sellaiset halvat lukulasit ja ne sitten hankinkin. En tosin muista käyttää, joten ei niistä paljon iloa ole! Mutta muita laseja ei ole.



Nuo työkalut eivät kyllä oikein pysy minun kädessäni. Eli lampun kyllä vaihdan (siis vain ihan tavallisen hehkulampun) ja ruuveja kiristelen tarvittaessa. Mutta ei minusta oikein muuhun ole. Putkimiestä yritin joskus leikkiä, mutta en tee samaa virhettä enää.



Kiitos muuten pesukonevinkeistä, pistetään korvan taakse. Ja sitten siitä kirjoittelusta pienemmän piirin kesken. Olisi varmaan ihan hyvä ajatus, kun vaan joku osaisi. Hyvä kun edes tämän jotenkuten hallitsee!



Pitää mennä taas jatkamaan hommia. Paranemisia,



Suviruusu

Meillä on tänään vähän myöhäinen aamu, sängystäkin nousin vasta kahdeksan jälkeen ja vasta on selvitty aamupuuhista! Ulos pitäisi lähteä, kun on noin ihana päivä.

Kiitos Leanna silmätippavinkistä. Tänään ei auttanut muu kuin " istua lapsen päälle" ja niin saatiin ne tipat jotenkin edes oikeaan suuntaan. On näköjään eroja noissa tippapulloissakin. Nyt on kahdenlaista sorttia ja toisen pää on sellainen kapea, että siitä saa tipan laitettua huomattavasti helpommin.



Jippii, meillä on tänään melkein vapaailta! Isommat lähtevät yökylään mummolaan ja vain pienin jää kotiin. Saas nähdä mitä tulee; yökylässä ovat olleet viimeksi puolisentoista vuotta sitten, kun kuopus syntyi. Kovasti ovat innoissaan ainakin. Toivottavasti tulee sitten uni illalla silmään. Huomenissa sitten käydään ilmeisesti isännän kanssa autokaupassa. Me olemme tähän saakka pärjänneet ilman autoakin näin kaupunkilaisina. Nyt on autokuume iskenyt ja pahasti, olisi se elämä vaan niiiin paljon helpompa, jos olisi auto. Mökkireissut ja kaikki. Aina ei tarvitsisi olla ruikuttamassa autoa lainaksi. Tämänkin pesueen kanssa vaan on aika vaikea löytää kohtuuhintaista ja tarpeeksi suurta autoa. Kriteerinä kun nyt on se, että ne kolme turvahärveliä täytyy saada mahtumaan mielellään taakse ja tavaratilakin olisi ihan suotava. Hyviä autovinkkejä?



Mutta nyt kyllä lähdetään ulos.



Suviruusu

Ekaksi pyykkikoneesta, meillä on Electrolux ollu reilun vuoden ja oon tykänny. Samalla ku ostettiin tuo kone, hommattiin kuivausrumpu ja kovasti oon kyllä siitäkin tykänny, vaikka ekana vastustelin sen hankintaa. Nyt en kyllä pois antais.



Minäkin mieluummin kirjoittelen tänne, kuin jonnekin suljettuun piiriin. Helposti täältä varmaan voi minutkin tunnistaa ja ehkä saattais henkilökohtaisempia tullla kirjoiteltua jossain muualla, mutta voi olla

etten sais aikaiseksi liittyä muualle. Ihan hyvä näin.



Koiranpentu heräsi aamulla varttia vaille viis halukkaana leikkeihin ja yllättäen se olin minä joka heräsin ja kävin pentua katsomassa. Vaihdoin puhtaita sanomalehtiä ja silitin ja sanoin, että nyt on vielä yö ja nukutaan. Hetken vinkui, kun lähdin jatkamaan unia, mutta aika nopeasti kuitenkin rauhottui. (Siis meillähän minä olen jarrutellut koiran hankintaa ja ehtona oli, että en joudu öisin nousemaan enkä pissoja ja kakkoja siivoilemaan. Useammat olen jo siivonnut.)



Nyt tuo nuorin tuli tuohon ja haisee kakalle. Täytyy mennä.



Pipsa



































































Meillä myös vähän levoton yö, pienin poju yskiskeli ja rohisi, tyttelillä taas vaihe jolloin näkee aika paljon pahoja unia ja kömpii viereen välillä useamman kerran yössä (menee itse takaisin omaan sänkyyn) onneksi osaan nukkua aika hyvin vaikka lapset ovatkin vieressä. Poju on vauvasta asti saanut larygniitti kohtauksia (valekuristustauti/paha kurkunpääntulehdus) useita kertoja vuodessa, tälläkertaa rohina onneksi laantui eikä yöllä tarvinut lähteä sairaalaan. Tosin vähän on pojalla lämpöä vielä.



Siitä allergia lääkkeestä,nasaleze, onko joku käyttänyt sitä jo? TOimiiko se hyvin? Itsellä ollut paha siitepöly- ja eläinallergia 5vuotiaasta asti ja taas alkaa olla se pahin aika vuodesta, eikä antihistamiinia voi käyttää jos raskautuu :( Kävin sieltä nettisivulta katsomassa niin ainakin se nasaleze sopii kaikille, mikä on hyvä sillä meillä myös molemmat pojat oireilevat koivun kukinnan aikaan.



Marlett

on kaikenmaailman ongelmia koneen yhteyksissa; en tanaan paassyt internettiin ollenkaan! Nyt oon miehen toissa ja heti koneella, kuten huomaatte!



Meilla oli tuollainen samanlainen miehen akillinen kiinnostus mun kirjoituksiin, en tieda mita ihmeen seksikertomusta se luuli mun tanne kirjoittavan - tai muita ' paljastuksia' . Aina kun menin koneelle niin alkoi kysymyslista mita ne nyt ja sita sun tata; kunnes kylmasti ilmoitin ett' hei taa on vaan mun juttu!!! En viittis sulle sen enempaa lueskella naisten juttuja etta lopatatko kiitos! Noh, otti se hiukan nokkiinsa, mutta kun mulla saa ainaki yks' juttu olla niin prive ettei sen tarvii tietaa, eiko?



Ma oon menossa sita sukulaisnaista tervehtimaan nyt kohta, sitten saa kuulla miten kaikki oikein kavi...



Muuten alan odotella/haaveilla/pelata piinaviikkoa!!! 20/29 kai sitten tanaan?!

Tadin tavoittaneille onnea seuraavaan yritykseen!!! Ja muille tsemppia haaveiluun!!!!!!!



tassa viela kirjoittelen etta listakin nousis hiukan ylos...



kuulin just' etta sukulaisen vaimolta tuli kesken; ja viela kun meni 4kk lapsivesipunktioon,aidilla 40v taynna ja eka muksu - sorkkivat kai pussin sitten rikki kun tuli heti samalla kesken!! Kauheeta miten on mahdollista viela 2006! Ja kun viela olivat ns. paremmalla laakarilla, olis luullu asiansa osaavan... vielakin kauhistuttaa.



Muuten kaikki on okei, vaikka ilmat on ollu iltasateiset pari paivaa..mutt kiva on kuulla etta Suomes on alkanu lammeta jo kunnolla!!!



Mutta nyt tuo ukko-kulta tuli suihkusta, taytyy sita alkaa ' viihdyttaa' ettei ihan hermostu tahan mun kirjoitteluun!! Hyvat yot taas -huomisiin!

raskaaksi vaikkakaan ei raskaus jatkunut ja toistamiseen raskaaksi heti km jälkeen.Ja sekin kesken.Mutta taisi olla muuta häikkää kropassa sillo...

Ei ole laseja.Monta kertaa raskauksien yhteydessä olen mielestäni nähnyt erittäin huonosti ja ainakin 4 kertaa juossut optikolla näön tarkistuksessa mutta mitään vikaa ei näössä kuulemma ole.Raskaushormooneista johtuva näön hetkellinen huonontuminen on ainakin kohdallani paikkaansapitävä.

L+5

Viime yö oli kyllä tosi levoton. Neiti kaipaili tuttia useaan otteeseen ja nukkui levottomasti. Ensimmäinen yö ilman tuttia meni niin hienosti että viime yö pudotti minut maan pinnalle oikein rytinällä. No kaitpa se siitä.



Niin se arki taas alkoi. Isot lapset lähtivät jo kouluun ja me lähdemme kohta viemään nelosta kerhoon. Meillä isot odottavat jo kovasti kesälomaa. Ja minä odotan että loppuu tuo kerhoon ja harrastuksiin kuskaaminen.



Nyt tästä taitaa tulla oikein valitusvirsi joten lopetan heti alkuunsa ja juon pari kuppia kahvia jos tulis vähän virkeämpi olo.



Medison+5



Ai niin, kerrohan Pipsa miten meni ensimmäinen yö pennun kanssa?

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat