Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Miten pitkään muilla sektioäideillä on ollut vuodontapaista, vai onko ollenkaan. Jo yli neljä kuukautta leikkauksesta, menkkoja ei kuulu mutta outoja hieman rusehtavan punertavan kellertäviä klimppejä tulee silloin tällöin. Ihan kuin kohdusta poistuisi rämmäleitä velä vaan. Muutenkin limaisuus on melkoista ja pikkuhousun suojia on melkein pakko pitää tai alkkareita saa vaihtaa kolme kertaa päivässä. Myös menkkoja ounastelevia vuotoja muutaman kerran, mutta vain noin teelusikallisen verran. Pitäisiköhän mennä gynelle, ettei vain ole mitään tulehdusta, vaikkei kipuja tai muita oireita olekaan?

Kommentit (4)

synnytyksestä vajaa kuusi kuukautta, ja limaista kellertävää vuotoa alkoi esiintymään kolme kk sitten. vähän aikaa seurailin tilannetta ja sitten kävi lääkärissä juuri ton tulehduksen takia, vaikkei mitään kipuja ym. ollutkaan. No, emätintulehdus oli johon sain antibioottisen rasvakuurin (paikallisesti vaikuttavan). Auttoi ton vuodon loppumiseen, mutta nyt on alkanut vähän vuotaa uudelleen samalla lailla ja ajattelin kyllä nyt tilata ajan yksityiselle gynelle, jos sais enempi apua. Ei kai voi olla normaalia runsaampaa valkovuotoakaan kyseessä?? Kylläpä meitä naisia " hellitään" kaikenlaisilla vaivoilla, varsinkin synnytyksen jälkeen, vaikka tuloksena vauvat on ihania!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja sektioäiti olen. Ja menkkoja ei ole vielä kuulunut, 7kk synnytyksestä (imetän).

Esikoisesta, joka tuli alateitse, vuosin varmaan lähes puoli vuotta, " oudot" ja vähemmän oudot vuodot päättyivät vasta sitten ekoihin oikeisiin menkkoihin, ja sitten ne tulivat oudosti epäsäännöllisesti ja vaihtelevasti muutenkin koostumukseltaan ja kestoltaan koko ajan kunnes aloin odottaa toista lasta jo n.1v edellisestä synnytyksestä... eli kaikki on varmaan normaalia, ja voi kestää jonkin aikaa, ainakin se vuosi, että ne vuotelut säännöllistyvät. Jos siis ei ole mitään kipuja tms...



Aluksi varoitus " ihanista" yksityiskohtaisista kuvauksista. ;) Mulla synnytyksestä pian 5kk. Jälkivuodon jälkeen vuosin tosi pitkään sellaista vähäistä rusehtavaa limaa. Sen loputtua olen joutunut koko ajan käyttämään pikkuhuosunsuojaa kun kellertävää limaa tulee jatkuvasti... :/ Luulin eilen, että olisi alkanut menkat kun liman mukana tuli hieman verta. Mutta ei! Ainakaan vielä ei kunnon vuoto ole alkanut. Minullakaan ei mitään kipuja ole. Olen miettinyt myös jonkun tulehduksen mahdollisuutta ja ajattelinkin tässä varailla aikaa gynelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat