Seuraa 

Kommentit (12)

Kiitos Katri kuulumisista ja tsemppauksesta!

Ajattelin testata viikon päästä maanantaina aikaisintaan, mikäli ei mensut ala ensi lauantaina (kp 32). Mull´on ollut nyt tasan 2 vkoa lämpöilyä +37,2-37,6 (norm. +36,2/3). Tilasin ajan lääkärillä, kun lämpöily voi johtua myös jostakin sairaudesta.

Nyt saa nauttia todella auringonpaisteesta! Katsoin säätiedotusta, niin vasta torstaina on vähän viileämpää, mikäli pitää paikkansa.

Olen henkisesti valmistautunut pettymykseen, siten että haluan olla tietoisesti kiitollinen siitä, että elämä on ok, vaikkei kauan odotettua (yli 12 v.)lasta koskaan tulisikaan. Kyllähän Luojamme tietää, mikä meille on parasta, eikö?

Joko sulla Katri on mensut alkaneet?

Toivon sinulle ja miehellesi kaikin puolin tasapainoista ja aurinkoista lomaa! Pitäkää oikein " honeymoon" !

Ei ole vuoto vielä alkanut, onneksi. Aina sitä näin on askeleen lähempänä etelänmatkaa. =)

Tulepa sitten kertomaan mitä testitulos näytti, jos siihen tilanteeseen saakka pääset.



On kyllä tosi kiva, kun on lämpimiä ilmoja, mutta tänään oli vähän turhankin raskas päivä. Käytiin miehen kanssa istuttamassa perunoita vanhempieni luona ja niiden pihalle paistaa aurinko koko päivän. Oli melkoisen kuuma olla pellolla. Silloinkin kun jo varjossa oli +25 lämmintä. Mitä lie ollutkaan auringossa.... Hieman poltin kasvoni ja käsivarteni, mutta onneksi en kovin pahasti.



Mutta nyt en jaksa enempiä kirjoitella. Raskas päivä takana tuon kuumuuden takia.



Aurinkoista viikkoa sinulle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hei Katri!



Kokemuksesi ovat olleet raskaita sekä sinulle että miehellesi. Suhteennekin on varmaan näissä tilanteissa kovasti koeteltu. Hienoa, että olet jaksanut odottaa miehesi valmistautumista vauvan tulolle.

Olin 28-v. kun aloin kuumeilemaan. Näiden vuosien aikana asia on ollut paljon mielessäni. Helpompaa on ollut elää, kun on jaksanut luottaa, että tapahtuu sitten miten päin vaan, on se parasta meille, vaikka se ei tunnu mukavalle. Olen muuten sekundäärisesti lapseton, sillä edell.liitostani minulla on jo aikuiset lapset. Ehkä eniten sekund.lapsettomuuteen onkin vaikuttanut se, että on kokemusta äitiydestä. Minulle se oli tosi rankkaa välillä. Olin useita vuosia yksinhuoltajana (jäin yksinhuoltajaksi lasten ollessa 1-ja 3-vuotiaat). Lasten sairastelu, avioero, oma uupumus ja valtava vastuu yksin kasvattajana ovat vaikuttaneet psyykkeeseeni niin paljon, etten ole raskautunut - näin uskoisin. Ainakin se on osasyy. Tosi paljon olen halunnut yhteistä lasta. Nyt kun katson elämääni taaksepäin, tajuan, että en olisi ollut valmis vauvan tulolle. Sen olen todennut, että oma " vääränlainen yrittäminen" on esteenä enemmänkin. Psyykkeen on tärkeä " olla levossa" . Ymmärtänet mitä tarkoitan?

Itse asiassa nuo ovat jääneet hieman epäselviksi kun olen testannut tosi myöhään plussan. Tuon ensimmäisen raskauden kohdalla viimeiset menkat tuli huhtikuussa -05 ja sitten plussa tuli vasta 3.7. Neuvola-ajan sain pian ja silloin terveydenhoitaja kokeili myös kuuluuko sydänäänet ja omasta mielestään ne kuuli tosi selkeänä. Pari erilaista sydänääntä kun kuului, toinen rauhallisempi ja toinen nopeampi. Sitten tuli kutsu ultraan ja siellä todettiin kohdun olevan täysin tyhjä. Teetettiin vielä verikokeet kahteen kertaan parin päivän välein, mutta selkeää negaa näytti kumpikin.



Lääkäri ei uskonut noihin sydänääniin, koska silloin olisi pitänyt jotain näkyä kohdussakin ja mulla ei siis mitään. Epäili sitten kohdunulkoista, jossa raskaus olisi heti alussa mennyt kesken ja kuivunut itsestään kokoon. Mitään kaavintoja tai muita ei tarvittu ja menkatkin alkoivat tuosta tasan 4 viikon päästä.



Sitten jälkimmäisessä raskaudessa tuli vikat menkat lokakuussa -05, mutta plussan sain testiin vasta joulukuussa ja sekin oli tosi hailakka haamu. Menkat pysyivät poissa, joten soitin neuvolaan ja siellä sain lähetteen labraan raskaustestiin (pissasta). Sieltä tulos oli nega ja epäiltiin hyvin varhaista keskenmenoa. Tuosta taas nelisen viikkoa ja menkat alkoivat.



Ekan keskenmenon otin tosi raskaasti ja mies myös. Pitkän yrityksen jälkeen ehdittiin jo iloita ja oli niin selkeitä oireita, ettei edes uskottu että näin huonosti voi käydä. Mieskin itki kun tultiin kotiin ultrareissusta. Samoin minä. Vasta hieman yli kuukauden jälkeen hieman helpotti, mutta eivät ne unohdu ikinä. Toisen plussan jälkeen en osannut edes iloita, vaan mielessä oli edellinen keskenmeno ja koko ajan oli pieni epäilys. Tuon jälkeen mies oli vähän aikaa allapäin, mutta ei ottanut sitä läheskään niin raskaasti kuin ekan. Ja jotenkin mullekin tuo oli tietyssä määrin helpompi kuin eka, vaikka aika raskaasti senkin otin. Nyt ollaan sitten yritystauolla.



On tässä tosiaan kaikenlaisia tuntemuksia näiden vuosien takana. Monesti olen harmitellut kun ei mies ollut valmis isäksi ja katselin apeana pieniä vauvoja, odottavia äitejä tai muuten vain pieniä lapsia. Halusin niin kovin omaa vauvaa, mutta odotettava oli toisen lupaa.



Muutamia perustutkimuksia on mullakin takana. Hormonitestejä tehtiin, ei mitään vikaa, eikä myöskään " sisällä" kun katsottiin että kaikki on ok. Ei vain jostain syystä ole onnistuneet nuo raskaudet.



Olitko minkä ikäinen kun aloit kuumeilemaan? Onko ystäviä tai muita tuttuja, jotka ovat tänä aikana raskautuneet ja saaneet vauvoja? Mulla näitä on, mutta en osaa silti kateellinen olla. Se kaipuu nousee kyllä pintaan, mutta siinä kaikki.

Heissan!



Eipä ole tullut muita yli 10 v. (enemmän ja vähemmän) kuumeilleita.

Miten Katri sun viikko on mennyt?

Itselläni eka kerran sellainen fiilis, että nyt on tainnut tärppi käydä. Voi olla, että uskottelen itselleni, ettei tartteisi jälleen kerran pettyä. Oireet ovat kyllä ilmeiset; mm. lämpöilyä +37,3-37,6 ollut jo melkein 2 vkoa.

- Kevät on lisääntymisen aikaa....

Tosi yrittämistä; pari inseminaatiota , molemmat kesken, koeputkihedelmöitys; helmikuun lopulla -03 eka alkio; kesken.

Kesäk.-03 kaksi alkiota; kesken. Nykyään ei jaksa mitään yrittää...Kokeilen muutaman kierron clomifeenilla; oisko nyt 3.kierto meneillään (helmikuu jäi välistä). Yleensä en tikuttele ovista, mutta nyt halusin kokeilla ja bongasin oviksen toissapäivänä (kp 18, mun kierto 32). Nuoruudesta asti mulla on ollut epäsäännöllinen kierto, johon käytin liki 20 v. Teroluteja, välillä muitakin hormoneja kokeillen, mutta ei ollut apua, Teroluteilla kierto suht´säännöllinen. Nyt vuoden alusta lopetin Terot kokonaan ja kas´kummaa kierto täysin säännöllinen 32 päivää. Ihmeitten aika ei ole ohi! Miten sun lähes 12 vuotta on mennyt " vauvarintamalla" ?

Itsellä alkoi vauvakuume kun olin kutakuinkin 22-v. Nyt olen 33-v, kohta 34-v. Joten melkein 12v olen kuumeillut.



Oletteko vielä aloittaneet yrityksiä vai onko edelleen kuumeiluasteella? Meillä yritykset alkoi helmikuussa -03, mutta ei ole vauvaa vielä tullut. Pari kertaa olen tullut raskaaksi, mutta kummatkin menneet kesken. =(

Toivottavasti oireesi tietäisi plussausta. Milloin ajattelit testailla? Pidän peukkuja, että onnistaa! bdbdbd



Omaan viikkooni ja varsinkaan itselleni ei mitään ihmeitä kuulu. Meidän koira vain on hieman sairastellut ja nyt joudutaan se sitten kastroimaan vielä tämän kuun aikana. Se auttaa sitten sen vaivaan.



Meillä elellään muuten vielä yritystaukoa, kun ollaan suunniteltu etelän matkaa. Siellä en sitten raskaana haluaisi olla, joten sen takia paussi. Tai oikeastaan sitä piti pitää jo keskenmenojen jälkeenkin, mutta tuossa on myös yksi syy.

Nyt vain jännään milloin vuoto alkaa. Eilen piti alkaa, mutta ensimmäistä kertaa toivon että olisivat parisen viikkoa myöhässä. Sitten päästäisiin sille matkallekin. Jos vuoto ajoittuu miehen parille lomaviikolle, niin jää siinä tapauksessa reissu tekemättä.



Nyt ollaan tässä nautiskeltu erittäin hienosta ja lämpimästä ilmasta. Aikaa ollaan vietetty parvekkeella ja kohta suunnataan sinne takaisin.



Aurinkoista päivän jatkoa!

Painoin vahningossa enteriä....

siis onko täällä ketään vertaistoveria, joka vauvaa kuumeillut yli 10 v?Itselläni jo 13 vuosi menossa....

Monesko raskausviikko oli, kun vauvat meni kesken? Ja kuinka olet selviytynyt menetyksistä?

Itselläni alkiot menivät heti alussa, mutta suru, pettymys ja monenlaiset muut tunteet oli mukana - voimakkaasti. Lapsettomuushoidot oli jännittävää, mutta raskasta ja kivuliasta (punktio etenkin). Olen arvellut, että psyykkinen jännitys on ollut yksi este, miksi en ole tullut raskaaksi. En ole hoitojen jälkeen jaksanut mennä tarkempiin tutkimuksiin. Aiemmin olin mm. laparoskopiassa, josta löytönä paksuuntunut limakalvo ja toinen munajohdin tukossa. Laparoskopia tehtiin nukutuksessa. Monenlaista tunnetta on ehtinyt reilun 12 vuoden aikana kokemaan, niin varmasti myös sinäkin?

Luopuminen on kipeätä ja tuskallista kokea ja kun olet vielä niin nuorikin.

Meillä ei niin kovin aktiivista yritystä ole ollut. Yleensä on riippunut miehen jaksamisista ja melkein joka ilta on tosi väsynyt. Noin yhdestä viiteen kertaan kuussa on jäänyt meidän yritykset aina kuukautta kohden (mun harmikseni, mutta eipä toista voi väkisin pakottaa kun niin väsyttää).



Mulla on kanssa ollut epäsäännöllinen kierto. Siitä lähtien kun menkat alkoivat, niin säännöllisyyttä ei ole ollut. Mutta kun tuli eka keskenmeno viime vuoden heinäkuussa, niin sen jälkeen oli kierto tasan 29 pv. Mutta sitten kun tulin uudestaan raskaaksi ja se meni kesken nyt joulukuussa, niin sen jälkeen kierto on taas heittänyt häränpyllyä vaihdellen 30-39 pv, viime kierron ollessa 34. Teroluteja en ole käyttänyt, vaan ihan luomusti on kaikki hoidettu. Mies on lisäksi vastaan kaikkia hoitoja, eikä sen puoleen olisi paljoa varaakaan.



Että tämmöistä meillä...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat