Seuraa 

" Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.



Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.



Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.



Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.



Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.



Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.



Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.



Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.



Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.



Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."







Mitä tämä tällainen rakkaus on, ja kenen saavutettavissa se on? Mitä ylipäätään nämä sanat merkitsevät sinulle?



Itselläni on näistä sanoista pre-Islam ajoiltani muisto, ja oli nyt mielenkiintoista nähdä, miten muslimina luin nämä sanat.

Kaipa itselle on elämänkokemuksen karttuessa ja vuosien kuluessa kasvanut universaalimpi ja laajempi käsitys rakkaudesta ja asioista yleensä. Hassua vain oli että huomasin sen peilautuvan tästä kristillisestä tekstistä.

Kommentit (4)

ja se on oikeastaan sama konteksti missä olen sitä aina tarkastellut. En varmasti voi sanoa olleeni koskaan uskova kristitty.



Jotenkin tämä muistuttaa minua ensinnäkin siitä, että islamissa tärkeätä on aikomus. Ja minusta se aikomus lähtee halusta miellyttää Jumalaa. Ja se halu taas siitä, että rakastaa Jumalaa. Ilman sitä aikomusta teoilla ei ole mitään merkitystä.



Itse koen asian jotenkin niin, että minulla on usko, jonka päälle rakentuu kaikki, mutta se mikä saa minut toimimaan, on kuitenkin jokin muu.



Ilman sitä oikeata aikomusta -Jumalan vuoksi- millään ei ole mitään merkitystä.

Tehdä tekoja tekojen vuoksi, se on yhtä tyhjän kanssa. Ihmistä ei hyödytä -tulevassa- se, että hän antaa omaisuudestaan, paastoaa,.. jos hänellä ei ole oikeata aikomusta.



Ajattelen myös, että kun uskovassa ihmisessä on tasapaino asioiden välillä, hän saa jonkinlaisen rauhan tässä maailmassakin, ja siitä aiheutuu melkein käsinkosketeltavaa seesteyttä.



Uskovan ihmisen -ja usko on todellakin muutakin kuin vain se oppi, se on rakkaus Jumalaa kohtaan ja niin paljon muuta- luottamus Jumalaan on luja, hän on kärsivällinen eikä menetä toivoaan.



Tämä oli tällaista ajatuksen virtaa. Kuten sanottu, minussa tämä herättää varmasti ihan erilaisia ajatuksia kuin kristityissä (vaan ei tuo näyttänyt paljon mitään herätäävän, vaikka moni oli aloituksen lukenutkin).. Oli vaan mielenkiintoista lukea, miten eri tavoin voi jonkin asian kokea:)



emilia, Mä olin aina häissä

ja vastaavissa tilanteissa vaan kuunnellut tätä kohtaa ja ajatellut, että " onpa kaunista" ja että " kyllä, noin haluaisin rakastaa" . Jonkin aikaa sitten tätä kohtaa lukiessani tajusin, että tässä ei puhutakaan ihmisten rakkaudesta vaan Jumalan rakkaudesta! Ei ihmisten rakkaus koskaan ole tällä tasolla, tällä tavalla ehdotonta, mutta Jumalan on! Haluaisin, että tämä kohta olisi totta esim. avioliitossamme, että osaisin rakastaa niin kuin Jumala, mutta en kuitenkaan rakasta. Sen tajuaminen, etten täytä Jumalan asettamaa mittaa, ajaa minut Jeesuksen ristin luo, sillä ymmärrän tarvitsevani Hänen anteeksiantoaan ja armoaan.

Tiedän myös, että Jumala haluaa muuttaa elämääni ja Hän voi antaa voimaa rakastaa. Mitä enemmän annan Jumalalle tilaa elämässäni, sitä enemmän saan myös olla Hänen rakkautensa kanavana muille ihmisille. Kunpa yhä enemmän Hän saisi näkyä minusta, eikä oma itsekäs luontoni!

Eli kaikki lähtee Jumalasta, joka on rakkaus. Meistä itsestämme ei 1Kor.13:ssa kuvattua rakkautta pysty puristamaan.



tää on hienosti kerrottu,



Jumala on se rakkaus, ilman Häntä meissä ei ole mitään. ja Hänen rakkautensa vetää meitä puoleensa kohtaamaan Jeesus.



" Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.



niin onko meillä Jeesus mukana kun puhumme tai kirjoitamme??

Jeesuksessa on se Jumalallinen voima joka voi vuoria siirtää. kuten edellä olkoon minunkin rukous että Hänen rakkautensa voisi näkyä minusta ja meistä muista uskovista.



Kuinka miranora luit nyt nuo jakeet? ja millaisia ajatuksia ne nyt herätti sinussa?





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

miranora:

Lainaus:


" Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.



Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.



Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.



Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.



Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.



Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.



Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.



Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.



Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.



Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."







Mitä tämä tällainen rakkaus on, ja kenen saavutettavissa se on? Mitä ylipäätään nämä sanat merkitsevät sinulle?




Ymmärrän, että rakkaus on se, millä mitalla kaikki toimii niin kuin pitäisi toimia. Kun lähdetään järkeilemään, niin silloin ei välttämättä asiat menekään parhain päin.



Kenen saavutettavissa se on? Me kaikki vain harjoittelemme tällaista rakkautta. Kukaan tuskin saavuttaa sitä tässä maailmassa. Ihminen, joka haluaa oppia rakastamaan, ehkä lähenee tätä rakkautta koko ajan, mutta tuskin siitä rakkaudesta koskaan tulee täydellistä tässä maan päällä.



Minusta tuntuu, että tämäkin raamatunkohta näkyy arkipäivän elämässä. Yleensähän rakkaus on hyvin ehdollista: jos sinä rakastat minua, niin sinä teet niin tai näin. Kuitenkaan se ei taida olla sitä oikeaa rakkautta. Rakkauden pitäisi olla ehdotonta: minä rakastan sinua, vaikka sinä et tehnytkään minun mieleni mukaisesti.



Kuten huomaat, hyvin vaikea kommentoitava. Kirjoitin vain varjokuvan asiasta. Toivottavasti joku osaa sanoa asiat paremmin:)

ja vastaavissa tilanteissa vaan kuunnellut tätä kohtaa ja ajatellut, että " onpa kaunista" ja että " kyllä, noin haluaisin rakastaa" . Jonkin aikaa sitten tätä kohtaa lukiessani tajusin, että tässä ei puhutakaan ihmisten rakkaudesta vaan Jumalan rakkaudesta! Ei ihmisten rakkaus koskaan ole tällä tasolla, tällä tavalla ehdotonta, mutta Jumalan on! Haluaisin, että tämä kohta olisi totta esim. avioliitossamme, että osaisin rakastaa niin kuin Jumala, mutta en kuitenkaan rakasta. Sen tajuaminen, etten täytä Jumalan asettamaa mittaa, ajaa minut Jeesuksen ristin luo, sillä ymmärrän tarvitsevani Hänen anteeksiantoaan ja armoaan.

Tiedän myös, että Jumala haluaa muuttaa elämääni ja Hän voi antaa voimaa rakastaa. Mitä enemmän annan Jumalalle tilaa elämässäni, sitä enemmän saan myös olla Hänen rakkautensa kanavana muille ihmisille. Kunpa yhä enemmän Hän saisi näkyä minusta, eikä oma itsekäs luontoni!

Eli kaikki lähtee Jumalasta, joka on rakkaus. Meistä itsestämme ei 1Kor.13:ssa kuvattua rakkautta pysty puristamaan.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat