Seuraa 

Paljon on kirjoiteltu tuosta selällään nukkumisesta, että loppuraskaudesta ei saisi enää selällään nukkua koska vauva ei välttämättä saa tarpeeksi happea. En kyllä tiedä miten siltä voi välttyäkään. Vaikka nukahtaisin vatsalleni tai kyljelleni, käännyn aina nukkuessani jossain vaiheesa selälleni.

Minua on kuitenkin enemmän ruvennut mietityttämään vatsalla nukkuminen. Neuvolassa sanottiin että siitä ei ole haittaa vauvalle. Niin kauan kun itseltä tuntuu mukavalta voi vatsalla nukkua. Minulla on suht pieni vatsa (rv 26), niin kuin oli edellisessäkin raskaudessa melkein loppuun asti, niin pystyn edelleen hyvin nukkumaan vatsallani. Jotenkin tuntuu kuitenkin oudolta että siitä sitten ei ole mitään haittaa lapselle. Luulisi että tuntuisi tukalalta olla vatsassa puristuksissa. Mitä teille muille on neuvolassa sanottu?

Kommentit (2)

Ekassa raskaudessa kyllä loppui mahallaan nukkuminen aikaisin, rv 12 paikkeilla tuntui jo pahalle maata mahallaan. Tokassa sitten viikkoja oli yli 30 kun mahallaan vielä nukuin. Ei vain tuntunut ollenkaan tukalalle. Neuvolassa ei osattu kommentoida mitenkään kun kysyin. Ainoastaan selällään nukkumista suositeltiin vältettäväksi. Äitipolilla taas ihmettelivät kovasti, että kuinka pystyn nukkumaan mahallani, mutta ei sielläkään osattu sanoa mitään että onko haitallista vai ei. Nyt taas mahallaan nukkuminne jäi joskus rv14 tienoilla, vatsa tuntuu samanlailla kovemmalta kuin ekassakin oli. Mutta en minäkään osaa tämän kummemmin vastata..



Hinpu rv 17+2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat