Vierailija

Onko teidän kaksivuotiaat muuttuneet 2v täytettyään kiukkuisemmiksi/uhmakkaammiksi?

Meillä alkoi 2v synttärin aikoihin ihan järkyttävä kausi joka nyt jatkuu kolmatta kuukautta- normaalin, ennenkin esiintyneen uhman lisäksi tyttö on kireä kuin viulunkieli:o(

On kotihoidossa ja ihan terve kaksivuotias, ehkä hiukan keskivertoa vilkkaampi tapaus.

Pienikin vastoinkäyminen tai jonkin asian kieltäminen lapselta aiheuttaa suhteettoman raivarin-lapsi käy maahan selälleen ja huutaa selkä kaarella niin ettei meinaa hengitettyä saada.



Mikään ruoka ei kelpaa," ei ole nälkä" ja epämieluisat syötävät heitetään seinälle, tai sitten huitoo niin että ruoka putoaa " vahingossa" .

Kun sanon tiukasti että nyt on ruoka-aika ja nyt syödään niin seuraa sellainen vartin täysillä karjuminen- huomasin tässä taannoin että tein sen aikana mitä tahansa niin ei tehoa- niinpä odotan tyynesti lapsen lähellä lehteä lukien, että on saanut huudettua pahimman kiukun ulos ja sitten jatketaan syömistä.

Minulla on mielestäni aika asiallisen " tiukat" kasvatusperiaatteet eli en hemmottele lasta enkä anna periksi oikuille. Jos jotain on kielletty niin sitä ei saa periksi huutamalla.



Onko tämmöinen raivoaminen ihan tyypillistä kaksivuotiaalle?

Tyttäreni on tähän asti ollut todella kiltti, iloinen ja erittäin hyvin syövä lapsi- ennen ei ole todellakaan hylkinyt mitään ruokia.



On ihan terve (käytiin jo lääkärissäkin kun epäilin että on jotain kipuja tms) ja muuten normaali ikäisekseen.



Meneekö tämä joskus ohi?

Kysyy Väsynyt äiti

Kommentit (12)

Onneksi emme ole yksin:-) Siis tarkoitan, että onneksi on muitakin, ettei vika tavallaan meissä tai lapsessa.



Välillä kun käy jo miettimään, että onko lapsi kipeä tai ollaanko me jotenkin väärin ehditty jo kasvattamaan tässä vajaassa kahdessa vuodessa...

tunteen vallassa, ettei pysty hallitsemaan itseään ;) Mulla ainakin auttoi tuo ajatus aikanaan uhmiksen kanssa... Ota lapsi lähelle vaikka hän raivoaisikin, silitä ja ole myötätuntoinen ;)



Kyllä tuo kausi menee onneksi ohitse aikanaan ;) Mutta voimia sinulle tähän hetkeen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ulottu jo mm. nukkumaanmenoon, pukemiseen, peseytymiseen jne. Se on juuri sitä uhmaa, johan sen nimikin sanoo. Meillä ei tällähetkellä käy mikään mitä vanhempien mielestä sillä hetkellä pitää tehdä. Toki se on tosi rankkaa ja suoraan sanottuna v....maista, mutta ihan normaalia. Jaksamista! T: 2v4kk vanhan pojan äiti

Joo menee ohi. Ei kestä monta vuotta.



Tyypillistä kiukkukohtaukset, joista ei ota selvää onko oikeita vai teko sellaisia. Ei osaa syödä kuin mieluisia ruokia itse, tai sitten on parin lusikan jälkeen maha täynnä, jos alan syöttää niin saattaa ottaa vielä lisääkin.



JNE............................................



siksi hänelle ei saa alkaa raivoamaan vaan pysyä itse rauhallisena, niin lapsikin oppii, että asiat hoidetaan rauhallisesti eikä raivoamalla

ja ihan samat oireet olleet jo usean kk:n. Vähän yli vuoden ikään oikein helppo lapsi, leikki itsekseen ja tottelikin kun kiellettiin koskemasta johonkin. Nyt ihan samoja juttuja kuin teillä ruuan kanssa. Meillä poika ei välillä syö aterialla lusikallistakaan. Maitoa juo. Annan juoda hiukan maitoa ja raivaan lautasen pois. En toru tms. Se ruokailu vaan oli sitten siinä. Puuroa lapsi on pitkään jo karttanut ja syönyt vähän jos lainkaan. Aika hyvin yleensä maistuu kun en jää viereen istumaan, vaan laitan tiskejä tai teen jotain vaikka ihan eri huoneessa. Poika sitten rauhassa itsekseen syökin puuron ja sitten kehun kauheasti.



Meidän pojalla kanssa palaa hihat helposti, jos auto, jolla leikkii, putoaa pöydältä, auto ei mene kynnyksestä tmv. Ei ole viime aikoina heittäytynyt maahan tai lyönyt päätään seinään/lattiaan kuten muutama kk sitten...

Tulostin itselleni tuhdin paketin iltalukemista, vaikutti hyvältä.

T: yhden uhmaikäisen raivopään epätoivoinen äiti



Vierailija:

Lainaus:


käy lukemassa MLL:n sivuilla juttu lasten uhmasta. Hyvä tietopaketti, joka auttaa ymmärtämään lasta.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat