Vierailija

Saatetaan joutua lopettamaan rakas lemmikkikoira (sairauden takia), miten kannattaan toimia 5-vuotiaan lapsen kanssa?

Asia tulee olemaan tosi vaikea, joten toivon vinkkejä lähinnä saman kokeneilta.

Kommentit (7)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

koiraa ei tosin lopetettu vaan kuoli äkillisesti, eli sikäli en osaa neuvoja antaa.



Kuolema oli lapselle rankka. Kerroin koiran menneen omalle tähdelleen. Ja puhuin kuolemasta, en nukahtamisesta. Kannattaa antaa tilaa lapsen surulle eikä kannata myöskään peitellä omaa suruaan. Itkin lapsen kanssa yhdessä. Lasta tuntui rauhoittavan se, että äidilläkin on kauhea ikävä koiraa. Sytytimme illalla kynttilät pihalle ja lapsi vilkutteli tähdille ja puhui koiralle. Kerroin myös, että siellä tähdellä (ja pilvillä) ei ole kipuja ja tarjolla koko ajan herkkuja, paljon koirakavereita.



Lapsi suhtautuu kuitenkin kuolemaan luonnollisesti, meillä lapsen pahin tuska helpotti parissa päivässä. Kannattaa myös muistella koiraa, sen hassutuksia ja kivoja juttuja.



Hautaamisesta en puhunut mitään, lapsen on vielä vaikea käsittää, että jos koira on tähdillä ja pilvillä niin miten sitä voidaan haudata. Meillä tuhkalaatikko oli muistolaatikko ja hauta muistelupaikka. Eli erottelu " maalliset jäännökset ja henki" ei oikein vielä aukene noin pienelle lapselle (meillä vajaa 5v.).



Voimia, on vaikea asia :(

Itse lopetushetkellä oli paikalla vain minä.



Kova itku siitä tuli, kun lapselle valkeni kerralla elämän rajallisuus, että on olemassa asioita, joille edes äiti ja isä eivät voi mitään. Vaikka olin selittänyt asian etukäteen, ei lapsi tietenkään tajunnut kuoleman lopullisuutta.



Lapsi piirsi paljon, istutettiin kukkia koiran haudalle, jne. Ajan kanssa ikävä meni ohi, mutta koville se otti.

Meiltä kuoli joku aika sitten parikymppinen kissa. Hieman aiemmin lapsen isovanhemmilta kuoli niinikään kissavanhus. Molemmat olivat tosi tärkeitä lapselle. Ja tietysti meille aikuisillekin.



Emme kuulu kirkkoon, mutta puhuin kyllä kissojen taivaasta jossa on oikein mukavaa. Kerroin kuinka näillä kissavanhuksilla oli paljon kipuja ja ne olivat väsyneitä. Ja kerroin myös mitä ja miksi eläinlääkäri teki. Luulisin että faktat on helpompi hyväksyä.



Meillä poika oli tuolloin 4,5 -vuotias ja otti asian alkukiukun jälkeen ihan hyvin. Alussa tosin hän halusi viedä ruokaa, vettä ja leluja illalla parvekkeelle siltä varalta että kissat haluavat yöllä tulla leikkimään ja leikissä voi tulla nälkä ja jano. Annoin hänen toki tehdä niin koska se tuntui auttavan. Iltaisin hän myös vilkutti taivaalle ja huuteli hyvää yötä. Nuo jutut jäivät muutamassa viikossa pois, mutta uskon että niillä oli todella parantava vaikutus menetyksen suhteen.



En osaa neuvoa kummemmin, Ap... Kerrot lapselle tosiasiat ja sen ettei kuolema ole kuitenkaan paha asia vaan osa elämän välttämätöntä kiertokulkua. Ja että suru ja ikävä kertovat siitä että lapsesi on hieno, rakastava ja ymmärtävä pieni ihminen.

joka oli lapselle tärkeä. Selitimme lapselle, että kissan sydän ja maksa olivat hyvin kipeitä eivätkä enää jaksaneet toimia, joten mummo vei kissan eläinlääkärille, missä sille annettiin lopetuspiikki. Se kuoli ilman kipuja. Selitimme myös, etteivät kissat elä niin kauan kuin ihmiset. Lapsi kysyi mihin kissan ruumis joutuu, selitimme että se tuhkataan (meillä on koiran uurna ennestään kirjahyllyssä) ja mummo kenties hautaa tuhkat mökille.



Lapsi suhtautui asiaan ihan hyvin. Kun käytiin mummolassa, kissan tuhkat olivat tulleet jo ja uurna oli mummon kirjahyllyssä. Lapsi: Tuollako se kissa nyt on? - Joo - Aha.



Eli kun selität asiallisesti, lapsi hyväksyy asian. Ainakin meidän kirjastossa löytyy myös lemmikkien kuolemaa käsitteleviä lastenkirjoja, jos sanat on hukassa.

Kolme vuotias ei näyttänyt asiaa tajuavan, vaikka asia hänelle selitettiinkin samalla tavalla kuin vanhemmalle



Viisi vuotiaalle se oli kova paikka kuulla kaverinsa kuolemasta. Itkuhan siinä tuli... ja sen jälkeen monena päivänä.



Asiaa käsiteltiin. Meilläkin puhuttiin että ystävä on nyt taivaassa ja tuolla pilven reunalla. Lapsille emme näyttäneet hautaamista. Mutta käymme vanhemman ja tämän vasta kuolleen haudalla kylläkin. Anna lapselle aikaa, sen olen huomannut. Ja edetä surussaa myös omaa tahtiaan, eli kun hän kysyy jotain koirasta tai kuolemasta, on siitä hänelle vastattava rehellisesti. Ja kun hän kysyy jotain on hän ainakin minusta silloin itse siihen valmis käsittelemään.



Meillä ainakin pahin suru meni ohi parissa päivässä.... Itsellekkin kun viellä tekee vaikeata ;-(



Jos lapsi on päivähoidossa, kannaattaa asiasta sanoa myös hoitajaille, koska vaikuttaa lapsen tunteisiin myös siellä ja että hoitajatkin voivat tukea lasta...



Meillä myös auttoi tieto, että jonain päivänä meille tulee uusi koira, vaikka aikaa ei olekkaan luvattu.



Meillä vanhempaa onneksi vähän auttoi se, että hän itse näki edeltä kuinka väsynyt ja sairas koiramme oli... Annoimmekin paljon aikaa koiran viimeisinä hetkinä, jotta jäisi kumminkin kauniita muistoja.



Nuoremmalle sai aika varovaisesti puhua asiasta, ja nimikkeistä.... esim. että jos sanoo " koira oli sairas, vanha jne....." saattaa nuorelle tulla pelkotilojakin, esim. kun hän vaikka sairastuu nuhaan, helposti tulee kysymys että kuolenko minäkin nyt kun olen pipi....



Tulipas kirjoitettua, mutta samalla sain purkaa omaa suruanikin. yllättävän kovalle se ottaa itsellekkin luopuminen perheenjäsenestään :-(((

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat