Vierailija


Olen 42 vuotias naimisissa oleva 3 lapsen äiti. Lapset ovat 15, 17 ja 19 vuotiaat ja vanhin on muuttanut jo omaan asuntoonkin.

Nyt sain viime viikolla selville olevani raskaana jo kolmannella kuulla. Luulin aluksi että kiertoni on vain sekaisin, sillä välillä on kausia kun kuukautisia ei näy jopa puoleen vuoteen. Kävin siis viime viikolla rutiininomaisessa gynekologi- tarkastuksessa ja lääkäri totesi varovaisella äänellä, että epäilee minun olevan raskaana!!!

Lääkäri suoritti vielä ultra-tutkimuksen ja siellä se sikiö tosiaan näkyi!!!



Taisin olla tuon koko vapun shokissa tästä uutisesta, mutta vielä enemmän minua pelottaa toinen seikka. Nimittäin en voi varmuudella sanoa tulevan lapsen olevan mieheni.

Alkuvuodesta peuhasin toisen miehen kanssa useamman kerran mieheni työpäivien aikana ja aina ei siinä tohinassa ehkäisy välttämättä muistunut. Nyt olen lopettanut suhteen mieheen ja yritän elää vähän rauhallisemmin. Olen kropaltani pieni ja hoikka, joten mahani on alkanut jo näkymään kun tarkkaan katsoo. Mies ei ole mitään vielä huomannut, enkä halua hänen huomaavankaan. Tämä ex-rakastajanikaan ei tiedä asiasta mitään.



Olen nyt erittäin vakavasti harkinnut aborttia, joka taitaisi olla kaikille osapuolille helpopmi ratkaisu. Kenenkään ei tarvitsisi tietää mitään ja minä voisin elää elämääni kuten ennenkin.



Mitä tekisitte tilassani? Neuvoja kaipailisin!

Sivut

Kommentit (20)

Tälle palstalle, jos aikuinen ihminen erehtyy kertomaan jotain elämästään ja tuskastaan, niin se on suuri virhe..

Täälä kommentoi asioita lapsiesi ikäiset teiniprinsessat, jotka eivät tiedä elämästä YHTÄÄN mitään. He elävät vielä laput silmillä ja heidän maailmansa on se mikä on heidän ympärillään: mies(jos sellainen on), lapset, koti ja av-palsta.

Miten parikymppinen ihminen voi neuvoa itseään yli puolet vanhempaa naista?!?!

Mitä vittua te elämästä ylipäätään tiedätte?

Katkeroituneena kasvatatte lapsianne jo nippanappa parikymppisinä ja kuvittelette että loppuelämä on sitä samaa.



Voin kerotoa, että näin ei ole.

Jokaisen ihmisen elämään tulee eteen jossain vaiheessa suuria kysymyksiä, ihmiset läheltä muuttuvat ja elämänarvot muuttuvat. Älä tuomitse toista, kun et tiedä hänen elämästään yhtään fucking mitään!



En väitä, että sinä ap, 42 vuotias ole tehnyt kypsiä ratkaisuita elämässäsi, kun olet pomppinut toisen miehen petiin, mutta varmasti sinulla on siihen omat syysi, jota me tämän palstan lukijat tuskin tiedämme. Vain sinä itse tiedät mitä teet.

Lapsi on iso vastuu, kuten 3 jälkeen varmaa tiedät ja muuttaa elämäsi taas aivan toisinpäin, ehkä se on hyvä ehkä ei. Sinun se on ratkaistavat. Sekin, kerrotko miehellesi tai et. Voit toki hakea täältä tukea, mutta nämä kirjoitukset, jotka tässä luin, tuskin kantavat sinun päätöstäsi mihinkään suuntaan.



Voimia sinulle ap.



Terv. 37 vuotias 2- lapsen äiti ja paljon elämää nähnyt, joka on kokemuksen kautta ymmärtänyt, että ei kannata tuomita toisia ihmisiä- koska hetken päästä se voit olla juuri sinä, joka on samassa veneessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Läheltä tilannetta seuranneena tiedän, ettei se todellakaan ole mikään kävelen sairaalaan ja sillä sipuli. Ensin on perhesuunnitelun kautta lääkärin tutkimus joka tekee päätöksensä onko abortti mahdollinen sitten odotellaan, että mille päivälle saa sairaala-ajan ja siellä varmistetaan sikiön ikä ja sitten vasta alkaa itse abortin teko... lääkkeellistä et enää noilla viikoilla saa, eli kaavinta on mahdollisesti edessä...

ja miettisin yhdessä hänen kanssaan ratkaisua. En pystyisi salaamaan tuollaista asiaa, se tekisi minut sairaaksi.

Jos lapsi olisi mieheni, eikös se ollut mahdollista, ei minulla olisi oikeutta päättää hänenkin lapsestaan yksin.

Ja ruudulla sikiö heilutti käsiään. Mieti sitä.



Jos olisin sinun sijassasi, pitäisin lapsen enkä kertoisi miehelle, jos ero olisi katasrofi. Kyllä asiat järjestyvät ja lapsi tuo kuitenkin paljon onnea tullessaan.


Tilanne on kyllä niin auki, että lopputulos voi olla kumpi tahansa, uusi vauva tai abortti. Tiedän että adoptio on myös mahdollinen, mutta en tosiaan tiedä pystyisinkö siihen.



t: Ap

Jotekin tuntuu, että kukaan ei ikinä tunnusta tehneensä lasta/lapsia väärään aikaan... Minä olen tehnyt lapset väärään aikaan, liian nuorena... Nyt sen tajuan vaikka silloin kaikille sanoin, että minä haluan ja sillä sipuli... en sitten ajatellut asiaa varmaan ihan loppuun asti... Nyt tuntuu että mieskin voisi mennä vaihtoon, mitähän kummaa minä olen tuossa miehessä nähnyt...


Ja jos jostain syystä pitäisinkin lapsen, en kyllä varmaan osaisi kertoa miehelleni totuutta. On kuitenkin hyvin mahdollista että mieheni todella on lapsen isä. En aio tämän takia rikkoa koko perhettäni palasiksi. Lapsetkin pitäisivät lutkana tai jotain.



-ap

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat