Vierailija

Nimittäin olen uudessa suhteessa ja en todellakaan halua että lapsillani on eri isä. Olen aivan liian monta tarinaa kuullut sitä kuinka veri vetää aina edelle eli kun vauva saapuu taloon niin miehen käytös saattaa muuttua sitä ensimmäistä ja vanhempaa lasta kohtaan joka ei ole oma. Itse asiassa en käsitä kuinka kukaan voi tehdä omalle lapselleen niin, että lapsi kotonaankin tuntee aina jäävänsä kakkoseksi.



Juuri tällaisesta aiheesta joku oli kirjoittanutkin tuonne uusperhepalstalle. Että sydän meinaa särkyä kun mies vaan näkee oman vauvansa eikä enää huomioi pientä toista lasta. Mikä sinänsä on ymmärrettävää koska oma lapsi on aina oma lapsi.



Ja tässä pitää aikuisen asettaa lapsen etu oman edun edelle. Minäkin toivon toista lasta niin vietävästi mutta ikinä en sitä riskiä tule ottamaan että jo olemassa oleva lapseni tuntisi jäävänsä toisen lapsen varjoon omassa kodissaan.

Kommentit (17)

että pelko siitä että hän ja/tai sukunsa ei osaisi rakastaa/kunnioittaa puolison lasta on aiheellinen? Haluaisiko hän lisää lapsia? Pystyykö hän rakastamaan puolisonsa lasta yhtään enempää, jos tietää ettei saa omaa biologista lasta sen takia, että puolison lapsi SAATTAISI joutua kohdelluksi eri tavalla? Minusta tilanne on surullinen, jos molemmat vanhemmat haluaisivat lisää lapsia mutta eivät osaa luottaa omaan/toisen vanhemman kykyyn olla kypsiä ja rakastavia vanhempia. Toivoisin että vanhemmat olisivat kypsiä päättämään, että kaikille perheen lapsille riittää huomiota ja rakkautta - ja näin on todella lähes kaikissa tuntemissani uusperheissä. Enkä jaksa uskoa, että olisin tutustunut vain keskimääräistä kypsempiin uusperhevanhempiin. Jos tähän ei osaa luottaa, niin olisiko syytä olla perustamatta uusperhettä?

en minäkään erityisesti mieheni lapsia edellisestä liitosta rakasta. Toki toivon silti että mies rakastaisi minun lapsiani. Yhteisiä en halua. Siinä menee pakka liian sekaisin....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minusta hyvä niin, jos ap kokee siten ettei halua useampia lapsia. Ei ne lapset autuaaksi tee. Ja suoraan sanoen olisi munu äitinikin voinut olla tekemättä pikkuvelipuolta minulle ja isosiskolleni. Hänen syntymänsä jälkeen minä ja siskoni emme olleet mitään isäpuoleni suvun silmissä.

Ei kai tuolla periaatteella aleta lapsia tekemään? Minusta ap:llä on kerrankin vastuuntuntoista tekstiä tällä palstalla kun yleensä tuntuu siltä, että on pakko olla sun , mun ja yhteiset lapset. Ja soppa siitä aina syntyy.

Kyllä biologinen isäkin lepertelee vauvan kanssa eri tavalla kun isomman. Eikö aikuisen miehen kanssa voi sopia tietyistä käyttäytymismalleista?

Eikö lapsesi näe omaa isäänsä ollenkaan, eikö saa sitä kautta huomiota?

Mitä luulet lapsesi ajattelevan, kun hänellä ei ole aikuisena sisaria jakamassa elämän iloja ja suruja ja vaikka huolehtimassa teistä?

pikku hiljaa alkanut rauhoittua, kun vuosia on kulunut. Mä uskon, että jokaista lasta arvostaa kuitenkin eri tavalla ja eri ikäistä varsinkin, ei noita

kannata pelätä, jos yhdessä halutaan olla ja lapsia toivotaan.



Toivon kyllä ehdottomasti yhteisiä lapsia vielä - enemmän tosin jännitän miten osaan jakaa vanhemmuuden, kun tähän asti on kokemusta vaan

yksinhuoltajana olemisesta.



Mutta lapsensa parasta ajatellen (?) ei sitä tee. Kyse ei siis ole siitä, että hän ei haluaisi lasta ja muut tässä yrittäisivät päätä kääntää. Kyse kai on siitä, että jos aikuiset perheessä toisen lapsen haluavat, niin isompi lapsikin varmasti asian kanssa pystyy elämään... Vai antaako joku todella lapsen perheessä päättää paerheen lapsiluvun?

Vierailija:

Lainaus:


Kyllä biologinen isäkin lepertelee vauvan kanssa eri tavalla kun isomman. Eikö aikuisen miehen kanssa voi sopia tietyistä käyttäytymismalleista?

Eikö lapsesi näe omaa isäänsä ollenkaan, eikö saa sitä kautta huomiota?

Mitä luulet lapsesi ajattelevan, kun hänellä ei ole aikuisena sisaria jakamassa elämän iloja ja suruja ja vaikka huolehtimassa teistä?




Ainahan käyttäytymismalleista voi sopia etukäteen mutta eihän se ole oikeasti sama asia kuin silloin kuin tilanne on oikeasti päällä. Sen nyt kai jokainen osaa arvata. Lapsi herättää todella voimakkaita tunteita ihmisissä. Silloin käyttäytyminen voi tiedostamattakin muuttua.



Lapseni isä on kuollut. Rakkautta hän kyllä saa isovanhemmiltaan ja minulta. Toivoakseni myös mieheltäni.



Niin, sisaruksiin joko on hyvät välit tai ei ole. Sisaruus ei ole tae sille että sisarukset edes aikuisina tosistaan pitäisivät. Tämä on oikeasti pienin huolistani ettei lapsellani ole sisaruksia.



ap

Teitä on kuitenkin perheessä kolme ihmistä haluineen ja toiveineen. En ihan ymmärrä tuota katsantokantaasi. Olisiko kuitenkin lapsen parasta ajatellen hyödyllisempää keskittyä siihen, että valitset sellaisen miehen, jonka voit luottaa olevan hyvä isäpuoli/aikuinen lapsellesi, kuin noilla perusteilla olla hankkimatta toista lasta, jota te kaikki voisitte itse asiassa haluta - lapsesikin voisi todella haluta pikkusisarusta.

Itse olen kaukaisissa mutta jokseenkin ystävällisissä väleissä oman sisareni kanssa. Mieheni ei puolestaan voi sietää siskojaan (kaksi) joten eivät edes joulukortteja lähettele.



Hyvä vaan jos joku ajattelee jo olemassaolevan lapsen parasta. Nimittäin uusperheessä ei koskaan kohdella lapsia tasapuolisesti.



nimimerkillä kokemusta on

että jos vaikka miehellä on lapsi ennestään ja sitten saatte yhteisen lapsen. Rakastaisitko omaa lastasi enemmän kuin miehen aiemmasta liitosta olevaa? Aika moni varmaan joutuu vastaamaan kyllä....



Niinhän se Tomppa Cruisekin sekosi kun sai biologisen lapsen vaikka kaksi lasta hänellä jo oli.

ja suurta itsekkyyttä vain olla minäminä asenteella. Minä teen niin monta lasta kuin huvittaa. Viis siitä vaikka isäpuolen suku sorsiikin sen jälkeen toista lasta.



Apllä on ihan järkevät ajatukset.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat