Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Alkaa mennä hermot ja tulevaisuuden toiveet nurin, kun ei jaksaisi enää yhtään kuunnella vikisevää lasta. Hän on pian 4 vuotta ja tähän asti on ollut oikein reipas ja iloinen lapsi.

Pari kuukautta sitten meillä oli 2 viikkoa ystäväperhe lomalla ja näiden lapsi oli oikea vinkuintiaani ja luultavasti tuolta isommalta lapselta otettiin malli. Ajattelin, että vaihe menee ohi, kun vieraat ovat lähteneet, mutta vikinä jatkuu ja todellakin sitä on kestänyt jo 2 kuukautta! Hermot menee!!!

Lapsi pyytää melkein kaiken vinkuvalla vikinä-äänellä ja mankuu asioista koko ajan. Asiat hänellä on kuitenkin hyvin.

Olen tehnyt kaikkeni että hän lopettaisi tuon rasittavan käytöksen.

Olen sanonut, että mitään et saa, jos et kauniisti osaa pyytää (tämän jälkeen hän yrittää kauniimmin, mutta seuraavalla kerralla ei enää muista nätisti pyytää vaan mankuu).

Olen sanonut, että vain pikkuvauvat vikisee ja itkee, ei isot lapset. Tästä hän saa raivokohtauksen ja huutaa, että noin ei saa sanoa! Tällöin huutoa kestää ja raivokohtusta kestää niin kauan, että joudun laittamaan lapsen jäähylle.

Tämä on jokapäiväistä ja kokoaikaista. Lapsi ei osaa enää puhua normaalisti ja en jaksa enää marinaa kuunnella.

Auttakaa, millä keinoin saisin takaisin sen iloisen ja reippaan lapsen, joka katosi muutama kuukausi sitten!

Kommentit (11)

Juu, olen sitä minä miettinytkin, että mikä minussa on vikana, kun en jaksa monkumista kuunnella. Miehenikin on kyllä huomannut käytöksen muuttumisen sekä vanhempani, jotka olivat meillä lomalla kuukausi sitten. Heidän mielestään poika oli ihan eri kuin viime kesänä.

Mutta kaipa se todellakin kuuluu ikään ja on joku vaihe, joka toivon mukaan jää pian pois. Pitää tsempata itseä jaksamaa ainaista monkumista ja siinä samalla yrittää saada sitä käytöstä paremmaksi.

Siitä en ole samaa mieltä, että lapset nyt ovat tuollaisia, että ne marisee ja monkuu. Ei todellakaan! Poika oli aivan ihana vielä pari kuukautta sitten ja muutenkin tiedän monta monituista lasta joiden käytökseen ei kuulu ainainen marina!

Vasta kun oikeasti kyllästyin ja aloin esittää kuuroa vinkumisen yhteydessä se alkoi vähentyä. Minulla lapsen palkitseminen johtui juuri pelosta, että lapsella on jokin sellainen hätä, jota hän ei osaa kertoa. Eipä sitä tuntunut olevan.



Ai niin. Meillä onkin tämän koulutuksen ansiosta erittäin kohtelias poika. Hän saisi mummuilta, kummeilta ja vierailtakin ihmisiltä kuun taivaalta pyytämällä. Kauniisti hymyilevä poika, joka kysyy " voisitko olla niin ystävällinen, että antaisit minulle kuun taivaalta" tuntuu hämmästyttävän rouvashenkilöt sanattomiksi joka kerta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

mutta vinkumista en voi sietää! Aikaisemmin melkein säälin vinkuintiaanien äitejä, että miten ne jaksaakin kuunnella noiden lapsiensa vikinää jatkuvasti ja iloitsin omasta reippaasta lapsestani. Nyt on kuviot muuttuneet ja minua kai säälitään...

ap

Tämä rouva kuuroutuu just tällä minuutilla ja toivottavasti meilläkin osataan käyttäytyä loppukesään mennessä! Peikkona taustalla nimittäin pyörii kesäloma, milloin mennään kuukaudeksi mummolaan ja kauhulla ajattelen, että miten menee, kun lapsi vaan vinkuu ja vonkuu ja minun vanha isäni ei jaksa todellakaan sellaista kuunnella.

Tiettysti aion myös kysyä lapseltä että onko sillä joku hätä (oon kyllä monesti aiemmin kysynytkin, mutta se vaan katsoo minua hölmistyneenä).

Jos hänellä on, hän voi sen kertoa kun huomioit asian.

Mikäli lapsella ei tunnu olevan hätää, ilmoita kerran, että kuuntelet vasta kun hän puhuu normaalisti ja pyytää kauniisti. Sen jälkeen toteutat tämän.

Kun lapsi seuraavalla kerralla taas vinkuu, ole hetken aikaa, kuin et kuulisi ja muistuta häntä sitten, että sinähän olet sanonut, ettet kuuntele vinkumista. Kun vinkumalla kysely toistuu pidennät aikaa, jolloin et ole kuulevinasi ja muistuta taas asiasta. Jatka tätä niin kauan, että lapsi muistaa asian jo siitä, ettet kuuntele häntä, kun hän vinkuu.

Muista, ettei lapsen ole tarkoituskaan oppia kaikkia asioita yhdellä sanomisella. Kun asennoidut itse siihen, että opettamiseen saattaa mennä vaikka parikin viikkoa, et hermostu, vaikkei oppimista heti tapahdu.



Muista kuitenkin ensin tarkistaa, että lapsella on kaikki ok (päiväkodissa, kavereitten kanssa, tai ettei hänellä esimerkiksi ole mitään pelkoja, joita ei oikein osaa ilmaista).

Se on lapsi ja lapset on tollasia! Se, että sää et jaksa käytöstä kertoo jotain susta. Lasta pitää tukea ja opettaa.. Pakkoko sille lapselle on jankuttaa ettei lapset vingu ja vongu?



Kyllä se joskus tajuaa että vinkuminen ja vonkuminen ei tuota tulosta jos et anna periksi.



Pian 14- vuotiaalta saat odottaa samaa käytöstä joskus.. ;)

Niin, olen sitäkin miettinyt, että saattaa kuulua ikään ja kauhulla mietin sitäkin, että jatkuukohan tämä sitten sen takia pitkäänkin! Apua!

Nro 4, puhut asiaa ja juuri noinhan pitääkin toimia. Olen sitä tehnytkin (tai ainakin yrittänyt) eli en ole kuulevinani ja sitten sanon, että minä en vikinää kuuntele, sano nätimmin. Joskus asia toteutuu mutta yleensä lapsi saa hepulin ja alkaa vielä pahemmin vikistä ja huutaa.

Minun pitäisi kai olla johdonmukaisempi eli en KOSKAAN ole kuulevinani vikinää. Joskus nimittäin en millään jaksa kuunnella sitä tulevaa huutoa eli annan heti mitä lapsi pyytää, vaikka vikiseekin.

Lapsi on aika kovapäinen ja haasteellinen, temperamenttia löytyy. Niin ja hän on poika, ei tyttö :)

Mulla kolmesta lapsesta keskimmäinen (kohta 3v) harrastaa tuota vinkumista, sekä myös raivareita. Kyse on mielestäni enemmän lapsen temperamentistä ja vaikka kuten ap:llä, matkimisesta.



Uskoakseni vain tuo sitkeä johdonmukainen " koulutus" toimii. Täytyy sanoa, että johdonmukaisuus on kyllä hankalaa, itse olen lasten kanssa aikamoinen teräshermo, mutta vinkumiseen palaa kyllä välillä käämit... :-(

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat