Seuraa 

Moi!



Uhmaikäiseni (2 ja risat) koittelee hermoja lukemattomin tavoin ja joskus väsyneenä, kiukkuisena menee hermot. Nykyään vaan yhä useammin = kerran viikossa. Se, mitä silloin teen on yleensä a) huudan b) nappaan lapsen pois esim. kielletystä paikasta tiukoin ottein (en missään nimessä lasta vahingoittaen, mutta nappaan ja kannan pois kiukkuisena).



Yleensä huudan, että nyt äidillä meni hermot, kun X ei tottele, vaikka äiti sanonut monta kertaa. (En siis huuda mitään " kamalaa" ).



Itselle tulee morkkis jälkeenpäin ja pyydän kyllä anteeksi ja kerron, miksi äiti suuttui. Tullut vaan itselle ihan kauhea olo, kun ei pysty hillitsemään itseään huutamasta. Mietin jo pitäisikö mennä jonnekin kiukunhallinta-kurssille...



Lapsi todella vahva ja tempperamenttinen luonne. Itsellä ei ole koskaan ennen ollut mitään agressioita tai vaikeuksia hallita kiukkuaan, mutta lapsen kanssa menee ilmeisesti niin äärirajoille.



Miten muilla? Onko tämä normaalia vai huolestuttavaa? Jotenkin niin luonteenvastaista karjua ja vielä pienelle lapselle... Kuuluuko se tähän vanhemmuuteen vai pitääkö hakea apua? Hävettää oma huutaminen ja huolestuttaa lapsen puolesta...

Kommentit (3)

tulee lapsille huudettua, toiset harvemmin, toiset useammin. Itse kuvittelin myös olevani harvinaisuuksia tässä huutamisasiassa, mutta mm. eräässä yhteisössä jossa kirjoittelen, niin monet sanoivat tekevänsä samaa. Minä myös saatan aika voimakkain ottein lapsen viedä rauhoittumaan tai muuten pois tilanteesta.



Joka kerta tulee tosi paha olo asiasta ja jo huutaessani tiedän tekeväni väärin, mutta kun on väsynyt tai muuten paha olla, niin silloin on vaikeampi itseään kontrolloida. Välillä menee pitkiä aikoja kun pystyn olemaan aikuinen näissä hankalissa tilanteissa. Silloin itsellä menee muutenkin hyvin ja jaksaa käyttäytyä ' oikein' . Yleensä hermostun esikoiselle, vähän päälle 3 v. Nuoremmalle 1 v. 7 kk ei hermostu ihan samalla tavalla, koska vielä ei ihan samalla lailla ymmärrä asioita kuin vanhempi. Tältä esikoiselta muistan kyllä tilanteen ohi mentyä pyytää anteeksi, halaan ja selitän miksi hermostuin. En koskaan kuitenkaan sano, että syy on lapsessa vaan kuten asia oikeasti on, että äiti on väsynyt tai äidillä on paha olla tai jotain muuta vastaavaa. Odotan kolmatta lasta, joten voimavarani ovat välillä normaaliakin niukemmat.



Olen minä aina ollut jonkinmoinen kuumakalle, vanhemmilta opittua käytöstä, mutta eipä tuosta juuri näkynyt enää jälkiä ennen lapsia. Hienosti olin asian tiimoilta kasvanut ja rauhoittunut. Mutta pienten lasten kanssa on rankkaa, oli sitten yksi tai useampi lapsi. Musta on tärkeää kuitenkin aina miettiä että miksi hermostuin juuri nyt. Oikeasti syy ei esim. ole lapsessa, hänen käyttäytymisessään, vaan jossain asiassa joka painaa sinua, tai sitten väsymyksessä jne. Se auttaa, joko rauhoittumaan nopeammin tai käyttäytymään toisin seuraavan kerran..no, ainakin vähentämään niitä huutamisia...



Musta on myös ok näyttää näitäkin tunteita, niin kauan kun pyrkii kuitenkin pitämään ne niin harvakertaisina kuin mahdollista ja aina kertoo lapselle, miksi suuttui (siis esim. että on väsynyt jne.).

Eilen viimeksi piti käydä 2v ja risat neitimme kanssa kiireessä kaupassa ja kauppareissun aikana hän heittäytyi 2 kertaa maahan makaamaan ja kiukuttelemaan. Olen myös raskaana, joten en jaksa kauheasti kanniskella ja muutenkin pinna kireällä. Tuo oli minusta hyvin sanottu, että ei se johdu se hermon menetys lapsesta vaan monen asian summasta - kiire kun oli ja kauppakassit painoivat masua ja selkää niin soppa oli valmis. Jo ärsytti sitten paluumatkalla kaikki kanssa-autoilijat yms. Kyllähän sen tietää että ei saisi huutaa, mutta välillä se hermo vaan menee. Yritän myös pyytää anteeksi aina jos hermostun ja kertoa syyn. Ja samalla puida vähän sitä asiaa että pitää olla nätisti jne.



Meillä paras uhmakohtauslääke on kysymys: Onko meidän kilttiä tyttöä näkynyt jossain? Siinä sitten taapero uhmansa keskeltä alkaa ihmettelemään mitä se äiti oikeen hölisee ja tajuaa yhtäkkiä että tässähän se on. Pyyhkii kyyneleensä ja hymyilee: Tässä mä olen äiti;))



Huomaan tosiaan että jos ollaan ihan vaan kotona eikä mitään kiirettä, en mä hermostu noihin uhmiin. Sillon muistaa olla viilipytty ja käsitellä sen kohtauksen niin kuin oppikirjavanhempi. Joten ei kai tuohon voi todeta kuin että ihmisiä mekin ollaan ja hyvä se on kai lapsen nähdä monenlaisia reaktioita, kunhan ymmärtää miksi jotain tapahtuu ja sitten saa anteeksipyynnön jos siihen on aihetta.



Tsemppiä vaan kaikille, on ne vaan ihania - oikeastaan ne kiukutukset on aika liikuttavia ja huvittaviakin usein. Mutta kun ajattelee mitä ne pienet käy läpi ja kasvavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

voi kuule.. sulla on asiat oikein loistavasti!! :o)

On hienoa että olet noin huolissasi käytöksestäsi, se kertoo siitä että haluat olla hyvä vanhempi ja toimia lapsen parhaaksi.



Mun mielestä aikuinenkin saa hermostua ja suuttua ja näyttää tunteensa, tietenkään huutaminen ei ole se paras tapa itseään ilmaista mut ihmisiähän me äiditkin vaan ollaan. Voit tietysti yrittää keksiä vaihtoehtoisen tavan toimia kun hermostut, esim olla liioitellun rauhallinen ja poistaa lapsen päättäväisesti paikalta. Mut älä kanna turhaa syyllisyyttä, luulen et KAIKKI hermostuu ja huutaa JOSKUS. Itse olisin onnellinen, jos se joskus olisi vain kerran viikossa.. :o)



Kannattaa myös yrittää laittaa lapsen tekemiset oikeaan mittasuhteeseen ja miettiä, mikä on sellaista käytöstä mistä oikeasti kannattaa hermostua. Minä ainakin usein hermostun asiasta, mistä ei oikeasti kannattaisi meteliä nostaa, mutta olen väsynyt ja kiukkuinen muuten ja puran sitä sitten sopivan tilaisuuden tullen :(



2 vuotias on kuitenkin vielä tosi pieni! Tosin muistan miten itsellä meni esikoisen kanssa hermot kun oli paljon pienempikin, ja esikoisen kanssa yhä on pahimmat taistot, poika on nyt 7v. Kuopus 2,5v taitaa päästä aika helpolla äidin hermostumisien suhteen, vaikka rajat on tietysti hälläkin.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat