Seuraa 

Etsin tällä hetkellä töitä ja vauvakuume on kova sekä minulla että miehellä.



Kuitenkin työhaastatteluissa monesti kysytään lapsisuunnitelmista tai ainakin vihjaillaan siihen suuntaan. Usein tuntuukin, että minut tiputetaan ehdokaslistalta ihan sen takia että olen nuori ja vasta mennyt naimisiin, eli työnantajat miettivät että jään kuitenkin äitiyslomalle pian.



Samaan aikaan tuttavat, joilla on pieniä lapsia, saavat kuitenkin töitä.



Kysymys siis kuuluu että vaikka alun perin ajattelin että ensin pitää hankkia työpaikka ja vasta sitten hankkia lapset, niin meneekö se oikeasti niin? Tarkoitan, että palkkaavatko yritykset mielummin naisen jonka he ajattelevat saavan kohta lapsia (itse en sitä tietysti haastattelussa tunnusta), vai naisen jolla lapsia jo on?

Kommentit (3)

Pian valmistumiseni jälkeen menin naimisiin, hain töitä ja sain helposti töitä sijaisena. Muutaman vuoden kuluttua tästä sain vakituisen paikan samalla työnantajalla. Lapsisuunnitelmista aina toki udeltiin, mutta kuittasin ne aina, sillä että katsotaan nyt. Ainakin siis minut otettiin varsin helposti töihin, vaikka olin nuori, vastanainut ja lapsia toki haaveissa. Ehdin olla muutaman vuoden vakituisena kunnes jäin äitiyslomalle. Pidän hyvänä sitä, että valmistumisen jälkeen sain monta vuotta työkokemusta ennen kuin minusta tuli kotiäiti. Nyt on suunnitelmissa taas palata töihin vähitellen.



Onhan nuorilla se uusin koulutus kuitenkin ja ehkä enemmän energiaa ja voimia kuin vanhemmilla. Luulisi, että työnantaja antaisi sillekin arvoa. Tietysti, ehkä joihinkin työpaikkoihin ei sovi se, että heti työsopimuksen allekirjoitettua jää äitiyslomalle. Jos vaikka on joku projekti tms. kesken.



Kysymykseesi vastausta en tiedä, mutta riippuu vähän paikasta, johon olet hakemassa, mitä he tarvitsevat ja odottavat uudelta työntekijältä. Ehkä sun kannattaa lähteä siitä, mitä itse haluat. Haluatko töihin vai äidiksi? Eikä se äidiksi tuleminenkaan aina niin helppoa ole, että ehkä työpaikkaa kannattaa kuitenkin hakea. Tsemppiä sulle ja onnea työnhakuun tai vauvapuuhiin!

nuori, parisuhteessa elävä nainen on työnantajan silmissä yleensä huonompi vaihtoehto kuin yhtä pätevä, nuori, parisuhteessa elävä mies. Jos ei lapsia vielä ole, niin nainen jää työpaikan saatuaan mammalomalle, ja jos lapsia on, naiselle tulee työssä sairaslomapäiviä sairaan lapsen hoitamisen takia.



Niin kauan, kuin näin ajatellaan ja tämän annetaan vaikuttaa rekrytointiin, tasa-arvo ei mielestäni ole toteutunut Suomessa. Minusta tuntuisi, että varmaan pienet ja keskisuuret firmat kohtelevat naisia epätasa-arvoisemmin tässä asiassa. Isoilla, esim. pörssi- tai valtionyhtiöillä täytyy olla politiikassaan läpinäkyvyyttä, ja julkinen sektori nyt yrittää periaatteessa toimia tasa-arvoisesti - toisaalta pätkätöitten teettäminenhän taas on julkisen sektorin " juttu" .



Jos tuosta asiasta haastattelussa kysytään tai vihjataan, niin valehtele kirkkain silmin että aiot panostaa sataprosenttisesti vain ja ainoastaan työhösi! Työnantaja kun ei voi tuosta asiasta alkaa urputtaa, kun sillä ei ole lain mukaan oikeutta koko asiasta udella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

työnantajalla ei ole oikeutta kysellä perhesuunnitelmista. Itse aikanani kuittasin asian vastaamalla, että suunnitelmissa on tehdä töitä ja joskus on aika perustaa perhe, ei ole suunnitelmia sen suhteen. Ja todellinen tilanne oli jo silloin se, että yritimme vauvaa saada alulle. Yrittämisen alkuaikoina en uskaltanut hakea vakipaikkoihin tulevan mammaloman toivossa, mutta kun lasta ei alkanut kuulua eikä kuulu vieläkään (yli 3,5 vuotta kulunut) en sen kummemmin edes ajattele asiaa työn kannalta.

Nykyisin olen vakituisessa työsuhteessa ja kuittaan kyselyt lasten ' hankkimisesta' tyyliin koira hankitaan ja lapsi saadaan jos saadaan. Nykyinen pomokin kyselee aina silloin tällöin lapsisuunnitelmista sijaisten tarvetta ajatellen, mutta en ole suoraa vastausta antanut, koska työnantajalla ei todellakaan ole oikeutta siitä asiasta udella!

Eli kysymyksen voit hyvillä mielin kuitata vaikka kommentoimalla, että keskityt työntekoon ja perhe tulee mahdollisesti aikanaan jos on tullakseen.

Ja jos selkeästi ikä ja tuore avioliitto ja tämän hetkinen lapsettomuus tai raskaus on syynä siihen, ettei sua valita työhön, on se syrjintää! Pidä kiinni oikeuksistasi!!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat