Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Ikinä en ole törmännyt tällaiseen asenteeseen missään firmassa. Juttu voi kuulostaa mitättömältä, mutta musta tämä on jo periaatekysymys. Soneran asiakaspalvelu on näköjään niin surkeaa, että sitä ei käytännössä ole. Olen ollut Soneran asiakas jo kauan, ja kaikenlaisia kiva kun olet kulta-asiakas mainosta kyllä tunkee postiluukusta, mutta eivät hoida yksinkertaista asiaa. Ketään siellä ei vissiin kiinnosta. Otimme viime vuonna perheeseemme uuden liittymän, ja erikseen mainostettiin, että saatte grillin (voileipä-vohveli) kun olette puhuneet tietyn määrän puheluita liittymästä vuoden loppuun mennessä.

Okei, nyt maaliskuussa tajusin, että sitä grilliä ei ole vieläkään tullut, vaikka puheaika taatusti ok. Soitin asiakaspalveluun, ja siellä katsottiin, että juu, grilli kuuluu teille, selvitetään miksette ole saaneet sitä. Viikon päästä soitettiin, että heidän mokansa, grilli lähetetään ja on teillä 2 viikon sisällä.



Nyt toukokuun alussa tajusin, että ei ole tullut, vaikka puheluista lähemmäs 2 kuukautta. Soitin tiistai-aamuna asiakaspalveluun. Sanottiin, että grilli tosiaan kuuluu meille, meidät on merkitty lahjalistaan 22.3. Juu, kun olin soittanut sinne....Selitin, että koska viimeksikään soittaessani emme saaneet sitä, voisin puhua jonkun esimiehen tms. kanssa joka kertoo, koska saan sen grillin, kun asiakaspalvelu ei voi asiaa hoitaa. Sanottiin, että esimies ei ole paikalla, numeroa en voi saada, mutta voin jättää soittopyynnön, hän soittaa minulle samana päivänä. Tämä siksi, koska ilmoitin, että haluan tämän asian nyt hoidetuksi, enkä halua että joudun soittelemaan yhden grillin perään itse enää yhtään. Muiden numeroita kuin tätä asiaspalvelunumeroa ei saa, eivätkä he voi asialle mitään...eikä heitä edes kiinnosta. Jessus mikä systeemi.



Kun eilen illalla ei oltu soitettu, soitin itse takaisin. Ilmeni, että mitään soittopyyntöä ei ole kenellekään jätetty, tiedoissani luki vain että on valitettu kun ei ole saatu grilliä. Tässä vaiheessa meni hermo, olen 10 vuotta maksanut laskuni enkä ole vaihtanut operaattoria, ja yhtä saatanan grilliä ei saa viidessä kuukaudessa, eikä kukaan edes välitä hoitaa asiaa, eikä sieltä saa kiinni ketään, joka jotakin voisi tehdä. Eikä luvattua soittopyyntöä ole ilmeisesti välitetty eteenpäin.



Asiakaspalvelija lupasi, että kertoo asiasta omalle esimiehelleen, joka soittaa mulle heti seuraavana päivänä ja selvittää asian. Sanoin, että en halua kuin puhelun siitä, että asia on järjestyksessä, pahoittelut, ja että grilli on lähetetty.

Kello on nyt puoli kahdeksan illalla. Arvatkaa, onko kukaan soittanut?

Minä veikkaan, että noita kanta-asiakkuuslahjagrillejä ei ole ollut edes olemassa, mutta eniten hämmästyttää se, että kukaan ei edes yritä pahoitella/selittää asiaa minulle, ei järjestää sitä grilliä, soittopyyntöjä ei kerrota eteenpäin tai niistä ei välitetä, enkä voi tavoittaa ketään, joka kertoisi tilanteen. Ensin luvataan " palkinto" puheluista, mutta sitä ei tarvitse toteuttaa, eikä asiakas voi mitään. Muutaman euron olen tuolle firmalle maksanut, ja tässä kiitos, mainostetulle " Kultatason asiakkaalle" .



Vertailun vuoksi, asiakkaidensa tyytyväisyydestä kiinnostuneet firmat hoitavat asiat: Meiltä oli joskus kadonnut muutossa eräs modeemin osa. Soitin HTV:lle, että mitäs nyt tehdään, ja sieltä yllättäen kerrottiin, että Welho-asiakkaiden polkupyörälähetti tuo osan kotiini, tai vaikka työpaikalleni, mun ei siis tarvitse edes hakea sitä!

Sonera ei saa yhtä grilliä postiin, eikä viitsi edes vastata asiakkaan ihmettelyihin....



Sanokaas mihin kannattaa vaihtaa 3 hengen liittymät?



Kommentit (11)

soitettiin sen peräänki pariin otteeseen, meni n. 8 kk liittymän avaamisesta et se vehje saatiin ja sekin piti hakee jostain stadin liikkeestä. No kiva kiva kun asutaan 300 km päässä stadista... Postitus olis pitäny itte maksaa. Onneks broidi haki koneen... Ei olla enää dna:n asiakkaita, eikä tulla olemaankaan...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

saatiin anopilta sellainen Soneran raclette-grilli. Tuolla se makaa kellarissa avaamattomassa paketissa. Eli on niitä grillejä ainakin joku Soneralta saanut.



Mulla on ollut soneran liittymä kanssa vuosikausia. Reilut vuosi sitten vaihdoin elisaan, kun sain puheaikaa 240 eurolla ja lisäksi 50 euron lahjakortin s-liikkeeseen.



Mulla ei ole ollut elisan kanssa ongelmia, mut miehellä joka vaihtoi liittymää samaan aikaan on ollut hankaluuksia.



Hänelle soitti myyjä, joka tarjosi etusopimusta. Mieheni sanoi, että hän ei sitä halua. Meni pari päivää ja tuli kirje, jossa luki kiitokset uudelle etuasiakkaalle.



Ja sitten jonotettiin 20 minuuttia asiakaspalveluun. Puheaikaahan siitä sitten tuli lisää.

Meillä pahimmin sählännyt juuri edellä joidenkin kehumat DNA ja HP. DNA sotki ihan perusteellisesti koko perheen liittymät kun vaihdettiin toiselta operaattorilta: sulkivat varoittamatta sellaiset numerot, jotka piti pitää auki, laskut meni ihan ristiin, yksi salainen numero tuli julkiseksi ja laskuissa oli kuukausikaupalla virheitä, kuin myös korjauslaskuissa. HP:ltä ostimme kameran, joka oli ihan susi. Asiakaspalvelusta saimme ohjeita, joista ei ollut mitään apua ja kymmenien puheluiden jälkeekään en lukuisista pyynnöistä huolimatta ole saanut esimieheen yhteyttä enkä ongelmaa korjattua. Ja Elisan lankaliittymän sulkeminen osoittautui ihan mahdottomaksi: tuntien jonotus moneen otteeseen ja liittymä vaan pysyi auki. Tympeä asiakaspalvelija kehtasi vielä väittää, että tuskin olen asiasta aiemmin edes soittanut, kun kerran liittymä on yhä auki - kyllä se kuulemma olisi suljettu, jos olisin asiasta heihin ollut yhteydessä..



Ja turha sanoa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan: itsekin asiakaspalvelutyössä olleena osaan kyllä olla erittäin asiallinen ja kohtelias asiakas, mutta siitä ei ole apua jos toisessa päässä on palveluhaluton idiootti.

Ei ole ollut ongelmia. Eikä kiinnosta vaihtaa. En halua sitä " kaikkein halvinta hintaa juuri nyt" vain siksi, että sitten saisin skeidaa palvelua.



HP muutes kanssa hyvä lafka. Printteri levis käsiin, yritettiin puhelinpalvelun kanssa saada toimimaan. Ei onnistunut. Kuriiri toi uuden, annettiin 2 viikkoa aikaa pakata vanha ja kuriiri haki sen sitten pois. Mainiota palvelua ja ajallaan!

vajaa 6 viikkoa sitten otettiin Elisan puhepaketti jossa sai puhelimen mukaan. No tähän päiväänkään mennessä liittymä ei ole auennut ja ollaan jo monen monta kertaa Elisan asiakaspalveluun soitettu.



Alkuun piti vanhan numeron säilyä mutta liikkeessä josta puhelin käytiin eivät antaneet uutta sim-korttia vaikka niin olisi kuulemma kuulunut tehdä. Käytiin hakemassa uusi sim-kortti ja odoteltiin taas muutama päivä. Liittymä edelleenkin kiinni.



Soitettiin taas asiakaspalveluun josta kertoivat että vanhan numeron siirto mahdotonta. Otettiin siis kokonaan uusi numero. Nyt liittymän luvattiin avautuvan muutaman päivän sisällä.



2 viikkoa meni ja soitettiin uudestaan. Nainen asiakaspalvelussa sanoi että täällä ei näy merkintää että meillä olisi edes kyseistä liittymää. Ei kuulemma edellisellä kerralla henkilö asiakaspalvelussa ollut kirjannut mitään tietoja koneelle. Nainen antoi taas uuden numeron ja sanoi että uusi sim-kortti tulee tämän viikon aikana postissa ja liittymän pitäisi olla välittömästi auki. Saas nähdä kuin käy???



Kysyttiine että miten Elisa mahtaa korvata tämän niin suoraa vastausta kysymykseen ei tullut. Luvattiin vaan että liittymä on tämän viikon aikana auki.



Jos perjantaina ei postin mukana uutta sim-korttia tule, otan yhteyttä kuluttaja-asiamieheen ja laitan Elisalle erittäin ikävää palautetta sekä vaadin puhepaketin purkamista välittömästi(sopimus kun on 2 vuotinen)

Missä tahansa firmassa, kun asiakas haluaa esimiehen paikalle/langanpäähän, näin myös tapahtuu. Kuulostaa aika järkyttävältä, että jo pelkkä asiakkaalle soittaminen on noin vaikeaa.

Mä olisin aika raivona myös. 3 puhelua samasta asiasta ja ilman mitään tulosta on jo asiakkaalle vittuilua. Itse olen asiakaspalvelussa, ja tuollaiset reklamaatiot pitäisi hoitaa kiireellisenä. Vaihda Dna tai vastaava, ne muut eivät lupaile liikoja, jos et muuta saakaan puin puhelinlaskuja.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat