Vierailija

Oletteko tehneet päätöksen, että lapsiluku on täynnä? Itselläni on kolme lasta, joista nuorin 2,5v. Tällä hetkellä tuntuu, että en todellakaan enää halua aloittaa koko rumbaa alusta. Ja kyllähän se tuo ikäkin sanelee jotain (34v). Tavallaan olemme siis päätöksen tehneet, mutta jotenkin se tuntuu niin lopulliselta. Syön pillereitä enkä voisi vielä ajatella sterilisaatiota. Jätän siis kuitenkin ns. takaportin auki.

Kommentit (19)

nyt tähän väliin on lapset sitten tässä, mutta tulevaisuudesta en tiedä, miksei iltatähtöstä vielä joskus. Ei kuitenkaan enemmin ennen kuin tämä nuorin lähtee kouluun.

Kaksi lasta halusimme, ja kaksi saimme. Kuopus on nyt 2v. Vaikea kuvitella, että miehen kanssa kumpikaan enää kolmannen tekemiseen innostuisimme. Jos kierukka pettäisi ja vahinko tapahtuisi, niin toki lapsen pitäisimme, mutta muuten tuskin lapsilukumme enää tästä kasvaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toinenkin on tulossa Kiinasta, kunhan saadaan paperit kondikseen :) Sen jälkeen ainakin odotetaan useampi vuosi ennen kuin lähdetään rumbaan uudestaan, jos lähdetään lainkaan.

mutta onneksi en tehnyt silloin sterilisaatiota kun tässä on alkanut pikkuhiljaa pukkaa vauvakuumetta ja jätinkin vappunan pillerit pois ja aletaan yrittää neljättä :)

Nuorin nyt meillä vajaa 2v...Jos tärppää niin se on sitten viimeinen :))

Niin ja mulla ikää 33v

Itse 28v, 5lasta, nuorimmat reilut 3v. Vaan nyt on iskeny vauvakuume ja päätös kuudennesta lapsesta on tehty (siis jos on tullakseen). Piti tehdä silloin nuorimpien syntymän yhteydessä sterilisaatio, onneks lääkäri oli järkevämpi kuin minä...

Ajatus kolmannesta tuntuu hyvältä, vaikkakaan ei ihan ajankohtaiselta ;).

Ken elää, se näkee..

Sinänsä mukava, ettei ikä ihan heti ala painamaan päälle, vaan tässä on sen puolesta hiukan " pelivaraakin" .

tyttö 3v ja poika 1,5v. Paikat meni sen verran tohjoiksi synnytyksissä ettei mieli tee enään sitä rumbaa alottaa alusta, enkä taitaisi kyetäkään. Ja kohdunpoistoleikkaukseen olen menossa pahan laskeuman vuoksi, myös virtsarakko ja peräsuoli joudutaan korjaamaan.



Esikoisen kanssa vaan on ollut tosi kovaa, kun itselläni oli synnytyksen jälkeen masennus ja lapsikaan ei helpoimmasta päästä ollut. Siksi kai isäntä on sitä mieltä että ei riskeeraa jos käy näin uudelleen.



Itsellä olis vähän pikku nyytin kaipuuta....

Vaan ei kait sitä niin nuorille edes tehdä. Mistä sitä tietää ettei myöhemmin halua lisää? Mutta kukin oman elämäntilanteen mukaan. En tarkoita arvostella. Ite kun sain ekan " vasta" 24-vuotiaana.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat