Vierailija

Itse olen elänyt ahdistuneen isän kanssa joka on "tartuttanut" ahdistuksensa minuun. Raskaus meni hyvin ja vauva on aivan ihana, mutta nyt kun pitäisi tehdä päätöksiä vauvaan liittyen ahdistunkin aivan mielettömästi ja tuntuu että vauva vaistoaa sen. Jos esim. itken niin että kyyneleet valuvat silmistä ja yritän silti vauvalle lörpötellä iloisella äänensävyllä niin vauva näyttää silti vakavalta.



Mä en tajunnut etten pystykään tähän päätöksen tekoon ja vastuuseen vaikka kuinka toivoin :(

Kommentit (13)

tietysti annat rokottaa lapsesi! Muuten hän on vaarassa jossain vaiheessa elämäänsä sairastua vakavasti tuohon tautiin joka jätettiin rokottamatta. Hän on siltä suojassa vain, jos pysyttelee ihmisjoukossa jossa muut on rokotettu, silloin tätä tautia ei ole. Mutta jos tähän ihmisjoukkoon tulee joku jostain (ulkomailta), lapsesi voi saada tartunnan häneltä. Muut ihmiset eivät saa, mutta sinun lapsesi on suojaton. Sanoin jos lapsesi liikkuu jossain missä tätä tautia esiintyy, hän on vaarassa.



Mutta asiaan. Mulla on tuohon päättämisahdistukseen auttanut sen asian tajuaminen, että loppujen lopuksi niillä päätöksillä harvoin on suurta väliä. Eli siis toisin sanoen, päätinpä kummin vain, lopputulos on yleensä yhtä hyvä. Asiat voi päätöksestä riippuen mennä eri tavalla, mutta kuitenkin mlemmissa tapauksissa hyvin. Tai jokatapauksessa neutraalisti.

synnytyksen jälkeen koin olevani kuitenkin ihan täysin terve joten en ole sen jälkeen käynyt juttelemassa psykologin kanssa. Laitoin juuri soittopyynnön että saan ajan varattua ja pääsen asiasta juttelemaan. Mutta eipä se auta NYT tässä hetkessä kun kaikki pulpahtaa ylös.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

täällä luin sun tekstin ja itsen. Onneksi vauva nukkuu :) Noinhan se asia menee miten kuvailet. Järki ja tunteet eivät vaan toimi yhteen kun on saanut jotain noin ihanaa aikaiseksi ja pelkää menettävänsä sen. Pystyn hyvinkin rationaalisesti ajattelmaan tilannetta ja vihaan tätä ahdistusta joka pulppuaa ihan jostain muualta...



ap

sepä tästä tekeekin kamalaa kun tuntuu että tekee minkä päätöksen tahan niin tekee oikein tai väärin :)



inhoan tällaisia päätöksiä joiden vastaus on kyllä tai ei! Noinhän mäkin sen järjellä ajattelen rokotuksista niin kuin kuvaat tekstissä.



Ekstra ahdistusta tilanteeseen tuo juuri se että luulin päässeeni tästä ahdistuksesta ja nyt se nappaa mut taas verkkoonsa. Tiedän että siitä irrottautuminen on hankalaa, mutta onnistuu.



ap

ja itkin paljon. Vauvastani tuli tosi herkkä. Nykyään reipas 5v, mutta tuo herkkyys pistää silmään vieläkin. Kyllä se valitettavasti vaikuttaa.

Sinä käyt lapsuuttasi läpi nyt kun olet itse tullut äidiksi. Joudut väistämättä käymään tunteesi läpi. Hyväksi ne mutta yritä myös ajatella järjellä. Koita nyt vaikka rentoutua, kuuntele hyvää musiikkia, lähde kävelylle vauvan kanssa, katso ja nauti vauvastasi.

Toisilla olo käy liian vaikeaksi sietää. Jos näin on niin sinulla on mahdollisuus hakeutua hoitoon.

hysterisyydelläni tartuttavani myös mieheen ahdistuksen. Ja se on mielestäni kamalaa! Mies todella kunnollinen ja normaali psyyke ja mä pystyn vaikuttaan siihen olemalla tällainen...



Tuntuu ehkä teistä hullulta mutta kyseessä on päätös rokotanko lastani vai en. En tiedä ymmärtääkö kukaan tilannettani? tai ymmäränkö edes itse itseäni... tilanteeseen saattaa liittyä muuta ahdistusta jostain aivan muusta tilanteesta!

ollut raskausaikana suruja. Munkin toinen lapseni on todella herkkä vaikka raskausaikana olin ihan hyvällä mielellä.



Lainaus:

ja itkin paljon. Vauvastani tuli tosi herkkä. Nykyään reipas 5v, mutta tuo herkkyys pistää silmään vieläkin. Kyllä se valitettavasti vaikuttaa.

kun raskausaika meni todella hyvin ja olin äärettömän onnellinen ja suurin toiveeni toteutui.



Mutta nyt en pystykään ottamaan vastuuta. Tai pelkään niin paljon että ahdistun. Isäni ahdistuksesta tiedän että se on aivan kamalaa ja siitä eroon pääseminen kesti mulla todella kauan... olin ehkä 18v kun pystyin päästämään tästä turhasta ahdistuksesta irti.



ap

On tutkittu, että masentuneiden äitien vauvoilla on eroja normaaliperheiden vauvoihin kontaktinotossa jne.



JOS sinusta tuntuu, että olet oikeasti masentunut/ahdistunut, hae ihmeessä apua - jo itsesikin takia.



Mutta en nyt liikaa murehtisi satunnaisen stressin vaikutusta. Älä kuitenkaan teeskentele: pieni lapsikin vaistoaa epäaitouden, jos alat väkisin hymyillä kyynelten läpi.



Mitä tulee ratkaisujen teon vaikeuteen, niin: tunnollisilla naisilla se tuppaa olemaan juuri tuollaista ekan lapsen kanssa. Vaikka kuinka perehtyisi asioihin, tilanne on ekan lapsen kanssa kuitenkin outo. Voi jopa olla, että mitä enemmän perhedyt, sitä vaikeammaksi päätöksenteko käy: tieto lisää tuskaa.



JUTTELE tuntemuksistasi neuvolassa. On täysin luonnollista, että haluat toimia lapsesi parhaaksi. Kun huomaat, että jokainen kamppailee näiden kysymysten parissa - mutta ilman samanlaista stressiä, olosi pitäisi ajan myötä helpottua.



Oikeasti: teet sitten minkä ratkaisun tahansa, siinä on AINA hyvät ja huonot puolensa. Heitä jorpakkoon se mustavalkoinen kuvitelma, että olisi olemassa Oikeita Vaihtoehtoja, jotka sinun pitää vain löytää...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat