Ongelmana 4-vuotias

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

On ollut taas ihan mahdoton päivä 4-vuotiaan pojan kanssa:( Joka asiasta on tapeltu, ja yhä uudelleen ja uudelleen on yritetty jutella hänen kanssaan siitä, että äitiä ja isää pitää totella, ja että toisia ihmisiä ei saa satuttaa (hänellä kun on viime aikoina tullut tavaksi suuttuessaan -ihan pienestäkin asioista- lyödä toisia). Poika vaan pyörii ja vääntelehtii sylissä, naureskelee ja yrittää päästä pakoon, vaikka yritän ihan rauhallisesti keskustella asiasta.



Poika on ollut vauvasta saakka aika vaativa: perusluonteeltaan tyytymätön ja ärtyisä, vaikka toisaalta sitten fiksu ja taitava monessa asiassa ja tosi ihana hyvällä päällä ollessaan. Meillä on mielestäni ollut selvät rajat alusta asti ja rakkautta myös paljon. Olen pyrkinyt aina keskustelemaan pojan kanssa riitatilanteiden jälkeen, ja on mietitty miten voisi ilmaista suuttumustaan vahingoittamatta toisia yms. Äidin puheet ei vain tunnu menevän perille:(



Olen miettinyt, että vaadinko sitten liikaa tämän ikäiseltä, kun haluaisin että hänelle heräisi edes jonkinlainen katumus/ paha mieli, kun hän on tehnyt väärin. Tiedän, että tottelemattomuus ja riitely sinänsä on ihan normaalia lapsilla, mutta välillä tuntuu, että olen ihan epäonnistunut kasvattajana, kun poika ihan ilokseen tekee just päinvastoin kuin sanotaan:(



Luulen, että paljolti ongelmat johtuvat siitä, ettei poika nuku tarpeeksi. Hän nukkuu öisin noin 9-10 tuntia, eikä suostu nukkumaan päiväunia, vaikka selvästi on väsynyt jo alkuillasta (enkä sitten enää neljän jälkeen annakaan hänen nukkua, ettei taas ilta venyt liian myöhään). Yöt sujuu ihan hyvin, ei ole heräilyjä, mutta aamulla hän vain herää aikaisin. On selvää, että väsyneenä tulee helpommin riehumista ja riitelyä.



Onko kenelläkään samanlaisia ongelmia ja osaatteko sanoa jotain tuosta " minkä ikäiseltä voi jo odottaa jotain empatiakykyä ja katumuksen tunnetta" -asiasta?

Kommentit (8)

Vierailija

meillä samanikäinen ja tässä ensimmäisiä ajatuksia:

- selitätkö liikaa, puhutko liikaa, yritätkö " ymmärtää" liikaa?

- selkeä ei, lyhyet perustelut ja heti jokin seuraus. Keskustelu sinänsä ei lapselle ole mikään " seuraus" . Esim. tönii ruuan pois edestään ja äyskii ja tiuskii - ruoka pois - lapsi pois ja uutta ruokaa sitten vasta esim. tunnin, parin päästä?

- palkinto hyvästä käytöksestä: tarrataulu vaikka? Tarran saa aina, kun on käyttäytynyt hyvin tms.

- tuoli nurkkaan jäähyjä varten, jos jokin ei suju -seurauksena heti jäähy. Sitten yritetään uudestaan.

- aikaisemmin nukkumaan? Mihin aikaan nyt menee? Meillä tarvitsee unta n. 11-12h/vrk, mutta päikkäreitä ei nukuta meilläkään. Onhan huone pimeä aamullakin?



Siinä jotakin. Hyvä näitä vain on luetella, kun itsekään ei toteuta näistä puoliakaan ;) Tsemppiä teille!



Vierailija

tutulta nuo tilanteesi kuulostavat! Jos vertaistuki yhtään auttaa :)

Meillä pukemisjuttuun toimii nimenomaan se, että jättää tosiaan lapsen sisään. Yleensä huuto alkaa heti, kun häviän näkyvistä ja vaatteet menevät kuin menevätkin sukkelasti päälle.

Tarrahommassa toimivat juuri ne pienet jutut: hampaanpesu sujui hyvin-tarra tuli. Koko päivän käytöstä on tosiaan vaikea arvioida. Meillä ongelmana on ollut ruokailu, joka on kamalaa sottaamista ja pyörimistä. Siihen tuli apu tarroista, ja lapsi jopa kyseli: Söinkö nätisti, saanko tarran?

Jäähypaikan ideaksi makkari on liian iso: siellä voi puuhata kaikenlaista, ja vielä kiellettyäkin. Jäähypaikka kannattaa olla valvonnan alla, siksi se tuoli voisi olla hyvä? Itse kyllä toimisin jäähyn jälkeen ihan samalla lailla kuin sinäkin eli sovittelisin ja sopisin, ettei enää niin tehdä.

Muutenkin olen huomannut, että lapsi kaipaa sitä selkeyttä, ei liikaa vaihtoehtoja. Valitaan kahdesta: Syödäänkö tänään kalapuikkoja vai lihapullia? - eikä kysytä: Mitäs me syötäis tänään?

Ja joskus sitä tekemistä ja vauhtia pitää ainakin meillä rajoittaa väkisin: ottaa syliin ja kantaa pois koko tilanteesta. Huuto tulee, mutta ei se kauan kestä ;)

Mukavaa kesää teille!

Vierailija

Se kehittyy 5-6-vuoden iässä. Ei meidän 4,5-vuotias tyttökään usein tajua pahaa tehneensä. Osaa pyytää anteeksi oma-aloitteisesti lähinnä jos vahingossa jotakuta satuttaa. Eli sen puoleen en olisi vielä huolissani.



Vierailija

Juuri tätä minä tulin hakemaan täältä! Uusia näkökulmia ja vinkkejä! Ja vahvistui oma näkemys ja toimintatavat.

Meillä 4v9kk poika. Välillä homma toimii hyvin, välillä tekisi mieli vetää vessanpöntöstä alas...!

Meillä oli ruokailujen rauhoittamiseksi tarrataulu, sitten siihen kerättiin itse piirrettyjä hymykuvia. Ruokailutilanteet rauhoittuivat. Käytössä myös nurkkaanlaitto, jos tekee tahallaan väärin (pikkuveljen kiusaaminen, satuttaminen, tahallinen tottelemattomuus) ja jäähypaikka (useimmiten yläkerran portaissa), jossa rauhoitutaan, kun riehaantuu jotenkin.

Tuon kun vielä sisäistäisi tuon positiivisen kautta ohjaamisen. Selkeä uhkaus edun/hauskuuden menettämisestä on jotenkin harmittavan helppo! Täytyy treenata! Kiitos vinkistä!

Vedetään siis henkeä ja jaksetaan taas sen miljoonannenkin kerran! ;-)

Vierailija

Juuri tuo naureskelu kieltäessä on todella ärsyttävää. En ole kuitenkaan pitänyt sitä katumuksen puutteena, sillä lapsi kyllä sitten mielellään tekee sovinnon ja pyytää anteeksi, tulee halimaan itse ja on pahoillaan, kun vihdoin räjähdän. Mutta tuntuu, että mikään ei mene perille, ennen kuin äiti tai isä todella räjähtää. Itsekin pyydän usein anteeksi rähjäämistäni. Yritän olla sanomatta mitään ilkeää, ja keskittyä räjähtäessä itse asiaan.



Meillä myös nukkuu mielestäni todella vähän ja aloittajan kuvaama määrä meilläkin. Ja on sitten väsynyt. Hankalaa. Toisaalta lapsi haluaa olla iso ja häntä nimenomaan ei saa nukuttaa, mutta sitten alkaa pelottaa yksin huoneessa ja uni ei tule.



Meillä lapsi on aiemmin ollut todella varovainen esim. autojen lähellä. Nyt saattaa singahtaa muitta mutkitta autojen välistä tielle, varsinkin, jos on väsynyt. Ihan kuin kaikki järki olisi kadonnut, ja tilalle tullut pelkkää uhmaa tehdä just päinvastoin kuin pitäisi. Onneksi olemme saaneet pidetyksi pois tieltä, mutta noin kerran päivässä pitää pidellä väkisin lapsen kädestä kiinni ja siitähän nousee hirveä melu.



Uskon ja toivon, että kyse on kehityskaudesta, ei väärästä kasvatuksesta. Minulla on se periaate, että jos lapsen toiminta on raivostuttavaa, niin sitten raivostun. Perustelen sen sillä, että ei kai lapsi muuten tajua omien toimiensa vaikutusta muihin ihmisiin, jos vanhempien reaktiot eivät ole aitoja.



Turvallisuusasioista en tingi. Tarvittaessa jäädään paikalleen seisomaan ja pidän väkisin (en satuta) kädestä kiinni. (Tosin lasta sattuu se, kun itse reuhtoo kättään irti.) Matkaa jatketaan vasta, kun se onnistuu rauhallisesti ja turvallissesti.



Yritän olla neuvomatta ja käskemättä liikaa, ja antaa lapsen tehdä itse vaikeitakin juttuja. Lisäksi olen huomannut, että iltaisin pitää tsempata ihan tosissaan, siis vanhempien. Yrittää antaa oikeasti aikaa lapselle ja yrittää tehdä iltatoimet siten, että ne sujuvat yhtenä ennustettavana putkena iltapalasta sänkyyn asti. Meilllä koko nukkumaanmeno menee hösseliksi, jos iltatoimissa tulee " vanhempien laiskuustaukoja" , jolloin lapsi kerkiää aloittamaan jonkin leikin tai huomaa, että tätähän saakin venytetyksi.



Enpäs osaa mitään kummemppia ohjeita antaa, mutta kiva kuulla, että muitakin samanlaisia on...

Vierailija

Meillä on 4,5-vuotias, jolla on vähän samanlaisia piirteitä. Tässä mun kommentteja:



<<Olen itse aika puhekeskeinen ihminen, ts. pohdin asioita paljon kielen ja keskustelujen kautta. Lasten kanssa pitäisi tietysti pysyä asioissa, jotka lapsikin ymmärtää ja välttää liikaa selittelyä.<<

- Minusta 4-vuotiaalle jo voi hyvin selittää ja perustella, mutta ei tietenkään silloin kun lapsi ei kuuntele. Minä yleensä selitän asian vasta paljon jälkikäteen. Esim. jos ulos lähtö on mennyt pelleilyksi, niin saatan sanoa sitten matkalla puistoon että ¿Olipa kurja kun meni taas riitelyksi se lähtö. Yritäpä ensi kerralla pukea oikein kiltisti, niin päästään nopeammin ulos eikä tule kellekään paha mieli.¿



<<Vaikeita on vaan ne tilanteet, esim. kun lapsi temppuilee puettaessa ulkovaatteita, jolloin ei oikein voi vaan jättää lasta sisälle ja lähteä itse ulos... Mutta ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. <<

- minä teen joskus niin, että laitan pojan vaatteet esille ja sanon, että osaathan sinä itsekin pukea, äiti menee pihalle odottamaan. Joskus se tepsii ja lapsi alkaa pukea ja huutaa, että auta äiti, älä mene...:



Tarrataulu: Olisi kai pitänyt tarkemmin määritellä jotkut tietyt tilanteet, joissa toimimisesta tarran saa tai ei saa. Meillä oli seurannassa koko päivän käyttäytyminen yleisesti ja se oli aika hankalaa, kun joka päivään tietysti mahtuu hyvää ja huonoa.

- Joo, seurannassa kannattaa pitää vain yksi asia kerrallaan. Me käytettiin tarroja lyömisen lopettamiseen, kun poika joutui pari kertaa tappeluun päiväkodissa. Sääntö oli, että jos päivä sujui ilman että hän satutti toista, sai tarran. Riitely, kiukuttelu ja muu tottelemattomuus ei vaikuttanut asiaan. Tämä on muuten tärkeä pointti myös Muksuopissa: yksi ongelma kerrallaan ja siihen liittyen selkeät tavoitteet, joiden saavuttaminen on realistista ja arviointi lapsellekin ymmärrettävää.



Jäähylle minä laitan vain jollekin tuolille istumaan, ei siis ole vakiopaikkaa. Jäähylle meillä joutuu vakavista rikkeistä (lyömisestä, toisen leikkien tahallisesta sotkemista, tavaroiden paiskomisesta, karkuun juoksemisesta), mutta ei esim. pelkästä vetkuttelusta pukemisessa tai siivoamisessa. Anteeksipyynnön vaadin rauhallisella äänellä, mutta uhan sydämestä se ei kyllä tule :-). Aitoa empatiaa ei tosiaan alle 6-vuotias edes kykene tuntemaan, tässä vaiheessa täytyy tyytyä opettelemaan moraalia ulkoisen käytöksen ja sääntöjen kautta.



Meidänkin poika nukkuu vain n. 10 tuntia vuorokaudessa ja se on minusta liian vähän. Esikoinen oli samanlainen, ja hänen kanssaan jo totesin että en voi asialle mitään. Jos lapsi menee ajoissa nukkumaan mutta herää aamukuudelta, niin eihän sitä voi nuijallakaan uudestaan nukuttaa. Aika korjaa tämän vaivan: nyt esikoinen on 7-vuotias ja jaksaa jo ihan hyvin sillä 10 tunnillaan...



Mutta tärkeintä minusta on että lapsi saa paljon positiivista palautetta. Häntä kannattaa muistuttaa siitä mitä hän jo on oppinut (¿3-vuotiaana et vielä osannut pukea kenkiä itse¿), kehua kaikesta mikä on mennyt hyvin (¿Voi, miten nätisti annoit lapion kaverille tänään puistossa.¿) ja ohjata positiivisen kautta (¿Kävelepä nätisti tässä äidin vieressä, niin ehditään puistossa ottaa oikein kovat vauhdit keinussa¿ vs. ¿Jos et nyt kävele nätisti, et saa keinua.¿). Ja paljon haleja ja vakuuttelua siitä, että hän on aivan ihana ja fiksu ja maailman rakkain lapsi. Kun hän tietää olevansa ihana, hän ehkä myös yrittää käyttäytyä sen mukaisesti :-)

Vierailija

Jotain vastauksia:



- selitätkö liikaa, puhutko liikaa, yritätkö " ymmärtää" liikaa?



Tämä on varmasti minulle yksi ongelma. Olen itse aika puhekeskeinen ihminen, ts. pohdin asioita paljon kielen ja keskustelujen kautta. Lasten kanssa pitäisi tietysti pysyä asioissa, jotka lapsikin ymmärtää ja välttää liikaa selittelyä. Mutta kyllä meillä siis selkeästi sanotaan ei, eikä ruveta joka tilanteessa erikseen perustelemaan, miksi ei:)



- selkeä ei, lyhyet perustelut ja heti jokin seuraus. Keskustelu sinänsä ei lapselle ole mikään " seuraus" . Esim. tönii ruuan pois edestään ja äyskii ja tiuskii - ruoka pois - lapsi pois ja uutta ruokaa sitten vasta esim. tunnin, parin päästä?



Joo, näin on yleensä tehtykin. Vaikeita on vaan ne tilanteet, esim.kun lapsi temppuilee puettaessa ulkovaatteita, jolloin ei oikein voi vaan jättää lasta sisälle ja lähteä itse ulos... Mutta ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat.



- palkinto hyvästä käytöksestä: tarrataulu vaikka? Tarran saa aina, kun on käyttäytynyt hyvin tms.



Tätäkin ollaan juuri kokeiltu, mutta se ei oikein toiminut. Olisi kai pitänyt tarkemmin määritellä jotkut tietyt tilanteet, joissa toimimisesta tarran saa tai ei saa. Meillä oli seurannassa koko päivän käyttäytyminen yleisesti ja se oli aika hankalaa, kun joka päivään tietysti mahtuu hyvää ja huonoa.



- tuoli nurkkaan jäähyjä varten, jos jokin ei suju -seurauksena heti jäähy. Sitten yritetään uudestaan.



Meillä jäähypaikkana on ollut makuuhuone. Poika ei vain tunnu ymmärtävän, että kyseessä on seuraus hänen käyttäytymisestään, vaan tulee jatkuvasti ovelle itkemään ja mankumaan, että " miks mä en saa tulla jo pois?" tai " mulla on tylsää" . Näissä " jäähytilanteissa" olen sitten aina ennen pois päästämistä pyrkinyt juttelemaan hänen kanssaan tilanteesta ja lopuksi tekemään sovinnon (ts. ettei enää jatketa riitelyä, vaan asia on sillä selvä), mutta ehkä se sitten on sitä liikaa puhumista ja selittelyä, joka vaan sekoittaa lapsen pään...?



- aikaisemmin nukkumaan? Mihin aikaan nyt menee? Meillä tarvitsee unta n. 11-12h/vrk, mutta päikkäreitä ei nukuta meilläkään. Onhan huone pimeä aamullakin?



Lapset (nuorempi on 2v) menevät nukkumaan yhdeksän maissa. Joskus on yritetty aikaistaakin, mutta tuo on tuntunut muuten sopivalta.

Lapset ovat kotihoidossa vielä toistaiseksi, joten saavat herätä silloin kun haluavat. 2-vuotias nukkuu ihan hyvät yöunet ja vielä parin tunnin päikkärit päälle.



Jospa tämä taas tästä. On meillä enimmäkseen ihan hyviä päiviä, tänään vaan oli sellainen tappelupäivä, että oli pakko kirjoittaa tänne:)



Vierailija

Lohdullista kuulla, että muillakin on samanlaisia hankaluuksia:) Neuvoja ja vinkkejäkin on kiva saada, vaikka aika samoja keinoja näyttää olevan kaikilla käytössä.



Tämä kirjoitus herätti minussa vielä ajatuksia:



" Lisäksi olen huomannut, että iltaisin pitää tsempata ihan tosissaan, siis vanhempien. Yrittää antaa oikeasti aikaa lapselle ja yrittää tehdä iltatoimet siten, että ne sujuvat yhtenä ennustettavana putkena iltapalasta sänkyyn asti. Meilllä koko nukkumaanmeno menee hösseliksi, jos iltatoimissa tulee " vanhempien laiskuustaukoja" , jolloin lapsi kerkiää aloittamaan jonkin leikin tai huomaa, että tätähän saakin venytetyksi."



Tässä asiassa koen kyllä jatkuvia tunnontuskia. Itse olen kotiäitinä iltaisin ihan täynnä lasten kanssa oloa ja kaipaisin vain omaa rauhaa. Miehen työpäivät venyvät joskus iltaan saakka ja siinä sitä sitten ollaan: väsyneet vanhemmat, väsynyt riehuva nelivuotias ja (yleensä) aurinkoinen, hyvin nukkunut kaksivuotias. Tiedän kyllä, että illat sujuisivat paljon paremmin, jos vanhemmat jaksaisivat ne illan tunnit puuhata lasten kanssa sen sijaan, että vetäytyvät tietokoneelle (kuten minä nyt) tai lehteä lukemaan:( Ei vain aina jaksaisi:(



Ja päivisinkin ainakin meillä kaikki riehumistilanteet yleensä helpottavat heti, kun rupean lukemaan lapsille tai keksin jotain muuta innostavaa puuhaa. Aina ei vain jaksa ajatella järkevästi, vaan rauhoittamisen sijaan sortuu huutamiseen ja komenteluun, josta ei yleensä seuraa mitään hyvää:(



Jaksamista kaikille:)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat