lapsen kanssa Suomeen opiskelemaan-mies jää ulkomaille?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

onko kenelläkään ulkomailla asuvalla äidillä kokemusta opiskelusta Suomessa, lapsen kanssa, miehen jäädessä ulkomaille, perheen asuinmaahan?



Itselläni on seuraavanlainen tilanne: haluan suorittaa vuosia sitten aloittamani yliopisto-opinnot loppuun Suomessa. Asun jo kahdeksatta vuotta mieheni kotimaassa ja tällä hetkellä miehelläni ei ole mahdollisuutta muuttaa kanssamme Suomeen. Hänen työnsä on toimeentulomme lähde eikä hän löytäisi vastaavaa Suomessa. Mies tulisi kuitenkin tapaamaan meitä usein. Tarkoituksenani olisi asua Suomessa yo:n lukukausien ajan eli suunnilleen syyskuusta joulukuun alkuun ja tammikuun puolivälistä toukokuun alkuun. Jouluksi ja kesäksi palaisimme siis asuinmaahamme. Opintoja olisi jäljellä pari vuotta.



Meillä on 2-vuotias poika, joka on ollut Suomessa lukuisia kertoja, puhuu suomea jne. viimeksi olimme 2,5kk pätkän Suomessa. Matkusteluun ja paikanvaihtoon hän on suhtautunut aina mutkattomasti ja on erittäin sosiaalinen, utelias jne. Olisi kiva kuulla, onko muilla pienten lasten äideillä kokemuksia vastaavista tilanteista. Hieman huolettaa lapselle paikanvaihdoksista mahd. aiheutuvat " traumat" tms. ja miten parisuhde on kestänyt erossa asumisen ym.?

Kommentit (15)

Vierailija

missä suoritit KTM tutkintosi?



Mielessä sama ja ulkomailla ollaan kahden pienen kanssa...toki suomeenkin pääsisin aika ajoin.Ja joitakin opintoja toki takanakin.

Vierailija

Kun esikoinen oli vuoden, asuin Suomessa hänen kanssaan opiskelemassa 4kk. Nyt kun esikoinen oli 3,5 ja kaksoset 1,5 , menin ilman lapsia Suomeen lopettamaan opinnot. Olin alkukevään luennot (8vkoa) + loppukevään viimeiset viikot (2 vkoa, esikoinen mukana) Suomessa.



Parhaat neuvoni:



- Mieti ensin tarkasti kuinka nopeasti voit / haluat opinnot suorittaa? Siis onko tarkoitus " asua lapsen kanssa Suomessa" vai " suorittaa opinnot loppuun" - kumpi on se suurempi tavoite?

Itse tein tuon 8 vkon aikana 26 ov + gradun loppuun, eli en todellakaan tehnyt muuta kuin opiskelin (ei telkkaa, ei nettiä....). Mutta se toimi hyvin näin - lasten kera tuohon ov määrään olisi mennyt varmaan vuosi... Eli jos kurssit menevät niin, että voisitkin jossain välissä olla tuon puoli lukukautta pelkästään koulussa, lapsesi olisi vaikka isällään sen ajan? Esikoisen kanssa opin, että lapsen kanssa opiskelu on erittäin hankalaa - meillä oli hoitaja palkattu koulupäivien ajaksi, mutta esim- suunnitlemat " luen iltaisin kun lapsi nukkuu" , pystyi hyvin unohtamaan, kun sehän kukkui hereillä tasan niin kauan kuin minäkin...



- ennen kuin lähdet, suunnittele lukujärjestys niin hyvin kuin vain ikinä pystyt - myös seuraaville semestereille! Ettei vaan tulisi viime hetken ylläreitä sitten...



- mihin lapsi menee hoitoon (kuulutko Suomen sosiaaliturvaan, siis saatko hoitopaikan?)? Turvaverkko? Kuka muu voi hoitaa kun esim. tentti tulossa, jotta voit lukea?



- Ja muuta: missä asutte? Kokemukseni mukaan: asu niin lähellä koulua kuin vain mahdollista! Ekalla kerralla asuin HOASin asunnoissa Espoossa matkoihin meni ihan liikaa aikaa joka päivä.



Kaiken kaikkiaan tuo lukukausi yliopistoissa on tosi lyhyt (noin 2* 8 viikkoa kevät + syksy, välissä ja perässä koeviikot). Eli näette varmasti paljon miehenne kanssa ja kuten sanoin, mahdollisuus, että lapsi olisi välillä miehen luona, voisi olla harkinnan arvoinen (lapsista on TODELLA tuskallista olla erossa, tosin. Kokemuksesta voin sanoa... Mutta sen voi sitten vaan kääntää siihen että opiskelee tehokkaammin.) Opettajat varmasti joustavat vähän esim. koeviikkoina, eli jos selität tilanteesi, voit varmasti välillä järjestää koeviikoiksi vapaata ja käydä miehesi luona.



Kerro miten päätit, lähdetkö vai et! Minkä verran sinulta muuten puuttuu opintoja?



Aurinkoisin terveisin

pian valmis KTM Leman

Vierailija

Mielestani 2v opiskelut eivat ole pitka aika erossa ja teilla olisi noita " tapaamisia" ja lomia myos sitten kotona. Joskus on vaan tehtava mika on parhaaksi tulevaisuuden kannalta ja siihen usein kuuluu uhrauksia.



Mulle tuli mieleen kun oon semmonen kielifanaatikko etta miten aiotte ylla pitaa pojan kotikielta, onko mahdollista suomessa pojan paasta tarhaan jossa puhutaan isankielta? Se olisis minulle se isoin - eli jos ei sitten voisi yllapitaa lapsen kielta ( meilla niita talla hetkella on 3:)).



Mut muuten mun mielesta ei muuta kun reissuun vaan ja aimo annos suomalaista kulttuuria ja perinnetta pojalle ja tietty itellekkin:)





Mama-Njogu

Vierailija

kiva kuulla myös sinun kokemuksistasi ja onnea valmistumisesi johdosta!



minulla on opiskelumotivaatio kyllä tosi korkealla ja uskon sen auttavan eteenpäin, vaikka varmasti vaikeita hetkiäkin tulee.



mietiskelin tuota kieliasiaa varsinkin mama-njogun (menikö oikein) viestin jälkeen- huolena siis että isän ja asuinmaan kieli unohtuu... valitettavasti paikkakunnalla ei ole italiankielistä tarhaa/kerhoa tms. mutta toivottavasti skype auttaa edes vähän ja tietysti mahdollisimman tiheät tapaamiset isän kanssa. ja eiköhän poika sitten ota " vahingon takaisin" , kun palaamme takaisin kotiin. positiivinen puoli asiassa on tietenkin että pojan suomen kieli vahvistuu.



hienoa kuulla kuinka sisukkaita suomalaiset naiset ovat:)

Vierailija

olemme keskustelleet miehen kanssa ja sopineet, että jos jompikumpi löytää hyvän työn (todennäköisesti minä-mies ei puhu suomea, hänen alallaan työllistyminen Suomessa vaikeampaa jne) niin voisimme kokeilla asumista Suomessa koko perheen voimin...eli kukaties mahd. valmistumiseni jälkeen voisimme harkita Suomeen muuttoa. mutta tosiaan kaikki vielä avoinna-katsellaan.

Vierailija

miehelle tulee tietysti kova ikävä lasta ja on mietitty sitäkin, että jos poika jäisi osaksi aikaa isänsä luo. Minä en kuitenkaan ole vakuuttunut, sillä isästään poika on ollut ennenkin erossa, minusta ei-on kuitenkin niin pieni että esim. kuukauden ero äidistä tuntuisi mielestäni kohtuuttomalta. Mies on myös aika pitkiä päiviä töissä eli poika olisi paljon myös tarhassa...





Vierailija

Leman- hienoa kuulla, että löytyy muitakin samankaltaisessa tilanteessa olleita. sinulla vielä kolme lasta-wau, nostan hattua rohkeudellesi & paljon onnea lähestyvän valmistumisesi johdosta-hieno suoritus! olen päättänyt, että lähden ainakin syksyksi opiskelemaan ja katselen sitten, miten asiat sujuvat ja päätän jatkosta.



yritän nyt sumplia kaiken mahdollisimman toimivaksi että saisin pakerrettua paljon oppareita lyhyessä ajassa. lapseni pääsee Suomessa isovanhempien hoitoon, jotka voivat hoitaa häntä kokopäiväisesti, joten voin keskittyä opiskeluun huoletta. eikä minulla oikeastaan ole mitään pidempiaikaista Suomessa oleskelua vastaan, olen ollut vuosia maailmalla ja lapsen syntymän jälkeen olen " sairastunut" Suomi-nostalgiaan, olen myös iloinen että poikani saa mahdollisuuden tutustua paremmin suomalaiseen kieleen ja kulttuuriin ja tietenkin olla pidempiä aikoja suomalaisten sukulaisten kanssa. harmittaa vaan, kun mies ei pääse kanssamme.



mutta tosiaan, eiköhän tämä tästä, kun laatii tiiviin ja toimivan opiskelusuunnitelman.



kiitos vielä kerran vastauksistanne! :)

Vierailija

että voi käydä myös niin, että jos Suomessa oleminen on pitempiaikaista ja jos se sujuu mukavasti, voi olla vaikeaa palata ulkomaille opintojen päätyttyä. Kannataa varmaan jo etukäteen puhua miehen kanssa siitäkin vaihtoehdosta ja pohtia, onko mies sitten valmis muuttamaan Suomeen vai rakennatteko tulevaisuuden sen varaan, että palaatte takaisin ulkomaille.



Meille kävi nimittäin niin, että harjoittelujakson aikana mulle aukesi hyvä työpaikka täältä Suomesta. Samoin lapsen sopeutuminen tänne edesauttoi päätöstä siitä, että miehenkin muuttaa Suomeen. Onneksi mieheni oli suostuvainen tähän päätökseen ja sai sitten itsekin työpaikan täältä. Meidän päätökseemme varmasti vaikutti se, että asuimme Englannissa, jossa emme kumpikaan viihtyneet erityisen hyvin ja se ei ollut kummankaan kotimaa (minä suomalainen ja mies amerikkalainen). Tilanteemme olisi varmasti ollut paljon mutkikkaampi, jos mies olisi todella viihtynyt työssään siellä ja itse olisin halunnut jäädä Suomeen.



Mutta siis matkan varrella voi sattua vaikka mitä :-)!

Vierailija

Kannattaa jutella asiasta yliopiston kanssa etukäteen, sillä ehkä sun ei edes tarvitse Suomessa kovin pitkiä aikoja oleskella. Alasta riippuen yliopistolla pystyy tekemään myös kirjatenttejä, työharjottelujakson ulkomailla ym. Ehkä nykysestä asuinmaastasi löytyisi yliopisto, johon voisit mennä " vaihtoon" ja suorittaa siellä osan opinnoistasi? Tässä vaan vähän vinkkejä siihen mite tehdä eroajasta mahdollisimman lyhyt.

Vierailija

on se, että mies asuu koko ajan ulkomailla ja minä lasten kanssa olen ollut sekä miehen luona että Suomessa pidempiäkin aikoja. Lapset ovat vielä pieniä, niin matkustaminen on helppoa, kun ei tarvitse huolehtia koulusta. Sitähän ei tiedä, miten lapset pidemmällä aikavälillä tällaiseen ratkaisuun reagoivat, mutta tähän mennessä kaksi kotia on ollut heille ihan luonnollinen asia, eivätkä ole ihmetelleet, miksi isä ei aina asu meidän kanssamme (tai me hänen). Mene vain rohkeasti opiskelemaan!

Vierailija

sellasiksi, että onnistuisivat etänä. En tiedä mikä suomessa on käytäntönä, kun olen itse suorittanut opiskelut ulkomailla. Jos anot muutoksia selittämällä yhteyden elämäntilanteeseen (pysyvä koti ja perhe ulkomailla, pikkulapsivaihe jne.) ja selität miten tärkeetä on saada opiskelut loppuun, niin voivat sallia jouston varaakin. Siis, että vaihtaavat ainakin jotkut kurssit sulle poikkeusluvalla sellaiseksi, ettei tarte olla niin pitkiä aikoja suomessa. Jos ei onnistu niin voitko tehdä niin että käyt vaikka syksyisin ja keväisin kuukauden pätkät tekemässä, tietty siihen menee sitten pidempi aika. Jos susta tuntuu ok, että olet ne lukukaudet pois lapsen kanssa kotoa, niin se on varmaan myös toimiva ratkaisu. Mä oon itse kyllä huono lähtemään hyvänkään syyn takia pois pidemmäksi aikaa... :) Voi olla, että yliopistolla ymmärtäävät, jos tarpeeksi selität ja joustaavat niin, että vähän helpottuu tilanne. Yksin lapsen kanssa olo Suomessa ja opiskelu siihen päälle voi olla vähän rankkaakin. Aluksi menee aikaa siihenkin, että lapsi sopeutuu uuteen hoitopaikkaan jne. Vaikka ehkä sulla on tukiverkosto siellä jo olemassa.

Vierailija

Itse tulin viime syksynä silloin juuri 3 vuotta täyttäneen poikani kanssa takaisin Suomeen tekemään opintoni loppuun. Alkuaika oli järkyttävää kaaosta. Poika aloitti ekaa kertaa kokopäiväisenä päiväkodissa, itse palasin opintojen pariin taon jälkeen ja perheen " hajoaminen" tuntui kamalalta. Vähitellen arkirutiinit kuitenkin syntyivät. Meidän selviämistämme edesauttivat seuraavat asiat:



1) Hyvä ja huolehtiva päiväkoti, joka sijaitsi aivan asuntomme naapurissa. Aikaa ei mennyt räntäsateessa talsimiseen kiukkuava kolmevuotias käsipuolessa



2) Hyvä tukiverkko. Meillä tämä tärkoitti pääasiassa ystäviä, koska sukulaiset asuvat muualla. Erityisen tärkeää tämä oli esim. silloin, kun itse sairastuin enkä voinut hoitaa lastani



3) SISU. Ikävä tulee ja se syö ja kalvaa. Meillä auttoi pojalla sellainen tarrakalenteri, johon sai liimata joka päivä tarran ja pystyi jotenkin hahmottamaan sitä, milloin seuraavan kerran näkee Daddyn. Puhuin pojan kanssa myös avoimesti ikävän tunteesta ja siitä, että se on ihan ok, mutta että tämä nykyinen tilanne ei ole pysyvä ja että kesällä me ollaan taas kaikki yhdessä



4) Skype ja webbikamera. Erityisesti tuo webbikamera oli tärkeä, koska pojan englannintaito rapistui aika kiitettävästi täällä ollessa ja hän ei puhelimessa enää pystynyt niin hyvin juttelemaan isänsä kanssa. Mutta webbikameran avulla pystyi näkemään Daddyn ja se oli puolin ja tosin todella hyvä juttu



5) Mahdollisimman useat vierailut puolin ja toisin. Tapasimme noin kolemen-neljän viikon välein koko vuoden ajan. Rahaa paloi matkoihin tietenkin sikana, mutta oli kyllä sen arvoista. Yhteiseltä lomalta palaaminen oli kamalaa, mutta siihenkin tottui



Minulle poikani mukanaolo antoi sellaista selkärankaa ja ryhtiä, että sain hommat hoidettua hänen päiväkodissa oloaikanaan. Illat ja viikonloput omistin sitten pojalleni. Tosi rankkaa on kyllä ollut, kun olen yksihuoltajana käärinyt melkein 70 opintoviikkoa kuluneen lukuvuoden aikana kasaan. Mutta nyt on tutkinto kasassa ja työpaikkakin jo tiedossa, joten olen tyytväinen, vaikkakin tosi uupunut. Ennen tuloaan kannattaa jo valmistautua ikävään ja miettiä strategioita sen varalle, niin selviää sitten paremmin. Mikään hupireissu tälläinen erossa eläminen ei todellakaan ole, mutta jos on tarpeeksi korkea motivaatio oman työn loppuun saattamiseksi, niin vuosi tai kaksikin on kuitenkin lyhyt aika koko loppuelämän rinnalla.



Tsemppiä ja onnea matkaan!

t. Mari

Vierailija

Marika: olenkin suoritellut verkko-opintoina ja esseillä paljon kursseja ja nyt olisi vielä läsnäoloa vaativia jäljellä.



Luen mielelläni, jos muillakin kokemuksia/kommentteja/neuvoja jne...

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat