ONko kukaan päässyt yli sellaisesta sisäänrakentuneesta miesvihasta? Miten?

Vierailija

Olen todennut olevani miesvihaaja. Varsinaisesti heräsin ajatukseen, kun DR Philissä se Robin kertoi kuinka kauniisti sen isä ja veljet aina kohteli sitä, ja sen myötä hän oppi rakastamaan miehiä ja tuntemaan myötätuntoa miehiä kohtaan.



Totesin, että mulla on just päinvastoin. Oma isäni oli aika tunnekylämä mulkku kun olin lapsi, kokemukset pojista peruskoulussa oli tosi nihkeitä, samoin ylä-aste ikäisenä koin aika jatkuvaa seksuaalista ahdistelua isäni kavereiden taholta. Kaikki tämä on jättänyt jälkensä, en pysty näkemään miehiä samalla tavalla arvokkaina ihmisinä kuin naisia. Siis mulla on kyllä kautta aikojen ollut myös mieskpuolisia ystäviä, mutta huomaan, että esim. en koskaan osaa ottaa miesten tunteita kovin vakavasti.



Asia tietysti vaikeuttaa parisuhdetta, koska saatan puhua miehelleni todella törkeästi, rasitan häntä henkisesti jatkuvasti. En vain tunne häntä kohtaan sellaista myötätuntoa ja rakkauskin on välillä tosi hukassa.



Miten näistä asioista pääsisi yli? Miten oppisin ihan oikeasti rakastamaan miestänikin miehenä, ja jotenkin tajuamaan, että miehistäkin suurin osa on ihan kivoja ihmisiä...



T: KAhden pojan äiti

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

fantasioimaan siitä, että vahingoittaisin miehiä jotenkin. Rupeaisin vaikka metsästämään deittipalstoilla pyöriviä ukkomiehiä ja paljastaisin heitä vaimoilleen. Tai jotain vastaavaa.

Vierailija


Kaikki vaan eivät tunnista sitä itsessään.



Minusta äidin rooli perheessä (jossa isäsuhde on ongelmainen) on myös hirveän tärkeä!



Minun isäsuhteeni on aina ollut katastrofaalinen. Lyhyesti: isäni on tunnekylmä, empatiakyvytön narsisti ja työnarkomaani.



Äitini on kuitenkin osannut avioerosta huolimatta aina puhua isästä kauniisti. Tai jos nyt ei kauniisti, niin haukkunut siaksi yms. ei koskaan! Kyllä me lapset ymmärsimme ilman äidin panetteluakin, missä kohtaa isä oli toiminut typerästi ja töpännyt.



Uskon, että on äitini ansiota, että minulla ei tuollaista miesvihaa ole.





Ap ja muut miesvihaajat. Alkakaa opetella ihan askel askeleelta erilaista suhtautumista uolisoihinne ja miehiin yleensä. Joka kerta, kun ajattelet miehestä jotakin pahaa, mieti, eikö naiset ole ihan samanlaisia pirulaisia?! Tekemiset ja puheet vaan vaihtelevat, mutta kummatkin sukupuolet ovat omalla tavallaan kamalia ja ihania.



Ottakaa vaikka yksi tavoite kerrallaan, jota kohti pinnistellä. Avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta. Onnea opintielle :D

Vierailija

Mulla oli kanssa niin kauheat suojamuurit ympärilläni, ja jos joku mua lähestyi minua, niin torjuin ja ajoin tiehensä niin törkeästi kuin vain voi. Ja koko ajan ajattelin, että ne miehet oli muka sikoja, ja vain vittuilivat, jos musta oikeasti tykkäsivät...



Mutta joo, paljon on asioita joutunut jo tässä elämässä läpi käymään, eiköhän tämäkin vielä mene : ) Olen kuitenkin todella peruspositiivinen ihminen ja loppujen lopuksi todella onnellinen tästä perheestäni ja miehestäni. Täytyy vaan saada viimeinenkin silaus kohdalleen.



Vierailija:

Lainaus:


tämä on se " perimmäinen asia" , joka nousee pintaan, tunteina, ajatuksina ja käyttäytymisenäkin. Nyt on aika käydä läpi tämä - varmaan vaikein, ehkä viimeinen tätä tasoa - asia. Minulla on samoja ongelmia. Pystyin ensimmäiseen parisuhteeseen 35-v. ja sain onneksi hyvän miehen. Terapia auttoi minuakin (ennen parisuhdetta).



Voimia!




Vierailija

ei ole koskaan loukannut sanallisesti tai fyysisesti, ei vähättele, antaa anteeksi mun tyhmät jutut, hyväksyy mut sellaisena kuin olen.



Eikä edes ole mikään nössykkä jonka yli voi kävellä, vaan on tosi hieno MIES. JA en kestä sitä, koska vihaan miehiä, ja en pysty käsittelemään tätä asiaa.

Vierailija

Mielestäni miesvihasi on aika paha juttu juuri siksi että kasvatat itse poikalapsia. Annat tiedostamattasi heille mallia tästä miesvihasta ja suhtautumisesi omaan mieheesi eli lasten isään välittyy lapsillekkin. Parasta mitä voit lapsillesi antaa on rakastaa heidän isäänsä ja tehdä parisuhteesta mahdollisimman hyvä. Siinä lasten on turvallista kasvaa.



Ota yhteys terveyskeskuksen lääkäriin ja pyydä päästä eteenpäin sitä kautta. Tai mielenterveystoimistoon tms. jos teiltäpäin sellainen löytyy.

Vierailija

Ja minäkin kuvittelin että mulla on ihana mies. En vaan nuoruttani ja naiviuttani ymmärtänyt, miten taitavasti mies minua manipuloi. Olen vuosikausia uskonut, ettei minulla ole suurin piirtein mitään arvoa, että on ihan oikein että mun asiat ja hyvinvointi on meidän perheen arvojärjestyksessä aina viimeisinä. Ja ihan tosissani luulin, että ansaitsen sen koska olen niin huono vaimo ja epäonnistunut ihminen. Ja vaadin tietysti miehen mielestä kohtuuttomia, vaikken saa puoliakaan siitä, mikä nyt tuntuu olevan perheissä yleistä. Että mies vaikkapa osallistuu kotitöihin edes jotenkin.

Vierailija

hän on nykyään ihan eri mies kuin silloin kun olimme lapsia.



En kasvata poikiani tunneköyhästi ja alistaen, mutta työtä tässä saa tehdä, ettei lapsuuden mallit pukkaisi päälle. Esim. mielivaltaisuutta vältän kuin ruttoa, se oli mielestäni yksi pahimmista isäni piirteistä. Siis sellainen, että hän yht´äkkiä päätti, että en saa esim pitää jalkoja olkkarin pöydällä. SItten tuli siihen viereen vahtimaan, että jos laitan jalat pöydälle, niin lyö mua säärille. SItten kun aloin kiukusta itkeä, niin sitten sanoi, että no okei, saat pistää jalat pöydälle.



Tietysti mietityttää, etten vaan mitenkään itsekään tajuamatta saa poikiani tuntemaan itseään huonoiksi, etten jotenkin vahingossa välitä tätä sisäistä kuvaani heille. Itse asiassa enemmän uskon, että jos minulla olisi tyttöjä, he olisivat pahemmassa vaarassa, siis että helposti hkasvattaisin heidät vihaamaan miehiä...



Mutta poikiani siis rakastan kovasti ( ja kerron ja näytän sen), ja poikien maailma on minulle tuttu ja luontainen, olen ollut todella raisu itsekin lapsena.



Vierailija:

Lainaus:


olen pystynyt isällekin antamaan anteeksi hänen käyttäytymisensä minua kohtaan lapsena. Terapia auttaa.

Miten ap:n miesviha ilmenee suhteessa poikiisi? Kasvatatko heidän samoin miten isäsi teki sinulle. Eli laiminlyöt tai olet tunneköyhä.




Vierailija

tämä on se " perimmäinen asia" , joka nousee pintaan, tunteina, ajatuksina ja käyttäytymisenäkin. Nyt on aika käydä läpi tämä - varmaan vaikein, ehkä viimeinen tätä tasoa - asia. Minulla on samoja ongelmia. Pystyin ensimmäiseen parisuhteeseen 35-v. ja sain onneksi hyvän miehen. Terapia auttoi minuakin (ennen parisuhdetta).



Voimia!

Vierailija

Ja kotioloistani se lähtee. Olen katkera isälleni ja hänen käytöksestään minua kohtaan kun olin pieni tyttönen.



Mullakin haluttaisi kostaa oikein verisesti ja se vihan kohde ei ole pelkästään isäni vaan koko mieskunta. :(



Tarvitsisin mennä hoitoon, mutta kuitenkin saan vain mieslääkärille ajan.

Vierailija

hyvää meispuolista ystävääni loukattaisiin.



Mutta siis tajuan, että suhtautumiseni miehiin ja naisiin on täysin eri tasolla, miten tästä voisi " parantua" ?

Vierailija

olen pystynyt isällekin antamaan anteeksi hänen käyttäytymisensä minua kohtaan lapsena. Terapia auttaa.

Miten ap:n miesviha ilmenee suhteessa poikiisi? Kasvatatko heidän samoin miten isäsi teki sinulle. Eli laiminlyöt tai olet tunneköyhä.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat