Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miksi miehistä tulee orjia?

Vierailija


Toivottavasti seuraava kirjoitus ei kuulosta omahyväiseltä - ongelma on todellinen.



Olen melkein nelikymppinen nainen: sporttinen, pitkä, hoikka ja kunnostaan/ulkonäöstään huolta pitävä. En mikään huppukaunotar, mutta sanoisinpa hauskannäköinen. Minulla on aina ollut ihailijoita, sekä useita pitkiä miessuhteita.



Mutta miksi, niin miksi??? joka miessuhteestani kehkeytyy ajan kanssa eräänlainen alistussuhde? Minä en ainakaan omasta mielestäni ole mikään alistajatyyppi, mutta jossain vaiheessa mies alkaa juosta talutusnuorassani, omistaa, vahtia, kerjätä huomiota, vaatia lisää, vahtia... ja tuollainen käyttäytyminen aiheuttaa minun puoleltani täydellisen turn off-rektion seksuaalisessa mielessä. Mies ei saisi madella.



Joko minä aina tietämättäni valitsen tuollaisia häntäheikkejä, tai sitten mies menee polvilleen semmoisen naisen edessä, joka ei halua kovin kiinteätä parisuhdetta (puhumattakaan naimisiinmenosta tai lapsista), elää varsin itsenäistä elämää ja käyttäytyy vallattomasti sängyssä. Jollain tasolla olen tavoittamaton ja pidän distanssia mieheen - sekö se tekee miehestä orjan?



Ei kai tähän vastauksia ole, kunhan vaan pohdiskelin.

Sivut

Kommentit (52)

Vierailija

ehkä mies ei halua lähteä syömään ulos tai ei vaan viitsi nähdä vaivaa. No silloin se jää naisen harteille. Järjestä jotain niin ihanaa et mies muuttaa asiasta käsitystä. Varaa pöytä, hommaa lapsenvahti, käy sexshopissa, kampaajalla ja laita miehen sukat pyörimään jalassa. Kun nainen on onnellinen niin se saa miehen muuttumaan silimissä. Jos aina vaan valittaa kaikesta niin ei kai miestä voikkaan huvittaa...Parisuhteessa on molemmat yksilöitä jotka elää omaa elämäänsä yhdessä. Tyytymättömyys tulee usein siitä että nainen elää miehen kautta. Mä olen itse tehnyt sen virheen joten tiedän mistä puhun. Vahvuus on sitä et päästää irti ja uskaltaa olla onnelinen ilman et miehen tarvii tehdä mut onnelliseksi.

Vierailija

joka olisi AINA se viisas, vahva ja voimakas. Aina sanoisi viimeisen sanan. Aina olisi perheen pää.



Koittakaa nyt ymmärtää, että etsitte lapsuudenkodin asetelmaa, jossa itse olette oidipaali-ikäisiä tyttäriä ja miehen pitäisi siis olla se isä, joka hylkääkin oman vaimonsa ja yhtyy pikku lolitaansa.



Toki on olemassa myös miehiä, jotka kaipaavat naisesta äitiä (ja itselleen johtajaa), eikä se ole kovin seksikästä. Mutta musta tuntuu, että monet naiset pitävät kompromisseja tekevää miestä munattomana, mutta ehkä syy ei ole miehessä, vaan arvion tekijässä?

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Eli jos haluatte olla enemmän päättäväisiä, sanokaa mielipide. Ei aina ja joka jeesuksen asiaan, mutta silloin, kun vaimonne empii ja kyselee mielipidettä. Ei se mitään maksa, jos sanoo, että mennään puuhamaahan, vaikkei se mikään ehdoton mielipide olisikaan. Ja järjestäkää jotain juttuja, vaikka vain ulkona syömässä käyminen.




Tää on kaksipiippuinen juttu. Ensin tivataan mielipiteitä, ja kohta ollaankin sitä mieltä, että " pitääkö joka asiaan puuttua?" .

Ei kai aina ja kaikista asioista tarvitse olla jotain mieltä, varsinkaan jos asia ei ole " elintärkeä" .



Sanoisin noin omana huomiona, että miehet ovat enemmänkin suuripiirteisiä " kyllä ne asiat siitä suttaantuu" -tyyppejä, kun taas naiset ovat " stressaajia" pienissäkin asioissa.



T: Hän-Mies

Vierailija

Moi!

Mies 32:n tekstiä voisin kommentoida seuraavasti: Ei tämä meillä ainakaan puutteessa olemisesta johdu, ei se ole niin yksinkertaista, mutta kirjoituksesi oli hyvä ja siinä oli paljon perää, miehen puhetta! :-))



Sitten tämä viimeisin kirjoitus:



Ei tässä meillä ole jääräpäisyydestä kysymys. Itse asiassa jääräpäisempi meillä on mieheni enkä minä! Se ' henkinen yliote' mitä oletan ap:nkin tarkoittavan on jotain syvempää ja laajempaa kuin pelkkä omasta mielipiteestä jääräpäisesti kiinni pitäminen.



Kyse ei ole myöskään siitä että haluaisin valtaa mutten vastuuta. Minähän olen tässä juuri haikailemassa miehen perään jolla olisi suurempi valta minuun! Omalta osaltani myös kannan vastuuta perheestä.



Luulen että olen tuota ' suojeltavaa' naistyyppiä josta kirjoitit, hieman ujo ja monilla mittareilla naisellinen. Mutta mieheni taas ei ole johtajatyyppiä ja vaikka minä olisin kuinka naisellinen (tyhmää blondia minusta ei kylläkään saa) niin hänestä ei ole minun johtajakseni. Minäkään en ole johtajatyyppiä, vaikka muuten tosi super olenkin, hih :-) Eli meillä on kaksi ei-johtajaa, vaikka emme kumpikaan ole mitään nössöjäkään.



Nämä viimeiset lauseesi kuvaavat täsmälleen sitä mitä minäkin haluaisin!



Vierailija:

Lainaus:


Haluan tasa-arvoisen keskustelevan suhteen bonuksena tämä pieni yliote jolla pönkitän miehisyyttäni " suojelemalla" . Mutta pedissä tasa-arvo unohtuu ja haluan olla " johtaja joka kuitenkin ajattelee alaisen parasta" .

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:

En usko että se on mahdollista edes teoriassa. Siis avautua pohjamutia myöten toiselle, kertoa koko elämänsä, unelmansa, toiveensa, ajatuksensa, himonsa, perversionsa.... ei semmoista kukaan mies kestäisi, eikä varmaan kukaan ystäväkään.

Vierailija


Onpa tosiaan käynyt vilske muutamassa päivässä..



Teksteistä käy ilmi mielenkiintoinen pointti.



AP ja supermimmin selvästi haluavat itselleen filosofointi kyvyiltään itseään vahvempia miehiä.

Ette niinkään älykkäämpää.



Väitän, että mikäli te löydätte miehen joka kykenee teitä paremmin argumentoimaan asioita.

Olisitte hetken haltioissanne ja sen jälkeen kuuluisitte luokkaan ¿miksi naiset ovat nöyriä¿

kirjoittelisitte tänne miehistä joiden on pakko päteä.



Vitsi, vitsi.



Katsokaapa sitä mieheksi kutsuttua lusmua, joka päämäärättömästi kuljeskelee tuvassa.



Ehkä tämä onkin teihin nähden ylivertaisen älykäs.

sama kaveri tietää, että 1+2+3+4=10 saman tien kun näkee kaavan.



Ilman tuntikausien mietintää ja syvällistä pohdintaa numeroiden henkisestä tilasta.



Nostakaa nyt mielissänne hänet jalustalle.



Hän on ylivertainen, sillä hänen ei tarvitse alkaa väittelemään, hänen ei tarvitse esittää, hänen ei tarvitse hakea ylemmyyttään.



Hän on liian älykäs alkaakseen pohtimaan asioita joiden tuloksella ei ole käytännön merkitystä.



Teillä on itse asiassa ollut kokoajan läsnä henkilö jota palvotte.

Hän on ollut liian älykäs sitä ilmoittaakseen, te olette miettineet liikaa huomataksenne.



ps, olis kiva joskus ottaa pari olutta kanssanne ja keskustella.

Vierailija

Ihanaa kun ensimmäisen kerran puhun jonkun kanssa jolla on samoja ajatuksia.



Meillä ihan samalla tavalla että miesten ja naisten työt on jaettu perinteisesti. Minä olen naisellisen ja mies miehekkään näköinen. So what' s the prob... juuri niin, että minä ' voitan' kiistat. Hemmetin tylsistyttävää ;) En minäkään siitä ylpeä ole vaan nimenomaan haluaisin ettei olisi niin.



En minäkään ole oikeasti asettanut rakkautta kyseenalaiseksi, mutta tarkoitin että toisenlainen suhde olisi...no, erilainen. En tiedä olisiko se parempi. Ehkä se tosiaan on haavekuva joka ei olisi edes mahdollista. Tarkoitin sitä ' ainoa rakkaus on mahdoton rakkaus' jotain filosofista ja abstraktia...



Mustakin on välillä tuntunut että mulla on joku superego ;) Mulle on sanottu, että mulla on sisäistä varmuutta ja samaa mieltä olen itse. Minäkään en ole itsevarma siten kuin se usein käsitetään. Olen vain oma itseni ja tyytyväinen siihen.



Mä en jotenkin ihan äkkiä usko ainakaan omalla kohdallani tuohon defenssimekanismiin. Olen sitäkin joskus miettinyt, mutta eihän vuosikausien suhteessa voisi olla näin, jos kaikki olisi epäaitoa näyttelemistä? Tai jospa sittenkin? Enkö ole vain uskaltanut ' antautua' miehelleni pohjimmiltani kokonaan?? Tämä oli hyvä pointti. Elämä on välillä todella kummallista :-)







Vierailija


huumoria sulla ainakin on, ja tilanteen tajua! Se Jopolla horisonttiin katoaminen iski ainakin minun huumorsuoneen kympillä.



Ei teillä mitään hätää ole, kun kerran keskustelukanava on noin auki. Mutta huomionne siitä, että kaikki on liian helppoa, ei ole ollenkaan pielessä. Se että toisinaan joutuu kyseenalaistamaan kumppaninsa ja KOKO SUHTEEN, on äärimmäisen terveellistä!

Jos tosiaan polkisisit Jopollasi naapurikylään ja katoaisin kotikuvioista (6 tuntia ei riitä! Kaksi päivää!! Vähintään!), niin johan vaimosi alkaisi arvostaa neuvokasta miestään. Tee rhettbutlerit! Luo elämään dramatiikaa!



Mutta viestisi pisti kyllä ajattelemaan. Me naiset olemme toisinaan saatanallisen epäoikeudenmukaisia!



lämpimin terveisin ap.

Vierailija




Kiitti ap aloituksesta, tulipa vaimon kanssa mielenkiintoiset keskustelut.

(näytin kirjoitukseni)



Puhuttiin varmaan kolmatta tuntia ennekuin tajuttiin, että nyt on pakko mennä nukkumaan.



Tässä joitain satunnaisia poimintoja keskustelusta.



Vaimon mielestä meillä on liian helppoa.

Tämä tukee jonkun kirjoittajan kuun tavoittelu teoriaa, eli

ongelmien määrä on vakio, jos ei ole ongelmia, niitä on luotava.

(joku kaipasi mieheltään luovuutta)



Esimerkkinä vaimo otti viikonloppuna hajonneen pesukoneen.

Hänelle se oli iso asia, koko päivä pilalla.

Minun oli pitänyt olla huolestuneempi, mutta minä olin soittanut kauppaan ja pyytänyt tuomaan samanlaisen kun meillä oli.

(muistin, että se oli Miele ja mistä sen hankimme, myyjä jopa selvitti mikä malli oli toimitettu)

Ja meillä oli uusi pesukone neljässä tunnissa.



Tämän olisi pitänyt olla semmoinen perheen yhteinen ¿suuri¿ ongelma.

Kaiketi aiheesta olisi pitänyt pitää semmoinen perhekokous.



No, joka tapauksessa elän kuulemma sellaista Kaurismäen elokuvien elämää.

NO PROPLEMOS.



Vaimo tuntee olevansa ulkopuolinen kerhoissa joissa haukutaan miehiä.

(leikkipuisto palaverit)

Muilla miehet juo ja häviää päiväkausiksi.

Eivät ole lasten kanssa, tuhlaavat rahat tai eivät muuten anna vaimoilleen rahaa.

Tekevät pitkää päivää jne.



Tuli mieleen toi viimeisen vastauksen Tuulen viemää kohtaus.



Täytyy kaivaa vanha Jopo tallista ja lähtee teatraalisesti, humalapäissään kohti aamu aurinkoa ja huikata portailla itkevälle vaimolle.



Join rahat ja pelasin autot. Koeta pärjätä rakas. Poistun elämästäsi!!



Ehkä sitten kun tekee kuuden tunnin päästä krapulaisen come back¿in, sais kaikki anteeksi, ja oltaisiin taas onnellisia vuosia.



Täytyy lähtee palaveriin, jatkan illalla kotoa käsin..

Vierailija

Miehessäni ei tunnu olevan miestä minulle, vaikka onkin perinteinen kädentaidot ja hyvän itsetunnon omaava, koulutettu, komea ja raamikas alfauros. Jostain syystä liittomme on jatkuvaa kilpailua, mittelyä ja toisen vähättelyä vaikka saamlla energialla voisimme olla superperhe, jossa kohtaisi aidosti Mies ja Nainen. Jossa nostaisimme toisiamme, katsoisimme toisiamme ylöspäin vuoronperään - hyvällä lailla.



Ehkä perussyynä on se, että minun on vaikeaa olla Nainen. Olen kasvanut kodissa, jossa Mies on perheen pää ja nainen matelee. Mieheni lapsuudenkodissa taas Nainen johti ja mies oli lattiarätti. ehkä olemme ottaneet ne alfauroksen ja alfanaaraan roolit, jotka omille vanhemmillemme olisivat kuuluneet emmekä osaa päästää irti, jottemme suistuisi samaan aisankannattajan asemaan...



Silti, haluaisin, että miehestä löytyisi Yllättäjä. Että hän varaisi meille matkan jonnekin mukavaan paikkaan, järjestäisi illallisen, ihanan hotellihuoneen, hemmottelua ja kaikkea sitä, mitä kotiäiti päivittäin tarjoaa lapsilleen. että saisin kerrankin olla vain ja odottaa jännittyneenä, mitä ihanaa seuraavaksi tapahtuu. Että kokisin, että Mies arvostaa minua Naisenaan, jolle mikään ei ole turhan kallista tai liian hyvää. Että olisin Miehelle Nainen, enkä tasaveroinen kumppani. Edes joskus...



N37

Vierailija


Kakkonen tässä vielä. Ja sori kirjoitusvirheet.



Hyvin ilmaistu tuo: henkinen yliote. Mistä se tietty asetelma suhteessa johtuu ja voiko sitä muuttaa??



Onko se sitten pohjimmiltaan niin, että jokaisen ' suurenkin' miehen takana on aina nainen, joka vetelee naruista...? Sitäkö tämä on..? :-)



En haluaisi vaatia mieheltä liikaa, mutta välillä mietin onko muunlaisia suhteita olemassa? Haaveilenko jostain mitä ei oikeasti ole olemassakaan? Ainoa todellinen rakkaus on mahdoton rakkaus?



Toisaalta, ei mun mielestä pitäisi olla liikaa vaadittu erilaiset roolit eri tilanteissa; onhan itsessänikin kotioloissa monta puolta: lempeä ja hoivaava äiti ja sitten myös organisaattoria, keskustelun johtajaa ja joskus myös jotain villimpää...



Löytyykö täältä miehiä joilla on hyvässä suhteessa henkinen yliote vaimoonsa?



nimim. erilainen nainen muttei näköjään ainoa :-)

Vierailija

Sellasta se vaan välillä on...

Ainahan se ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella, ei siitä pääse mihinkään. Sen olen itsekin joutunut hyväksymään.

Luulen että pointti on se, että vaihtelu virkistää. Ripaus uudistumista on siis paikallaan silloin tällöin.



Toki jos nuo ovat kirjaimellisesti vaimosi odotukset mitä kirjoitit, niin aika mahdottomaltahan se kuulostaa. Itselläni ei ole noin ristiriitaisia odotuksia miehelle, vaikka odotuksia onkin.



t:2

Vierailija


Jep, Nössö, siinä ainakin olet oikeassa, että se mitä haikailen, on jotain laajempaa kuin pelkkä älykkyysosamäärä, joka mittaa lähinnä loogista ajattelua ja matemaattista kyvykkyyttä (arvostan kyllä niitäkin suuresti!) Itse en ole mikään filosofi, enemmänkin mielestäni käytännön immeinen, mutta argumentointitaidot todellakin ovat yksi merkittävä osa siitä mitä ' haen' . Samoin esim. sosiaaliset taidot, kokemus, itsevarmuus (kuten aiempi kirjoittaja kuvasi: yksi katse riittää ravintolassa saamaan naisilla sukat pyörimään jaloissa :-) ja käytännön äly. Mutta kukapa meistä on täydellinen, en minä ainakaan. Pitänee ruveta soveltamaan tätä omaa käytännön älykkyyttä (vitsi) tähän omaan elämään niin ehkä tämäkin ongelma ratkeaa aikanaan ;-)



Ehkä se on vaan niin, että pitää vain olla tyytyväinen niihin asioihin missä mieheni on minua lahjakkaampi ja keskittyä niihin hyviin asioihin tekemättä kärpäsestä härkästä.



Olisi tosiaan mukava keskustella lasillisen ääressä, ainakin jos pokka riittäisi näiden tilitysten jälkeen :-)



' Katsokaapa sitä mieheksi kutsuttua lusmua, joka päämäärättömästi kuljeskelee tuvassa.

...

Nostakaa nyt mielissänne hänet jalustalle.'



Lopeta Nössö, putosin tuolilta... :-)



Joku kirjoitti, että etsisimme isähahmoa. Voin omalta osaltani sanoa, että kyllä jotain sinne päin. En allekirjoita Freudin teorioita suoralta kädeltä, mutta olen itsekin aiemmin jo miettinyt tuota isähahmoteoriaa. Käsittääkseni minulla ei ole mitään lapsuuden ongelmaa mistä moinen voisi johtua, uskon että kyse on puhtaasti miesmaun kehittymisestä. Nuorempana halusin ' tasa-arvoisen' suhteen ja sen sainkin, mutta nyt kun sellaisen tasapainoisen suhteen on saavuttanut, se ei enää riitäkään, haluan jotain enemmän, ja mielestäni se ' enemmän' on juuri sitä mitä ap:kin on tässä ketjussa kuvaillut.



Aiemmalle naiskirjoittajalle: Kunnioitan ja arvostan miestäni, en muuten olisi ollut hänen kanssaan vuosikausia uskollisena! Kyse ei ole myöskään rinta rottingilla kulkemisesta tai miehen kanssa kilpailemisesta, en kai silloin asiasta valittaisi! Jos haluan päteä, niin siihen tarkoitukseen löytyy muitakin paikkoja kuin tämä. Tämä nyt ' ikävä kyllä' on parisuhteemme ' tila' minun näkökulmastani, MUTTA kyseinen asia on vain yksi, eikä edes olennaisin osa suhdettamme, tärkeimmät perusasiat ovat aivan kunnossa. Jos alkaisin kirjoittaa niistä hyvistä asioista, niin tulisi ihan erilainen mielikuva suhteestamme. Joten tästä saattaa nyt joku saada väärän käsityksen, suhteemme ei todellakaan ole mitenkään karilla. Silti on ollut ja on mielenkiintoista ja antoisaa pohdiskella asiaa, joka on mielestäni hieman tabu - ei tällaisesta asiasta voi alkaa esim. ystäville puhumaan.



terkuin

supermimmi

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat