Yksilöllisestä kehityksestä ja terapioista 4-5 v.

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Heippa!



Olisin kiinnostunut mielipiteistäne ja kokemuksistanne 4-5 vuotiaiden (ja miksei muidenkin) lasten kehityksestä ja terapioista (esim. puhe- ja toimintaterapia). Oma poikani on nyt käynyt jokusen kerran puheterapiassa päiväkodin aloitteesta ja vielä jatketaan. Nyt puheterapeutti ja pk hoitajat suosittelevat lisäksi toimintaterapiaa. Vaikka en usko siitä varsinaisesti haittaakaan olevan, vastustan ajatusta periaatteesta... Jokin minussa uskoo vahvasti siihen, että lapset kehittyvät omaan tahtiinsa eikä siihen pitäisi puuttua. Lasten pitäisi saada olla lapsia eikä kokoajan tarvitsisi olla hyvä kaikessa...



Itse en pidä omaa poikaani mitenkään poikkeavana ja terapian tarpeessa olevana. Äänteissä on toki korjattavaa, R ei luonnistu eikä S joka paikassa. Lisäksi jokunen äänne / kirjain menee sanoissa väärinpäin. Lapsen puhe on kuitenkin pääasiassa ymmärrettävää, sanavarasto on hyvä ja hän itse ymmärtää kaiken mitä puhutaan. Puhumaan poika oppi kunnolla vasta 2 v. ja siihen nähden mielestäni puhuu hyvin (nyt siis 4 v.). " Äännevikoja" on ollut enemmänkin ja ne ovat korjaantuneet itsestään. Uskoisin siis loppujenkin korjaantuvan, mutta menin kuitenkin puheterapiaan päiväkodin suosituksesta.



Nyt tuo ajatus toimintaterapiasta tympiinnyttää. Pk suosittelee sitä siksi, että poikani ei osaa vielä pitää kynästä ihan oikein. Myös leikkaaminen saksilla muotojen mukaan on suht hankalaa. Käden motoriikka ei siis ole vielä täydellistä. Mutta tarviiko sen vielä 4 v. ollakaan??? Varmasti moni 4 v. on tässä asiassa edellä. Mutta tosiaan uskon siihen, että kaikilla on omat heikkoutensa kuten myös vahvuutensa. Oma poikani on tässä heikommilla, mutta muuten täysin normaali poika.



Eli kirjoittakaa mielipiteitänne, kannattaako toimintaterapiaan silti lähteä? Ja mitä mieltä olette yksilöllisestä kehityksestä / avun tarpeesta. Ja kokemuksia myös jakaisin mielelläni!

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

että onko kyse yksityisestä päiväkodista ja maksullisesta toimintaterapiasta? Eli vedättävätkö vain rahaa hyväuskoisilta vanhemmilta? Kertomuksesi perusteella lisäisin pojalle kotona piirtämistä ja askartelua. Ostaisin erilaisia mielenkiintoisia tehtäväkirjoja tms. Jokainen kehittyy omaan tahtiinsa ja kyllä ne taidot karttuu...



t.mm

Vierailija

Ei ne siellä väkisin mitään tehtäviä tuota, vaan houkutelevat eri keinoin harjoitelemaan eri asioita. Niinhän joka opettajakin miettii eri tyylejä, miten saada lapsen oivaltamaan, mikä esim. se lukutaito on. Ajattele mielummin näin, että nyt lapsesi saa laatuaikaa yhdeltä aikuiselta, eikä niin; että lapsessa olisi jotain vikaa. Jokainen kehittyy omaan tahtiin ja aina löytyy alueita, jossa pärjää ilman suurempia ponnisteluja ja sitten taas myös niitä, mitkä vaativat hieman enemmän satsausta. Tänään meillä meidän 5v. heittäytyi osamattomaksi, kun piti kuunsirpin ääriviivat piirtää yhdessä tehtävässä. Totesi: Kun minä en osaa ja minä olen niin huono... Minä ihmettelin, miten hän voi niin väittää vaikka ei ole edes yrittänyt. Sitten muistutin häntä, miten hän oli minua tschempanut, kun mietin miten onnistuisin tapetoimaan ensimmäistä kertaa yksin. Pikku hymy huulilla hän sitten ryhtyi tehtävän, mikä ei ihan helposti sujunut, mutta totesimme, että harjoittelu tekee mestarin meistä molemmista.

Vierailija

meillä vaikeasti kehityshäiriöinen lapsi. saa puheterapiaa ja toimintaterapiaa.

voit itse miettiä lapsesi kehitystä, jos vertaat sitä omaan lapseeni, joka on luultavasti kehitysvammanen. hän on 4.5v. ja oppinut juuri oikean kynäotteen. haluatko tosiaan, että kehitysvammainen lapsikin menee kynäotteessa lapsesi edelle. mietipä vähän asioita. lapsesi todellakin tarvitsee toimintaterapiaa.

Vierailija

sanoisin, että ei siitä toimintaterapiasta haittaakaan ole. Meillä ainakin tyttö pitää hurjasti puheterapiasta ja varsinkin terapeutista. Oikein odottaa maanantaita kun pääsee taas sinne. Eli koko homma on leikin varjolla oppimista ja tytön ' oma juttu' . Toimintaterapia aloitetaan syksyllä puutteellisen hienomotoriikan takia ja mielestäni hyvä niin. Jos oppii harjoituksen myötä aikaisemmin pitämään kynää oikein ja leikkaamaan, niin mikä ettei? Ja terapiassa osataan ohjata niin, ettei lapselle tule niin herkästi sitä " ei tartte auttaa" fiilistä, jos ei heti mene oikein. Harkitsisin vakavasti avun vastaanottamista. Toisaalta, tunnet lapsesi parhaiten ja tulijoita terapiaan on varmasti.

Vierailija

joka ei hänkään käytä oikeaa kynäotetta muuten, niin kuulostelisin lapsen mielipidettä. Eli kysyisin, että olisko kiva käydä toisenlaisessakin harjoittelussa kuin se puheterapia (tai miksi sitä nyt lapselle kutsutaankin). Jos lapsi sanoo jee, joo, niin mikä ettei. Mutta jos lapsi ei halua, niin en ottaisi asiasta stressiä. Samoin, jos joudutte itse viemään lapsen terapiaan ja se tuntuu hankalalta, niin antaisin olla - ihan varmasti on vielä aikaa odottaa ja yrittää kotona keksiä keinoja saada lapsi harjoittelemaan enemmän. Minä siis olisin periaatteessa iloinen terapiasta, mutta en kokisi sitä niin tärkeäksi, että sen takia kannattaa hankaloittaa omaa tai lapsensa elämää.

Vierailija

Ei aina voi kysyä lapsen mielipidettä joka asiaan ja neuvotella ja neuvotella. Tämä on sitä nykyvanhemmuuden curling-puolta. On aikuisen asia päättää ja ottaa vastuu päätöksestä!

Vierailija

että siellä terapiassahan niitä motoriikkajuttuja harjoitellaan ihan huomaamatta hauskoilla lasta kiinnostavilla jutuilla; peleillä ja leikeillä - eli vaikka perimmäinen tarkoitus olisi oppia pitämään kynää oikein kädessä ja saada otteeseen voimaan - niin ei sitä kynän kanssa harjoitella. Eli siinähän se terapian idea on. Kyllähän jokainen voi tosiaan itse lapselleen tehtäväkirjoja hommata ja päiväkodissakin piirrellään, mutta terapeutilla on ammattitaito ja iso pino ideoita, joilla ensin ihan vaan vaikka voimistetaan kättä, ja sen jälkeen saattaa kynän kädessä pitokin alkaa ihan huomaamatta toimia - ja ne tehtäväkirjatkin kiinnostaa. Joten kannattahan siellä terapiassa ainakin kerran kaksi käydä - jos ei muuta niin hakemassa niitä uusia ideoita kotona harjoitteluun.

Vierailija

Menin nimimerkeissä sekaisin. Taisin sen verran kiihtyä tuon curling-sanan kohdalla: sen kuvaama asenne on minusta kyllä ihan todellinen ongelma, mutta inhoan näitä muotitermejä, joita käytetään milloin mistäkin asiasta ja heitellään toisten naamaa päin kovin kevyesti.



No, ei tästä asiasta enempää. Ap saa varmaan hyvän päätöksen tehtyä lapsen parasta ajatellen, ja edelleen uskon että vaikka terapian kanssa odoteltaisiin vuosikin ja katsottaisiin miten lapsi kasvaa ja kehittyy, ei mitään suurempaa vahinkoa varmaan pääse tapahtumaan.

Vierailija

et tainnut lukea koko vastaustani tai sitten jätit tarkoituksella osan ymmärtämättä. Toki jos terapia olisi todella tarpeen tai olisi vakavasta asiasta kyse, päätös olisi yksin omaan vanhempien, mutta kun kyse on lähinnä siitä, että voi mennä terapiaan tai olla menemättä, ja kumpikin vaihtoehto on yhtä hyvä, niin miksi ei kysyttäisi lapsen mielipidettä? Terapian onnistumisen kannalta on kuitenkin aika tärkeää että lapsi ei sitä vastusta, ja tällaisessa rajatapauksessa on minusta turhaa energian tuhlausta, että vanhemmat tekisivät kaikkensa saadakseen lapsen terapiaan.



Kutsuit minua curling-vanhemmaksi. Minusta taas on tuo asenne, että lapsi tarvitsee aina terapiaa, jos ei ole ihan keskiarvon mukainen, on vielä tyypillisempi suoritus- ja asiantuntijakeskeiselle ajallemme. Jo 4-vuotiasta arvioidaan tiettyjen sabluunoiden mukaan, jotka näkevät vain yhden osa-alueen kerrallaan, ja uskotaan niiden kertovan jotakin olennaista itse lapsesta. Unohdetaan että lapset ovat erilaisia ja kehittyvät eri tahtiin ja ettei r-vika tai kynäotteen puuttuminen todellakaan ole kovin vakava asia, jos lapsi muuten pärjää hyvin. Minusta ei ole lapsen liikaa suojelua, jos sallii itselleen maalaisjärjen käytön eikä aina pomppaa tai pompota lastaan jokaisen asiantuntijan lausunnon mukaan.

Vierailija

että kannattaa ottaa kaikki tarjottu vastaan. Tosiaan Iisa8 sanoikin osuvasti, että lapsesi saa laatuaikaa yhdeltä aikuiselta jne. Varmaan tässä omalla kohdalla tulee eteen sama asia (poika tosin 3 vuotta, mutta ei sano esim. kaikkia äänteitä), kun poika menee elokuussa päiväkotiin. Mutta olen asennoitunut niin, että kaikki apu otetaan vastaan, koska mistään näistä ei ainakaan haittaa lapselle ole, vaan päinvastoin. Mieluummin tässä vaiheessa, kuin sitten liian myöhään. Olen erityisluokanopettajana nähnyt taas päinvastaistakin, kun neuvola sun muut heräävät liian myöhään asioiden suhteen.

Vierailija

MEidänkin poika ei halunnut tehdä piirtämis ja leikkaamis juttuja ennekun tarhassa heillä alkoi 5vuotiaiden oma tuokio..Hoitajatkin sanoi että poika huomasi ettei kaikki muutkaan osaa ja sillon innotui harjottelemaan.

Tuota silppua leikattiin mailläkin ja en minä kyllä piirtämään pakottanut,ehdottelin väliilä mutta ei niin ei!

Vierailija

eli ei sitä minusta häneltä voi todellakaan etukäteen kysyä - eihän hän tiedä, mitä siellä tehdään saati ymmärrä minkä vuoksi sinne mennään, joten ei lapselta etukäteen kysytä haluaako hän.

Itse kyllä luottaisin lastentarhanopettajan mielipiteisiin. En minä ainakaan osaa arvioida, miten minkäkin ikäisen lapsen kuuluu osata pitää kynää kädessä tai puhua etc. En todellakaan usko, että jokaista 4-vuotiasta, jolla kynöote on hieman väärä lähetetään terapiaan vaan kyllä siinä on varmaan kiinnitetty muuuhunkin huomiota, ja ennemminkin on varmasti niin, että monelta, jolle harjoittelusta olisi hyötyä, jää sitä saamatta.

Vierailija

En osaa tuosta toimintaterapiasta sanoa,mutta käden motoriikasta..Oma poikani kohta 6v ei todellakaan 4v:nä osannu leikata eikä pitää kynää oikein..5vuotis neuvolassakin th sanoi että pitäsi sitä kynäotetta harjoitella ja piirtää,mutta kun poikaa ei kiinnostanut yhtään!

Pk:ssa sanoin vain että näin nlassa neuvottiin mutta siellä suhtauduttiin niin että käden motoriikkaa tulee ajallaan ja jos ei eskarivuonna kynäote ala löytyä siihen puututaan..Nyt tässä vuoden aikana on poika pikkuhiljaa alkanu kiinnostua kynästä ja leikkaamisesta ja on kehittynyt asiassa..Opittavaa kyllä vielä on :-)



En tiedä oliko tästä apua,mutta yksi kokemus ainakin.

Vierailija

Puheterapeutinne tai päiväkodin henkilökunta eivät siis voi tätä asiaa päättää. Sinuna ottaisin yhteyttä neuvolaan, mistä lähete toimintaterapeutin arvioon voidaan tehdä. Arvioinnissa lapselle tehdään ikätasolle sopivia testejä ja testit ovat lapsille ihan mielekkäitä. Terapeutti havainnoi lasta myös vapaassa leikissä. Lapselle informoisin arviointiin menoa " leikkitädin" tms luokse menona... Toimintaterapia on lapselle leikkiä ja lapset nauttivat näistä terapiatuokioista, joten jos jatkossa saatte varsinaisen terapiajakson, kannattaa se ottaa positiivisella asenteella vastaan. Toimintaterapeutti ei yritä opettaa lapsellesi mitään hienoja kikkoja ja taitoja, vaan vahvistaa lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja itsetuntoa, siinä samalla myös nämä karkea- ja hienomotoriset puolet vahvistuvat.

Tulehan kertomaan miten asia etene :-)

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat