Mielipidettä kaipaan aura voileipäkakusta

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Löysin tälläisen voileipäkakun valion sivuilta, se kuulostaa ainakin minun mielestäni vähän erilaiselta vaihtoehdolta. Mielipiteitä kaipaan, miltä tämä kuulostaa, kannattaakohan kokeilla?



AURA voileipäkakku



10 - 12 annosta

12 isoa viipaletta grahampaahtoleipää



Kostutukseen

3/4 dl ananasmehua (ananasmurskasta valutettuna)



Täyte

2 dl Valio kuohukermaa

1 pussi (150 g) Valio AURA murua

1 pieni tlk ananasmurskaa

3/4 dl hienonnettua persiljaa



Kuorrutus ja koristelu

n. 1 rasia (200 g) Valio Hovi kevyt sinihome -tuorejuustoa

1 - 2 dl viinirypäleitä (ja säilykepäärynää)

persiljaa



Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää muut aineet, ananasmurska hyvin valutettuna. Kostuta leipäviipaleet kevyesti pullasudilla. Leivästä ei tarvitse leikata reunoja pois. Laita kaksi leivinpaperia osittain päällekkäin, niin että syntyy n. 55 x 45 cm alusta.Aseta kolme leipäviipaletta vierekkäin alustalle. Levitä 1/3 täytteestä levylle. Kokoa loput kerrokset. Kierrä papereiden sisään tiukaksi paketiksi ja laita muovipussiin. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli. Tasoita tarvittaessa kakun reunat leikkaamalla sahateräisellä veitsellä tasaiseksi. Levitä kuorrutus kakulle. Koristele kakku.



VINKKI Voit käyttää koristeeksi myös pieniä AURA juustosta leikattuja tankoja.

Kommentit (7)

Vierailija

Esim. vaikka sekoittamalla maustamatonta tuorejuustoa, (voita), auraa ja persiljaa keskenään ja ohentamalla täytteen sopivaksi esim. kermalla. Kuulostaa vähän hassulta myös, että koko kakun täytteenä on vain tuota juustoa ja hedelmiä. Itse kaipaisin lisäksi vaikka kinkkua tai kalaa juustotäytteen seuraksi. Nyt ohje tuntuu vähän yksitoikkoiselta vaikka ihan hyvää varmaan onkin.

Vierailija

Sinihome-tuorejuusto oli pettymys! Olen (SUURI) Aura-juuston ystävä, mutta tuo tuorejuusto ei ole ollenkaan sen oloista, vaan .. pahaa.



Muuten kyllä kuulostaa ihanalle Aura-juustovoileipäkakku, voi kun pääsis maistamaan!



Ehkä sen sinihometuorejuuston tilalle voisi laittaa vaikka maustamatonta tuorejuustoa, johon itse vatkaisi Aura-murua (ja persiljasilppuakin halutessaan)? Tulisi se ihana AURA-juuston maku siihen.

Vierailija

En ole mihinkään juhliin tuota tekemässä, kunhan ohjeen sattumalta löysin ja ajattelin vaan ottaa ylös. Olen myös joskus maistanut sitä tuorejuustoa, ei se tainnut kovin hyvää ollakaan. Olen kyllä niin suuri aurajuustofani, että voisin varmaan vetää ton kakun kokonaan yksinkin, jos siitä oikein hyvä tulisi :) Mutta jääköön vielä toistaiseksi tekemättä, ehkä joku kerta kokeilenkin vielä.

Vierailija

Ohje kuulostaa mielestäni ihan hyvältä, sillä ananas ja aurajuusto sopivat hyvin yhteen, mutta olen maistanut tuota sinihometuorejuustoa ja henkilökohtainen mielipiteeni on että se ei ole mitenkään erikoisen hyvää. Itse vaihtaisin sen hometuorejuuston kuorrutuksesta tavalliseen tuorejuustoon jonka maustaisin ehkäpä ananasmehulla.

Päärynä voisi olla myös kiva lisätäyte tuohon kakkuun... =)

Vierailija

Aurajuusto on oikein tyyppiesimerkki sellaisesta herkusta, jota toiset rakastavat ja toiset sydämestään inhoavat. Tuo voileipäkakku maistuu vain sellaiselle, joka sinihomejuustosta pitää.

Kokeile ihmeessä, voi olla ihan hyvää. Mutta tarjoa tuota juhlissa vain jos tiedät, että kovin suuri osa syöjistä ei ole homejuustokammoisia, muuten jää voileipäkakku syömättä.

Vierailija

Minäkään en tykännyt tuosta Hovin tuorejuustosta, eli suosittelen jotain muuta vaihtoehtoa kakun päälle. Ja vaikka muuten aurajuustosta pidänkin, niin minun makuuni tuossa oli liikaa aurajuustoa. Mietin silloin, että kerran tuota kyllä vielä kokeilen mutta vain ½ pss auramurua ja loput jotain muuta täytettä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat