Vierailija

Minä en tajua. Mikä psykologien koulutuksessa oikein on pielessä, kun niistä niin monella ei näytä olevan pienintäkään aavistusta historiasta, yhteiskunnasta, ympäröivästä maailmasta.



Tänään psykologi Katariina Tuominen väittää yleisönosastokirjoituksessaan, että kokonaiskoulupäivä siirtää kasvatusvastuun vanhemmilta yhteiskunnalle ja pakottaa vanhemmat alistumaan vielä pitempiin työpäiviin. TÄYSIN JÄRJETÖNTÄ! Vuosikaudet on itketty avainlapsia ja iltapäivähoitoa, koska suurin osa vanhemmista on töissä klo 16.00 saakka joka tapauksessa. Kokonaiskoulupäivä rauhottaisi ja turvaisi lapsen iltapäivän. Se antaisi vanhemmille ja lapsille yhteiset rauhalliset illat, kun harrastukset tulisvat hoidetuksi iltapäivällä. Se pakottaisi maksamaan käypää palkkaa lastenkulttuurin tuottajille (nythän monet urheilu- ja taidekerhot tuotetaan talkoovoimin). Lätkäjunnut saattaisivat päästä jäälle muulloinkin kuin 20.30 illalla.



Ei haittaisi, vaikka tämä psykologi olisi ollut erimieltä itse asiasta. ääliö Tuomistosta kuitenkin tulee, kun hän alkaa selittämään kuinka päättäjillä muka on harhaiset, omiin onnellisiin koulumuistoihinsa perustuvat käsitykset koulusta. Hänen mukaansa 1970-luvulla koulussa oli harmonista rauhallista ja lapset psyykkisesti terveitä, kun taas nykyisin luokassa on psykopaatteja, opettajat entistä huonompia jne jne



Ihan oikeasti - minkälaiseen historiantuntemukseen nämä psykologit oikein väitteensä perustavat? Missä ovat vaaan 40 oppilaan ekaluokat 1970-luvulta. Miksi väitetään että joskus aiemmin lapsia hoiti pullantuoksuinen kotiäiti, kun sellainen ei pidä paikkaansa kuin erittäin lyhyenä ajanjaksona 1960-70-luvula tai erittäin pinetä kansanosaaa koskien. Kuka kertoisi näille ääliöille, että Suomisen Olli oli elokuvaa, ei totta??????????

Kommentit (6)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

jäi mietityttämään, mikä ton ihmisen oma tilanne on? Tekeekö hommia kotoa käsin ja voi olla kotona kun lapset tulee koulusta.. hienoahan se on, mutta aika vaikee jonkun paperityöläisen on sitä tuotantolinjaa siihen kotinurkkiin siirtää, että vois tehdä töitä kotoa käsin:)



Mun mielestä toi kokonaiskoulupäivähomma vaan LISÄISI lasten ja vanhempien yhteistä aikaa, kun sinä aikana, jonka lapsi on nyt yksinään tai TV:n ja PC pelien seurassa, se tekis läksyt valvotusti (tosin haluaisin kyllä sitten illalla vielä itsekin niitä kouluhommia vilkaista silti), söis kunnon välipalan (eikä vaan mitä kaapista osaisi kaivaa) ja mahdollisesti vois sitten osallistua mielenkiinnon mukaan johonkin harrastustoimintaan (edes jonain päivänä, eihän sen nyt jokapäiväistä tarttis olla). Ja kun vanhempi sitten tulee kotiin, ideaalitapauksessa, klo 16-17 välillä, niin sitten voitaisin keskittyä ihan vaan siihen yhdessä olemiseen ja tekemiseen. Ja lapsellakin ois päivän velvoiteet hoidettuna.



Mutta tää täti nyt elää jossain Utopiassa, tuskinpa on tavallista päivätyötä ikänä tehnytkään?

Koululuokissa ei yksikertaisesti voi vallita sellainen kaaos ja kamaluus, mitä yritetään väittää. Sellaisia tuloksia ei saavuteta kuvatussa tilanteessa.



En ymmärrä mitä eheytetyssä koulupäivässä todellisuudessa peltään. Mihin se pelko perustuu? Miksi yksinäiset iltapäivät ovat parempia?

Kuinka olisi voitukaan, kun opettajana saattoi olla sodan henkisesti vammauttama autoritäärinen julmuri, joka alisti oppilaat kyllä hiljaiseksi, mutta viis veisasi siitä, miten kiusaajat mellastivat heikompia tovereitaan kohtaan.



Jos jotain oppimisvaikeuksia ilmeni, jätettiin luokalle ja sillä selvä. Isompana ja vahvempana pienmpien kiusaaminen tuli entistä helpommaksi.

Heille oli vähintään omat luokat, ellei peräti omat koulut. Nyt kaikki ängetään samaan luokkaan ja opettajan, jolla ei ole erityisopettajan pätevyyttä, pitäisi pystyä kouluttamaan kaikista kunnon kansalaisia, ja vielä antamaan huomiota normaalioppilaillekin. Sitä paitsi, on todella paljon kotiäitejä, jotka odottavat lapsiaan koulusta pullantuoksuisessa kodissa, vielä nykyäänkin. Ja mistä rahat kokonaiskoulupäivään? Kuolleena syntynyt ajatus, toivottavasti.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat