Vierailija

Itkettää ja raivostuttaa. En tajua mikä miehellä on, eikä näytä tajuavan sitä itsekään. Ennen niin vähään tyytynyt, perusonnellinen mies on muuttunut mököttäväksi, melkein angstaavaksi pikkupojaksi. Juuri nyt meillä on kaikki hyvin; kaunis koti, hyvin kasvavat lapset, minun stressini alkaa helpottaa, miehellä lomaa, rahatilanne loistava jne. Siksi en voi käsittääkään, miksi mies on taantunut pikkupennun tasolle!! Kaikesta vaan valittaa, ei hymyile lapsille edes jos olisi aihetta ja sulkeutuu itseensä. Olen pyytänyt, vedonnut, kiristänyt, uhkaillut, lahjonut, ollut vaikka mitä ja miten päin vaan- ei auta. Ei sitten ollenkaan.



Nyt olen alkanut näkemään myös itsessäni turhautumisen merkkejä; suutun pienestä ja tänään huusin 1-vuotiaalle heti aamusta. Ärsyttää katsella miehen mököttävää naamaa, eikä vähiten juuri siksi että hänen elämänsä on ollut hyvin helppoa omaani verrattuna! Eilen menetin malttini ja huusin päin naamaa miehelle, mitä ajattelen hänen huomionhakuisesta käytöksestään. Kiljuin hänelle että hän ei tiedä todellisista vaikeuksista mitään (minä olen jopa asunut kadulla, miehellä ei ollut ongelmia vanhempiensa kanssa koskaan) ja että hän on hemmoiteltu paska enkä minä jaksa yksin pyörittää arkea, jonka mies "palkitsee" kääntämällä suupielensä alaspäin. Mies kuunteli kaiken mitä sanoi ja lähti ovesta ulos, pamauttaen sen kiinni. Illalla oli tyytyväinen oma itsensä ja hetken jo ajattelin kaiken olevan hyvin, kunnes...



Tänä aamuna huomautin ystävällisesti miehelle että mehu oli jäänyt pöydälle ja että voisi pyyhkiä pöydän (oli murustellut). Taas se alkoi; huokailu johti vittuiluun, vittuilu johti huutamiseen ja huutaminen mökötykseen. Vähän aikaa sitten KÄSKIN miehen ulos lasten kanssa (jotka eivät enää pahemmin hymyile isänsä seurassa, eivät ainakaan tänään) jotta saan siivota. Meille piti tulla tänään vieras, mutta en voi ketään kutsua sillä mies on jättänyt kotityönsä tekemättä ja minä en periaatteesta niitä tee. Olen itkenyt, tuntenut vihaa ja miettinyt jopa eroamista. Mitä minun pitäisi vielä tehdä?? Mies ei puhu eikä edes yritä miettiä, mistä paha olo johtuu. Pettämistä ei ole taustalla, sen olen jo tarkistanut.



Auttakaa joku. Tuntuu että vajoan suohon...

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat