Seuraa 

Oletteko aloittaneet kiinteiden antamisen itte vai odottanu neuvolan siunausta aloittamiselle? Ensimmäinen lapsi kun on kyseessä niin vähän varovainen ton alotuksen kanssa. Ei sillä, ei tässä viä mitään kiirettä oo ku neiti on vasta 4½kk ja maitoo riittää viä...

Ootteko alottanu perunalla vai jollakin hedelmällä, tästä oon lukenu niin erilaisia aloituksia, toiset hedelmällä ja toiset perunalla, oon kuullu että perunasta tulis herkemmin masu vaivoja, pitääkö paikkaansa?

kiitos vastanneille

Kommentit (2)

Vastaanpas minä kun muut eivät ole vielä vastanneet. Eli meillä aloitettiin vellillä. Maissivelliä alettiin antamaan varovasti, 10 ml korvikkeen joukkoon ja sitten lisättiin pikkuhiljaa sitä. Kun velliin oltiin totuttu niin alettiin antamaan n. 4 1/2 kk iässä päärynäsosetta. Aluksi 1 tl ensimmäisenä päivänä ja sitten toisena jo 2-3 ja kolmantena jo useampi. Viikon verran olen totutellut aina uusia ruoka-aineita. Päärynän jälkeen otin mangon ja sitten mustikan ja sitten vadelman. Omenaa kokeilin, mutta ei käynyt meille. Myös persikka on kuulema sellainen joka voi allergian aiheuttaa. Kiinteimistä ruoista aloitin perunalla samalla lailla ja sitten otin mukaan kasvikset. (kukkakaali, parsakaali, porkkana ja kesäkurpitsa) Keitän ne yleensä ja hienonnan sauvasekoittimella mössöksi jonka sitten pakastan jääpalakuutioihin. Siitä on sitten helppo ottaa ruoan joukkoon. Sitten seuraavaksi otin mukaan porsaanlihan. Naudanlihaa en ottanut heti käyttöön koska pojalla oli maitoallergia epäilys niin naudanlihaa ei suositella koska siinä on maitoproteiinia samoin myös kana, jos on epäilys muna-allergiasta. Toivottavasti näistä on jotain hyötyä sinulle. Mutta kaikki tekee tietenkin erilailla, mutta tälläin meillä.



Kipe ja poju n. 7 kk


Meillä tyttötrion kuopus on nyt 6kk. Olisin täysimettänyt vaikka reilusti yli tuon puolen vuodenkin ja lykännyt soseiden antamista, mutta tuossa 4,5-5kk vanhana vauva alkoi itse himoita niin kauheasti kaikkea, mitä vain syötävän näki, että aloitin pikkuhiljaa kiinteät. Ensin niin, että sai nuolla mango/omena/päärynä palaa (tykkäsi ihan hurjasti!), sitten pienen pieniä määriä kerrallaan soseutettuja hedelmiä. Nyt menee jo kaksi-kolme ateriaa päivässä...



Nyt olen tehnyt mössöjä bataatista, purjosta, omenasta ja mustikka-vadelmasta. Bataattimössöön olen soseuttanut välillä esim. bataattia tai porkkanaa. On muuten hyvä konsti höyryttää kasvikset, ravintoaineet pysyvät, eivätkä liukene veteen! Soseeksi ja pusseihin, jotka lättään ihan ohuiksi levyiksi. Levyt mahtuvat hyvin pakastimeen ja niistä on helppo murtaa oikean kokoisia paloja.



En muista, että kaksi ensimmäistä lasta olisivat näin voimakkaasti itse halunneet aloittaa kiinteiden syömisen, heille tarjoilin jotain vasta puolen vuoden jälkeen. Eli ehkä lapsi itse osoittaa kiinnostuksellaan, milloin on valmis? Ja voihan sitä uteliaisuutta herätellä juuri antamalla nuolla jotain hyvää hedelmää. Nyt kesällä on vielä kaikkea ihanaa tarjolla!



Iloisin kesäterveisin

Päivyt

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat