Seuraa 

Sivut

Kommentit (32)


Sinda jo mua kyselikin, täällä minä olen töissä päivittäin lueskellut, vähän vaan ollut kiirusta, niin jäänyt kirjoittelematta. (varmaan myös pikkuisen jotain itsesuojeluvaistoa, etten innostu liikaa täällä ja joudu pettymään ja porukasta sitten surullisena erkaantumaan, kuten viimeksi kävi) Mutta vuodot ovat kutakuinkin loppu..! :) Joskus aamulla saattaa tulla jotain, sellainen ihan pikkuisen rusehtavan häivähdys, mutta yritän olla huolimatta nyt siitä liikaa.. Oireet kun ovat tasaisesti voimistuneet, tai lähinnä rintojen arkuus aamuisin, joten yritän uskoa parempaan.. ja pidän peukut ja varpaat ristissä, että reilun viikon päästä tiistaina (13.06.) kaikki olisi ultrassa ok. Pelottaa ja jännittää kyllä silti kovasti... eivät siis neuvolasta suositelleet mitään ylimääräistä tarkistusta, vanha ultra-aika + neuvola vain palautettiin ennalleen.



Gallup: Itse asustelen keskustassa pienessä 45 neliön kaksiossa (minun omistus, minne mies on muuttanut) mutta meinasimme viim vuoden päästä muuttaa isompaan, kunhan keksisi, että millaiseen asuntoon sitä tähtäisi. Avaimet käteen -koti vai rivari ja siitä sitten, että olisiko se ihan uusi vaiko vanhempi rivari, vaiko vain isompi kerrostalo ja " ylimääräiset" rahat voisi sijoittaa rakentamalla kesämökin.. kaikki siis aivan avoinna, varmaan ratkaisut rupeaa selviämään, kunhan tuo ultra on ohi.. Vielä nyt on kiva keskustassa majailla ja päässämme pyöritellään harvase päivä eri vaihtoehtoja..



Kivaa viikonlopun alkua kaikille...1 :)







Tänään on nuorimman likan nimpparit,mutta ei mitään erikoista silloin touhuta.

Siivotaan ukon kanssa tänään myöhemmin,anoppi ja appiukko tulevat kahveelle.

Siinä meitin nimppari juhlat.

Lapset hoidossa ja eskarissa,voishan sitä itse jotain alkaa siivoileen kun vaan uskaltas,vihlomista aiheuttaa aina joten siksi olen yrittänyt jättää siivoilut enimmäkseen muille.

Meidän vanhin neiti oli aivan haltioissaan kun kuuli että huomenna vielä koulun juhlat ja sitten yli 2kk lomaa...

Toinen ihmeissään silmät ja suu auki kysyi eilen että joko se nyt alkaa vai?

Ei reppana edes tiennyt että nyt jo loma alkamassa.

Poika taas odottaa syksyä että pääsee eskariin...ja nuorin odottaa että saa kaiken huomion yksin kotona sitten syksyllä.

Maha voi hyvin ei suurempia ongelmia paitsi että vessa juoksut alkoivat eilen hyvä ettei kerran tunnissa tarvi vessassa hypätä pissillä,ajattelimpa sitäkin että mites tuo raskausdiabetes vaikuttaa tohon eli oliskohan tarvetta jo kysästä neuvolasta ettei sokerit reistaa kun noin usein pitää juosta,mutta kattoo nyt miten se alkaa meneen että jos rauhottuu yhtään niin sitten en tutkituta erikseen, mutta jos noin useena jatkuu niin sitten pyydän ylimääräisen tutkimuksen sokereista...

kuinkas muilla onko pelkoa raskausajan diabeteksestä?

Mulla oli kolmannesta se niin paha että insuliiniä pistin...

Joten nyt pitä sitten sokereita seurailla.

Viikkoja nyt 9+2.

Täälä tavallisesti sokerit mitataan vasta viikoilla 15-20 riippuu henkilöstä.

Mutta eiköhän sitä tuossa jo tullutkin kuulumisia joten nyt vuoro toisille.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Emmalle onnenrutistus, toivottavasti vuoto ei tarkoita sitä pahinta. Pidän peukkuja!



Galluppiin: Asutaan itse rakentamassa(v. 2000) omakotitalossa meren rannalla, 160 neliötä. Liian pieni jo, mutta tänne muutettaessa meitä oli neljä ja nyt on kuusi =), pian seitsemän. No pahemminkin voisi olla. Naapureita on 200 metrin päässä, muttei näy tänne koska metsä välissä. Tosi kaunis ja rauhallinen paikka. Ollaan ajateltu vintin rakentamista, mutta toisaalta ei haluta laittaa kaikkia rahoja asumiseen, halutaan elääkin. Kyllä me mahdutaan kun laitetaan mahtumaan!



Oma olo on mitä mainioin, tänään ei huippaa niin paljon eikä muutenkaan tunnu missään. Kiva! Aurinko paistaa ja elämä hymyilee.



hyvää viikonloppua kaikille!



Ja samoin Maria80, hienoa, että kaikki on kunnossa.

Montako Mariaa tammenterhoissa oikein on? Vuosi vaan on eri? En paljon ehdi lueskelemaan, joten kaikki tammikuiset eivät ole vielä jääneet mieleen. Toivottavasti pysymme kaikki mukana loppuun asti.



Galluppiin vastailen, että asutaan tällä hetkellä rivarikaksiossa, etsimme koko ajan isompaa, mutta sopivaa ei ole tullut eteen. Toivottavasti löytyy ennen vuoden loppua, muuten loppuu tilat kyllä kesken.



Pahoinvointi ja uupumus sen kuin jatkuvat, jotenkin tähän on jo tottunut. Sitä vain laskee viikkoja, että koskahan tää mahdollisesti voisi helpottaa. Mahaa turvottaa ihan hirveesti iltaisin, minkähänlainen pallomaha musta tuleekaan tällä menolla. Sen näkee.



Mutta lopettelen tähän, oon niin poikki, etten jaksa ajatella. Täyty mennä nukkuun. Poika on tuossa jo tunnin nukkunut.

Huomiseen!

Ihana lukea, että emmalla oli hyviä uutisia! :) Miulla oli viime viikonloppuna kans kovaa vihlontaa mahassa, mutta se jäi onneksi siihen.



Galluppia: me asutaan omakotitalossa 108 neliötä, 4h+k+th+s. Viime lokakuussa muutettiin tähän, sitä ennen asuttiin 72 neliön kolmiossa. Toistaiseksi on tila riittänyt, saa nähä, miltä parin vuoden päästä tuntuu.



Meillä on viikonloppuna taas sukulointireissua tiedossa. Toivottavasti tytön rytmi ei mene pahasti sekaisin tällä kertaa. Huomenna lähdetään ja sunnuntaina tullaan takas. Sit pitää ruveta valmistelemaan synttäreitä, kun mie täytän ens keskiviikkona 35! Hurjaa... Ei kyllä mitään suurempaa, mutta jos nyt kuitenkin kakun tekis töihin (ja kotiin tietenkin). Ajattelin, että äiti ja mies saa hoitaa muonituksen synttäripäivänä, ettei miun tarvii seistä hellan ääressä, kuten yleensä. Tai jos jopa pääsis ulos syömään! Sitähän ei ikuna tiedä. :)



Mukavaa viikonloppua kaikille. Mie yritän keretä päivittämään tuota meidän listaa, siellä on kauheesti taas uusia odottajia! :)



T: Monttu rv 9+1

Me kotiuduttiin maanantaina 2 viikon kyproksen matkalta ja pitihän se arvata että loman aikana alkaa oksentelu ja nyt sitä on ollut joka aamu siitä lähtien,mutta muuten matka meni ihan hyvin..ja tänään meidän vanhempi tyttö kaatoi syöttötuolinsa itsensä päälle,mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä..hän on niin kova kiipeilemään joka paikkaan heti kun silmä välttää..huomenna menemme ylioppilas juhliin kokemäelle..mulla on raskausoireina pahoinvointi ja vilun tunne ja rinnan arkuutta aina sillon tällön..mutta nyt on pakko lopetella tällä erää kun täytyy mennä nukkumaan koska on aikanen herätys huomenna..hyvää viikonloppua kaikille tammikuisille!!!



T:Jonna,Jenna(1.5kk)Janette(5kk) ja masuasukki 9+2

Pikainen pinoutuminen ennen kun alkaa älytön härdelli.ollaan ihan myöhässä kaikkien " naimisiinmenopapereiden" kanssa ja kun mies on taas pitkällä työrupeamalla niin joudun hoitamaan kaiken yksin ja käymään lisäksi yliopistoa seuraavat kaksi viikkoa klo 8-16.Eli nyt ne ois hoidettava kun muuten en enää virastoaikoihin kykene ennen häitä:)Toivottavasti ei jäis paperisodasta kiinni tää meidän avioituminen:)



Galluppia: Kaksiossa, n.50 neliötä, asutaan. Olisin halunnut etsiä vähintään kolmion, mutta kukaan muu suvussa ei tunnu olevan sitä mieltä. Toisaalta en itsekään olisi valmisluopumaan valtavasta lasitetusta parvekkeesta ja järvinäköalasta, joten paras koittaa tässä pärjätä:)Kaipa ne ihmiset on pienemmissäkin asunnoissa asunu vauvan kanssa:)



Tuija76: Kiitos infosta sydänääniä kohtaan. Olisi kyllä mahtavaa jos ne siellä kuuluisi sitten jo neuvolassa. En tiiä kehtaanko kysyy että kuunneltasko jos eivät itse ota puheeks.Saas nähä.



Nyt puuron keittoon ja sit puhelin käteen ja soittelemaan seurakuntaan ym.



Maria80:lle tsemppiä ultraan!!!

Pitikin aamulla miettiä että nyt elämä kirkastuu..



Vessassa paperiin jäi verensekainen lima ja vatsakivut senkun yltyy. Pääsen kohta ultraan ja siitä sairaalaan jos tilanne moista vaatii. TH tarkastaa sydänäänet ja sitten mietitään jatkoa. MEnkkamainen jomotus alkoi äsken ja huonolto tuntuu... ei taida tammivauvaa meille kuitenkaan tulla =(



-E-

Takaisin tultiin ilon kyyneleet silmissä!!! TErkkari löysi pitkän etsinnän jälkeen sydänäänet ja oli aivan sata varma ja toljotettiinkin niitä sit melkein 5 minuuttia siitä ultran näytöltä =)



Sisälläkin näytti kaikki siistiltä, epäili että voisi olla valemenkat, kun niiden aika olisi juuri nyt. Tai sitten hiivan aiheuttamaan limakalvojen ärsyyntymistä, kohdusta tai kohdun suulta ei verta näkynyt tulevan tai itseasiassa hän ei nähnyt verta lainkaan.



Siis tällä rintamalla kaikki hyvin. Mahaan koskee edelleen, mutta kestän sitä vaikka 9 kk jos vain kaikki hyvin menee. Ja unohdin tarkemmin " udella" mistä ne voisi johtua, kun olin sitten niiiiiin iloinen niistä sydämmen pulputuksista. (Etsi varmaan 10 minuuttia, kun rakko oli niin tyhjä ja toisella anturilla ei saanut edes kohtua kunnolla näkymään)...



Kyllä nimittäin otti voimille, nyt on niin repo ranka olotila että huh huh!!



Kiitoksia stemppauksista kaikille!!!!!!! Pidetään vaan edelleen kaikille sormet ja varpaat ristissä!



-E-

Hienoa Emma että kaikki oli hyvin. Itku kurkussa kahlasin pinoa läpi kun ajattelin että huonosti on käynyt.Onneksi kaikki oli hyvin!!



ON: miten musta nyt alkaa tuntumaan että mulla se kuvotus alkaa tosissaan pukkaamaan päälle vasta nyt. Äskenkin luennolla oli kyllä ihan kauhee olo kun menin tauolla juomaan kahvin ja syömään kääretorttupalan. Tää on tällasta ilta/iltapäivä kuvotusta. Onneks ei oo tarttenu oksentaa eikä aamulla oo yhtään huono olo.



Kyllä heittää tunteet häränpyllyä ja on tosi harmillista että miehellä on sellanen määräaikanen työ jota hän vihaa ja on siksi pahalla tuulella ja mä otan sen kaiken henkilökohtaisesti (varmasti juuri raskaudesta johtuen) vaikka tajuan että se työ on siinä se vika enkä minä. Mies taas ei taida ihan käsittää kuinka paljon raskaus vaikuttaa mielialaan ym. niin meillä on sotatila valmis. Eilen oli riitaa ja en oo miehestä kuullu mittään vaikka oon anteekspyytelyviestin ja synttärionnitteluviestin (hyvään saumaan tuli synttärit) laittanu. Mies on taas 10 päivän työputkella, joten riitojen ratkominen on suht hankalaa kun ei nää toista ja sit tulee väärinkäsityksia ja asiat paisuu suhteettoman suuriksi ja vääristyy.



Huh, no kaipa tää tästä.Pitäs kehittää ymmärrystä puolin ja toisin. Suurin vika on kyllä minussa, oon vähän hankala vaimo;)





Emma: Täälläkin sulle on peukut pystyssä. Toivotaan, ettei ole mitään vakavaa! *tsemppihalaus*



ON: Yövuoroista selvitty kunnialla. Ja olokin ihan kohtalainen. Hieman kuvotusta ajoittain, mutta oksentanut olen viimeksi viime viikonloppuna. Alkaiskohan tää tosiaan helpottaa jo? Väsymyskin aavistuksen parempana kuin viime viikon yövuorojen jälkeen. Enää ei ole kipuja mahassa, eikä onneksi vuotoja ole näkynyt koko aikana *laittaa sormet ristiin ettei näkyiskään*



Gallup: Asustelemme viime kesänä ostamassamme kerrostalokolmiossa. Ostettiin kolmio suoraan jo sen takia, ettei kumpikaan olla miehen kanssa pääkaupunkiseudulta kotoisin ja kun perhe tulee vierailulle, on niitä kiva majoittaa makkariin ku olohuoneen lattialle. Ja onhan se lastenhuoneeksikin nyt sit valmiina. Vaatii vaan pientä sisustusta vauvaa varten. Tarkoitus täältä jossain vaiheessa (5-10 vuoden sisällä) muuttaa takaisin minun kotiseudulleni Pohjois-Pohjanmaalle, jos suunnitelmissa hankkia omakotitalo.



Mutta oikein kivaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Ja vauvaliimaa + tarrasukkia Emmalle ja muille!



-Sulina + " papu" rv 9+2-

[color=crimson][b]Omppu[/b], tulit mieleeni kun susta ei oo kuulunut pariin päivään (?) niin selvisikö se vuodon syy tai kävitkö siis missään tutkimuksissa? Onko vuoto pysynyt poissa? [b]Mellumille[/b] onnittelut kun tiputtelu loppui, varmaan helpottava tunne. Mullakaan ei pahemmin nippaile ja muutakaan tunnu tuolla kohdun tienoilla, vaikka vasta ekaa odottelen. Lääkäri käsikopelolla kyllä sanoi että kohtu on kasvanut hienosti. Mulla ei myöskään ole turvotusta eikä vielä tunnu kohtua, vaikka se on eteenpäin kallistunut ja voi olettaa että maha kasvaa nopeasti. Vielä mahdun farkkuihin, mutta saa nähdä kuinka kauan...



Sinda[/color]

[color=blue]Sulina [color=violet]hmmm vai p-pohjanmaalta olet lähtöisin. . .onhan tämä laaja, mutta jäi miettimään mistä päin ;) tosin etten itekkään halua paljastaa mistä.



[color=darkviolet]Lukasin kaikki jutut läpi. Nyt en ottanut nimimerkkejä ylös, että kommentoisin jokaiselle jotakin. Anteeksi, laiskuus vaivaa tänään.

Tosin että ei passannu harrastaa sitä töissä. Älytön työ tuli tänään tehtyä ja se sai selässä ja pahaksi onneksi masunki puolella tuntumaan. Pakko ois oppia ottaan iisisti tän akan. Nukahin sit sohvalle, ku tyttö katteli filmiä.



Aikasin aamulla ku heräsin niin rintavarustusta jomotti ihan tosissaan. Ja tää nuutuneisuus jatkuu. Jospa tää kolmas kerta toden sanois.

Mut nyt syömään.



Zatu 7+3

eka vastailen gallup kysymykseen:asutaan maalla 280 neliön omakotitalossa.



Omaa oloa:olo kohtuu hyvä,ei ällötä eikä okseta yhtään.

Tänään alkoikin jo rv 8.Nopeasti tää aika tuntuu menevän,kuukauden tiennyt raskaudesta.

Mä en tiä miks mut mä jännitän np-ultraa nyt enemmän,mul ei oo ollut esim. tissit niin kipeät,kuin aiemmis raskauksissa,niin pelottaa jos kaikki ei ookaan ok...



Toivottavasti Maria80(muistinko oikein)saa hyviä uutisia ultrasta!

minäkin heti vastailen, eli muutetaan -00 valmistuneeseen omakotitaloon. 170 neliötä, kaksikerroksinen ja sijaitsee melko harvaan asutulla alueella.. peltoa maisemana ja yksi vierusnaapuri löytyy :) kuitenkin 3km keskustaan matkaa.



viime yönä taas kovasti kipuja alavatsan alueella.. mutta herätessä ne vähenevät. nyt lähden kirpikselle miehen kanssa!



rv 5+5

Onnea tirppana! Varmaan tosi helpottavaa saada kuulla pikkuisen sydänäänet! Mulla on ensi viikolla lääkäriaika, silloin 10+5. Toivottavasti minunkin kohdusta saadaan sydänäänet kaivettua kuuluviin, että tämä esikoisen odottaja voisi vihdoin rauhoittua vähän ;)



Me muutetaan elokuun lopussa vähän alle 50-neliöiseen omistusasuntoon, ja siinä olisi tarkoitus pysyä ainakin neljä-viisi vuotta ennen isomman etsimistä. Toisin sanoen; niin kauan kun meitä on kolme :)

Tehtiin asuntokaupat ennen yrityksen aloittamista (ostimme asunnon kerrostalon rakennusvaiheessa), ja silloin arvelimme olevamme kaksin ainakin pari vuotta vielä ;) No, sopu sijaa antaa, ja kämpässä on onneksi helposti muunneltava pohja. Olkkari on niin iso, että siitä saa rajatuksi makuunurkkauksen vähällä vaivalla. Ja iso lasitettu parveke on kesäisin kuin ylimääräinen huone..



Kandi 9+6

Pitäisi kirjoittaa kauppalistaa eikä surffailla netissä, mutta vähän kuulumisia laitan kyllä!



Gallup: Asutaan kerrostalo kolmiossa, (vuokra) n. 70 neliöö tällä hetkellä. Omaa kyllä yritetään löytää.. Toivottavasti joskus löytyy!



Emma04: Toivotaan, että masussa olisi kaikki kuitenkin hyvin kivusta ja vuodosta huolimatta. Hyvä, että pääset kuitenkin tarkistuttamaan tilanteen, ettei tarvitse viikonlopun yli kärvistellä kotona. Tsemppiä:)

Oma olo on taas vähän ällö. Tuossa puolen päivän tienoilla näköjään alkaa heikompi olo ja päikkäreiltä kun herää niin huh!

Neuvolassakin kuli käytyä:) Hirvee kasa paperia yms. tuli mukaan ja otettiin kaikenmaailman mittauksia ja arvoja, jotka olivat ok. Painoakin on nyt vähemmän kuin ekan raskauden alussa:) Kohdun th kokeili, muttei sydänääniä vielä, koska niin alussa ollaan. Ruuista kun tuli puhe ja kysyin Fetasta niin ei kuulemma ihan varmaa ole, ettei siitä voisi listeriaa saada:( Oli terkka soittanut ja kysynyt; kuulemma omalla vastuulla voi syödä. Pöh, just eilen tein fetasalaattia ja olipa ihanaa, mutta enpä taida sitten enää sitä herkkua syödä:( Tietty, jos sen kuumentaa niin on ok. Kumma juttu kun joku on kiellettyä niin jopa alkaa tekemään mieli esim. feta ja maksalaatikko, joka himottais ihan kauheesti;)

Ei, kai se on pakko ryhdistäytyä (tää väsymys on järkkyä!) ja alkaa vääntää sitä kauppalistaa!

Mukavaa viikonloppua kaikille:)

Olen pitkään ollut kirjoittelematta/palstailematta, kun raskauden etenemisen suhteen on ollut niin epävarma olo. Jotenkin on ahdistanut lukea niitä kirjoituksia pinosta poistumisista, kun olen ollut varma, että itse joudun pian sellaisen tekemään. Kävin eilen kontrolliultrassa jatkuvan vuodon takia. Lääkäri totesi kuitenkin kaiken olevan OK!!!

Hieno homma! Minusta tuntuu, että hymyilen pitkään aikaan " oikeasti."

Sain kuurin emättimen bakteeritasapainon saavuttamiseksi jotain lääkettä (,jonka nimeä en muista). Hyvä niin!



Minulla on ensimmäinen neuvola 9.6, jolloin rv 10+3. Miten teillä muilla onko neuvola ollut aikaisemmin, kun niin moni jo käynnistään raportoinut?



gallup: Asumme rivitalo neliössä, jossa neliöitä 96. Olemme muuttaneet noin puolitoista vuotta sitten.



Hyvää viikonlopun alkua!

t:bien

Enpä ole juurikaan näihin listauksiin kirjoitellut, mutta olen sairaslomalla esikoisen kuumeen vuoksi ja nettiriippuvuus tietysti iski heti!



Olen 28-vuotias, esikoinen 4-vuotias (täyttää syksyllä 5) ja toista odotamme syntyväksi 25.1.07. Tänään viikkoja kasassa tasan 6. Eka neuvola on vasta juhannusviikolla ja np-ultra 17.7. En halua asiaa vielä julki työpaikalla, aijon kertoa vasta heinäkuun jälkeen, kun palaan kesälomalta. Tosin maha on turvoksissa...ja jouduin hakemaan kaupasta kahdet kesä-lökäpökät ja pidempiä toppeja, ettei huomattais. Kuulemma sanotan, että tuo kakkonen aina pullahtaa nopeammin esiin...Mutta siis tämä olettavasti on turvotusta, esikoisesta oli sama juttu!



Aurinkoista päivänjatkoa!

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat