Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Kävimme eilen hautausmaalla ja siellä tuli katseltua kiviä. Vanhoissa kivissähän on usein nimen ja syntymä- ja kuolinajanlisäksi ammatti, ehkä muistosanatkin ja jotain persoonallista. Sen jälkeen pitkään aikaan kiviin ei tällaisia taas laitetukaan, nyt taas käsittääkseni hieman enemmän. Lähes kaikkihan me tietysti ajan kuluessa muutumme pelkiksi maininnoiksi kirkonkirjoissa, mutta minua jotenkin ahdistaa ajatus, että varsinkin jos elän vanhaksi, niin kuollessani kukaan ei enää tunne minua.



Joskus vanhojen ihmisten syntymäpäiväilmoituksissa näkee ammattina sanan eläkeläinen. Mitä se muka siitä ihmisestä kertoo? Että hän on elänyt eläkeikäiseksi? Sen olisin osannut päätellä jo siitäkin, että viettää 80-vuotissyntymäpäiviään. Sama kuolinilmoituksissa tyypilliset muistosanat, joissa viitataan vain siihen, että henkilö oli jonkun vanhempi tai isovanhempi. Toivottavasti minunkin lapseni ovat vielä hengissä, kun itse kuolen ja he minun läheisimpiäni varmasti ovat, mutta silti heille olen vain Äiti ja niin tärkeä rooli kuin se onkin, se on lopultakin aika pieni osa minua.



Tuskin minunkaan lapseni ikinä oppivat minua todella tuntemaan ihmisenä ja persoonana, äidin rooli on niin vahva ja sen kautta he minua katsovat. minulla on muitakin, ei ehkä yhtä tärkeitä, mutta joillain tavoilla jopa omimpia rooleja, joista lapseni tuskin koskaan tulevat näkemään mitään, eikä se olisi tarkoituskaan. Silti surettaa ajatus, että kuollessani, ja ehkä jo pitkään ennen sitä, ei ole enää ketään, joka olisi tuntenut ne puolet minusta.



Muita eksistentiaalisen ahdistuksen valtaan näin perjantai-iltapäivällä joutuneita?

Kommentit (5)

Mutta henk. koht. en niin välitä siitä, muistetaanko minua kuolemani jälkeen, ja jos niin miten. Tai se olisi tietysti tärkeää, jos lapseni muistaisivat minut rakastavana äitinä (juuri nyt on se pelko, että he muistaisivat minut lähinnä hyvin lyhytpinnaisena äitinä...).



Olen ammatiltani tutkija, ja olisihan se tietysti tavallaan lystiä, jos minut muistettaisiin joskus " tieteellisistä ansioistani" , niin kuin joku muukin tuossa aiemmin kirjoitti. Mutta ei sillä kyllä kauheasti väliä viime kädessä ole. Kertonee jotain tieteellisestä kunnianhimostani... ; )

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Leski hän oli ollut jo 30 vuotta. Hän oli loppuun asti päästään terävä ja sanojensa mukaan joka aamu peiliin katsoessaan melkein yllättyi siitä, kuka se vanha nainen siellä peilissä oli, omissa mielikuvissaan koki itsensä paljon nuoremmaksi. Hän myös sanoi, että harmitti, kun ei ollut enää ketään, joka olisi muistanut hänet " nuorena flickana." En välttämättä itse haluaisi elää niin " ohi aikani."

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat