Vierailija

Mä en jaksa... Olen niin väsynyt.

Kommentit (14)

Jos sinulla on muita lapsia, niin heidän takiaan tietysti kannattaa elää. Tai tulevaisuus tuo mukanaan ehkä uuden lapsen ja uusia asioita, veikkeivät ikinä korvaakaan tätä menetystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siellä saa itkeä yksin mutta heti kun ahdistaa niin ettei henki kulje, saa viereen jonkun joka kuuntelee ja tarvittaessa vahvempia lääkkeitä jolla päästä ylitse pahimmat päivät ennen kuin aika alkaa helpottamaan. Voimia maailman suurimpaan suruun!

Vasta pari vuotta sitten minulle selvisi mummoni katse, siinä oli aina ilon hetkelläkin häivähdys surua. Tokihan hän oli elänyt sotien kauhua ja miehensä kuoleman 80-luvulla, mutt ei se varmaan ollut sitä...

Sain tietää, että isälläni olisi 3 veljeä, jos vain yksi ei olisi kuollut 1kk ikäisenä.

Keskityn vain hengittämiseen.



Lapseni kuoli onnettomudessa ja mietin sitä kauheaa tuskaa, jonka hän on kokenut.



Tää on ihan kamalaa. En kestä. En ihan oikeasti pysty elämään enää.

En tiedä voisiko mitään pahempaa olla.



Oletko saanut vertaistukea, ehkä voisi olla apua, jos saisit keskustella jonkun saman kokeneen kanssa?



Olen pahoilani puolestasi ap. Ja tietenkin teidän muidenkin tuskaa läpikäyvien kanssa.



Itse en ole lasta menettänyt mutta paras ystäväni on. ja se on tuntunut minustakin lähes kuolemantuomiolta. Olen tukenut häntä niin paljon kuin ikinä, ikinä olen voinut. Kuunnellut, puhunut, itkenyt ja taas kuunnellut. Tunteja, ehkä viikkoja yhteensä. Istunut ja pitänyt sylissä kuin pientä lasta.



Heidän poikansa kuoli auto-onnettomuudessa kolme vuotta sitten. Ystäväni elämä on palannut jokseenkin raiteilleen mutta tietenkin tietyt arvet ovat jääneet. Ja ne pysyvät. Ystäväni on omien sanojensa mukaan selvinnyt vain ja ainoastaan sillä, että on puhunut, puhunut ja puhunut. Itkenyt, purkanut tuskaa millä ikinä on mieli tehnyt. Välilä huutaen, ja kirkuen. Välillä tuntikausia hiljaa maaten.



Toivon sinulle voimia ja lähellesi ystävää/tukijaa, joka auttaa sinua juuri sinä hetkenä kun tuntuu, että maailma ei enää eteenpäin mene.



Halit!

Menetin oman tyttäreni reilu kaksi kuukautta sitten. Hän oli kuollessaan päivän vanha, olen kirjoittanut hänestä tuonne surupalstalle.

Kaikesta huolimatta tuntuu siltä että elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa, vaikka kuolemasta on niin vähän aikaa. En enää itke joka kerta kun hänestä puhun.

Pitää vaan muistaa puhua asiasta ja antaa kaiken tulla ulos. Etsi elämästä elämisen arvoisia asioita, minulle ne ovat lapseni, mieheni, ystävät,harrastukset ja haave uudesta vauvasta.

Jokainen meistä kokee asian eri tavalla, toinen pystyy jatkamaan elämäänsä helpommin, toisella kestää kauemmin, mutta uskon että tästä pystyy selviämään.

Lastani en koskaan unohda, rakastan häntä aina, ehkä opin elämään ilman häntä.

Toivon sinulle vahvuutta kohdata tuleva, pahoja päiviä on vielä edessä.

kolmen vuoden aikana isoäiti, mummo, isosetä, työkaveri, koira, kaksi kissaa ja pitkään yritetyn raskauden keskiraskauden km. Näistä selvisin hengissä. Mutta...

Jos nyt poikamme kuolisi niin EI, en todellakaan uskoisi selviäväni.

Eli en edes tiedä miten pahalta se tuntuu, mutta sympatiat ovat puolellasi ja rukoilen voimaa sinulle.

mutta varmaan auttaa jos saa puhua siitä läheisten kanssa ja yhdessä surette asiaa. Vaikka et olisi uskossakaan, niin papin kanssa puhuminen voi auttaa. Jotenkin se lohduttaa, kun kuulee, että lapsi on paremmassa paikassa ja ilman tuskia, enkelinä. Ja sieltä seuraa perhettään ja läheisiään. tämä maanpäällinen elämä on julmaa ja ehkä jotkut lapset ovat syntyneet enkeleiksi ja liian hyviä elämään tässä karussa maailmassa.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat