Seuraa 

Olen olen melkein 5v tytön ja 1.5v pojan äiti. Väsyttää, kiukuttaa itkettää, masentaa. Kun päivä menee pieleen, se menee todella pieleen... Aamu alkaa kun tyttö kömpii kainaloon ja pyytää; " äiti eihän tänään sitten riidellä?" Lupaan yrittää.

Mutta kun se aamupala ei kelpaa. Vaatteet on väärät ja kun " ne sopivat" on valittu ne ei mene päälle ennen kuin kiljun pojan kanssa täysissä vaatteissa hikisenä ulko-ovella että ME OLLAAN JO MENOSSA!!!!! Tyttö kellii sohvalla ilkosillaan ja sovittelee koruja kaulaansa.

Lopulta päästään ulos ja tyttö on kuin enkeli. Kunnes tullaan sisälle (huuto alkaa heti kun kynnys on ylitetty) ja syömään; " yäk tää ei maistu, mää oisin halunnu jäädä ulos!" Lautanen lentää kumoon pöydälle. Huudan ja lennätän tytön kiljumaan täyttä kurkkua sänkyyn omaan huoneeseensa ja ilmoitan, että takaisin saat tulla kun olet rauhoittunut ja pyydät anteeksi. Kiljumista tavaroiden ja oven paiskomista...

Lopulta hän tulee nikotellen pöytään, pyytää anteeksi, syö ja on taas rakas kiltti pieni tyttöni. Samaa jatkuu koko päivän; ulos mennessä, sisälle tullessa, syödessä ja iltapesulla.

Illalla taas pyydetään " äiti eihän huomenna sitten riidellä?" Itkettää.



Olen väsynyt; poika valvottaa öisin. Enkä itsekään malta mennä ajoissa nukkumaan. Väsymys kostautuu seuraavana päivänä; olen kireä ja ärähdän ja huudan pienestä. Tyttö varmaan oppinut tekemään samoin ollessaan väsynyt ja/tai nälkäinen. Itsenihän siinä näen.



Mutta miten tästä kierteestä pääsen irti? Mistä löydän ne oikeat narut joista vetää kun lapsi kiukuttelee? Mistä saisin lisää itsehillintää, jotta olisin mallikkaasti enkä vastaisi lapsen raivoon raivoamalla itsekin?



Onneksi on niitä hyviäkin päiviä...joskus.

Kommentit (6)

Kiitos teille kaikille kirjoittaneille!



Vastauksistanne sai tsemppiä taas huomiseen päivään. Yritän ihan tosissani ottaa neuvoistanne vaarin ja jaksaa taantumatta itse lapsen tasolle. Näitä ikäviä päiviä on vaan taas ollut niin monta peräkkäin.



Kiitos kun jaksoitte kirjoittaa.



vaikka meillä sitä suurinta epätoivoa nykyään aiheuttaa usein se pienempi puolitoistavuotias, mutta osaa kyllä hyvin vääntää tuo vajaa 5v.uhmaikäinenkin...

Viimetalvena etenkin löysin itseni usein raivoamasta isomman kanssa... huomasin, että mitä kireämpi, väsyneempi jne. olin minä, sitä enemmän isompi kiukutteli ja toimi vastoin ohjeita/toiveita. Ja mitä vähemmän sai minulta hyvää huomiota (leikkiä, positiivista palautetta verbaalisesti ja toiminnallisesti) sitä useammin oli hänen reaktionsa samat. Joten valitettavasti vaikka ikä on uhmainen, vaikuttaa vanhemman käytös kovasti. Se on kovaa sikäli, sillä aina ei TODELLAKAAN jaksa -varsinkaan hillitä itseään. Ja päivän vääntäminen on todella väsyttävää!

Mutta usein se itsehillintä on kuitenkin paras keino. Lapsi on ihan kesken itsensä kanssa, ei hallitse tunteitaan vaan opettelee hallitsemaan itseään ja tuntemuksiaan sekä maailmaa vasta.. JA tarvitsee siis peilikseen vanhemman, joka jaksaa hänen kiukuttelujaan ja opetteluaan.

Omasta nukkumisesta ja jaksamisesta kannattaa siis pitää huolta - päivärytmin avulla yrittää saada lapset ajoissa nukkumaan, ja puoliso (onko sellainen apuna?) avuksi yöaikaan sen pienemmän kanssa. Meillä mies on ottanut hoitaakseen koko yörumban, se tosin on meillä pientä 0-2 herätystä/yö. Kummasti ne kunnolla nukutut yöt auttaa. Ja oma aika eli ystävän kanssa elokuviin, kävelylle, uimaan, jumpalle aina sopivasti eroon lapsista lyhyemmäksi ja pidemmäksi aikaa.

Ja kun niitä riitatilanteita tulee, mitä jos kokeilisit tietoisesti sitä, ettet lähde mukaan huutoon? Minulle se on auttanut kovasti. Eli kun tyttö sanoo ettei tykkää ja on pahaa, niin rauhallisesti vaan totean että niinpä on, harmi että ei ole muuta syötävää. Tai kun pukeminen on kesken aina vaan, annat kaksi vaihtoehtoa valita mitä pukee päälle ja niissä pysyt. Sit kun aika rientää, jos ei ole oikea kiire (esim. mentävä töihin) päätät vaan että et kiirehdi lasta koko ajan. Jätät kerran vaikka menemättä hänelle mieluisaan juttuun ja selität miksi ette menneetkään puistoon/kylään tänään. Tai yritä kääntää tilanteet huumoriksi ja leikiksi, se tepsii tosi hyvin. Kun oletettu riita kääntyykiin yhdessä nauramiseen tai äidin höpsöttelyyn on meillä lapsi ihan mukana aika nopeasti ja homma sujuu taas. Useinhan lapsi ihan ' haastaa' sitä riitaa eli tietää että kun tämän teen, äiti hermostuu. Ja kun ei sit hermostukaan, vaan nauraa vaan, asia unohtuu.



Nämä tällaisia pieniä käytännön tilannevinkkejä, aina niitä ei TODELLAKAAN ole helppoa /mahdollista käyttää, mutta mitä useammin käyttää sitä vähemmän niitä kohta tarvii... Lapsi hakee huomiota keinolla millä hyvänsä, ja kun pahalla sitä tottuu saamaan - vaikka vain negatiivista huomiota, niin sekin kelpaa. Ja tietää sit miten sitä aina takuuvarmasti saa.

Ja jos voimat kokonaan loppuu itsellä, kannattaa puhua asiasta vaikka neuvolassa ja käydä puhumassa asiantuntijoiden kanssa. Tai soittaa perheneuvolaan, terveyskeskukseen... Sekin helpottaa, puhun kokemuksesta. Itselleni malttia on antanut, kun olen ammattilaisen kanssa vähän peilannut omia käytösmallejani ja pohtinut itsekseni sitä, miksi lapsi oikein toimii niinkuin toimii. Ja minä itse.



Tsemppiä ja malttia sinulle, uhmis on tosi raskas vaihe.Lisäksi kun se tulee säännöllisesti takaisin, ja usein entistä pahempana. Mutta muista, että lapsi joka saa/uskaltaa uhmata, kasvaa aikanaan paremmin irti vanhemmistaan eheäksi omaksi itsekseen. Ei tarvi sit nelikymppisenä tehdä pesäeroa vanhemmistaan ja selvitellä menneisyyttään niin kovasti, kun on uskaltanut itsenäistyä iän mukana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ja tutulta,nyt meidan lapset ovat jo isompia(ja riidan aiheetkin eri juttuja)mutta mutta,hyvia neuvoja olet saanutkin,mutta haluaisin lisata viela yhden,jonka muistan toimineen silloin(kun tyttoni oli 4).luin jostain etta katsekontakti on hyvin tarkea.Mene lapsen tasolle(polvillesi hanen eteensa,ja katso suoraan silmiin(hellin silmin ,vaikka suututtaisikin((mika on vaikeaa....))ja kerro lapselle mita oletat hanelta,ja odota hanen vastaustaan,edelleen silmiin tuijottaen,ja paivan aikana,kun vilkaiset lapsesi silmiin niin huomaat kuinka usein han vain katsoo sinua,koska haluaa etta sina katsot hanta...Kuulostaa ehka sekavalta,mutta itse taman neuvon saatuani huomasin kuinka harvoin itse asiassa katsoin tytartani silmiin(paitsi kun olin hanta rankaisemassa,ja kuten joku jo sanoikin,lapsethan ottavat huomion,vaikka se olisikin negatiivista.).toivottavasti tama tuijottelu ohje hyppaa mieleesi niina vihaisina hetkina,ja siita on teille apua,kuten meilla.Tsemppia!!

Kuulostaa ihan hirmu rankalta!! En valitettavasti osaa auttaa, itsekkin painin kärsivällisyyskoulussa 1v10kk uhmaikäisen poikani kanssa vaiheessa kun vaan kaikki on huonosti :( Voimia syö ja pinnaa kysyy. Itseäni auttaa edes hetkittäin se kun teen jotain omaa. Kun mies tulee töistä alkaa minun " oma" aikani. Yleensä teen kotitöitä, mutta sekin on juhlaa kun ne saa tehdä rauhassa ja ilman jatkuvaa kitinää nilkassa ja sittten lähden kauppaan ja kirppareita (intohimoni) kiertelemään rauhassa. Näiden voimalla taas jotenkin aina jaksan seuraavan päivän. Voimia kovasti!!

Meidän 3-vuotias on hieman hallittavampi (ohjailtavampi) kun:



1) muistaa kertoa monta kertaa etukäteen mitä tapahtuu kohta. Tyyliin 5min välein, että kohta laitetaan ulkovaatteet, tuossa housut, kengät jne. ja vielä puhuu jatkuvasti mitä kaikkea tehdään ulkona (onkohan Arno ulkona? saa meillä aina vähän vipinää kinttuun)



2) jo pientenkin onnistumisten kehuminen. Siis silloin kun ruokailu on mennyt hyvin, malttaa syödä edes vähän, auttaa pikkusiskoa (1v) jne.



3) just kun alkaa ärränpäät tulla ulos, kävelee toiseen huoneeseen. Joskus huudan tyynyyn, joskus kiroilen englanniksi seinille, joskus vaan purskahdan itkuun. Eikä aina kyllä ehdi lähteä ulos tilanteesta kun on jo sanainen arkku avattu... :-(



4) yritän itse olla (luonteeni vastaisesti) lyhytvihainen ja unohtaa pahan mielen nopeasti. Tämä kyllä kaikista vaikeinta niinä vaikeimpina päivinä, mutta salettia on, että jos itse onnistuu pitämään pään kylmänä, on tilanne ja lopputulos aina parempi.



Ja lopuksi ihan hurjasti lisäenergiaa sinne kotitantereelle. Mukana hengessä on varmaan monta mammaa, vaikkei se tietysti paljoa lämmitä just sillon kun tilanne on päällä... Tsemppiä!



Neffie ja tytöt 3v ja 1v

Hei.

Itselleni tuli mieleen tällaisia konsteja jaksaa..



Eli nyt kun tiedät mistä tyttösi " hermostumiset" tulevat, pystyisitkö ennakoimaan? Valitsisitte päivävaatteet ed. iltanaa ja pysyisit niissä. Jos venkurointia tytön taholta, korostaisin,että näin sovittu ja pukisin vaikka väkisin. Aamupalan voit kertoa jo etukäteen, jos yök tai riehumista; miettimään, mutta TV-Nannyn ohjeilla Eli Sinä laitat johonkin tylsään paikkaan istumaan 4 min, menet kertomaan miksi joutui ja sitten pitää pyytää anteeksi. Toisin sanoen Lapsi ei päätä omaa " rangaistustaan" ja vietä sitä lelujen keskellä. Keksi kannustimia esim. Jo ennen kun tulette sisälle, kerro,että jos riisuu kiukuttelematta, luet sadun tai saa purkan tai saa piirtää jne. Ja itse käytän saman ikäiselle tytölleni myös päinvastaista, Eli kerron,että meidän kodin sopimuksissa riisumiset ja syömiset jms. tehdään kauniisti. jos ei, en minäkään sitten lue iltasatua jne. Toistaiseksi ei ole tarvinnut jättää lukematta. Ja KEHUMINEN ja kertominen miten hienosti on käyttäytynyt

kun on vaikka vain jotain pientä tehnyt on mahtava Voima!

Eli paljon positiivista palautetta ja raivokohtauksiin minimi huomio.

Jaksele.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat