Vierailija

Kohta pitäisi jo vähän alkaa kannustamaan lapsia esim. soittoharrastuksen pariin, kun ikää alkaa olla jo sopivasti. Toki lapset saavat itse valita harrastuksensa, mutta mun mielestä vanhempien tehtävänä on kuitenkin antaa mahdollisuuksia ja kannustaa kokeilemaan erilaisia juttuja. Haluaisin, että harrastuksista lapsi saisi mahdollisimman positiivisia kokemuksia ja auttaisi esim. hyvän itsetunnon rakentumisessa. Kertokaapa, millaiset harrastukset olisivat tällaisia?



Oma mielipiteeni: musiikin harrastaminen olisi tosi hyvä juttu, esim. jonkun soittimen opiskelu, MUTTA jos siitä tulee pelkkää suorittamista, niin ei hyvä. Joillekin lapsille esim. musiikkikoulun esittämiset (kevätjuhlat ja tutkintosuorittamiset) ovat yhtä h*****iä ja siitä voi kehittyä hirveä esiintymiskammo (puhun omasta kokemuksestani!!). Eli jos musiikin pariin haluaa lastaan kannustaa, niin joku esim. orkesterisoitin olisi kiva, siinä saisi myös sosiaalisuutta ja toisten tukea toisin kuin esim. pianonsoitossa.



Kommentit (19)

Meillä olemme käyttäneet vanhempia lapsia harrastuksissa nyt noin 2 vuotta (lapset nyt 5,5v. ja 3,5v.) eli vanhemmalla on ollut harrastuksena ensin muskari vuoden ja viime vuonna tanssiryhmä ja nuoremmalla koko ajan muskari, josta on tykännyt . Nyt kesällä oli pari viikkoa isommalla lapsella oli uimakoulu, josta kovasti tykkäsi ja molemmilla myös kesämuskari, joka oli myös kaksi viikkoa joka päivä...Tykkäsivät molemmat. (olen kotona, koska meillä vauva, jos olisivat esim. päiväkodissa emme varmaankaan olisi näin paljoakaan vieneet harrastuksiin) Lisäksi käytämme yleisurheilukentällä kesällä, uimassa järvessä ja talvella mies käyttää itse luistelemassa ja hiihtää saavat kotipihassaan...Eli kyllähän näitä harrastuksia on tullut jo kokeiltuakin, mutta onneksi kaikki harrastukset ovat olleet toistaiseksi hyvin edullisia (ehkä kaikkiaan n.100 euroa/vuosi yhteensä molemmilta). Ehkä tämä on ollut ihan hyvä tyyli.



Isompi sai viime vuonna valita, että meneekö muskariin vai tanssiryhmään ja valitsi tanssin ja se oli hyvä valinta. Olen huomannut, että ryhmässä hieman ujohko tyttöni vapautuu liikunnallisissa harrastuksissa. Mutta jos jotain soittoharrastusta miettii, niin pitäisi jo ruveta melkein hakemaan musiikkikouluun tms., kun täyttää ensi vuonna 6 vuotta...Tosin eihän se myöhäistä ole aloittaa isompanakaan... Mitähän sitä itse aloittaisi ensi syksynä? Haaveissa olisi ainakin espanjan kielen taito...





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

na nuoremmat sitten n. 5-6 vee ja sen mukaan mikä itseään on kiinostanut. Ja etukäteen sovitaan, että valitussa harrastuksessa käydään ainakin se yksi kausi mikä yleensä pitää kerralla maksaa. Sitten jos ei ole tykännyt voi vaihtaa johonkin muuhun. Siinä tietenkin vanhempien osa on tärkeä, että ehdottaa lapselle mitä voi harrastaa, ei hän sitä itse muuten tiedä eikä osaa valita. Ja kerran törmäsin sellaiseen tapaukseen, jolla oli varmaan 7 harrastusta yhtä aikaa. Kun poika ei osannut päättää mitä halusi niin kokeili sitten joka lajia yhtä aikaa. Että hieman harkintaa vanhemmilta.

koska lahjakkuus lapsilla kehittyy sitä mukaa mitä kehitetään. Joitain peruspiirteitä tietysti on, mutta esim vanhempien piirteiden perusteella ei pidä mennä väittämään ettei lapsi opi soittamaan kun äidilläkin oli viitonen laulussa. Se on vaan kokeiltava, että mikä lähtee sujumaan ja mikä ei.



Meillä harrasteissa alettiin käydä neljän vanhana. Kälyn tytär on käynyt vauvasta asti.

Miten olisi ratsastus?

Se on periaatteessa yksilölaji,vaikka ryhmässä ratsastetaankin.

Tietysti kannattaa olla kiinnostunut hevosista edes vähän,ettei ihan hevoskammoisena tarvitse talllille mennä.



Ratsastajan täytyy olla hevosen pomo(henkisesti hevosta isompi),joten ainakin itsetuntoa ratsastaminen nostattaisi.

Mitään pakollisia kilpailuja tai näyttöjä ratsastusharrastuksessa ei ole.



Ratsastus on tervehenkinen ja reipas harrastus,kunha vain löytää mukavan tallin.

Ainoana miinuksena ovat hinnat,ainakin kaupungeissa.

Maalla useimmiten on halvempaa.



t.Ratsastuksen 9-v aloittanut

(mutta aiemminkin voi ihan hyvin!)

te löydätte sen oikean/niitä oikeita harrastuksia, jotka oikeasti tukevat lapsen itsetuntoa ja sosiaalisuutta VAIN KOKEILEMALLA eri harrastuksia ja katsomalla, mistä lapsi pitää ja missä menestyy.



Orkesterien ja kuorojen kohdalla pitää myös muistaa se, että siinä missä toisia kammotti yksin esiintyminen päättäjäisissä jme, toisia ahdistaa se, että pitää sovittautua joukkoon ja sääntöihin ja olla aina mukana ja kiltti. Kuoro on esimerkiksi omasta mielestäni paljon suorituskeskeisempää kuin yksinlaulu, sillä siinä ei ole mitään valinnaista. Lukekaa muuten Leena Lehtolaisen kirja Tappava Säde siitä mitä ylikilteille kuorotytöille voi tapahtua...

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että useilla lapsilla on liikaa harrastuksia ja että kotikasvatuksen rooli on merkittävä itsetunnon kehittämisessä. MUTTA ainakin silloin jos lapset ovat pääasiassa kotihoidossa (ennen kouluikää), on tärkeää että saavat myös kokemuksia ryhmätilanteista ja erilaisista harrastuksista. Ainakin meidän 5-vuotias tyttö on ryhmätilanteissa usein aluksi tosi arka ja jos emme käyttäisi häntä missään harratuksissa ennen koulunalkua, niin ei hyvä! Hän menee aina tosi mielellään harrastuksiinsa, mutta vaatii aina " alkulämmittelyn" ennen kuin tottuu ryhmään. Itselläni on se kokemus, ettei minua käytetty missään sosiaalisissa harrastuksissa ennen kouikää (lukuunottamatta kerhoa) ja olinkin koulussa ylikiltti pinko ja koin aina ulkopuolisuutta eri ryhmissä. Vasta joskus lukioiässä tajusin miten ihanaa on myös se, kun voi olla osa porukkaa. Mitään yltiöavointa joka paikassa suu auki-tyyppiä en kuitenkaan lapsista halua, mutta terveen itsetunnon omaavia, toiset huomioivia persoonia kylläkin!

t. Ap -ope myöskin (ei luokanope...)

Tottakai on hyvä kannustaa harjoittelemaan puuttuvia taitoja. Mutta jos niitä ei näytä syntyvän tai lapsi selvästi inhoaa jotain tekemistä siihen pakottamisesta EI kasva hyvää itsetuntoa. Me emme vain kaikki ole potkupallonpelaajia, eikä vaihtopenkilllä roikkuminen välttämättä tee kenellekään hyvää...





Oma lapseni on saanut kokeilla puolen vuoden jaksoissa eri harrastuksia.

vaikka lapsi olisikin lahjakas musiikissa tai jalkapallossa tms. niin varmasti hänellä on opittavaa siinäkin. Jos on ihan epämusiikaalinen ja lykätään soittotunneille niin ei siinä oo paljoo onnistumiselämyksiä tiedossa

sillon jaksaa opetella uutta. Ei siis lähtökohtaisesti niin että kun en tätä osaa niin harrastanpa sitä. Ihan sama aloittaako nollasta viulunsoiton vai liikunnallisena lapsena jalkapallon, se kiinnostus minusta ratkaisee.



Ikävä laittaa soittotunneille lasta joka ehkä laulaa nuotilleen mutta jota ei voisi vähempää musiikki kiinnostaa tai vastavuoroisesti liikuntaharrastukseen sinänsä taitavaa mutta enemmän rauhallisista asioista kiinnostunutta.



Kannustaa voi ja kokeilla saa, varsinkin jos lapsi ei itse oikein tiedä mikä kiinnostaisi. Pakottaa ei saa.

ulkopuolisuutta ja " aina" vaatinut lämmittelyä! Ja aikuisena vältän RYHMIÄ niin paljon kuin vain voin! Eli aina se totuttelu ei johda siihen, että jostain tykkäisi.

kyllä itsetunnon kehittyminen ja sosiaalisuus tulevat ihan kotioloista, ajatus, että niitä pitäisi tukea harrastusten avulla on naurettava.



Miksi vanhempien pitää valita lapsille harratuksia? Vinkkinä: sitten kun lapsi itse kiinnostuu jostain ja haluaisi perehtyä asiaan tarkemmin - aloittakaa sitten se harrastaminen. Ja tue lasta hänen omassa valinnassaan ja kiinnostuksessaan: se nimenomaan tukee sitä itsetuntoa.



Ihan suoraan sanoen lapset harrastavat aivan liikaa ja aivan liian usein harrastusten takana on vanhemmat. Vanhempien ajatus siitä, että lapsella tulisi olla harrastuksia ja niiden harratusten tulisi tukea niitä ja näitä ominaisuuksia.



terveisin ope

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat