Seuraa 

pakko saada jonnekkin kertoa mikä mieltä painaa... aattelin siis kirjottaa tänne, jos vaikka löytyis kohtalotovereita.

siis.. olen 2kk ikäisen suloisen tytön äiti. vauva on melko itkunen ja päivät olen sen kans kaksistaan, mies kun käy töissä. illalla mies on jonkin verran hoitamisessa kaverina, mutta ei esim ole vielä koskaan vaihtanut vaippoja. tuntuu, että olen tuon tytön kans niin yksin. johonkin jos lähden, on minun otettava tietenkin tyttö mukaan. miehellä kun on helppo lähteä. vasta hän kävi kavereitten kanssa 3 yötä mökillä.. iskee " katkeruus" kun minä en pääse koskaan yksin mihinkään... tyttö on aivan ihana, älkää käsittäkö etten sitä jaksais. paremmin vaan jaksais, kun sais latata joskus itekkin akkuja...



suuri ongelma mulla on myös imetys, kun pitää käyttää rintakumia ja vain toinen rinta " toimii" . häpeän itseäni, kun toinen rinta on puolet pienempi. se alentaa itsetuntoa aivan liikaa! en tosiaan ole sinut itseni kanssa. nyt on tullu tytölle kausi, että huutaa vaan kun annan tissiä. itellä kieltämättä tunne, että jos nyt lopetan koko imetys-taistelun, niin palautuiskohan tuo isompi tissi ennalleen, eli sitten ois saman kokoiset rinnat... en oikeastaan ole nauttinut imetyksestä ollenkaan, vain lapsen parasta ajatellen olen jaksanut. (rintakumin käyttö mulle tympeää).



ja vielä yksi vuodatus.. kun seksi ei kiinnosta tippaakaan. miehellä luonnollisesti halut tallella, mutta mulla ne on tipotiessään. mua ahistaa tämä oma vartalo ja tuntuu etten miehellekkään halua sitä näyttää, vaikka se on sanonu että rakastaa mua tällasena ku olen.. en sitä epäilekään, mutta kun ite inhoaa vartaloa... mistä sais halut takas? rakastan miestäni yli kaiken ja kärsin kauheasti tilanteesta, kun en voi antaa mieheni tarpeille tyydytystä. eli kärsimme kumpikin...



onko ketään joilla jotain vastaavaa?? kiva ois kuulla muitten kommentteja.. elämä on.

Kommentit (10)

tyttö-tipu:

Lainaus:


pakko saada jonnekkin kertoa mikä mieltä painaa... aattelin siis kirjottaa tänne, jos vaikka löytyis kohtalotovereita.

siis.. olen 2kk ikäisen suloisen tytön äiti. vauva on melko itkunen ja päivät olen sen kans kaksistaan, mies kun käy töissä. illalla mies on jonkin verran hoitamisessa kaverina, mutta ei esim ole vielä koskaan vaihtanut vaippoja. tuntuu, että olen tuon tytön kans niin yksin. johonkin jos lähden, on minun otettava tietenkin tyttö mukaan. miehellä kun on helppo lähteä. vasta hän kävi kavereitten kanssa 3 yötä mökillä.. iskee " katkeruus" kun minä en pääse koskaan yksin mihinkään... tyttö on aivan ihana, älkää käsittäkö etten sitä jaksais. paremmin vaan jaksais, kun sais latata joskus itekkin akkuja...



suuri ongelma mulla on myös imetys, kun pitää käyttää rintakumia ja vain toinen rinta " toimii" . häpeän itseäni, kun toinen rinta on puolet pienempi. se alentaa itsetuntoa aivan liikaa! en tosiaan ole sinut itseni kanssa. nyt on tullu tytölle kausi, että huutaa vaan kun annan tissiä. itellä kieltämättä tunne, että jos nyt lopetan koko imetys-taistelun, niin palautuiskohan tuo isompi tissi ennalleen, eli sitten ois saman kokoiset rinnat... en oikeastaan ole nauttinut imetyksestä ollenkaan, vain lapsen parasta ajatellen olen jaksanut. (rintakumin käyttö mulle tympeää).



ja vielä yksi vuodatus.. kun seksi ei kiinnosta tippaakaan. miehellä luonnollisesti halut tallella, mutta mulla ne on tipotiessään. mua ahistaa tämä oma vartalo ja tuntuu etten miehellekkään halua sitä näyttää, vaikka se on sanonu että rakastaa mua tällasena ku olen.. en sitä epäilekään, mutta kun ite inhoaa vartaloa... mistä sais halut takas? rakastan miestäni yli kaiken ja kärsin kauheasti tilanteesta, kun en voi antaa mieheni tarpeille tyydytystä. eli kärsimme kumpikin...



onko ketään joilla jotain vastaavaa?? kiva ois kuulla muitten kommentteja.. elämä on.






Voi että. Älä hei tommosia mieti! Mulla on samanikäinen poika kuin sulla, eikä imetys onnistunut ollenkaan. Poika saa siis pelkkää korviketta. Ole onnellinen että pystyt tarjoamaan lapsellesi rintaa ja hyvää maitoa jonka luonto on hänelle varta vasten tehnyt! Sama se onko siinä välissä rintakumi vai ei, kunhan lapsi saa ruokaa ja olette molemmat onnellisia! Jos imetys onnistuu kumin kanssa muutei ilman, niin mieti miten onnekas olet että sinulla on mahdollisuus sen käyttöön etkä joudu lopettamaan imetystä sen takia että lapsi ei saa rinnasta otetta! Jos olet sitä mieltä että imetys ei ole ollenkaan sun juttusi niin lopeta se. Tärekintä on se että lapsella on äiti joka on onnellinen, muten lapsikaan ei voi olla onnellinen. Jo imetys on sinusta ikävää puuhaa ja koet sen tosi stressaavaksi niin älä kiusaa itseäsi niin että palat loppuun asian takia. Nimittäin siinä vaiheessa ei teistä kummallaakaan enää ole hyvä olla!



Mulla on samanlainen tilanne kuin sulla. Mies on kyllä kotona kaikki päivät mutta ei hoida vauvaa ollenkaan. Joskus saattaa sylissä pitää hetken kun laitan ruokaa tms., mutta minä vaihdan vaipat ja syötän. Aina. Kannan sylissä kaikki päivät kun poika huutaa, syötän öisin tunnin välein vaikka mies valvoo kaikki yöt ja voisi ihan hyvin syöttää vauvaa. Mies tulee nukkumaan 7aikaan ja siinä vaiheessa(siis kun poika seuraavan kerran herää) me siirrymme olohuoneeseen koska poika huutaa, poika kyllä saa vielä nukuttua sitterissä tai vaunukopassa jos nyt sattuu olemaan väsynyt mutta minun uneni jäävät siihen. Olen jo pitkään nukkunut n.4-5 tuntia yössä(ja tämän noin 45min pätkissä), ja vähitellen alkaa tuntumaan siltä että päässä alkaa humisemaan. Välillä on pakko jättää poika hetkeksi huutamaan yksikseen ja mentävä itse rauhoittumaan... Tavallaan olenalkanut ymmärtää niitä äitejä jotka esim ravistelevat lastaan, mutta en silti edelleenkään usko että itse siihen " pystyisin" . Onneksi osaan tunnistaa sen rajan kun on pakko hetken aikaa vaan antaa olla jotta jaksaa taas. Oon varmaan ihan kamala äiti jonkun mielestä...:/



Mutta mitään apua en tosiaan lapsen hoitoon saa. Lisäksi mies valittaa jatkuvasti kun poika huutaa että mun tarttis hiljentää se. Vaan siinä vaiheessa kun ei kelpaa pullo, tutti, syli, laulaminen tms en enää tiedä mitä tehdä joten pidän vaan poikaa sylissä. Lisäksi ei saisi jatkuvast jutella ja lauleskella kun se kuulemma miestä häiritsee kun hän hoitelee tärkeitä projektejaan...



Että semmosia. Onneksi tämä pikkuvauva vaihe ei kestä loputtomiin.



Voimia ja jaksamista sinulle, koitetaan yhdessä, lasten takia! MEidänkin poika on maailman ihanin olento enkä mistään hinnasta antaisi häntä hetkeksikään pois!



Br1t

Mulla oli kans vaikeeta imetyksen kans, vauva ei saanut rinnanpäätä suuhun kun rinnanpäät kääntyy sisään, ja meni rikki ja oli kipeet. Kokeilin rintakumii mut vauva ei vissiin jaksanu imeä sen kautta tai jotain, tosi vaikeeta se kuitenki oli. Loppujen lopuks lypsin maidon rintapumpulla pulloon, sit oli vauva tyytyväinen, tyty on nyt 4kk, pullovaihetta kesti kuukauden. Nyt syö rintaa tosi hyvin.



Meillä kakslahkeinen on ollu ihan hyvin mukana vauvan hoidos, mut kyl sen menemisen helppous ottaa päähän.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mikä ihme se on, että miesten annetaan luistaa vanhemmuuden vastuista? Minäkin, joka olen ehdoton " yhteisvastuun" kannattaja huomaan, että kuitenkin vien itseäni enemmän äärirajoille kuin miestäni. Meillä on miehen menot huomattavasti vähentyneet pojan synnyttyä ja vastaavasti minäkin olen omissa menoissani liihottanut ja mies hoitanut poikaa kotona, että ei siinä mitään. Meillä muutenkin vauvan hoito hyvin demokraattista eli mies vaihtaa vaippoja, hyssyttää, kylvettää, rasvaa... jne siinä missä minäkin.



Mutta ns. säännöllinen harrastaminen on kyllä jäänyt, koska miehen harrastukset (valmentaminen) vie 3-4 iltaa viikossa. Kevään ratsastin ja aloitan taas syksyllä ja varmaan taas koripallon pelaamisen, että on siinä sitten pari harrastusta itsellenikin, mutta kaikesta huolimatta huomaan viettäväni enemmän iltoja kaksin vauvan kanssa kuin mies.



Sitten kun olisi miehellä ns. vapaa ilta eli minä voisin lähteä vaikka uimaan niin huomaan, että jään silti kotiin... jotenkin kai haluan sitten olla koko perheen kanssa ja kuvittelen, että raskauskilot itsestään haihtuvat vyötäröltä :-))



No, se pointtini: Älä pyydä vaan VAADI miestäsi osallistumaan vauvan hoitoon. Älä tee itsestäsi martyyria.

Ja se toinen: Ole armollinen itsellesi ja kropallesi. Sillä ei juuri nyt ole väliä, jos rinnat erikokoa tai lanteilla vielä 10 tai vaikka 20 extrakiloa raskaudesta. Ensiksi tärkeintä on jaksaa vauvan kanssa -kilot ehtii laihduttaa vaikka vuoden päästä, jos ei nyt ole energiaa.

Meidän " vauva" on jo reilu vuoden ikäinen, mutta kirjoituksesi nosti muistoja pintaan. Eli siis voin sanoa, että aika on helpottanut tilannetta huimasti, mutta edelleen mulla on tunne että mies saa elää vapaammin ja mulla on suurempi vastuu lapsesta. Vieläkään en ole esim ollut yötä erossa lapsestani (no en ehkä niin sitä kaipaakaan...), mutta mies on ollut useita kertoja millon missäkin jne. Mutta sitten asiaan:



Meillä oli alkuun ihan samanlaista. Mies oli päivät työssä ja minä itkuisen vauvan kanssa kahdestaan kotona. Vauva nukkui n. 15-30 min kerrallaan ja lopuajan itki tai muuten oli kanniskeltavana. Oli aivan normaalia, että kävin esim wc:ssä vauva sylissä, koska en olisi jaksanut kuunnella sitä itkua sillä välin. Suihkussa kävin vain silloin, kun mies oli kotona.



Kotona ollessaan mies kyllä tavallaan osallistuikin, mutta juuri vaipanvaihdot ja varsinainen " hoito" jäi minulle. Monet illat mies katsoi tv:tä ja minä kanniskelin itkevää vauvaa...



Olin tosi väsynyt ja niinkuin sanoit, katkerakin. Oikeastaan en ollut fyysisesti väsynyt, vaan nimenomaan henkisesti, siihen, ettei minulla ollut omaa aikaa käytännössä ollenkaan. Mies kyseli niinä harvoina kertoina, kun vauva nukkuikin esim. tunnin, että miksi minä en nuku? Yritin selittää asiaa, mutta se ei vissiin yksinkertaisesti mennyt jakeluun. En todellaakaan halunnut tuhlata niitä hetkiä nukkumiseen, kun minulla oli hetki aikaa tehdä ihan mitä itse halusin.



Jossain vaiheessa sitten nostin kissan pöydälle. Kerroin miehelle ihan konkreettisesti, että haluan hänen osallistuvan enemmän, esimerkiksi vaippoja vaihtamalla. Keskustelun jälkeen tapahtui muutos. Mies oikeasti alkoi osallistua enemmän ja muistin myös kiittää siitä ts. annoin ymmärtää että olen muutoksen huomannut ja tulokseen tyytyväinen. Eli siis neuvoisin SANOMAAN ASIAN ÄÄNEEN " sille toiselle yhtä syylliselle" . Mutta muista sitten olla neuvomatta, kun mies jotain ominpäin tekee... :)



Olen kuullut tarinoita, että pelkästään toisella rinnalla voi imettää aivan täysipainoisesti. Rintojen kokoero tasoittuu kyllä imetyksen loputtua. Imetystukilistan sivuilla oli juttua aiheesta...

Niin, vanhemmuus on monesti lapsen parasta ajattelemista, omista tarpeista nipistäen. Mieti, mikä on oikeasti tärkeää teille. Asiaan, johon aika auttaa aivan varmasti (imetys), voi ajatella kestävänsä vielä x päivää tai x viikkoa tai x kuukautta ja sitten asia alkaakin lutviutua omalla painollaan. Imetyksen suhteen neuvoisin vielä, että älä luovuta liian aikaisin, vaan hae apua! Sieltä im.tukilistan sivuilta saat mm. valtakunnallisen imetystukipuhelimen numeron. Mieti asia loppuun asti, ettei myöhemmin kaduta...



Seksistä: Nyt kun reilu vuosi on kulunut, voisin sanoa että alkaa vasta kiinnostaa.

Ymmärsin kuitenkin, ettei miehesi ole mikään tyranni, vaan ihan järjellinen ihminen, joten hän antaa sinulle aikaa.



Ihan ensimmäiseksi: Ole armollinen itsellesi. Äitiys on muutenkin rankkaa puuhaa.



Iso rutistus eli voimahali!



Helen

Myös minä olen välillä " katkera" miehelleni, koska hän on vapaa lähtemään omiin menoihinsa ja minä taas en imettävänä äitinä pysty yhtä helposti irtautumaan normaalista arjesta. Vaikka sitä omaa aikaa ei vielä niin kamalasti kaipaakaan, niin silti se " sylettää" , että toinen voi lähteä illan viettoon tms. kuten ennenkin. Mieheni ei tosiaan ole paljoa omissa menoissaan juossut lapsemme syntymän jälkeen, mutta silti se vaan ottaa päähän. Enkä tästä huolimatta ole mikään natku ämmä ;), sillä tottakai tämä lapsen sitovuus ottaa henkisen kantin päälle. Tämän vuoksi on varmasti välillä vähän vaikea sulattaa sitä, että toisen osapuolen elämä ei ole muuttunut samalla tavalla totaalisesti kuin oma. Onhan tietty isäksi tuleminen täydellinen muutos miehen elämään, mutta eri tavalla kuin naiselle äidiksi tuleminen.



Myös minulla ovat rinnat eri kokoiset. Olivat jo ennen raskautta, mutta nyt kokoero on korostunut. Imetän molemmista rinnoista ja varsinkin silloin, kun on juuri imettänyt pienemmästä rinnasta, on kokoero huomattava. Tämä totisesti on omiaan laskemaan itsetuntoa ja siinä ei paljon toisen vakuuttelut auta, että olet hyvä juuri tuollaisena. Hyvällehän ne vakuuttelut tuntuu, mutta silti oma epävarmuus uudenlaisesta kropasta vie voiton. Kestää varmaan aikansa, että tulee siunuiksi tämän uuden ulkomuodon kanssa. Luulen tosin, että eipä nuo meidän miehet ole huomanneet samalla tavoin näitä meidän kropan muutoksia. Siis yhtä kriittisesti kuin me itse. Uskoisin, että melko moni mies katsoo puolisoaan sellaisten lasien läpi, joiden kautta kumppaniin mahdollisesti äitiyden myötä jääneet muutokset ovat vain merkkinä yhteisestä ihanasta lapsesta.



Toivottavasti vertaistuki lohduttaa edes hieman. Jaksamista! Kyllä tämä tästä ja yritetään olla armollisia omille vartaloillemme ;)

Ensimmäiset kuukaudet olin vauvan kanssa kokoajan, mutta sitten tuntui, että tarvitsin itsellekin aikaa. Osasyynä varmasti se, että lopetin imettämisen pojan ollessa 2,5kk, koska en taistelujen jälkeen saanut tarpeeksi maitoa tulemaan (vissii sukuvika). Mies on kyllä alusta asti vaihtanut vaipat ja leikkinyt hetken, mutta siinä se olikin. Itse siivosin kotimme, laitoin ruoan joka päivä, syötin aina lapsen, lohdutin, nukutin, pesin eli toisin sanoen hoidin kaiken itse. Mies katsoi töistä tultuaan monta tuntia telkkaria, edellisillan sarjoja nauhalta, koska hänen piti aina päästä ajoissa nukkumaan töiden takia. Telkkarin edestä mies siirtyi koneelle ja sitten iltapesulle ja nukkumaan. Monta kertaa asiasta huomautin, mutta muutosta ei tullut. Pojan ollessa 4 kk sanoin, että nyt saa riittää, en ole yksin tässä, koska olo oli kuin yksinhuoltajalla, jolla oli vielä aikuinenkin lapsi hoidettavana. Ison riidan ja monen päivän välien selvittelyn jälkeen (liittyi muutakin) mies sai päähänsä sen ja lupautui kokeilemaan vapaalla mun roolia, yhden päivän jälkeen mun arvostus nousi ja nyt ollaan vuorotellen pojan kans, pääsen lenkille, salille, kampaajalle, kauppaan.. Muutama tunti viikossa omaa aikaa piristää kummasti, vaikka aina ei malttaisikaan lähteä ihanan lapsen luota.



Tuon jälkeen olemme muutenkin lähentyneet toisiamme, seksikin sujuu ja kaikesta sovitaan yhdessä ja puhumme tunteista ja fiiliksestä aina kun tulee jotain mieleen, ei jätetä asioita omaan päähän pyörimään.. Kauhea sanoa, mutta en olisi enää jaksanut kovin kauan, enkä yhtään ihmettele pienten lasten vanhempien eroja enää, koska itselle tuo oli tosi rankkaa aikaa. En kyllä miehelleni eromietteistäni kertonut, mutta myönnän et kävi mielessä. Nyt onneksi tuntuu, että haluaa jatkaa ja lapsi kuuluu vahvasti meidän elämään ja silti voimme olla myös pari, eikä vain äiti ja isä. Tottakai lapsi on ensisijalla, mutta haluamme aina välillä pienen hetken myös parisuhteellemme.



Toivotan teille kaikille kovasti tsemppiä ja jaksamista vauva-aikaan!!!!! Toivottavasti asiat menee hyvin loppujen lopuksi!

Tämä ei ole nyt oikeasti millään pahalla sanottu, näin sanoisin parhaalle ystävällenikin.. eli: Miten te oikeasti jaksatte tuollaisia miehiä?!?! VAATIKAA muutosta, eikös lapsi ole heidänkin yhtä paljon kuin teidän??



Itse en tuollaisia vätyksiä katsoisi hetkeäkään, siis ihan oikeasti! Todella paljon jaksamisia teille ja aurinkoista ja ihanaa kesää!

...minä kinuin vauvaa kunnes mies antoi periksi. Tämän takia järjestely on vähän tällainen.



Meillä mies ei myöskään osallistu kotitöihin, vaan teen itse kaiken. Toisaalta tämä minulle sopiikin, nyt vaan on rankkaa kun poika on niin pieni.



Jos alkaisin mieheltä vaatimaan jotakin töiden tekoa(vaikka niitä yösyöttöjä) niin se olisi varmaan avioero;) ja sitä en halua, koska rakastan miestäni...

ajattelin sulle toivottaa paljon! Alkuun miehet saattaa ihan suoraan pelätä vauvan käsittelyä jos ei ole aiempaa kokemusta tai sitten (ainakin jotkut) pelätä äidin ja vauvan tiiviiseen suhteeseen " puuttumista" . Lisäksi musta tuntuu että isän vaistot herää todella paljon hitaammin kuin äidin. Tätä ei tietty voi yleistää kaikkiin. Voisi tehdä ihan hyvääkin isälle olla kahdestaan vauvan kanssa, vaikka ihan lyhyitä aikoja aluksi. Jotkut miehet saattaa nimittäin myös aristella vauvan käsittelyä äidin nähden. Meillä äideillä kun saattaa olla se paha tapa neuvoa vieressä kun isukki on hommissa :) Näin ollen äidin poissa ollessa mies saisi olla vauvan ihan " vapaasti" Kannattaa jutella miehelle siitä että toivoisit hänen osallistuvan enemmän. Ainakin oma siippani sanoi kun tuon keskustelun avasin että " sanot vaan mitä pitää tehdä, itse en osaa hommiin tarttua heti kun ei kokemusta vauvoista ole" .

On tärkeää saada myös omaa aikaa!



Imetyksestä ei kannata ottaa turhia paineita! Jos haluaa neuvoja niin kannattaa vierailla imetystukilistan sivuilla, mutta laittaa tietty suodatin päälle. Eli sieltä saa hyviä neuvoja, mutta kaikkea imetysfanatismia ei kannata ottaa itteensä. Tärkeintä kuitenkin on että vauva saa ravintoa tulee se sitten rinnasta tai pullosta!



Ja vielä seksihaluihin. Ne kyllä palautuvat, omalla ajallaan! 2 kk synnytyksestä on kuitenkin vielä tosi lyhyt aika. Eli ei kannata murehtia. Siihen voi mennä useita kuukausia, jopa vuosi. Mutta kyllä se luonto asian hoitaa. Eli nou hätä!



Suhde omaan kroppaan muuttuu takuu varmasti, raskausaikana ja viimeistään synnytyksessä. Jos ei kiloja jää raskaudesta paljoa palautuu se kroppakin entiselleen. Mutta hitaasti...Ja vaikka niitä kilojakin jäisi niin sinua miehesi rakastaa ja ompahan sitten enemmän mitä rakastaa. Mulla on kohta 8 kk kaksosten synnytyksestä ja nyt alkaa tuntua siltä että kroppa alkaa olla omanlainen. Tietty sitä ylimääräistä nahkaa vielä on, mutta sen kanssa on jo sinut.



Eli paljon tsemppistä, voimahalauksia ja aurinkoa sulle. Toivotaan että hommat lähtee luistamaan,

Sankku

Mulla oli kans aluks ongelmia imetyksessä, rinnanpäät tuli tosi kipeiks ja oli kaks ekaa kuukautta rikki, rintakumia kokeilin mut tyttö oli syntyessään sen verran pieni ettei jaksanut imeä kunnolla. Lypsin rintapumpulla pulloon ja syötin, pullovaihetta kesti kuukauden, nyt vauva syö rintaa niin kin olis aina tehnyki. Typy tulee 27 pv. 4kk.



Ottaa myös välillä pannuun kun mies lähtee omiin menoihinsa tosta vaan, kun itse lähtee pitää miettiä eka mitä vauvalle mukaan, vaihtaa vaippa ja syöttää... tuttuja tunteita meillä!



* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat