Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Kommentit (15)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

12 vuotta olimme yhdessä, koirani ja minä.

Vaikka tuon ikäisen lemmikin kanssa on oltava tietoinen siitä että loppu voi olla hyvinkin lähellä, ei se hälventänyt suruani ja ikävääni.

Voin hyvin ymmärtää että tämän kaltainen menetys laukaisee ihmisessä masennuksen tai itsetuhoakin-tosin silloin on muutakin vialla kuin vain se että lemmikki on poissa.

Ehkä ap;n ystävä tarvitsisi lääkärin apua?

toi päivänvaloon masennuksen, joka oli aiemmin piileskellyt pinnan alla. Itsetuhoiset ajatukset ovat kuitenkin sen verran vakava asia, ettei asia varmastikaan selity pelkällä rakkaan koiran kuolemalla, sitä yhtään väheksymättä.

Oli ollut todella tärkeä osa elämääni vuosien ajan. Et ehkä ymmärrä jos et ole itse kokenut. Itsetuhoisuus tosin on jo aika äärilaitaa...

täysissä järjissään olevalle ihmiselle helppo juttu. Koirani kuoli jo vuosia sitten ja vieläkin välillä tulee tippa linssiin kun muistelen koiraani ja varsinkin kun katselen valokuvia.

Tällä hetkellä on 3 koiraa ja tiedän että niiden aika kun tulee lähteä, niin vaikea paikka se on.

Jos koira tai mikä muukin eläin on ollut vuosia siinä vieressä ja sen kanssa on vietetty kivoja hetkiä, niin tottakai sitä saa surra.

Anna ystävällesi aikaa ja muistele hänen kanssaa niitä hyviä hetkiä eläimen kanssa. Monesti aika kultaa muistot.


Lemmikki voi olla ja monelle onkin se rakkain asia elämässä. Paras ystävä. Silloin sitä surraankin kuin parasta ystävää. Mutta jos ihmisellä on asiat reilassa, hän kyllä selviää ilman itsetuhoa ystävän menetyksestä, oli ystävä sitten ihminen tai eläin. Toisaalta, jos niitä tärkeitä ja läheisiä asioita ei paljon ole, se ainoa voi nousta äärettömän tärkeäksi.



Ulkopuolisen on helppo ajatella, että sehän on vain eläin, mutta usein se lemmikki on yksinäiselle ihmiselle se alituisin kumppani. Ainoa, joka odottaa kotona ja voi siksi olla paljon tärkeämpi kuin esim. kaverit tai jopa omat vanhemmat. Voi myös olla, että ihminen, joka suhtautuu noin eläimen kuolemaan on juuri menettänyt ensimmäisen eläimensä. Kun myöhemmin on kokemusta useamman lemmikin kuolemasta, sitä oppii suhtautumaan asiaan vähän toisin ja suojautumaan siltä eläimen kuolemalta. Oppii hyväksymään, että eläimen elämä on lyhyt. Ne ovat kuitenkin rankkoja läksyjä opittaviksi.



Älä vain missään nimessä mene vähättelemään tai pilkkaamaan toisen surua. Se on paitsi huonoa käytöstä myös erittäin ilkeää. Sinun ei tarvitse ymmärtää, miksi toinen niin suree lemmikkiään, mutta hänelle se lemmikki on voinut olla se elämänlanka, syy jaksaa nousta joka aamu sängystä. Kuvittele, miltä itsestäsi tuntuisi menettää jotain niin tärkeää.

Älä ainakaan sano että sehän on vaan eläin, se ei ainakaan kaveria lohduta, äläkä sano että osta uusi. Ota suru vakavasti ja naureskele vasta kotona itseksesi..

Ei vaiskaan, kyllä eläin on ainakin meidän perheessä ihan perheenjäsen kuin muutkin. En tiedä mitä tekisin jos sille jotain kävisi, kauheeta olisi.

kiintyvät leimmikkeihinsä tavallistakin enemmän. Ja jos on kovin yksinäinen ihminen, niin voi tuntua, että lemmikin jälkeen ei ole mitään elämässä jäljellä, ei mitään, minkä takia tarvitsisi jaksaa yrittää. Vähemmästäkin sitä tulee itsetuhoiseksi.



RaikuRiia:

Lainaus:


Olen itsekin itkenyt päivätolkulla koirani kuolemaa. Mutta itsetuhoiset ajatukset ovat jo vähän liikaa, sitä tarkoitin.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat