Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Ja vinkit, millä selviätte reissuista? Pyydän, että tähän ketjuun ei tule anoppi/appihehkutuksia tai meidän syyllistämistä, joille se on oikeasti vaikeaa. Toivon vinkkejä teiltä, jotka pakon edessä käytte ja miten siitä silloin selviätte?

Sivut

Kommentit (29)

Mun anoppi on kaikkien vittumaisten tekopyhien jeesustelijä selkäänpuukottaja-ämmien kuningatar. Juu, yritetty on, mutta ei se vaan muuksi muutu.



Lapset 1 ja 3 v suorastaan jumaloivat mummua. Ja pappaa. Appi on suht ok, mutta ikävästi jäänyt jyräävän tossun alle, jolla ei ole omaa mielipidettä (paitsi jos anoppi ei ole paikalla).



Lasten takia käymme pari-kolme kertaa kuukaudessa. Asuvat tuossa 15 km:n päässä. Yleensä olemme ½ päivää tai illan. Kyllä sen kestää. Yleensä kehuu itseään, kotiaa, pihaansa tai käsitöitään. Nyökkäilen ja hymyilen. En enää jaksa oikaista sen juttuja, eläköön haavekuvissaan.



Alkukesästä meidän lapset olivat siellä ip:n hoidossa. Kun menimme hakemaan, kehui anoppi opettaneensa meidän 3 v pojan ajamaan pyörällä (siis apupyörällisellä) ja kuinka oppi tosi hienosti jarruttamaan. Silloin oli pakko sanoa, että hei se on jo kuukauden ajellut sellaisella puistoon, kauppaan yms matkat ja ajaakin tosi hienosti ja joskus aivan liian lujaa. Ei ottanut kuuleviin korviinsa, jankutti vaan kuinka HÄN on saanut pojan oppimaan päivässä. Ei hyvää päivää... Mitä siihen sitten muuta kun että jaahas sepä hyvä.

Tää esimerkki on ihan kevyestä päästä.



Se sai selville, että olen joskus 20 vuotta sitten polttanut tupakkaa. Saimme 3 keskenmenoa ennen esikoista ja hän julisti suuressa viisaudessaan koko suvulle, että MINÄ OLIN AIHEUTTANUT keskenmenot, koska olin aikanani polttanut sitä tupakkiakin. Silloin vannoin, että en ikinä enää puhu sanaakaan koko ämmälle. Mies kävi siellä yksin ja heti alkoi juorut, että meillä menee tosi huonosti ja olemme eron partaalla, koska emme enää edes liiku yksissä. Itsestään ei tietenkään osannut etsiä syytä. Vieläkin vituttaa.



En todellakaan edes puhuisi sille pöntölle ääliölle jos meillä ei olisi noita ihania lapsukaisia, joille mummu on todella tärkeä.



Koskaan en puhu pahaa anopista lasten aikana. Tulen tekemään töitä sen eteen, että lapsilla olisi hyvä suhde kaikkiin isovanhempiinsa. Oma etu menee siis sivuun. Oi sitä onnen päivää kun lapset ovat lähteneet maailmalle ja mun ei tarvi enää pelleillä sen muijan kanssa. En varmasti edes moikkaa jos kävelee kadulla vastaan.

En jaksa kun anoppi käy (oikeasti) vessareissuni jälkeen laskemassa montako palaa vessapaperia käytin. Valoja en osaa sytyttää ja sammuttaa kuten hän haluaa. Ei käsitä miksi kiellän jatkuvien herkkujen tarjoamisen lapsilleni. Paljon parempi kun pysymme kaukana toisistamme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

itseni on vaikeaa viettää aikaa heidän kakkitietävässä seurassaan. Kaikki menisi hyvin, jos pystyisin nielemään "autettavan" roolin ja esittäisin olevani heitä huonompi. Nykyisin yritän järjestää lapsille ja isovanhemmille tapaamisia niin, ettei meitä vanhempia tai ainakaan mua tarvita paikalla.

Tän nykyisen kanssa en lähtisi vaikka maksettais. Tosin ei kyl sekään...



Mun mies käy vanhemmillaan lasten kaa ja mä jään kotiin, en jaksa kuunnella sitä arvostelua. Mies on sanonut äidilleen, että hänenkin mielestä äitinsä kohtelee mua liian tylysti, mutta ei ole tullut muutosta. Tuskin tuleekaan.

poikaystävän kanssa yhteen.



Nykyään kun puhun jostain jutusta, niin anoppi alkaa selittää jostain ihan muustan heti kun lopetan puheenvuoroni. Muutenkin hymyilee minulle sillä tavalla ivallisesti ja säälien aina jos puhun jostain.



Poikaystävä on vielä sen ainoa lapsi, voin kuvitella millaiseks tää menee :(

Meillä onneksi lapset jo sen verran isoja, että mies yleensä vie lapset mummolaan ja haetaan seuraavana päivänä pois. Tämä helpottaa huomattavasti omaa elämääni, ei enää niitä piinaavia istuntoja anoppilassa. Lapsista tykkäävät ja lapsetkin isovanhemmistaan, joten siihen en halua puuttua. Mies ei myöskään tule juttuun vanhempiensa kanssa, miehen siskoja vain ylistävät meidän kuullen. Eli sikäli hyvin että miehen kanssa ollaan samoilla linjoilla vierailuista; mahdollisimman harvoin ja nopeasti :)

Mun pakko kestää useamman päivän vierailuja täällä tai siellä heidän kotonaan :(



Menisi romaaniksi kun alkaisin kertomaan "kauhutarinoita"



Nyt ollut kireetä viime aikoina ja kun mikään ei ole muuttunut 7 vuodessa olen vi luovuttanut aika päiviä sitten ja olen kuin viilipytty kuuro. En ota kantaa kuin normaaleihin käytännön juttuihin, onkos hyvä sää, otankos lisää kahvia jne. Sekös ärsyttää anoppia entistä enemmän.

Ei ymmärrä, miksi emme VÄKISIN kävelytä 8 kk, tunge väkisin puuroa suuhun, ota apupyöriä pois 3v 2kk pyörästä (oppii kuulemma kun muutaman kerran käätuu asfaltille tai nokkospuskaan), jne.



Ei ymmärrä miksi minä hoidan lapsia kotona senkin jälkeen kun vanhempainvapaa kuopuksesta loppuu. Ei siis ajattele tällä lasten parasta vaan sitä miten meidän perhe saisi mahdollisimman paljon rahaa.



On kateellinen meidän talosta, eli on laittanut apen tekemään koko talon remontin ja tietenkin kalliimmilla materiaaleilla mitä meillä. Kateellinen ylipäätään kaikesta.

Ostin uuden sohvan Vepsäläiseltä. Meni luuraamaan heti hinnan ja osti niille takkahuoneeseen samasta kaupasta tonnin kallimman sohvan.

Tää kateus on niiiiiiin läpinäkyvää, että kaikki sen huomaa. on kateellinen kaikille. Aina pitää näytää. Hälle on tärkeämpää mitä naapurit ajattelee kuin esim. oman miehen mielipiteet.



Sanalla sanoen sairas.



Arvatkaa vaan viihdynkö siellä kylässä? 2 tuntia on jo tuskaa. Asuvat onneksi lähellä, joten voimme tehdä pikavisiittejä. ikinä en suostuisi menemään sinne yöksi, viikosta nyt puhumattakaan.

mutta helpommaksi asian tekee nykyään se, etten voi mennä anoppilaan kylään, kun siellä on 2 kissaa, ja olen todella allerginen kissoille/koirille.

Mun pelastukseni oli siis, että anoppi hankki ne kissat ;)

Ei harmita mua laisinkaan ;)



Mä oon anoppini tuntenut pian 15 v (saman ajan mitä mieheni kanssa olen yhdessä ollut), ja täytyy tuumata, että ei tuo eukko miksikään muutu :/

Pahemmaksi korkeintaan :/

Päästelee suustaan niin kamalia kommenttejaan, lähinnä mulle, mutta myös miehelleni.

Ollaan yritetty puhua (ja riideltykin on aiheesta) hänen kanssaan mikä mättää, mutta kun eukko on omasta mielestään itse täydellisyys, eikä huomaakaan kuinka törpösti käyttäytyy.



Asuu muutaman kilometrin päässä, joten välimatka on hyvinkin lyhyt.

Ei sillä, ettäkö haluaisin estää lapsiamme tapaamasta mummoaan, mutta...pidempi välimatka olis parempi ;)

Mitä etäämmät välit anoppini kanssa pidän, sitä paremmin siedän häntä edes ne häilyvän lyhyet visiitit, mitä meillä käy.

Olen vaan joutunut hyväksymään ja toteamaan sen tosiasian, että olemme kuin yö ja päivä, eikä tää tilanne tästä paremmaksi muutu.



Anoppini vinoilee ja vitt**** ihan suoraan, päin naamaa, ilman mitään syytä.

Päästän valtaosan kommenteistaan toisesta sisään ja toisesta ulos, mutta välillä näpäytän takaisin.

Mikään mitä teen, ei tunnu hänestä hyvältä ratkaisulta.

Lapsilukuamme on jaksanut päivitellä, ja siihen asiaan etenkin on törkeällä tavalla tunkenut nokkansa :(

Meillä kaksi lasta, ja kolmas syntymässä muutaman viikon päästä.

Anoppini ilkeistä sanomista/tempuista voisin kirjoittaa vaikka kirjan, niin paljon kaikkea olen joutunut vuosien saatossa kuulemaan.



Jollen rakastaisi miestäni, olisin sanonut hyvästit äitinsä vuoksi jo ajat sitten, mutta suuri rakkaus miestäni kohtaan on pitänyt mut tässä suhteessa.

En ole kolmeen vuoteen nähnyt anoppia tai appea (asuvat 1 km päässä). Esikoisemme näkivät vauvana pari kertaa, kuopusta ei koskaan. Mies käy yksin muutaman kerran vuodessa...

En ihmettele, että odotat päivää kun ei tarvi morjestaa.



Oi sitä onnen päivää kun lapset ovat lähteneet maailmalle ja mun ei tarvi enää pelleillä sen muijan kanssa. En varmasti edes moikkaa jos kävelee kadulla vastaan.

[/quote]

Hän 'omi' vauvan, tuli meille milloin huvitti (ei koskaan kysynyt sopiiko tulla) ja istui tuntikausia minun väsymyksestäni piittamatta. Yökyläily on hänelle pakkomielle, siitä alettiin puhua jo heti kun vauva oli syntynyt. Kommentoi jopa tyyliin, että voisit jo lopettaa tuon imetyksen niin Matti pääsisi jo mummun ja pappan luokse yökylään. Hänellä oli vauvatarvikkeitakin varmaan enemmän kuin meillä.

Appivanhempani ovat kateellisia minun vanhemmilleni. Se minua ottaa eniten päähän. Jos lapsi on minun vanhemmillani niin mieheni vanhemmat loukkaantuvat siitä. Tai jos olen pyytänyt esim äitiäni hoitamaan lastani meille niin anoppini tuppautuu heti meille.

Jos minun vanhemmat ostavat lapselle jotain, on appivanhempien ostettava vähintään saman verran, mielummin vähän enemmän. Eikö ole naurettavaa käytöstä aikuisilta ihmisiltä?

Huh, meitä on siis muitakin. Otan osaa, koittakaamme kestää.



Olen ajatellut, että tämä on oiva koulu minulle tulevaisuutta ajatelle. Nyt tiedän mitä en ainakaan tee tai sano tulevalle miniälleni, olin miniästä sitten mitä mieltä vaan.



Onneksi tulen yleensä hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Anoppi vaan on niin eri lukunsa, että en pysty häntä koskaan ymmärtämään. Oikeasti anoppi on anoppipuoli, miehen äiti kuoli jo 15 vuotta sitten. 8 vuotta on tuo iki-ihana anoppipuoli ollut kuvioissa mukana.



Se (käytän tarkoituksella se eikä hän) on kanssa super-hyper-kateellinen kaikesta mitä teemme, minne matkustamme, miten sisustamme. Ja aina apen rahapussiin tulee iso lovi kun sen pitää pistää hampaat irvessä paremmaksi. Aivan uskomattoman kyylä ja kade tapaus. Naapureille, tuttaville, sukulaisille, "uskonsisarille" (jep, matami on JT) näyttäminen menee kaiken edelle. Ehkä se saa hyvän mielensä sit siitä, että pääsee muille pätemään omalla erinomaisuudellaan. Sitä olen vaan miettinyt, että uskovaiseksi on todella ahne ja katala ihminen.



Mies on siis mun kanssa samaa mieltä ilkeästä noita-äitipuolestaan, joten koskaan ei tarvi kinata miehen kanssa anopin luona visiteeraamisesta. Appea olisi mukava nähdä useammin, mutta onneksi hän poikkeaa meillä iltaisin kun vaimonsa on viemässä "totuutta" ovelta ovelle.

joo ja anoppi "puhuu" lapseni kautta tyyliin kun syöttää esikoista: "voi voi kun mummo ei tulis olleenkaan toimeen ton sun äitis kanssa ja jos asuttais pysyvästi saman katon alla" jne muuta hirveetä.



ja anoppia pännii kun mä en ota tulta hänen kipinöistään. olen alkanut kilpailla itseni kanssa miten viilipytty jaksankaan olla ja saan jotain sairasta tyydytystä.



Lasten kuullen en tietenkään puhu anoppi/mummokullasta pahaa (mikä ärsyttää sekin aanooppia) , en hauku anoppia miehellenikään enää koska hän on oikea äitin poika viime kädessä. Mina vaan olen viilipytty enkä jaksa paskaakaan välittää. Elän omaa elämääni omien meielenkiintojeni kanssa joista saan voimaa ja kestän lasten takia ne anoppivierailut -en enää hammasta purren kun joku raja meni joskus yli- vaan tyynenä viilipyttynä ajatellen juuri sitä aikaa että lapset kasvaa ja tämäkin kärsimysnaytelmä ei saa edes jatko-osia .



tsemppiä teille kanssakärsijöille. emme ole tuskissamme yksin :)



ps. meillä koittaa muuten pian parin vuoden päästä aika jolloin voi lähettää lapset junalla mummolaan pienelle kesälomalle ja käydä vaan pikaisesti hakemassa pois . ei tarvitse enää kärsiä koko lomaa mummolassa. ihanaa!



17

Yritän käydä vain, kun on ns. pakko, ja kun harvoin käy niin ei tarvitse stressata siitä joka viikko. Tähdennän miehelle aina, että ollaan vain pari tuntia, ja jos mahdollista yritän järjestää vierailun sellaiseen ajankohtaan, että meillä on jotain menoa niin että päästään lähtemään.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat