Seuraa 

Tytär on aloittamassa ekaluokkaa, ja n. viikko sitten alkoi puhua ja itkeä että 'en halua mennä kouluun, pelottaa, mitä siellä tehdään, miksi sinne pitää mennä?!'



Eskariaikana hänellä oli kausi jolloin koulu hermostutti mutta kouluun-tutustumispäivän jälkeen tyttö oli aivan innoissaan, ja hoki että miksei se koulu voi alkaa jo huomenna! Tyttö on hieman ujo mutta eskarissa selvisi ihan ok ja ope kehui reippaaksi ja välkyksi tytöksi (nyyh... äitiä alkaa heti itkettään ;) ), ja positiivisena kertoi senkin että osaa kyllä 'nujakoidakin'. Olin helpottunut kuullessani sen, koska itse ylikilttinä pelkään koko ajan että hänkin on liian arka.



Yritän kertoa mitä koulussa tehdään, ja lohduttaa että olethan sinä jo käynyt siellä ja ruokalakin on tuttu (kun söivät siellä eskaritalven), ja että eskarikavereitä tulee samalle luokalle ja että äiti vie sinut ja hakee jne jne. Välillä tuntuu ettei osaa sanoa mitään oikeasti lohduttavaa tai rohkaisevaa. Viime aikoina ollaankin sylitelty ahkerasti, toivon että sekin auttaa.



Mitenkähän saataisiin tätä koulunaloituspelkoa hälvenemään, ei raukalla meinaa iltaisin uni tulla kun miettii ja pelkää. Kohtalotoverit?

Kommentit (4)

Tiedän, helpommin sanottu kun tehty, kun itseäkin jännittää todennäköisesti ainakin yhtä paljon... Mutta lasta ei auta, jos näkee, että äitikin on epävarma hänen pärjäämisestään.



Meidän ekaluokkalainen on suurimmaksi osaksi innoissaan, mutta jännittää jonkun verran uutta opettajaa, josta sai kiukkuisen vaikutelman tutustumisessa. Innostui repusta ja koulutarvikkeista ja koko eskariluokka tulee samalle luokalle, joten kaverit on kaikki tuttuja. Tunteet vaihtelee, välillä sanoo, ettei halua mennä, välillä kertoo innoissaan, mitä siellä sitten tapahtuu. Itse tein sen virheen, että sanoin että äidistä tuntuu haikealta kouluun meno. Se on typerin kommetti tässä tilanteessa, ja siitä huomasin, että parempi on näyttää siltä, että iloitsee itsekin ja uskoo lapsen pärjäävän ja tykkäävän koulusta kovasti. Pientä psyykkausta siis ja omat herkistelyt pitää herkistellä muuten kuin lapsen edessä.

Vähän kai samanmoinen tyttö meillä. Hitusen ujohko tyttö, jolla kyllä välkkyy. Kavereitten kanssa kyllä pärjää ja pitää puolensa. Mutta on hitaasti lämpiävä ja uudet asiat jähmettävät.



Kouluun on menossa melko mielellään, mutta varmaan jännitti sen yhden illan kun koulu tuli mieleen. Tutut eskarikaverit ovat varmasti tuki ja turva ja se yksi kouluun tutustumispäivä varmasti oli tarpeen. Itku tuli siitä kaikesta oudosta mitä koulussa ei tiedä.



Me sitten kävimme läpi kaikki mieltä askarruttavat asiat. Ihan pikkuseikatkin jotka tytön mieltä askarruttivat käytiin läpi. Siis ihan oli kyse palkintotunneista ja siitä miten palkintotuntia saa ehdottaa, kertooko opettaja milloin koulusta lähdetään kotiin ja syömisestä paljonko pitää ottaa. Tässä meillä auttaa että saa isoveljen opettajan, joka tekee varmasti niinkuin aina on tehnyt viimeiset 10-20vuotta. Eli kolmannelle menevä isoveli sitten vastaili tytön kysymyksiin.



Tyttö rauhoittui kun lupasin hänelle että puhun opettajan kanssa syömisestä, että ei välttämättä onnistu aina sen lautasen loppuun syöminen (koulussa lautaselle ei saa jättää ruokaa). Tässä totesin että kyllä puhun. Lisäksi minun pitää vielä sopia kaverin äidin kanssa yhteinen matka aamulla kouluun, tässä vain ongelmana että en ole ihan varma kenen kanssa sovin. Mutta periaatteessa tyttö on tyytyväinen ja rauhallisempi kun tietää mitä tuleman pitää ja että äiti on sopinut tarvittavat asiat.



Saas sitten nähdä tuleeko vielä viimeisenä iltana ennen koulun alkua itkeskelyä vielä, mutta tuskin hirveitä panikointeja kuitenkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kyseessä on luultavasti jännitys, joka purkautuu ulos pelon tunteena. Saattaa olla, että äitinä sinä jopa näet pelon rajumpana kuin mitä tyttäresi sen oikeastaan tuntee. Minusta on kyllä tosi hienoa, että tyttösi näyttää tunteensa äidilleen noin vahvasti, eikä yritä peitellä jännitystään. Sinä olet varmasti tehnyt juuri niinkuin äidin kuuluukin, eli kuunnellut ja keskustellut. :)



Uudet asiat ja tilanteet jännittävät meitä kaikkia, (vert. aikuisilla uusi työpaikka tai työhaastattelu) ja joillekin ne aiheuttavat stressiäkin.

Olen melko varma, että kunhan koulu alkaa, niin pelko muuttuu jälleen innostukseksi. Suurin osa lapsista suorastaan rakastaa koulua ja opettajaa ensimmäisinä kouluvuosina. Ekaluokan tehtävät ovat yleensä helppoja ja monet asiat tapahtuvat hyvin leikinomaisesti. Omien oppilaideni vanhemmat ovat myös kertoneet koulunodotuksen tuoneen jännitystä ja pelkoja, mutta syysloman tultua monet olisivat halunneet jatkaa koulua loman sijaan. ;)



Se mitä nyt voit tehdä asian helpottamiseksi on se mitä olet jo tehnyt eli ymmärtävä kuuntelu. Voit myös kertoa tilanteista joissa sinua on jännittänyt ja miten niistä selvisit. Muistelkaa yhdessä mitä mukavaa eskarissa oli ja kerro, ettei ekaluokka eroa siitä paljoakaan. Etenkin jos eskari on ollut koulun yhteydessä eli on tuttu ympäristö.



Lainatkaa kirjastosta lasten kirjoja, jotka kertovat kouluunlähdöstä. Niissä melkein kaikissa käsitellään jollakin muotoa myös jännittämistä. Se on niin normaalia!

Oletteko jo menneet yhdessä koulutarvikeostoksille? Minä kävin juuri eilen oman tulevan ekaluokkalaisen tyttäreni kanssa ostamassa penaalin, kyniä ja muuta kivaa. Uudet kouluvaatteet voivat myös olla tytölle hieno asia.



Ihanaa, että olet pitänyt lastasi kovasti sylissä. Juuri tuollaista turvaa hän nyt kaipaa, kun kyseessä on kuitenkin iso muutos uuteen elämänvaiheeseen.



Tsemppiä! Ai niin, piti vielä sanoa että kerrohan tyttärellesi että opettaja tulee kuitenkin olemaan se, jota jännittää kaikista eniten ensimmäisenä koulupäivänä!!!



T: Äiti ja ope :x

Meidän poika on kanssa semmonen herkkä tyyppi, mutta on vielä ollut tosi innokas menemään kouluun. Haluaisi kauheasti tehdä kaikenlaisia asioita yksin..? Mennä yksin kouluun, kauppaan, ostoksille jne. Poika on rohkea ja avoin tyyppi, mutta viime päivinä on tyrskähtänyt itkemään ihan kummallisista asioista. Tuntuu, ettei edes ole syytä ja jos yritän puhua, niin hermostuu vaan enemmän ja vetäytyy huoneeseensa. Nyt oon alkanut miettiä, josko koulujännistys purkautuu vaan tuollatavoin.

Vähintään kerran päivässä kuitenkin muistaa kysyä, kuinka monta päivää on kun koulu alkaa. Sitten hyvä ettei itku tule siitäkin kun yhtäkkiä miettii; mitä jos en saa takkia kiinni tai kenkiä kiinni tms. Kyllä varmasti vähän jännittää ja pelottaakin!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat