Vierailija

Olen laihduttanut ja jojoillut lähes koko elämäni. 10-vuotiaana sairastuin bulimiaan, jota jatkui kymmenen vuotta. Bulimian jälkeen alkoi ahmimishäiriö, joka yltyi dieettien myötä. Lihosin ja laihduin ja voin HUONOSTI. Olin masentunut, väsynyt ja nälkäinen koko ajan. Olin merkittävästi ylipainoinen.



Kokeilin melkein jokaista dieettiä, mutta aina ne päättyivät samalla tavalla ja lopputuloksena oli lihominen. En pystynyt hillitsemään ahmimista vaan ajauduin aina syömään liikaa nälissäni. Vähähiilihydraattisesta dieetistä luin jo vuosia sitten, mutten innostunut siitä, koska en tietenkään voinut uskoa, että rasvaa syömällä voisi laihtua.



Puoli vuotta sitten päätin kuitenkin kokeilla, en enää muista miksi, mutta epätoivo taisi olla jo niin suuri, että jotain oli vielä yritettävä. En ikinä uskonut näkeväni sitä päivää, kun minä, joka saattoi ahmia yhdeltä istumalta sipsipussin, 500grammaa karkkia, limua, keksejä, melkein mitä vaan hilihydraattimössöä, tulisi kylläiseksi syömällä 200grammaa kanaa, palan fetaa ja salaattia. En edes muista, koska tätä ennen olisin tuntenut itseni kylläiseksi. Ennen olin aina joko nälkäinen tai ähkyssä; mitään välimaastoa ei todellakaan ollut.



En uskonut, että voisin parantua koskaan ja pelkäsin, että ahmiminen jatkuu loppuelämäni ja että saan ikuisesti taistella himojani vastaan. MUTTA ei! Minun ei tee enää mieli ahmia! En enää ajattele koko ajan ruokaa, laske minuutteja siihen kunnes saan taas syödä ja saa yhtäkkiä hallitsemattomia mässytyskohtauksia.



Olen repsahtanut muutaman kerran ja aina siitä on seurannut holtiton syöminen... En tunne minkäänlaista kohtuutta, kun saan elimistööni suuria määriä hiilihydraattia. En olisi ikinä uskonut, että ratkaisu on näin yksinkertainen. En ole laihtunut kovin nopeasti, mutta hitaasti hyvä tulee ja upeinta on se, että elämänlaatuni on parantunut huomattavasti, kun en enää koko ajan kärsi nälästä ja/tai syyllisyydestä syömisestä ---> ole kiukkuinen ja masentunut. Tunnen itseni terveeksi ensimmäistä kertaa elämässäni, kun ruoka ei hallitse elämääni.



En tiedä sopiiko tämä kaikille vai ei, mutta halusin vain kertoa kuinka onnellinen olen kun vihdoin elämässäni on muutakin kuin RUOKA. :)



Kommentit (30)

En aloittanut sitä pelkästään laihtuakseni, vaan myös parantaakseni ihovaivojani ja mielialaani. Ajattelin, että jos vaikka 10-15 kg saisin pois ja vähän oloa paremmaksi. Vielä mitä! Lähtenyt on nyt 25 kg, ja paino laskee yhä, mutta mikä vielä tärkeämpää: tunnen itseni täysin terveeksi. Ihottumia ei ole ollut pitkiin aikoihin, mieliala ei vaihtele, en valvo öitäni masentuneena ja ahdistuneena... :)



Kahta en vaihda, toinen on karppaus ja toinen on... Hmm, en tiedä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija:

Lainaus:

Siis 3 g???!!! Se on KOVIN vähän...




Siis annoksessa on 3g hiilaria.

En tietenkaan tarkoittanut etta soisin 3g jugurttia :D



Vierailija:

Lainaus:


Joku sanoi, että elämä on mennyt uusiksi karppauksen ansiosta. No...ei se KARPPAUS ole ainoa asia, mikä elämän muuttaa, ihrat karkottaa, ihmisen virkistää ja ihottumat parantaa.




Mutta jos esimerkiksi ihottumien parantamiseen vaaditaan tiettyjen ruoka-aineiden poisto ruokavaliosta ja rasvojen lisääminen, niin johan se on sitten karppaamista. Jos ihminen voi paremmin karppiruualla, niin kai sitä nyt tietenkin kannattaa syödä itselleen oikein!



Minä olen elänyt kutakuinkin aina hyvin terveellisesti, olen aina liikkunut paljon, syönyt virallisterveellisesti täysjyvää ja vähärasvaista jne, ja voinut tosi huonosti. Itse asiassa epäilin, että kärsin masennuksesta mutten vain jaksanut mennä lääkäriinkään kun en ollut aivan äärettömän huonovointinen ainakaan koko aikaa. Olen aivan oikeasti ollut koko elämäni ajan väsynyt, vaikka olen yrittänyt poistaa väsymystä kaikilla järkeenkäyvillä konsteilla. Ennen karppaamista väsymys ei poistunut ja paino vain nousi, vaikka tiesin tasan tarkkaan kaikkien ruoka-aineiden kalorisisällöt ja liikuin niin paljon kuin ehdin ja jaksoin.



En usko, että kaikilla elämänmuutos pelkällä ruokavaliolla on niin radikaali kuin minulla, mutta minä taidankin olla oikein malliesimerkki kaikista hiilarivoittoisen ruokavalion tuomista ongelmista. Ei tarvinnut montaa sivua lukea Antti Heikkilän kirjaa kun tunnistin itseni aivan täysin ja vihdoin ja viimein tajusin, mikä elämässäni oli pielessä.



Sitä minä vain en ymmärrä, että miksi minun nykyistä hyvää oloani halutaan väheksyä. Eikö se ole hyvä asia, että olen löytänyt tavan jolla voin hyvin, en tarvitse mitään lääkitystä (aiemmin tarvitsin) enkä kuormita terveydenhuoltoa ns. turhaan? Säästöähän se vain on yhteiskunnalle.

Tanaan soin aamupalaksi:

1 paistettu muna

1 vahahiilarinen (3g) jugurtti



Eilen iltapalaksi

Vahahiilarista jaateloa (5g)

Napostelin myos kylmaa broileria jaakaapista (nam!)

Karppaus todella toimii! Aloin kokeilla ihan piruuttani ja paino pn pudonnut vailla nälkää ja tuskaa neljä kiloa kolmessa kuukaudessa :) Tahti on hidas mutta todellakin mistään en ole kärsinyt ja syönyt hyvin. Aion jatkaa tällä tavalla niin kauan kuin hyvältä tuntuu... Vielä on varaa pudottaa kymmenkunta kiloa.

ei ole aikaa lähteä etsimään vastausta " turhaan" joten jos joku tietää, olisin tosi kiitollinen!!

Kadonnut on vyötärö, elämänilo ja energia, joten jotain haluaisin koittaa.

Jos joku kasvissyöjä siis karppaa, kerrothan mistä löydän lisää tietoa!

Itsekin olen suunnitellut karppausta ja aloittanutkin pari kertaa, mutta totaalinen muutos tuntuu vaikealta. Elämä on kiireistä ja olen tottunut syömään melko paljon eineksiä, olen huono ruoanlaittaja... Tekosyitä piisaa.



Mutta jospa minäkin tästä joskus!

En vielä huomaa kiinteytymistä. Neljä kiloa ei vielä paljon tunnu mutta painonlasku on minulle iso saavutus. Lapsen saamisen jälkeen on tuntunut ettei painolla ole mitään ylärajaa. Nyt tiedän millä saan estettyä lisäkiloja kertymästä ja mikä parasta: voin vielä laihtuakin :))


Lahkotyyppiseltä hapatukselta minustakin vaikuttaa.



Joku sanoi, että elämä on mennyt uusiksi karppauksen ansiosta. No...ei se KARPPAUS ole ainoa asia, mikä elämän muuttaa, ihrat karkottaa, ihmisen virkistää ja ihottumat parantaa.





Laihdutan parhaillaan. Kuukaudessa on tippunut reilut 4 kg. En ole nähnyt nälkää, en kärsinyt pätkääkään. MYÖS minulla on hyvä olo :D Uskotteko?





Ja onhan se selvää, että ruokavalio vaikuttaa ihmisen vointiin. Joko hyvällä tai huonolla tavalla. Myös liikunta, ihmissuhteet, elämäntilanne, mieliala yms. vaikuttavat. Ei karppaus ole ainoa tie autuuteen.

karpit hehkuttavat kyllä karppifoorumilla, mutta jos sadasta kilosta saa vaikka 30kg pois, niin hyvään ulkonäköön on yhä paljon matkaa.



Ja tiedän tosi monta erittäin hyväkroppaisat salillakävijää, ja vaikka moni heistäkin karttelee nopeita hiilareita, niin kukaan ei silti karppaa jotain rasvaista jugurttia ja pekonia syöden...

Niin uskomaton nimittäin on ollut se muutos mikä elämässäni on tapahtunut ihan vain ruokavaliota muuttamalla. Olen ihan eri ihminen! Koko elämäni on mennyt uusiksi sen takia, etten ole enää koko aikaa sairas ja väsynyt. Jos ihminen on elänyt elämänsä ensimmäiset 20-30 vuotta ikään kuin käsijarru päällä ja sitten yhtäkkiä toipuu parissa päivässä normaaliksi, niin aikamoisen hurmoksen se saattaa herättää. :D



T: se 25 kg laihtunut ja paljon parantunut.

Turha odottaa jotain asiantuntija-aina-samaa-mieltä-tasaisesti-joka-päivä viestittelyä, kun samaan kysymykseen vastaavat eri ihmiset.



Joku sitä paitsi on voinut laihtua muualta ja perse on jäänyt. Ja joku toinen on laihtunut tasaisesti.



Vai saatko painonvartija-vertaispalstalla aina samanlaiset vastaukset?

valkeaa, jos se karppauksen näkökulmasta on tarpeellista.



Jossain vaiheessa joku ihmetteli, miks karppausaikana on perse kasvanut. No, sai vastauksia, että ei se voi kasvaa karpilla, se johtuu siitä, kun olet laihtunut muualta ja perse on vaan jäänyt. Mut sitte ku joku kysy, että miten vois laihduttaa niin, että takapuoli/tissit pysyis ennallaan tai että laihtuis vaan reisistä/pepusta/mahasta, sanottiin, että se ei valitettavasti onnistu, kun ihminen laihtuu ihan tasaisesti joka paikasta, mikä siis on totta, mutta ristiriidassa tuon alun kanssa.



Ja uskallapa mennä sanomaan siellä jotain karppihenkeä vastaan, niin saat sellaisen ryöpytyksen niskaasi, että av-mammatkin jää toiseksi.



mulla on kanssa vielä 10 kg pudotettavana. Sen haluaisin lisätä että oletteko huomanneet että vaikka kilot eivät putoisi niin hirveesti, huomaa kiinteytyvänsä erillälailla. Joissain kirjassahan suositeltiin mittanauhaa vaaàn sijaan.

Kokeiltu on kanssa Painonvartijat yms. dieetit. Aloin todella väsyä olemaan lihava ja paino nousi koko ajan! Luin kaks`plus lehdestä karppauksesta jutun ja napsahti. Painoa on pudonnut nyt 8 kg ja pudotus jatkuu. Olo on hyvä ja en nälkää näe. Tuntuu että ensimmäisen kerran tämä on NORMAALIA syömistä ja olemista! Ruokaa ei tarvitse ajatella kokoajan ja kun syö nautin hyvällä omala tunnolla. IHANAA! Käykää tutustumassa karppaus. infoon! Tsemmpiä muille karppaajille!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat