Vierailija

01:32:42 Ei voi olla totta.



Olin juuri vaipumassa uneen kun puhelin soi. Puhelimesta on tullut jo mun pahin vihollinen ja painajainen - aina kun se soi, kavahdan. Pelkään, että taas on sattunut jotain sattunut sinulle. Nyt se kävi jälleen toteen. Pelko muistutti itsestään. Tiesin kun puhelin soi ja näytölle tuli " kulta" . Ei isäsi soittais mulle enää näin myöhään. Oot joutunut uuteen leikkaukseen. Elintoimintosi olivat lähteneet hiipuun ja aloit oksentamaan kauheasti verta. Sitä tuli suusta ja sieraimista. Nyt lääkärit yrittävät tutkivat masuasi. Paikkaavat vuotoa, imeä verta pois ja tykittää sinulle verta ettet rakkaani menehde verenhukkaan.



Mikähän ihmeen vaisto sanoi etten ota täksi yöksi lääkkeitä jotka tainnuttavat minut uneen. Vaistoin, että tänä yönä minun pitää pysyä päivystystilassa ja torkkua sen minkä torkun omilla luonnollisilla unillani. Äidinvaisto. En antanut itselleni lupaa vajota syvään kemialliseen uneen josta ei niin vaan herätä jos isä/lääkäri soittaisi tai hoitaja tulisi tökkimään.



Taustele rakas niin kuin tähänkin asti Äiti ja isä rakastaa sinua enemmän kuin tiedätkään

Äidinrakkaus on sinuun niin suurta ja käsittämätöntä ettei sitä voi mitenkään selittää eikä mihinkään verrata. Ei sitä voi toiselle selittää Eikä sanoin kuvata. Sitä suurta voimaa ja rakkauden määrää ei voi sellainen ymmärtää joka ei ole äiti. Äidinrakkaus on paljon " suurempaa" kuin mikään muu rakkaus





22:09:50 ♥ Rakkauden kyyneleet ♥



Voih tätä onnea kun pääsin käymään tänään raikkaimpieni luona. Kun näin sinut. Sinä makasit velttona selällään kädet ja jalat suorina levällään. Jälleen hengityskoneessa ja sadoissa muissa letkuissa ja koneissa. Äidin oli pakko koskettaa sinua. Silittää sinun poskea, että tajusin, että todella olet siinä. Pitää kättä sydämesi päällä, että varmistuin, että sydämesi pomppii. Pomppise. Itkin ihan hillittömästi sinua katsellessa ja silittiäessä. Samalla kun isä silitti minua ja piteli sylissään. Itkin vain. Tätä minä olen tarvinnut tämän koko pitkän tuskaisen viikon. Olen tarvinnut teitä rakkaitani. Teidän kosketusta. Teidän rakkauden voimaa ja läheisyyttä. Olin onnellinen. Itkin, silitin ja itkin. Kyyneleeni valuivat sinun kalpeille, mutta niin kauniille poskille. Annoin niiden valua. Ne olivat rakkauden kyyneleitä.



Sain olla tunnin sinun luona aamupäivällä. Kutsun tätä tuntia Onnentunniksi. Nukuin tulo- ja paluu matkat ihan kympillä :) Olen niiiiiin väsynyt. Väsynyt tästä kaikesta pelosta , hädästä, tuska ja huolesta JA rakkaimpieni kaipuusta :`( Omatkin hoidot ovat melko rankkoja. Nyt nautin vain Onnentunneista ja imen kaiken rakkauden niin ensi viikon jaksan näillä eväillä.



♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥



Ei kaikki kuitenkaan ole yhtä tätä onnen tunnetta ja onnea. Onko hirveämpää nähdä kuin, että oma lapsi makaa letkuissa ja koneissa. Koneellisesti hengissä. Elämä on yhtä taistelua olemessa olosta. Yhtä kipua ja kärsimystä. Ellen Ei aamupäivällä kertaakaan liikahtanut, avannut silmiä jne.. Makasi vain. Sydän pomppi. Hengitti koneellisesti. Ei ollut läsnä. Jossain muualla. Ei äidin ja isän luona. Ellen kuitenkin tunsi äidin läsnä olon pulssin ja hengityksen perusteella Kuulin vain sen hirveimmän itkun. Vaimean tuskaisen itkun hengitysputki suussa. Se on jotain niin sydäntä särkevää. Vain olemuksesta ja naamalta voi lukea hänen tuskan. Äitikin itki. Silloin tuskasta. Onnellisuus ja tuska - ne ovat niin lähellä toisiaan. Molemmat tunteet niin herkkiä, niin pelottavia. Milloin toinen alkaa ja toinen loppuu? Voiko sitä edes tietää?





Kommentit (1 kpl)

Kommentit (5)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat