Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Hei kaikki!



Olen seurannut lapsettomuus keskusteluja, sillä aihe on myös minulle ollut ajankohtainen ja on taas.

Kaikki ovat turhautuneita ja lapsensaaminen on jo pakkomieli.

Itse mietin asiaa hoitoihin lähdettyäni. Päätimme mieheni kanssa että yhteen piikityshoitoon lähdemme, tuli lasta tai ei hoidot loppuvat siihen.

Kyllä elämässä on muutakin ihanaa, kuin lapset. Tietenkin on surullista jos lasta ei tule, mutta kannattaa sitten panostaa siihen mitä on saanut, esim. hyvä parisuhde.

Meille tuli koeputkihedelmöityksellä pieni tyttö ja loput alkiot yritettiin laittaa, mutteivat jääneet kiinni. Hoitomme jää tähän ja olisivat jääneet ilman onnistumistakin.

Monelle onkin käynyt niin että kun lasten " pakonomainen" yrittäminen on lopetettu, niin onnistuu. En tiedä onkohan elimistö jännityksessä vai miksi näin käy.

Muistakaa kaikki ettei elämä ole yhtään sen arvottomampaa vaikkei lapsia saisikaan.

Kommentit (4)


Totta kai on ihailtavaa, jos pystyy hyväksymään lapsettomuuden ja nauttimaan elämästä ilman lapsiakin. Väittäisin kuitenkin, että elämä saattaa hyvinkin olla hieman " arvottomampaa" ilman lapsia mikäli on tahattomasti lapseton??! Itse olen aina ollut sitä mieltä, että nainen on " luotu saamaan lapsia" (tai jotain...) enkä ole kyennyt laittamaan itseäni samalle viivalle naisten kanssa, joilla on lapsia (luonteen heikkoutta kenties??)



Hieman eri kantilta näitä juttuja pystyy kirjoittamaan, KUN on onnistunut hoitojen avulla ja jopa ensimmäisellä kerralla. Vaikka miten päättäisi etukäteen, että hoito jää siihen yhteen, vaikkei tulosta tulisikaan niin ei se kuitenkaan ihan niinkään mene?!



Kaikilla meillä on tosiaan elämässä paljon asioita mistä voimme nauttia ja olla onnellisia, mutta on vaikeaa edes havaita kaikkia tuollaisia asioita mikäli lapsettomuus kalvaa mieltä:(

Hoidoissa käyminen on henkisesti (joskin myös fyysisesti) todella rankkaa ja sinä aikana mielessä ei pyöri juurikaan muuta (puhun omasta puolestani...), kun koko aika saa miettiä milloin on mitäkin..



Lapsettomuus oli myös minulle yhdenlainen pakkomielle, joka vaikutti elämääni joka ikinen hetki. Olin katkera, surullinen, masentunut, vihainenkin.



Tämä asia on kuitenkin sellainen, jonka taakkaa kukaan ei itselleen ole vapaaehtoisesti harteilleen ottanut eikä siitä irroittautuminenkaan ole ihan niin itsestäänselvää, vaikka elämässä paljon muutakin hyvää olisi.



Onneksi on myös niitä, joita onnistaa jo ensimmäisellä hoitokerralla! Mutta kuitenkaan se ei aina ole niin todennäköistä, varsinkin mikäli vikoja löytyy...ja kuitenkin onnistuminen on niin monista pienistä asioista kiinni ja jopa " tuuristakin" .

Mikäli ensimmäinen kerta ei onnistu niin ehkä seuraava....? Tai sitä seuraava tai viimeistään sitten neljäs kerta...? tuota kun ei kukaan etukäteen pysty sanomaan :(



Itsellä vielä seitsemäskään ei tuonut tulosta ja VASTA silloin oli tehtävä päätös hoitojen lopettamisesta, joka ei myöskään ollut kovin helppo päätös. Olinhan " tuhlannut" aikaa elämästäni jo viisi vuotta näissä hoidoissa hyppimiseen ja rahaakin oli palanut mielin määrin...puhumattakaan henkisestä hyvinvoinnista; jokainen epäonnistuminen vei sitä romahdusmaisesti alaspäin, mutta toisaalta taas ne myös kasvattivat jollain hullulla tavalla jaksamaan eteenpäin ja tosiaan lopulta tekemään päätöksen hoitojen lopettamisesta.



Kun sitten vihdoin " annoimme periksi" niin se oli jotenkin helpottavaa. Ei tarvinnutkaan koko aika miettiä kalenteria tiiraillen milloin aloitan mitkäkin hormonit ja milloin pitää käydä missäkin ultrassa ja milloin pidän minkäkin loman, jotten joudu selittelemään punktiossa käymistä töissä jne....Elämä alkoi hymyilemään pikkuhiljaa, vaikka tuo lapsettomuus toki mielessä oli koko aika-välillä enemmän välillä vähemmän. Ajatus siitä, että olisimme lopun elämäämme lapsettomia, tuntui _todella_pahalta, mutta yritin elää tätä hetkeä enkä miettiä aikaa parinkymmenen vuoden päähän, jolloin lapsensaanti olisi kaikinpuolin mahdotonta niin hoidoilla kuin ilmankin.



Elämästä löytyi paljon hyviä asioita, joista osasin ensimmäistä kertaa olla onnellinen ja nauttia pienimmistäkin jutuista!!



Noin 1.5 vuotta hoitojen lopettamisesta huomasinkin olevani raskaana ja täysin luomustikin vielä. On ollut todella vaikeaa uskoa, että näin kävi. En hetkeäkään kadu sitä, että kävin nuo rankat hoidot läpi ja vielä monta kertaa, mutta siitä olen _todella_kiitollinen, että osasin lopettaa hoidot, kun tulosta ei syntynyt.



Meillä ehkä syy onnistumiseen löytyy ainakin osittain " pään sisältä" , vaikka meissä molemmissa olikin vikaa ja siksi hoidot eivät koskaan onnistuneet. " Vikamme" olivat kuitenkin näemmä korjattavissa ja Väestöliiton lääkärin mukaan " Näitä tapahtuu jonkun verran" , MUTTA: Koskaan ei voi sanoa, että stressittömyys ja periksi antaminen tuottavat tulosta!!!! Sepä olisikin helppoa, mutta valitettavasti näin ei ole:(



Tässä ei ehken ollut päätä eikä häntää, mutta halusin vaan kertoa oman kokemukseni asiasta:)



KUKAAN ei voi etukäteen kertoa milloin kenenkin on aika " luovuttaa" ja asennoitua elämään ilman lapsia vaan tuon päätöksen tekeminen kuuluu jokaiselle itselleen ja sen päätöksen tekeminen ei ole helpoimmasta päästä!



Koko sydämestäni toivon onnistumista kaikille ja kaikki sympatiani ovat teidän puolella, jotka joudutte rämpimään hoitoja läpi toinen toisensa jälkeen!!!!



Kaikella kunnioituksella: Je_Ni

Varjokas kirjoituksesi oli kuin olisin itse kirjottanut ja olen täysin samaa mieltä. Muuallakin kuin tällä palstalla törmää tuohon " ÄLÄ STRESSAA" ohjeistukseen ja se on kyl todella turhauttavaa..

Se kun ei todellakaan korjaa niitä rakenteellisia tai sairaudellisia vikoja.

Ei syöpäkään parane jos lopettaa stressaamisen, eihän...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla


Onnittelut teille, että olette löytäneet itsellenne sopivan suhtautumisen tähän meitä kaikkia täällä yhdistävään. ongelmaan. Ja onneksi olkoon myös pienestä tytöstä jonka saitte hoitojen ansiosta.



Minulle aina tulee äärimmäisen paha mieli siitä, kun minua syytetään lapsettomuudestani väittämällä että aiheutan sen itse, koska " stressaan" lapsen tekoa. Jos nyt vain pystyisin rentoutumaan ja olemaan ajattelematta koko asiaa, niin saisimme lapsia! Mitään merkitystä ei ole sillä, että olemme yrittäneet saada stressaamatta ja stressaten jo vuosikaudet, mitään merkitystä ei ole sillä että sairastan aika vaikeaa pco:ta, kaikki tämä ei merkitse mitään jos vain asennoidun oikein! Se on nyt minusta kiinni! Älä stressaa!



Ymmärrän hyvin, jos pariskunta

Lainaus:

joilla ei ole mitään muita ongelmia

saavat rentoutumisesta avun lapsensaantiin, kun ovat pari kuukautta stressanneet. Sitä en usko, että stressittömyydestä voisi saada avun pco:hon, endoon, tukkeutuneisiin munajohtimiin tai siittiöiden puutteeseen.



Ymmärrän kyllä, että on helpottavaa tehdä päätös ja pitää siitä kiinni. Se varmasti poistaa paljon tietämättömyydestä ja tulevaisuuden epävarmuudesta. On varmasti ihanaa huomata, että oma elämä on hyvää, kuului siihen lapsia tai ei. Olen ihan vilpitön onnitellessani sinua. Silti, minun lapsettomuuteni EI OLE minun stressaamiseni tai stressittömyyteni ratkaistavissa. Asennoituminen saattaa ehkä parantaa elämänlaatua, se ei paranna lääketieteellisiä/rakenteellisia ongelmia.



-v-

Ymmärsitte hieman väärin asian ytimen. Eivät minunkaan vaivat parane kun ei ota stressiä, mutta elämänlaatu huomattavasti. Hyväksyy tosiasiat ja suuntaa tarmon muuhunkin kuin lapsen saantiin. KAIKILLA ON JOTAIN MUUTAKIN HYVÄÄ ELÄMÄSSÄÄN!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat