Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

että kummanko. Itselläni erikoinen/harvinainen nimi ja haluaisin tuleville lapsille sen enkä miehen ja tästä melki jo ero edessä.

Sivut

Kommentit (36)

yhdes oltiin vasta vähän aikaa ja hyvä kun tuli puheeksi. paha olo kun sattuu mutta en voinut haluta niin karmeeta nimeä, kaikkea sitä sattuukin.

- ei sitten tullut mieleen yhtään aikaisemmin??



No itse olen vääntänyt yhtä suuria riitoja yhtä pienistä ja tunnepitoisista asioista, mutta jonkinlaiseen kompromissiin ja keskusteluun nyt pitäisi päästä eikä miettiä erilaisia kiristyskeinoja.



itse en missään nimessä enkä koskaan olisi kehdannut pilkata mieheni sukunimeä, vaikka se sitten olisi ollut mikä. Kaverini miehen sukunimen pilkkaamista kyllä kuuntelin, mutta näköjään sekin sitten kasvoi uudessa parisuhteessaan vähän kunnioittavammaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapsi sai miehen nimen. Jos joskus menemme naimisiin, otan myös miehen nimen.



Mutta voi hitto mikä tappelu olisi tullut jos en olisi huolinut miehen nimeä! Samaa tappelua käytiin kirkkoon kuulumisesta. Itse en kuulu kirkkoon, enkä olisi halunnut kastaa lasta mutta annoin periksi painostuksen alla. Ja asia tuntui merkitsevän tapakristitylle miehelleni enemmän kuin itselleni.

Itse en kuitenkaan halunnut luopua kokonaan omasta nimestäni ja otin yhdysnimen. Se oli iso juttu minulle henkisesti. En halunnut luopua kaikesta vanhasta ja varsinkaan liittyä miehen sukuun koko nimelläni ( miehen nimi henkilöityy ulkopuolisten mielessä helposti appiukkooni ja mieluusti teen pientä rakoa häneen..). Hyvä vaihtoehto mielestäni niille, jotka painiskelee saman ongelman kanssa. Tosin vaatii hieman tajua mitkä nimet käy yhteen, ei kaikki käy, ei sitten millään.

Meillä ei nimestä tullut isoa riitaa, mutta kyllä siitä keskusteltiin aika paljon. Minulle olisi mahdotonta olla eri niminen kuin lapseni, joiden eteen olen niin paljon ihan fyysisestikin tehnyt.



Aina kun ajattelin, että lapsella olisi toisen nimi kuin omani, minulle tuli todella paha ja ahdistava olo. Tässä siis singnaali siitä, miten tärkeältä tuo asia minusta tuntui. Tämähän pätee varmasti myös miehiin eli en yhtään vähättele heidän tunteensa voimakkuutta tässä asiassa.



Minulle tuo nimiasia on todella tärkeä ja uskon että niin olisi, vaikka sukunimeni olisi todella yleinenkin. Appiukko meilläkin nikotteli, mutta asiahan ei hänelle kuulu lainkaan ja jos joku kysyisi, etteikö toiden nimi kelpaa, niin sanon että ei. Mielestäni lapsella kuuluu olla äitinsä kanssa sama nimi.



Ja niin lopuun totean vielä, että nimethän ei perhettä yhdessä pidä, sen jo avioerotilastot todistavat.

Mies haluaa väen vängällä tytölle toiseksi nimeksi äitinsä etunimen, vaikka se on jo annettu miehen veljen tytölle! Mies kun sattuu olemaan kuopus ja viimeisen päälle äidin poika, niin pitäähän hänen tytölle antaa äidin etunimi toiseksi nimeksi. Minä taas olen sitä mieltä, että kun se nimi on jo veljentytöllä, niin ei samaa nimeä tarvitse antaa meidän tytölle. Ja siis sukupuolesta ei ole vielä tietoa... salaa toivon poikaa, niin tältäkin väännöltä säästyttäisiin.

Ilmoitin heti että, mun lapset saa saman sukunimen kun on mulla. Jos mennään naimisiin joskus niin sitten vaihdetaan.

Mies ei pistänyt vastaan. Etunimi toki mietittiin ja päätettiin yhdessä. Siinä en viittinyt päsmäröidä, ja tuskin ois onnistunutkaan.

Siten kumpikin luopuisi omastaan eikä kummallekaan tulisi fiilistä, että on joutunut toisen " nimiin" - ja sit saadaan koko perheelle sama nimi.



Itselläni on oma nimeni ja miehellä omansa, lapsillamme on miehen sukunimi (omani on tosi harvinainen, mutta miehen superyleinen nimi on ihan ok ja kaunis).



Jos ero tulee sukunimiasiasta, niin silloin on vikaa jo muussakin kuin pelkissä nimissä, mielestäni. Kyllä sen verran pitää jommankumman/molempien osata joustaa...

Minäkin olisin halunnut pitää oman nimeni (tavallinen nimi), sillä jotenkin koin antavani menneisyyteni ja sukuni pois kun otin miehen nimen, ikäänkuin olisin hypännyt samalla tuntemattomille pelottaville vesille. Taivuin kuitenkin, sillä halusin että perheellä on sama nimi ja totuinhan minä siihen aikaa myöden.



Ymmärrän miestäsi, hän varmasti kokee isona kolauksena itsetunnolleen sen ettei hänen nimensä (=sukunsa, perintönsä) kelpaa. Ymmärrän sinuakin, mutta onko se sen arvoista että lapsi joutuisi elämään rikkonaisessa perheessä. Kehtaisitko kertoa lapselle miksi hänen perheensä rikkoutui?

Tosin oli kyllä minun nimelläni ristiäisiin asti, sillä sairaalassa laittavat aina saman nimen kuin äidillä on. Minulla ei ole mitään mieheni sukunimeä vastaan, joten siksi lapsi sai sen nimen. Miehelleni olisi kyllä käynyt, että lapsella olisi ollut minun sukunimi, mutta kai itse olin tässä asiassa sitten tylsän perinteinen. Isovanhemmille (tai muille ulkoupuolisille) ei muuten tuo nimen valinta kuulu tippaakaan, joten tehkää päätös ihan oman mielenne mukaan

Miehille varmaan joku ego kysymys. Minä en halua mieheni nimeä lapselle koska se on sellanen josta lasta tullaisiin kiusaamaan. Minä en periksi anna vaikka ero sitten tulisi.

papin aamentakin. minusta hyvä että keskustellaan asioista jo ennen ettei sitten tule erimielisyyksiä. kuka haluaa kamalan sukunimen lapselleen josta häntä tullaan kiusaamaan, ei kukaan. itsellä nätti nimi niin en todellakaan halua toisin.

isyydentunnustuksen jälkeenhän mies voi nimen muuttaa vai voiko ilman minun hyväksyntääni, kai minunkin nimi pitää paperissa olla ettei mies pysty yksin nimeä muuttamaan, vai kuinka on

Samaa perheen etuahan sen miehenkin pitäisi ajatella.



" On se ihmeellistä, jos ei siitä vanhasta nimestä uskalleta luopua edes perheen hyvinvoinnin edessä."

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat