Vierailija

Seurustelen eronneen miehen kanssa, jolla avioliitosta mm. poika.



Lapsi on vilkas, eloisa ja hänellä on ollut jonkinlaisia kehityksellisiä ongelmia (mm. erittäin viiveinen puheenkehitys ja vielä 6v puhe on nuoremman tasolla - tosin mennyt eteenpäin hienosti).



Poika on erityisryhmässä, eli hänen asiansa ovat täysin kunnossa, enkä nyt olekaan ajatellut puuttua hänen asioihinsa, koska ne eivät minulle suoraan sanoen kuulu.



Ainut mikä mietityttää on se, että lapsella ei mun mielestä ole oikein minkäänlaista vaarantajua. Ovathan tuon ikäiset lapset normaalistikin (varsinkin pojat) aika uhkarohkeita, mutta hän on _poikkeuksetta_ joukossa se villein. Ja tekee aina temppuja, joihin muut eivät ryhtyisi.



Hän on myös vähän " ylisosiaalinen" - siis ottaa jotenkin huomattavasti reilummin kontaktia kuin hänen ikäiseltään odottaisi. Se on itse asiassa aika suloistakin, omalla tavallaan, ainakin vielä hänen iässään.



Se, mikä itseäni mietityttää, on voinko mitenkään tukea lapsen isää kasvatustyössä (hän kuuntelee tosi hyvin mielipiteitäni). Ja miten voisin tukea?



Lapsi on tosi " lähellä normaalia" kehityksessään, mutta jotkut pienet asiat mättävät. En epäile etteikö hän olisi ihan fiksu pieni poika, mutta estottomuus, impulsiivisuus ja uhkarohkeus ovat joskus vähän isommille pojille aika hankalia piirteitä. Mietin vain, voiko lasta ohjata laittamaan itselleen rajoja - ajan kanssa tietysti. Ja mitkä ovat keinoja tämän " itseohjautuvuuden" oppimiseen.



Tiedän sen, että jos poika itsensä joskus teloisi pahasti tai joutuisi suuriin vaikeuksiin, isä syyttäisi itseään ja avioeroa (jne jne jne) ongelmista. Itse taas olen taipuvainen uskomaan, että pojalla on jotain pientä neurologista häikkää (itse asiassa jopa todettu) - ja hän tarvitsee vähän enemmän tukea kasvuunsa.



Sorry pitkä teksti. Toivottavasti joku jaksaa lukea.



Ja joo, siis tietysti lapsella on äiti - ja hyvä onkin - mutta poika viettää kuitenkin tosi paljon isänsäkin kanssa aikaa.



Kommentit (15)

lääkärikäynteihin jne.

Alkuperäiseen kysymykseesi: jos lapselta puuttuu sisäinen vaarantaju, se pitää korvata ulkoisilla säännöillä ja kielloilla. Eli ihan perinteisesti vaan lasta täytyy vahtia (esim. ulkoleikeissä vanhemmaksi kun ns. normaalilasta) ja asetta rajat. Jos kieltojen noudattaminen on vaikeaa, niin aikuisen täytyy sitten ihan fyysisesti huolehtia, että niitä noudatetaan (siis vaikka hakee pois puusta, tai laittaa pyöräilykypärän päähän tmv.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

mutta vaarantajua ei ole.



Eikä esim. pysty noudattamaan käskyä pysyä hetken filtillä vahtimassa tavaroita, kun isä käy pissattamassa toista sisarusta. Kieltoa ei jätä noudattamatta siksi, että olisi ilkeä vaan siksi, että ei vain muista eikä oikein hallitse omaa käytöstä. Tosin siis häntä ei sitten jätetäkään aivan itsekseen, vaan ohjataan, neuvotaan jne tilanteen vaatimalla tavalla.



Lasten äiti ei välitä lasten isälle mitään päiväkodin tapahtumia, ei edes kehityskeskustelua, puhumattakaan mistään juhlista. Jos lapsi on käynyt jossain testeissä, siitä ei myöskään kerro. Ainut asia, mistä suostuu kommunikoimaan on muutokset tapaamisissa ja kellonajat, milloin lapset noudetaan/palautetaan. Yleensä muutokset hyväksytään vain, jos ne tulevat äidin aloitteesta.



Minun kanssani lasten äiti ei suostu missään nimessä astumaan samaan tilaan ja vältänkin kohtaamista.



Erossa on siis paljon vaikeuksia ja näin siis siitä huolimatta, että olemme tavanneet miehen kanssa toisemme vasta sen jälkeen, kun avioero tuli virallisesti voimaan. Lasten äiti oli heistä kuitenkin henkilö, joka eroa oli toivonut jo pidemmän aikaa, eli hän ei ollut millään tavalla " jätetty osapuoli" .

sen verran tiedän, että hänellä on viitteitä dyspraksiasta. Eli se kai sitten on dysfasian alalaji?



Olen seuraillut noita erityislasten palstoja (koska omanikin on...tosin aika reippaasti poikkeva!), ehkä pitäisi kysyä suoraan sieltä vanhemmilta.



Just se vaarantajun puuttuminen on tässä iässä tosi hankalaa, kun poika voi kiivetä yhtäkkiä puun latvaan ja hypätä - syöksyä veteen - lähteä juoksemaan parkkipaikalla... Häntä pitää tosi aktiivisesti vahtia, enemmän mielestäni kuin ihan sitä " normaalia" ikätoveria.



ap

Ainakin molempien vanhempien tulisi olla läsnä päiväkodin keskusteluissa. Myöhemmin jos erityiskoulu niin siellä on terapeutit ja opettajat ja vanhemmat yhdessä keskustelemassa.



Jos tulee HOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma niin kaikkien tulisi olla läsnä.



Yleensä ylivilkkailla ADHD (ennen MBD) vai onko ADD on tuota ongelmaa etteivät ymmärrä vaaraa. Ongelma on neurologinen ja siihen voi kasvatuksella vaikuttaa.



Jotkut selittää kaiken diagnoosilla ja lapsi jätetään kasvattamatta. Tunnen perheen jossa kaksi lasta jolla tuo MBD mutta käyttäytyvät silti hyvin. Vanhemmat ovat onnistuneet kasvatuksessaan.



Suosittelen että te kaikki aikuiset sinä miehesi ja lapsen äiti ja jos hänellä uusi mies istuisitte keskenänne alas keskustelemaan lapsen parhaasta. Sinä voit pyytää heidät teille ja kertoa että tavoitteenasi on toimia hyvässä hengessä lapsen parhaaksi. Tämä onnistuu silloin jos teillä ei ole erimielisyyksiä takana erosotkuja yms. Aikuisen pitäsi niistäkin päästä yli ja eriyttää ne omaksi ongemakseen joka ei saa vaikuttaa lapseen.

ja sitten luet itseksesi kirjoja ja ohjeita siitä, miten sellaisten lasten kanssa pitää toimia. Erityislapset eivät ole keskenään samanlaisia.



On todennäköistä että tämä lapsi on pärjäävää sorttia ja hän saa tarvitsemansa tuen nyt jo, esimerkiksi siitä erityisryhmästä, jossa on. Silloin ongelmia ei kannata sen enempää korostaa, pikemminkin koettaa kiinnittää kaikki huomio siihen, mikä menee hyvin. TÄmä on tietysti useimmiten muutenkin se oikea menettelytapa: tartu siihen, mikä on hyvin ja yritä sen kautta opastaa myös vaikeammissa asioissa.



Lue esim Gillbergin nörtti, nero vai normaali - kirja.

kesälomat päättyvät ja arki palaa kuvioon! En nimittäin itse todellakaan tiedä noita kaikkia juttuja. Isä haluaisi mielellään osallistua myös lasten päiväkotiasioihin ja on kiinnostunut niistä, kyselee yms.



ap

lapsi on integroidussa ryhmässä, tietääkseni päässyt paikkaan yllättävän helposti. Luulen, että ihan sen puheviiveen takia (oli aika massiivinen), ei vielä 5v esim selviä kokonaisia lauseita.



Poikaa kyllä estetään ja ohjataan ihan kädestä pitäen, mutta itse vain mietin juuri sitä, että ikäähän koko ajan tulee lisää jne. Tietysti järkeäkin päähän ja kehitystä tapahtuu. Mutta aika usein kai ongelmat muuttavat muotoaan, eli eivät välttämättä ihan kokonaan poistu (?).



Aivan ihana piirre pojassa on se, että vaikka hänellä on näitä kehityksellisiä ongelmia, hän on hirvittävän ystävällinen eikä ole esim ottanut nyrkkejä avuksi, vaikka onkin turhautunut puheen puuttumisesta. Se auttaa tosi paljon :)



Pitäisi varmaan lukea tuo " tahatonta tohellusta" .



ap

Siis isä dumataan pois pk:n keskusteluista täysin, hän ei saa niistä edes kuulla. Sen takia ajattelin, että hän voisi tarvita " ylimääräistä tukea" . Muuten voisin vain vetäytyä taka-alalle ja sitten sopeutua tilanteeseen ja pelata samoilla säännöillä kuin muutkin - sellaisena " sivullisena tätinä" .

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat