Vierailija

Eilen vauva halusi taas yllättäen lutkuttaa 2,5h putkeen; irroittamatta otetta kertaakaan. Hän ei viihdy kuin hetken lattialla yksikseen ja senkin ajan suurimmaksi osaksi tuijottaa minua. Oppi juuri kääntymään vatsalleen ja häntä pitää sitten kokoajan olla kääntämässä takaisin selälteen kun hän ei jaksa enää olla.

Hän ei nuku enää päikkäreitä ollenkaan, koska maailmassa on niin paljon kaikkea jännää ettei malta; yöunillekin nukahtaa vasta kun on pilkkopimeää; missä oma aika?

Jos valmistaudun pitkäkestoiseen imetykseen ja varaan ympärilleni kaikkea " tarvittavaa" , keskeytyy viihteeni vauvan vuoksi jatkuvasti koska vauva kiinnostuu tekemisistäni, eikä enää syö. Sitten kun vain makaan ja odotan, vauva " syö" ainakin tunnin putkeen.

Ja aina silloin vauvalle tulee just nälkä, kun olen saanut kahvikupposen ihanaa kahvia eteeni.

Minusta ei ilmeisesti olekaan äidiksi?

Sivut

Kommentit (49)

Ihmiset säätelee ja suunnittelee liikaa elämäänsä ja kun se ei ole aina ja kaiken aikaa hallinnassa on seurauksena katastrofi.

Naiset ovat urakeskeisiä ja työssä pystytään hallitsemaan asiat hyvin.

Lapset suunnittellaan tarkasti monta ja milloin. Sitten tulee yllätys kun se lapsi ei toimi on ja off systeemillä niin kuin tietokone.



Oletan että ap:n kaltaisilla ei ole aiempaa kokemusta lastenhoidosta, sisarukset ovat vieraantuneita tai asuvat muualla. Lapsettomilla on tapana hylätä ne kaverit jotka lisääntyvät jos ei itsellä ole suunnitelmissa perheen perustaminen.



Ennen isot lapset oppi lastenhoitoa jo kotona tai menivät kotiapulaisiksi perheisiin ja taidot opittiin. Nyt ollaan kirjaviisaita muttei omata käytännön taitoja.



Olenko osittainkaan oikeassa ???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

itse esimerkiksi kertakaikkisen imetysmaratonin päätteeksi (kun vauva vain kitisi ja olin imettänyt tuntikausia) annoin lapsen kummitätinsä syliin ja mukaan pullon tuttelia - ja samalla itse korkkasin SIIDERIN. Oli muuten tosi mahtavaa :)

Itse olin 32v, kun esikoiseni syntyi, mutta tiesin etukäteen, että olen lapsessa kiinni. Toisaalta lapsi oli niin helppo, että pääsimme minne vain ilman huutoa: imetyskin sujui missä vain, joten sekin jatkui vuoden ikään saakka.

Ota ap. ilo irti pienestä, niin jaksat! Käytä kaikki apu hyväksesi mitä saat ja aseta joskus itse itsesi etusijalle.

Lisään että ensisynnyttäjien ikä on noussut liian korkeaksi. Siihen ikään on totuttu hallitsemaan elämäänsä ja pieni ihminen aikaansaa liian suuren mullistuksen ja sen seurauksena leviää pää.



Masentuneet synnyttäneet ja pienten lasten äidit kertovat tästä omaa totuuttaan.



Vauva-ajan pitäisi olla naisen elämän onnellisinta aikaa.

Jotkut vauvat vain ovat todellakin paljon vaativampia kuin muut. Sinun lapsesi ei tunnu elävän millään tavalla säännöllisellä rytmillä, ja silloin kieltämättä on vaikea suunnitella mitään tekemisiään tai saada kotitöitä tehdyksi. Minulla on kokemusta siitä, kuinka imetin vauvaa ensin tunnin, sain hänet sen jälkeen vihdoin nukahtamaan ja vartin päästä hän heräsi jälleen huutamaan. Jossain vaiheessa ryntäsin aina vessaan heti, jos vauva nukahti, sillä koskaan ei tiennyt kuinka monta tuntia menee, ennen kuin seuraava mahdollisuus tuli.



Minusta näyttää, että vauvallasi on useita ns. vaativan / vaikean vauvan piirteitä. Laita hakuun vaativa vauva tai vaikea vauva ja katso mitä täällä on aiheesta viime aikoina keskusteltu. Sieltä löytyy muiden kokemuksia, ja voit löytää vertaistukea. On aina lohdullista lukea muiden kuvauksista, että et ole tilanteessasi yksin.

ja toivottavasti elävät onnellista elämää ja jokaista pientä arvostetaan ja kohdellaan hyvin.



Tietysti on mahdollista että palkkaa hoitajan lapsille menojensa ajaksi eihän siinä mitään pahaa ole.



Tässä ketjussa ei tietääkseni ole kommentoineet suurperheiden äidit. Jos on iso perhe niitä kaitsijoita löytynee perheen sisältä.

Suosittelen ap. että tarkistat asennettasi.

Myönnän toki että lapset ovat erilaisia ja kasvattavat kaikki omalla tavallaan meitä naisia äideiksi.



Maailman historian halki nainen on se perheen kantava voima, vahva ja kestävä. Miehet ei ole raskaana eivät synnytä ja eivät täten ole niin läheisessä sidoksessa lapsiin ja minusta se on luonnollista.



Olen huomannut itsessäni ja monissa muissakin äideissä hieman masokistisen piirteen vetää itsensä ns. piippuun hyvän äitiyden tavoittelussa. Totta kai lapsi/lapset on nro. 1, mutta jos äiti ei voi hyvin, ei voi lapsetkaan.



t. nro 4

Olen ap, ja vielä paikalla.

Totta, minulla ei ole ollut ennen tätä pätkääkään hajua vauvan/lasten hoidosta. Enkä ole kirjoistakaan paljoa lukenut muutakuin aina akuuttiasiaa; ja tietysti täällä av:lla aina palstailen.

Mutta todella kyllä on elämä mullistunut nyt esikoisen myötä.

Se vaatii jonkin sortin kypsyttelyä; jonkinlaista puntarointia, pilkkomista ja järjestämistä. Joku voisi sanoa, että " mikset miettinyt aiemmin" , ja hänelle vastaisin, että " koska ei sellaiseen muutokseen voisi etukäteen valmistautua" ja toisaalta " koska suhtaudun elämään kuitenkin seikkailuna" .

Mutta kyllä välillä tuntuu seikkailut olevan kaukana tässä arjessa. Ensinnäkin olin yllättynyt miten kiinni vauva on rintaruokinnan vuoksi, toiseksi miten sitä kuitenkin turtuu neljän seinän sisään, eikä lähde vauvan kanssa hippimeiningillä matkustelemaan ympäri maita ja mantuja.

Mutta onneksi on edes tämä av ja kiitokset kaikille asiallisista kommenteista, mikä osittain oli yllättävääkin minusta.



Tälläkin hetkellä suomessa on satoja, jos ei jopa tuhansia perheitä joissa kärsitään lapsettomuudesta ja ollaan valmiita antamaan lapsellesi hyvä koti.

Minulla ei nimittäin ollut hajuakaan vauvoista, hyvä kun olis koskaan vauvaan koskettanut. Itsellä vain isoveli ja serkut jne paljon vanhempia. En edes lapsena pitänyt vauvoista eikä mulla ennen esikoista ollut mitään kauheaa vauvakuumetta. Siispä esikoisen hoito oli lähes täydellinen shokki.



Se tosin minun tarinassani on poikkeavaa että olin nuori (21) kun sain esikoisen ja häntä ei mitenkään ollut suunniteltu johonkin tiettyyn elämään mukaan vaan hän tuli kun oli tullakseen. Vahinko ei ollut vaan nimenomaan tjottailu-vauva. Välillä kyllä mietin että jos olisin ollut jo vakaassa elämässä, mulla olisi ollut ammatti ja työ ja oltaisi miehen kanssa totuttu elämään kahden miten halutaan niin olisi voinut olla vielä hirveämpi isku... Jos ymmärrätte mitä tarkotan. Meillä ei onneksi koskaan tullut mitään parisuhdekriisiä vaikka kyllä suhdekin alussa sai osansa. Sitten lasten kanssa ehdin ammatillisesti kuitenkin toteuttaa sen mitä halusin.



Nyt kuitenkin hyvin hyvin onnellisena paikalta poistuu Kent ja menee leikkimään aikaansaannostensa kanssa.

Itseen ainakin sopii tosi hyvin!



Voittekin sitten kuvitella millaista oli saada KAKSOSET 30-vuotiaana. Kun oli tottunut menemään ja tulemaan miten halusi. Oli se kamala sokki kaiken kaikkiaan. Kaksosten kanssa ei vain niin liiku yhtään missään, erityisesti kun toinen huusi aina kaikissa uusissa paikoissa! Jos olisi ollut kaksi " normaalia" vauvaa niin olisi ollut ehkä helpompaa... Tai ehkä ei:-)).



Mutta kun ei sitä oikeasti tajua millaista elämä on lasten kanssa ennen kuin niitä saa. Ja kun vielä sitten tajuaa ettei se huoli niihin vauvavuosiin katoa. Sitten tulee huoli siitä, miten ne pärjää päivähoidossa. Miten ne käyttäytyy. Oppiiko ne mitään? jne jne.



Kyllä mäkin oon sitä mieltä että kyllä elämä helpottuu kunhan se vauva vähän siitä kasvaa. Kun sen voin helpommin jättää esim. hoitoonkin, ettei enää imetä tai muuten ole kiinni siinä vauvassa.



Mä en ainakaan pysty juuri mitään muuta tekemään kun mulla on vauva talossa. NIin, mulla on nyt kolmas vauva siis täällä kotona. Tällä kertaa se on helpompaa kuin kaksosten kanssa. vaikka olen mä niin sidottu tähän vauvaan että joskus ahdistaa!



Et ole yksin ap!

Hänestä vauva ei ole " vaikea" , mutta eihän hän samalla tavalla kiinni olekaan. Saa tulla ja mennä miten lystää. Olemme tempoltamme niin erilaisia ihmisiä, hän nopea ja minä hitaasti käynnistyvä, että yleensä minä aina joustan. Siis, esim. käymme molemmat kuntosalille ja kun herättyämme keskustelemme, kumpi menee ensin; annan hänen yleensä mennä, koska " itse en ole vielä valmis" ja on hyvä, että toinen menee jo, että kumpikin ehdittäisiiin. Yleensä en minä sitten ehdi, kun vauva on kiinni minussa just sillon kun minun vuoroni olisi, hänellä on just sillon nälkä ja sitten miehen pitääkin jo lähteä töihin.



Siis tuntuu, että aina just silloin, kun olen keittänyt kahvin, just silloin kun olisi minun tilaisuuteni lähteä kuntosalille, just silloin, kun haluaisin mennä suihkuun, just silloin kun voisin tekisi mieli käydä netissä...aina tulee vauvalle joku tarve. Jos saan vauvan nukahtamaan ja alan keittämään sitä hiton kahvia, tämä herää ihan salettiin.



Varmaan tämä kuullostaa sitten naurettavalta, kuten tuon aborttia ehdottaneen mielestä, mutta on vain pakko välillä purkaa; oloni onkin tosi lapsellinen nyt.

ap

joudut juoksemaan ehtiäksesi hoitaa kaikki haluamasi asiat. Se nyt on vaan tosi hektistä ja siihen on pakko sopeutua. Hoida se mikä on pakko ja tahdot. Itse ajattelen, että on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja oltava aika " äijä" .

että minusta rankinta koko äitiydessä on ollut esikoisen ekat kuukaudet ja ehkä koko eka vuosi. Vaikka kuopus oli hyvin vaativa ja itkuinen vauva niin ei vedä vertoja.



Eli joo, äitiys jatkuu koko elämän ja vastuu lapsista mutta kyllä meillä kaikkien lasten vauvavuosi on ollut rankin. Just kuopuksen kanssa, hän oli kirjaimellisesti kiinni minussa ekat 8kk lähes yötä päivää, häntä ei voinut laskea mihinkään pois käsistä.



Nyt on NIIN erilaiset fiilikset minulla, on tehnyt taas mieli pitää itsestä huolta, tehdä omia juttuja jne. Olen ihan kun eri ihminen... Eli usko pois, kyllä se siitä helpottaa!



Edelleen Kent ja lapset 6v10kk, 2v10kk ja 1v2kk

Piti vielä sanoa että hyvin monet sanovat että kyllä se vielä vauvan kanssa on helppoa mutta annas olla kun ne kasvavat. Niin no, miten sen nyt ottaa, huolet on ehkä erilaiset.



Itse kyllä rankkaan nuo vauva-ajat tähänastisen elämän vaikeimmiksi. Jotenkin kun olen itse ollut niin poikki, hajalla ja hormonihöyryissä niin on ollut tosi vaikea kestää unettomuutta, vauvan itkuja jne. Oma olo on ollut huono. Sitten kun tulee uhmat ja muut niin olen itse jo niin henkisesti vahvana ja omana itsenäni että kestän ne paljon paljon paremmin. Kyllä minusta isomman lapsen kanssa on niin paljon helpompaa kun voi puhua (uhmaikäsen kanssa, juuuuuu...), ja tehdä kaikkea yhdessä, eri tavalla - ei niin ettenkö olisi lapsia jo vauvana yli kaiken rakastanut.



Meillä on murrosiät ja muut edessä ja voin kyllä kuvitella miten se tuo valtavia huolia ja murheita, myös vanhemmille! Jo nyt kun esikoinen menee tokalle ja tietysti enemmän liikkuu yksin ja haluaa olla kavereiden kanssa niin äidin huolet kasvaa.

Tytär seuraa hyvin käyrää, enkä sen vuoksi ole edes harkinnut aiemmin lisäruokaa. 2,5h " imetystä" on silti pyllystä, varsinkin, jos ei ole " varautunut" tähän etukäteen, eikä ole lehtiä, että ajan saisi kulumaan, ei ole puhelinta vieressä -se pirisee keittiön pöydällä ja ei ole venyytellyt lihaksia ja sen vuoksi levottomat jalat vispaavat. Tosin 2,5h imetystä alkaa olla äärirajoilla jo, vaikka olisi " valmistautunutkin" ;).

Ja meillä ei ole käytössä tuttia, mutta tämä imetyshomma ei nyt yksistään ollut mikään pääpointtini.

ap

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat