Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

No niin äipät, kyselen kokemuksia taas. Ihan ekalla mittauksella sf-mittani oli yläkäyrällä. Sen jälkeen alkoi laskea ja nyt kolme edellistä mittausta ollut keskikäyrän alla ja nyt oli ihan alimmalla käyrällä. Terkka sanoi, että tartte huolestua, että katsotaan vielä ensi kerralla mitä näyttää. Joutuuko sitä jonkunlaiseen seurantaan jos mitta on alhaalla jatkossakin? :/ rv28 käytiin ultrassa ja vauva ihan ok kokoinen, vaikkakin vähän pienempi. Nyt rv31. Eli ultrassa kaikki ollut kaikki kunnossa. Ruumiinrakenteestani sen verran että olen sopusuhtainen, 166cm, painoindeksi ennen raskautta 24 ja painoa tullut 5 kiloa eli lähinnä tuohon massun seudulle (no pehva kyllä levinnyt sen verran ettei viime vuoden bikinihousut mahtunut puristamatta päälle :P )



Minkä kokoisia vauvoja teille alakäyrillä kulkeneille on syntynyt, tyttöä vai poikaa? Kun minulla on ollut poikatunne, ja voihan toki poikakin olla pieni mutta mitä olen lueskellut syntyneet osastoja niin kolmikiloiset ja alle ovat useimmiten tyttösiä. Vastauksia odotellen :)

Kommentit (12)

minulla on takana 2 raskautta, kummassakin on tuossa n.rv26 tietämillä alkanu sf-mitta tippumaan alakäyrän alapuolelle, ja ekoilla mittailukerroilla on ollut yläkäyrällä. Tämä yläkäyrällä olo on normaalia alussa. näin olen ymmärtänyt asian. Minä olen 153cm pitkä ja vauvat ovat syntyneet kumpikin rv41+ ja esikko oli 3630g ja toinen 3770g, kumpikin tyttöjä. meillä terkkari sanoi,että yleensä tuossa vaiheessa käyrä laskee,kun odottaa tyttöä,mutta tiedä sitten.... Ekassa raskaudessa kävin äitipolillä mitan takia, mutta kaikki oli kunnossa, toisella kerralla ei terkka edes laittanu, kun oli jo tiedossa että on tyttö ja siitä johtuvaa mitan alenemista. Saas nähdä kuinka käy tällä kertaa, kun odotellaan rv14 kolmatta ..

silti loppuraskaudessa vauvan kasvua seurattiin ultralla, koska oli iso kokoinen. Eli sf-mittaan vaikutta myös äidin ruumiinrakenne, se miten vauva asettuu. Poika syntyi rv 38+6, 3760g ja 51cm.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hei,



Itse jouduin käymään viikosta 26 äitiyspolilla ultrassa pienen sf-mitan vuoksi. Lapsi arvioitiin ultran perusteella pienikokoiseksi, mutta kasvoi kuitenkin aluksi omilla käyrillään. Loppuraskaudessa (noin vkolla 35) ultrassa kasvun todettiin hidastuneen, jonka vuoksi tehtiin lapsivesipunktio. Synnytys käynnistettiin kasvun loppumisen vuoksi viikolla 39 ja saimme syliimme täydellisen vauvan. Tytön mitat olivat 2100g/46cm. Hän on edelleen hento, mutta voi hyvin ja on kehittynyt normaalisti. Hän on iloinen ja touhukas tyttö. Mitään syytä kasvun hidastumiseen ei löytynyt, mutta lääkärit arvelivat sen liittyvän ongelmiin istukan toiminnassa.



Äitiyspolilla ei pidetty sf-mittaa kovinkaan tarkkana mittarina. Meillä se kuitenkin ennusti oikein lapsen pienipainoisuuden. Ultrassa viimeisin kasvuarvio piti hyvin paikkansa (2300g), mutta sitä edellisellä mittauksella tapahtui ilmeisesti mittausvirhe koska arvio oli 500g enemmän.



Voimia!

...silti pieni vauva, jonka kasvu lopussa pysähtyi.



Eli pienten ultramittojen takia otettiin ä-polille seurantaan ja 2 viimeistä viikkoa mittailtiin 2 krt/viikko ja koska kasvua ei mittaustarkkuuden rajoissa saatu näkymään, päädyttiin käynnistykseen raskausviikolla 39.



Mitään hätää vauvalla ei ollut, mutta ymmärtääkseni ei jäädä odottamaankaan, josko jotain ilmaantuisi. Eli jollein kasva masussa ja on täysiaikainen on parempi tulla maailmaan. Painoarviot oli väliltä 2,4-2,7 kg ja tyttö painoi 2650 g.



Sf-mitta oli koko ajan keskikäyrän tuntumassa (eka mittaus tosin yläkäyrällä) ja erittäin kokenut neuvolan terveydenhoitaja itse sanoi, ettei olisi osannut vatsan päältä mitattuna ja tunnusteltuna epäillä vauvaa pieneksi!



Jonsku

Hei,



Itse jouduin käymään viikosta 26 äitiyspolilla ultrassa pienen sf-mitan vuoksi. Lapsi arvioitiin ultran perusteella pienikokoiseksi, mutta kasvoi kuitenkin aluksi omilla käyrillään. Loppuraskaudessa (noin vkolla 35) ultrassa kasvun todettiin hidastuneen, jonka vuoksi tehtiin lapsivesipunktio. Synnytys käynnistettiin kasvun loppumisen vuoksi viikolla 39 ja saimme syliimme täydellisen vauvan. Tytön mitat olivat 2100g/46cm. Hän on edelleen hento, mutta voi hyvin ja on kehittynyt normaalisti. Hän on iloinen ja touhukas tyttö. Mitään syytä kasvun hidastumiseen ei löytynyt, mutta lääkärit arvelivat sen liittyvän ongelmiin istukan toiminnassa.



Äitiyspolilla ei pidetty sf-mittaa kovinkaan tarkkana mittarina. Meillä se kuitenkin ennusti oikein lapsen pienipainoisuuden. Ultrassa viimeisin kasvuarvio piti hyvin paikkansa (2300g), mutta sitä edellisellä mittauksella tapahtui ilmeisesti mittausvirhe koska arvio oli 500g enemmän.



Voimia!

Eli jäin pohtimaan sun viestistä asioita; miten kasvun todettiin pysähtyneen, ultrassako vai tarkoititko sf-mitan pysähtymistä? Ja miksi siinä tilanteessa sitten synnytys käynnistettiin, eli jos kasvu pysähtyy, niin tuleeko vauvalle mahdollisesti joku hätä massussa ja siksi käynnistettiin vai miten..? Ihan mielenkiintoista olisi tietää jos sattuu tuon mitan kanssa olemaan jatkossakin jotain häikkää.



Platipus:

Lainaus:


kävin sitten kerran viikossa seurannassa. Vauvaa veikattiin pienikokoiseksi ja lopulta kasvu pysähtyi kokonaan, minkä vuoksi synnytys käynnistettiin rv 39. Tyttömme mitat olivat syntyessä 2940 g ja 47 cm.




Minun kahdessa raskaudessa sf-mitta on ollut ihan alakäyrän tuntumassa molemmilla kerroilla. Ensimmäinen on tyttö. Hän syntyi viikkoa ennen laskettua ja painoi himpun alle 3kg. Toinen on poika (syntyi viikko lasketun ajan jälk.)ja komeasti 4kg vaikka käyrä kulki alhaalla ja mahan ympärys ei yltänyt lähellekään metriä :-)Varsinkin tämä kuopuksen sf-mitta kulki hyvin alakäyrän tuntumassa n.puolesta välistä saakka, vaikka olikin yli kilon isompi siskoaan. Minulla vauvat ilmeisesti mahtuvat hyvin lantioon.

Hei,



Itse jouduin käymään viikosta 26 äitiyspolilla ultrassa pienen sf-mitan vuoksi. Lapsi arvioitiin ultran perusteella pienikokoiseksi, mutta kasvoi kuitenkin aluksi omilla käyrillään. Loppuraskaudessa (noin vkolla 35) ultrassa kasvun todettiin hidastuneen, jonka vuoksi tehtiin lapsivesipunktio. Synnytys käynnistettiin kasvun loppumisen vuoksi viikolla 39 ja saimme syliimme täydellisen vauvan. Tytön mitat olivat 2100g/46cm. Hän on edelleen hento, mutta voi hyvin ja on kehittynyt normaalisti. Hän on iloinen ja touhukas tyttö. Mitään syytä kasvun hidastumiseen ei löytynyt, mutta lääkärit arvelivat sen liittyvän ongelmiin istukan toiminnassa.



Äitiyspolilla ei pidetty sf-mittaa kovinkaan tarkkana mittarina. Meillä se kuitenkin ennusti oikein lapsen pienipainoisuuden. Ultrassa viimeisin kasvuarvio piti hyvin paikkansa (2300g), mutta sitä edellisellä mittauksella tapahtui ilmeisesti mittausvirhe koska arvio oli 500g enemmän.



Voimia!

Minulla sf-mitta oli alkuraskauden ajan alakäyrällä, nousi viikolla 31 himpun verran alakäyrän päälle ja tipahti kokonaan käyrien alapuolelle viikolla 35. viikolla 36 käytiin sitten ultrassa ja kaikki oli hyvin. Lapsi oli silloin arviolta 2,7 kg ja lääkäri sanoi tyynesti " ei kaikkien tarvitse niin suurina syntyä" . Painoarvio täysiaikaiselle raskaudelle oli muistaakseni 3,2 kg. Täysin terve poika syntyi 42+0 ja painoi 3,4 kg.

kävin sitten kerran viikossa seurannassa. Vauvaa veikattiin pienikokoiseksi ja lopulta kasvu pysähtyi kokonaan, minkä vuoksi synnytys käynnistettiin rv 39. Tyttömme mitat olivat syntyessä 2940 g ja 47 cm.

Sf-mitta meni alkuraskaudessa keskikäyrän alapuolella, mutta kasvoi kuitenkin odotetusti. Sitten viikolta 33 käyrä ei enää kasvanutkaan oikeastaan lainkaan moneen viikkoon. Jouduin äitiyspolille sikiön ultraan, tarkistamaan että masussa kaikki hyvin. Sikiön kasvuseurantaa jatkettiin sitten raskauden loppuun. Sikiö kasvoi hiukan heikonpuoleisesti sitten loppuraskaudessa, mutta ei kuitenkaan hälyttävän huonosti. Kuitenkin sitten rv 39 päädyttiin käynnistykseen, koska tuli uhkaava raskausmyrkytys.



En sitten lopulta tiedä ennakoiko tuo sf-mitta tulevaa raskausmyrkytystä, tuskin. Mutta vauva oli kuitenkin terve ja yli 3-kiloinen, vaikka ennusteltiin hiukan alle 3-kiloista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat